Virallisten raporttien mukaan:
Naisiin kohdistuvia kunniamurhia tehtiin tänä vuonna 27, edellisvuonna 26.
Alaikäisiä kuoli väkivallan seurauksena 33, edellisvuonna 28.
30 VUOTIAS NAINEN Kafr Kasimin kylästä kuoli Petah Tikvan Beilinsonin lääkintäkeskuksessa ns. perheen kunnian vuoksi hänen rintaansa ammutusta pistoolinlaukauksesta maanantai-iltana. Rosh Ha´ayin poliisi pidätti 70-vuotiaan miehen kuulusteluja varten. Häneltä löydettiin pistooli, jolla murha luultavasti suoritettiin.
Ja Suomi tukee tällaista toimintaa!!!!!!!!!
Kunniamurhat jatkuvat
Palestiinassa
2
77
Vastaukset
- Islamille
Tämä on Islamin syytä kaikki. Se rohkaisee palvelijoitaa tällaiseen.
- ON taatusti
Se, että niitä sanotaan kunniamurhiksi. Mitä hiton kunniaa semmoisilla möhötantti arabeilla olisi ennenkään ollu.
Sillä jos heillä olisi jotain kunniaa, niin he eivät murhaisi oman perheensä jäseniä.
Mielisairaita ne on ollu aina. Sillä tervemieliset eivät tee murhia.
Ja kaikki ovat ihan saman näköisiä, kuin aku ankassa karhukoplan porukka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646225Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813896Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242851- 232400
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452282Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851332- 341291
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266