Juurihoito

Juurihoito (ylähampaissa) on kestänyt jo useita viikkoja. Suunnilleen homman alusta asti on kiusannut myös kurkkukipu (sattuu niellessä ja kieltä liikuttaessa). Angiinasta ei pitäisi olla kysymys, eikä lääkäreiden mukaan nielussa mitään ihmeempää näy.

Voiko juurihoidolla olla jotain tekemistä asian kanssa?
3593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kurkkukivun? Minulla oli vastaavaa kun pahasti tulehtunut hammas poistettiin, muutaman päivän jälkeen tuli paha kurkkukipu. Se kehittyi edelleen keuhkoputkentulehduksi. Kaikki ovat epäilleet kun syytin kurkku/keuhkoputkentulehdusta hampaista tulleella pöpöillä, mutta mielestäni selitys on ihan looginen. Kurkkukipu on normaali reaktio kun keho tappelee mikrobiinvaasiota vastaan.

Äänestä

Minun pitäisi mennä juurihoitoon. Pelottaa ihan hirveästi jo nyt. Sattuuko se paljonkin? Minulla on aika vasta kuukauden päästä ja pelkäänkin, että homma vain pahenee ennenkuin juurihoito aloitetaan, varsinkin kun joulukin ja joulumakeiset ovat tulossa. Onko liian pitkä aika odottaa, vai voinko olla rauhallisin mielin?

Äänestä
  • Kannatta ehdottomasti mennä,sillä jos tulehdus leviää siitä on monenlaista haittaa.Minulla etuhammas alkoi jo tummua,se ja loputkin olisivat muuttuneet ruskeiksi.Sitten se särky on kova.Juurihoidosta aiheutuvat "kärsimykset" eivät ole mitään sen hoitamattoman rinnalla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kurkkukipu kirjoitti:

Juurihoito (ylähampaissa) on kestänyt jo useita viikkoja. Suunnilleen homman alusta asti on kiusannut myös kurkkukipu (sattuu niellessä ja kieltä liikuttaessa). Angiinasta ei pitäisi olla kysymys, eikä lääkäreiden mukaan nielussa mitään ihmeempää näy.

Voiko juurihoidolla olla jotain tekemistä asian kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu