Verinen Venäjä

"Kun Venäjän turvallisuuspoliisin FSB:n entinen agentti Aleksandr Litvinenko likvidoitiin Lontoossa poloniumilla, tuli mieleen venäläisten puolelle loikanneen Georg Magnus Sprengtportenin letkaus, kun hän haavoittui Porrassalmella 1790 Savon prikaatin luodeista: "Omat koirat purivat!"

Litvinenko koki saman kohtalon kuin moni muu länteen loikannut venäläinen agentti. 1930-luvulla Stalin murhautti loikkarien lisäksi valtaosan ulkomailla toimineista neuvostoagenteista, joiden hän pelkäsi saastuneen vieraista vaikutuksista.

Vielä sodan jälkeenkin Stalin tapatti etevimpiä agenttejaan, muun muassa juutalaisen Boris Jartsevin. Tämä aloitti Suomessa aluevaihdoksista salaiset neuvottelut, joiden tuloksettomuus johti talvisotaan.

Sodan jälkeen Jartsev joutui auto-onnettomuuteen Prahan lähellä. KGB:n päämajassa Moskovan Ljubjankassa ruumiin muistotilaisuudessa Jartsevin vaimo Zoja Voskresenskaja, joka huikean vakoilijauransa jälkeen siirtyi lastenkirjailijaksi, kohensi miehensä kaulalla olevaa ruusua ja huomasi niskassa luodinreiän.

Murhat ja teloitukset ovat tärkeä osa Venäjän historiaa.

Väestötieteilijät ovat laskeneet, että Venäjän kansa olisi 100 miljoonaa suurempi ilman massateloituksia, murhia, vainoja ja organisoituja nälänhätiä. Vanhan testamentin David tyytyi 200 palestiinalaisen esinahan leikkaamiseen voiton merkiksi, mutta Lenin saattoi vaatia, että jossakin kaupungissa pitää hirttää 400 valkoista ja jättää heidät roikkumaan lyhtypylväisiin varoitukseksi muille.

Venäjän tsaareista suuri osa on murhattu. Iivana Julma tappoi omin käsin poikansa. Katariina Suuri murhautti miehensä Pietari III:n ja nousi keisarinnaksi.

Huvittavaa Venäjän teollistuneessa murhamaniassa on sekin, että rauhanpalkinnon keksijä Alfred Nobel loi dynamiitin sivutuotteena Venäjän lahjan ihmiskunnalle, terrorismin, jonka ensimmäisiä uhreja oli Aleksanteri II, Suomenkin kunnioittama vapauttajatsaari.

Tsaarien Venäjä päättyi siihen, kun viimeinen tsaari Nikolai II murhattiin perheineen. Yksi tappoaseista oli sama pistooli, jolla oli aikoinaan tarkoitus kostoksi murhata Iosif Stalin, joka toimi vuosisadan alussa tsaarin ohranan agenttina ja ilmiantoi sille tovereitaan.

Stalinin ilmiantajakseen värvännyt eversti karkotettiin Suomeen, jossa hän toimi santarmipäällikkönä ja pakeni vallankumouksen jälkeen Chileen.

Luultavasti Stalinin pitkä käsi löysi hänet sieltä kuten se löysi Trotskin eksikosta.

Aika erikoista, että keskellä Eurooppaa on vieläkin valtio, joka toimii kuin keskiaikainen mongoli- tai tataarityrannia. "Tsaarille" epämiellyttävät pajarit murhataan tai suljetaan vankiloihin elleivät ehdi karata ulkomaille. Vieraiden maiden päämiehiä vangittiin ja teloitettiin vielä 1960-luvulla. Venäjä on kuin Ruanda, jolla on ydinase.

Asuin Moskovassa 1990-luvun puolivälin kaaoksen ja anarkian aikana, ja seurasin vierestä maailmanhistorian suurinta ryöstöä, kun kommunistijohtajien lapset kaappasivat valtion omaisuuden: rahat, kultavarannot ja öljyn. Murhat olivat jokapäiväisiä.

Nobelin rauhanpalkinnon rahanlähde, dynamiitti, räjähteli pitkin Moskovaa. Ihmisiä kuoli, liikkeitä tuhoutui, taloja sortui, kaduilla sai hyppiä verilammikoiden yli. Kerran lauloin siperialaisen kuvernöörin kanssa kantakapakassani suosikkikappalettani "Haluavatko venäläiset sotaa".

Muistona tästä duetosta on sattumalta kapakassa olleen Kelan pääjohtajan Jorma Huuhtasen ottama valokuva. Kahden viikon kuluttua lehdissä oli toinen valokuva, jossa kuollut kuvernööri makasi ammuttuna verilammikossaan Moskovan keskustassa.

Vladimir Putinilta tekisi mieli myös kysyä, mihin on kadonnut Suomessakin tuttu FSB:n agentti Nikolai Spiridonov."


AARNO LAITINEN