Etelä Afganistan

USA:n tuhon

paikka on samoin kuin Irakin. Push värväri epäonnistuu kaikissa ristiretkissään.

4

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinä luulet

      Sääli. Sillä Afganistanissa Usa yritti ehkä eniten "auttaa" maata kehittymään oikeaa vapautta ja demokratiaa kohti. Ilman taka ajatuksia Öljyyn.

      • Hemmo Paskiainen

        ainakin saaneet Afganistanissa yhden toimialan taas toimimaan:

        Lainaus The Voice of Russiasta (saattaa olla pikkaisen puolueelinen näkemys, mutta aika saman suuntaisia kommenteja tulee myös länsilähteistäkin).

        ”Afganistanin huume- ja rikosasioita käsittelevä YK:n toimikunnan edustusto on varoittanut Afganistan huumekauppojen laajentumisesta. Viime vuoteen verrattuna oopiuminiunikkojen viljelysalueet ovat lisääntyneet 59 prosenttisesti, on todettu edustuston julkistamassa selonteossa. Viljelysmaat ovat levinneet pääasiassa etelä-Afganistanissa, jossa talebanin valta on näkyvämpi. Siitäkin päätellen islamilaisen taleban-liikkeen johtajat vaikuttavat huumeiden levittämiseen. Tämän päivän Afganistanissa on vaikea piirtää rajaa terrorismin ja huumemafian väliin. Koska terrorismia rahoitetaan huumedollareilla se ei voi tulla tuhotuksi ilman huumeiden tuotanto- ja markkinoimisjärjestelmän lakkauttamista. Valitettavasti tehtävä on ollut ylivoimainen Afganistaniin majoitetuille NATOn joukkojen päällystölle. Sen jälkeen kun NATO:n joukkoja vedettiin Afganistaniin vuonna 2001 huumeiden tuotanto on lisääntynyt siellä. Afganistanin tämänvuotinen ooppiumiunikon sato on 95 prosenttia koko sen tuotannosta maailmassa, eli 6100-6200 tonnia opiaattia, jollaista ei ollut edes kaikkein parhaimpaan aikaan vuonna 1999.Huumeet ei uhkaa vain Afganistania. Ne johtavat sairauksiin, rikollisuuteen ja yhteiskunnan tavanomaisen elämän häiriintymiseen maailman kaikissa maissa.”


      • tiedostamaton

        Ei USA öljyn vuoksi miehittänyt Afkanistania. Syy on keski-aasian öljy ja kaasu. Keski-aasian tasavalloista rakennettavan öljy- ja kaasuputkien turvallinen,suora reitti Afkanistanin,sekä Pakistanin kautta Intian valtamerelle. Tuohan jo myönnetty Yhdysvalloissakin!!


      • Hemmo Paskiainen
        tiedostamaton kirjoitti:

        Ei USA öljyn vuoksi miehittänyt Afkanistania. Syy on keski-aasian öljy ja kaasu. Keski-aasian tasavalloista rakennettavan öljy- ja kaasuputkien turvallinen,suora reitti Afkanistanin,sekä Pakistanin kautta Intian valtamerelle. Tuohan jo myönnetty Yhdysvalloissakin!!

        että jenkit haluaa laittaa huume bisneksen kuntoon siellä. Taatakseen riittävästi edullisia huumeita markkinoilleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe