Luterilainen käsitys, että kaste vaikuttaa yksiselitteisesti sen "oikean" uskon johtaa vähintäänkin siihen, että kastamattoman uskovan kristityn asema joutuu väistämättä kyseenalaiseksi. Eihän tämä ole edes liitetty kastamattomana kristukseen ja ovat kaiken lisäksi ilman pyhää henkeähin, eivätkä ole siis tulleet liitetyksi myöskään seurakunnan jäseneksi. Lisäksi raamatun kohta: "joka uskoo JA kastetaan" kertoo siitä että kastamattoman uskovan asema on todellakin epäselvä ja epävakaa Jumalan silmissä! Vai onko?
Tässä keskustelupuussa haluan todella nostaa esiin kastamattomien uskovien olemassaolon ja puolustaa heidän asemaansa vanhurskautettuina kristittyinä USKONSA ANSIOSTA JA YKSIN SEN KAUTTA!
Yksinkertainen totuus on se, että monissa seurakunnissa ON MONIA TÄYSIN KASTAMATTOMIA USKOVIA, JOTKA KÄYVÄT SEURAKUNNISSA SÄÄNNÖLLISESTI JA TUNNUSTAVAT JEESUKSEN OMAKSI VAPAHTAJAKSEEN! Tällaiseen uskoon he ovat tulleet kuka mitenkin, jotkut pikku hiljaa mietiskellen ja jotkut evankeliumin sanan julistuksen myötä. Kasteelle meno on vaan syystä tai toisesta sitten viivästynyt, mutta usko on silti vakaa ja seurakunnan kokoukset kiinnostavat! Mielestäni aikaisemmissa keskusteluissamme olemme unohtaneet tällaisen kristittyjen joukon olemassa olon tai kieltäneet sen!!!!!
Kyseinen joukko kuitenkin todistaa vakaasti sen, että kaste ei yksin määrää mitään sen suhteen VOIKO IHMINEN USKOA Jeesukseen omana vapahtajanaan VAKAASTI VAI EI! Tämän myötä palataan jälleen alkupisteeseen ja voimme todeta, että asiat eivät menneetkään ihan niinkuin olemme kuvitelleet. Uskoa ja sen tulemista ja vakautumista ei mielestäni yksinkertaisesti voi rinnastaa suoranaisesti kasteeseen tai sen puuttumiseen! KÄYTÄNTÖ TODISTAA TÄMÄN! Herää jälleen kysymys: MITÄ KASTE ON? MITÄ KASTE VAIKUTTAA?
Onko kastamattomia vanhurskautettuja?
22
503
Vastaukset
- M. Lutheria
jos Raamatun todistus ei kelpaa:
Luther vastaa (Kirkkopostilla osa-2, helatorstai, 2. evankeliumisaarna, kohdat: 25, 26):
väliotsikko: Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi.
25. Jumala on aina sanansa rinnalle antanut ulkonaisen merkin voimakkaasti tehostamaan hänen sanaansa, niin että me vahvistuisimme sydämissämme emmekä, sanaa epäillen, horjuisi. Niinpä hän Nooalle antoi taivaalla näkyvän sateenkaaren sen merkiksi, että oli pitävä sanansa eikä enää vedenpaisumuksella hävittävä maata. Näin sateenkaari oli Nooalle ja on meillekin aivan kuin sinetti tai leima; kirjettäkin kirjoitettaessa siihen painetaan kirjoituksen varmemmaksi vakuudeksi leima. Ja aivan samoin kuin valtaherroilla on omat eri väriset vaakunansa tai tunnuksensa, joista heidät tunnetaan, samoin Jumalakin on tehnyt meille: hän on vahvistanut sanansa merkeillä kuin sineteillä ikään, ettemme mitenkään epäilisi. Aabrahamille hän antoi ympärileikkauksen sen merkiksi, että Kristus oli tuleva siunaamaan maailman. Samoin Kristus on tehnyt tässä, lupaukseensa: ”Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi” lisäämällä ulkonaisen merkin, nimittäin kasteen ja lisäksi leivän ja viinin sakramentin, käytettäväksi erikoisesti kiusauksissa ja kuoleman korvalla vahvistamaan uskoamme ja vaatimalla vaatien muistuttamaan Jumalaa hänen lupauksestansa.
26. SAATTAAHAN JOKU USKOA vaikka ei olekaan kastettu.!!!!!!!!!! Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta."- on valitettavasti
Raamattu on valitettavasti väärennös. Siinä on Jumalankin sanaa mutta ihmisen ja saatanan avulla tekemät muutokset ovat saatanallisuuksia. SIKSI SE ON RISTIRIITAINEN JA VAIKEA TULKITTAVAKSI.
On Jumalan pilkkaa väittää raamattua ja eri versioita raamatusta Jumalan sanaksi koska ei KaikkiValtias Jumala ole niin huono itseänsä ilmaisemaan sanassa kuin raamattu on.
Väärennetyssä raamatussa on myös näin:
Mark. 16:16. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Eli tuon raamatun tekstin mukaa kastamattomuus EI johda kadotukseen.
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Käskikö Jeesus kastaa lapsia???
Jeesus opetti ja esimerkillisesti näytti miten lapsia tulee kohdella ja siunasi lapsia. Jeesuksen kieltäjät kastavat lapsia osoittaakseen saatanan herrakseen.
Joh. 15:17 Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
Onko Jumalallinen tapa osoittaa rakkautta miekalla tappamalla hänet joka kieltäytyy ottamasta kastetta?
Noi toimit kristinuskon sivistyksen tuojat Jumalan ja raamatun vastaisesti aikoneen kun murhasivat esivanhempiamme!
Tai onko Jumalallista rakkautta pakkokastaa puolustus kyvyttömiä lapsia koska sitäkään ei ole raamatussa määrätty?
Ehkä aina oikea JUMALLINEN kaste on äidin lapsivesi kaste! Ottakaa tämä tieto talteen!
- terence.hill
eivät halua kastetta? Mikä siinä kasteessa nyt on niin kamalaa?
Miksi joku haluaa olla USKOVA ja EI-KASTETTU?
No, kai hekin jossain vaiheessa kasteelle menevät.
Uskon heidän pelastuvan, mutta ihmettelen, miksi eivät ole kastetta vastaanottaneet.
Voisiko mielestäsi KAIKEN KASTAMISEN LOPETTAA KOKONAAN, KUN SE EI OLE VÄLTTÄMÄTÖNTÄ?- siru
miksi eivät ole menneet kasteelle, vaikka ovat uskossa.
Eihän kukaan ole sanonut niin , että kaste ei olisi tarpeellinen, älä nyt vääristele asioita ! On vain puhe siitä, onko kaste edellytys pelastumiselle ? - hartonen
En tarkoita että kastamisen voisi lopettaa! Halusin vain tuoda esille että se on todellisuutta että on olemassa USKOVIA KASTAMATTOMIA! Jos kaste olisi ehdoton ehto uskon syntymiselle tällaisia henkilöitä EI OLISI! Eli haluan puhua sen takia tästä että KÄYTÄNTÖ PUHUU USEIN TOISTA KUIN TEOREETTINEN OPPI KASTEESTA. Kaste on lahjaa ja tarpeellinen ja EI OLE SYYTÄ HYLÄTÄ KASTETTA VAAN KASTAA AINA KUN SE ON MAHDOLLISTA. En ole kääntänyt kelkaani. Haluan vain tuoda esille TOSIASIOITA SIITÄ ETTÄ USKO VOI SYNTYÄ MUUTENKIN JA ILMAN KASTETTA SYNTYNYT USKO ON AINA MYÖS PELASTAVA! Muuten asiat ovat aivan sekaisin raamatussa jos USKO SINÄLLÄÄN EI VANHURSKAUTA ILMAN KASTETTA! Haluan nostaa tämän asian esille vaikka se ei tavallaan tue sitä näkökulmaa johon itse olen päätynyt. Tämä vain todisteeksi sille että ASIAT EIVÄT OLEKAAN NIIN HELPPOJA! Voi siis syntyä vedestä uskolla muuten asiat eivät pysy yksinkertaisesti kasassa. Jos kaste on ehdoton pelastumisen ehto niin voimme taas palata lukemaan sen puun uudelleen jossa käsittelin aihetta "onko kastaja Jumala" jne..
- siru
hartonen kirjoitti:

On ihmisiä, jotka ovat uskossa ilman mitään kastetta. Sitten on ihmisiä ,jotka on lapsikastettu ja eivät ole uskossa tai eivät edes tule koskaan uskoon.
- haluaa
siru kirjoitti:
On ihmisiä, jotka ovat uskossa ilman mitään kastetta. Sitten on ihmisiä ,jotka on lapsikastettu ja eivät ole uskossa tai eivät edes tule koskaan uskoon.
kasteelle onko liityttävä johonkin seurakuntaan missä tämä kaste suoritetaan vai onko jokin muu tapa ?
- iiro
hartonen kirjoitti:
En tarkoita että kastamisen voisi lopettaa! Halusin vain tuoda esille että se on todellisuutta että on olemassa USKOVIA KASTAMATTOMIA! Jos kaste olisi ehdoton ehto uskon syntymiselle tällaisia henkilöitä EI OLISI! Eli haluan puhua sen takia tästä että KÄYTÄNTÖ PUHUU USEIN TOISTA KUIN TEOREETTINEN OPPI KASTEESTA. Kaste on lahjaa ja tarpeellinen ja EI OLE SYYTÄ HYLÄTÄ KASTETTA VAAN KASTAA AINA KUN SE ON MAHDOLLISTA. En ole kääntänyt kelkaani. Haluan vain tuoda esille TOSIASIOITA SIITÄ ETTÄ USKO VOI SYNTYÄ MUUTENKIN JA ILMAN KASTETTA SYNTYNYT USKO ON AINA MYÖS PELASTAVA! Muuten asiat ovat aivan sekaisin raamatussa jos USKO SINÄLLÄÄN EI VANHURSKAUTA ILMAN KASTETTA! Haluan nostaa tämän asian esille vaikka se ei tavallaan tue sitä näkökulmaa johon itse olen päätynyt. Tämä vain todisteeksi sille että ASIAT EIVÄT OLEKAAN NIIN HELPPOJA! Voi siis syntyä vedestä uskolla muuten asiat eivät pysy yksinkertaisesti kasassa. Jos kaste on ehdoton pelastumisen ehto niin voimme taas palata lukemaan sen puun uudelleen jossa käsittelin aihetta "onko kastaja Jumala" jne..
Miten tää homma nyt sitten oikein on... pitääkö EV.lut. srk :nta pakollisena vauvakasteen pelastumisessa vai ei ?
Tämä ajatus vaan heräsi, kun Hartonen kirjoitti ettei ole kääntänyt kelkkaansa, mutta kumminkin tuo esille sen, että pelastua voi myös ilman kastettakin... eli eikö se silloin ole eräänlainen "kelkan kääntäminen", jos Ev. lut srk :nta kumminkin opettaa, että kaste pitää tapahtua jotta pelastuminen voi olla mahdollista ? - iiro
haluaa kirjoitti:
kasteelle onko liityttävä johonkin seurakuntaan missä tämä kaste suoritetaan vai onko jokin muu tapa ?
Voi käydä uskovien kasteella, vaikka ei liittyisikään seurakuntaan.
Toisaalta jos miettii, niin Uudessa Testamentissa opetetaan, että kasteen jälkeen he olivat yhteisessä rukouksessa ja leivän murtamisessa . Jumala on kumminkin nähnyt hyväksi , että uskovaisella on seurakunta, missä saa hengellistä ravintoa ja kokea yhteyttä . - terence.hill
siru kirjoitti:
miksi eivät ole menneet kasteelle, vaikka ovat uskossa.
Eihän kukaan ole sanonut niin , että kaste ei olisi tarpeellinen, älä nyt vääristele asioita ! On vain puhe siitä, onko kaste edellytys pelastumiselle ?en ole lukuisista lukuisista yrityksistä huolimatta kuullut ikinä minkäänlaisia perusteluja sille, MIKSI heidän mielestään KASTE ON TARPEELLINEN.
He sanovat vain, että on TÄRKEÄÄ kastaa UPOTTAMALLA uskoontulon JÄLKEEN, ja YMMÄRTÄVÄSSÄ IÄSSÄ, mutta EIVÄT KOSKAAN KERRO, MITÄ HEIDÄN KASTEENSA VAIKUTTAA JA HYÖDYTTÄÄ, TAI MIHIN SITÄ TARVITAAN!
Joidenkin mielestä pilkkua viilataan kasteen toimittamistavassa riittävästi vasta silloin kun uskovan upotuskaste toimitetaan myös VAIN JEESUKSEN NIMEEN, eikä I&P&PH:n. Vielä mieluummin on snobbailtava, ettei saa sanoa suomeksi Jeesus, vaan Jahshua, tai vähintään englanniksi Jesus, koska ulkomaankielet ovat enemmän hengellisiä kuin suomen kieli...
EEPU* JA MATHETES OVAT OMILLA OPILLISILLA LINJOILLAAN JA VÄITTÄVÄT ETTEI ILMAN HEIDÄN TULKINTANSA MUKAISEN KASTEEN OTTAMISTA PELASTUTA! - perusteluja sille
terence.hill kirjoitti:
en ole lukuisista lukuisista yrityksistä huolimatta kuullut ikinä minkäänlaisia perusteluja sille, MIKSI heidän mielestään KASTE ON TARPEELLINEN.
He sanovat vain, että on TÄRKEÄÄ kastaa UPOTTAMALLA uskoontulon JÄLKEEN, ja YMMÄRTÄVÄSSÄ IÄSSÄ, mutta EIVÄT KOSKAAN KERRO, MITÄ HEIDÄN KASTEENSA VAIKUTTAA JA HYÖDYTTÄÄ, TAI MIHIN SITÄ TARVITAAN!
Joidenkin mielestä pilkkua viilataan kasteen toimittamistavassa riittävästi vasta silloin kun uskovan upotuskaste toimitetaan myös VAIN JEESUKSEN NIMEEN, eikä I&P&PH:n. Vielä mieluummin on snobbailtava, ettei saa sanoa suomeksi Jeesus, vaan Jahshua, tai vähintään englanniksi Jesus, koska ulkomaankielet ovat enemmän hengellisiä kuin suomen kieli...
EEPU* JA MATHETES OVAT OMILLA OPILLISILLA LINJOILLAAN JA VÄITTÄVÄT ETTEI ILMAN HEIDÄN TULKINTANSA MUKAISEN KASTEEN OTTAMISTA PELASTUTA!miksi ehtoollisen vietto tai rukous ovat tar-
peellisia?????
Jos kerran Jumalan Sana kehoittaa toimimaan siten,
niin mikä sinä olet mitätöimään Jumalan Sanaa!!!!!!
Ei niitä ole pakko suorittaa, mutta Jeesus sanoo:
"Jos te minua rakastatte, te pidätte minun käskyni". - mathetes
terence.hill kirjoitti:
en ole lukuisista lukuisista yrityksistä huolimatta kuullut ikinä minkäänlaisia perusteluja sille, MIKSI heidän mielestään KASTE ON TARPEELLINEN.
He sanovat vain, että on TÄRKEÄÄ kastaa UPOTTAMALLA uskoontulon JÄLKEEN, ja YMMÄRTÄVÄSSÄ IÄSSÄ, mutta EIVÄT KOSKAAN KERRO, MITÄ HEIDÄN KASTEENSA VAIKUTTAA JA HYÖDYTTÄÄ, TAI MIHIN SITÄ TARVITAAN!
Joidenkin mielestä pilkkua viilataan kasteen toimittamistavassa riittävästi vasta silloin kun uskovan upotuskaste toimitetaan myös VAIN JEESUKSEN NIMEEN, eikä I&P&PH:n. Vielä mieluummin on snobbailtava, ettei saa sanoa suomeksi Jeesus, vaan Jahshua, tai vähintään englanniksi Jesus, koska ulkomaankielet ovat enemmän hengellisiä kuin suomen kieli...
EEPU* JA MATHETES OVAT OMILLA OPILLISILLA LINJOILLAAN JA VÄITTÄVÄT ETTEI ILMAN HEIDÄN TULKINTANSA MUKAISEN KASTEEN OTTAMISTA PELASTUTA!>>>Uskovien kasteen kannattajilta en ole lukuisista lukuisista yrityksistä huolimatta kuullut ikinä minkäänlaisia perusteluja sille, MIKSI heidän mielestään KASTE ON TARPEELLINEN.
- terence.hill
mathetes kirjoitti:
>>>Uskovien kasteen kannattajilta en ole lukuisista lukuisista yrityksistä huolimatta kuullut ikinä minkäänlaisia perusteluja sille, MIKSI heidän mielestään KASTE ON TARPEELLINEN.
ettei ILMAN USKOVIEN KASTETTA PELASTU, NIIN ONHAN AIVAN PÄIVÄNSELVÄSTI YHTÄPITÄVÄÄ, ETTÄ SE KASTE ON SILLOIN PELASTUKSEN EHTO!
KIRJOITIT:
"... ne jotka ... eivät tottele uskoontultuaan Jumalan kehoitusta kasteesta, he voivat MENETTÄÄ epäuskonsa vuoksi tuon kalliin PELASTUKSENSA ollessaan tottelematon"
Vai tarkoititko viestilläsi, että TOSIN ON KASTE, JOKA ON PELASTUKSEN EHTO, mutta kiistät vain sen olevan joku matheteen tulkinta? - terence.hill
mathetes kirjoitti:
>>>Uskovien kasteen kannattajilta en ole lukuisista lukuisista yrityksistä huolimatta kuullut ikinä minkäänlaisia perusteluja sille, MIKSI heidän mielestään KASTE ON TARPEELLINEN.
MIKSI Filippin vanginvartija perheineen kastettiin HETI KESKELLÄ YÖTÄ? Miksei odotettu päivää, ja tilannetta, jossa paljon ihmisiä olisi voinut olla koolla JULKISTA TUNNUSTUSTOINTA seuraamassa?
Missä kohdassa Raamattua kaste määritellään julkiseksi tunnustustoimeksi ihmisten edessä?
Löydän kyllä jakeita, joissa ihminen kasteessa puetaan Kristukseen, synnit pestään pois, vesi pelastaa kasteena ja muutakin kasteelle sisältöä antavaa kohtaa. EIKÖ SINUN RAAMATUSSASI OLE NÄITÄ KOHTIA? Vai etkö niistä välitä? Niiden sijaan opetat vain järjen päätelmiä ymmärtävän iän vaatimuksesta, upottamisen välttämättömyydestä ja julkisista tunnustustoimista, joissa koko kaste on vertauskuvallinen ihmisen laintyö... ja sitten sellaista vielä väität pelastuksen ehdoksi.... - rauhoittua hieman.
terence.hill kirjoitti:
MIKSI Filippin vanginvartija perheineen kastettiin HETI KESKELLÄ YÖTÄ? Miksei odotettu päivää, ja tilannetta, jossa paljon ihmisiä olisi voinut olla koolla JULKISTA TUNNUSTUSTOINTA seuraamassa?
Missä kohdassa Raamattua kaste määritellään julkiseksi tunnustustoimeksi ihmisten edessä?
Löydän kyllä jakeita, joissa ihminen kasteessa puetaan Kristukseen, synnit pestään pois, vesi pelastaa kasteena ja muutakin kasteelle sisältöä antavaa kohtaa. EIKÖ SINUN RAAMATUSSASI OLE NÄITÄ KOHTIA? Vai etkö niistä välitä? Niiden sijaan opetat vain järjen päätelmiä ymmärtävän iän vaatimuksesta, upottamisen välttämättömyydestä ja julkisista tunnustustoimista, joissa koko kaste on vertauskuvallinen ihmisen laintyö... ja sitten sellaista vielä väität pelastuksen ehdoksi....Onko sedatiivien vaikutus alkanut loppua, vai mistä moinen riehunta?
- terence.hill
rauhoittua hieman. kirjoitti:
Onko sedatiivien vaikutus alkanut loppua, vai mistä moinen riehunta?
miten uskovien kasteeseen esitettävä kritiikki on uhka!
Viestini osoitti, ettei kaste raamatussa ole sisällöltään julkinen tunnustustoimi ihmisten edessä, ja siksi koet viestini uhkana ja torjut sen.
Kun et pysty vastaamaan, etkä kumoamaan mitä sanoin, niin alat **ttuilla. No, tähän olen teikäläisten "keskustelijoiden" kohdalla tottunut. Pitänee alkaa Alpon tyyliin tallettaa kultamaljaan näitä teidän asiallisia vastauksianne... - terence.hill
hartonen kirjoitti:
En tarkoita että kastamisen voisi lopettaa! Halusin vain tuoda esille että se on todellisuutta että on olemassa USKOVIA KASTAMATTOMIA! Jos kaste olisi ehdoton ehto uskon syntymiselle tällaisia henkilöitä EI OLISI! Eli haluan puhua sen takia tästä että KÄYTÄNTÖ PUHUU USEIN TOISTA KUIN TEOREETTINEN OPPI KASTEESTA. Kaste on lahjaa ja tarpeellinen ja EI OLE SYYTÄ HYLÄTÄ KASTETTA VAAN KASTAA AINA KUN SE ON MAHDOLLISTA. En ole kääntänyt kelkaani. Haluan vain tuoda esille TOSIASIOITA SIITÄ ETTÄ USKO VOI SYNTYÄ MUUTENKIN JA ILMAN KASTETTA SYNTYNYT USKO ON AINA MYÖS PELASTAVA! Muuten asiat ovat aivan sekaisin raamatussa jos USKO SINÄLLÄÄN EI VANHURSKAUTA ILMAN KASTETTA! Haluan nostaa tämän asian esille vaikka se ei tavallaan tue sitä näkökulmaa johon itse olen päätynyt. Tämä vain todisteeksi sille että ASIAT EIVÄT OLEKAAN NIIN HELPPOJA! Voi siis syntyä vedestä uskolla muuten asiat eivät pysy yksinkertaisesti kasassa. Jos kaste on ehdoton pelastumisen ehto niin voimme taas palata lukemaan sen puun uudelleen jossa käsittelin aihetta "onko kastaja Jumala" jne..
Halusin vain tuoda esille että se on todellisuutta että on olemassa USKOVIA KASTAMATTOMIA! Jos kaste olisi ehdoton ehto uskon syntymiselle tällaisia henkilöitä EI OLISI!
----------------------------
_Aivan _ehdottomaksi_ ehdoksi ei minunkaan mielestäni kastetta voi asettaa. Se kuuluisi olla niin, että lähetyskäskyn mukaisesti sekä kastetaan että opetetaan.
Mutta kasteen saaminen voi olla mutkikasta puuhaa. Apostolien aikana se oli äkkiä ja mutkattomasti suoritettu, eikä haitannut, että siinä sai joku kääntymätön Simon-noitakin kasteen... Mutta meidän kirkoissamme ja yhteisöissämme on byrokratiaa, katekumeeniopetusta ja jäsenyyskursseja... ja nämä voivat tehdä kasteen saamisesta turhan monimutkaisen prosessin, ja siksi on joitain uskovia kastamattomiakin. Minusta tuntuu, että jotkin tällaiset syyt ovat tuon kastamattomuuden taustalla, muuten on vaikea ymmärtää, että miksi ihmeessä olisi uskovia, joita ei ole kastettu. - hartonen
terence.hill kirjoitti:
Halusin vain tuoda esille että se on todellisuutta että on olemassa USKOVIA KASTAMATTOMIA! Jos kaste olisi ehdoton ehto uskon syntymiselle tällaisia henkilöitä EI OLISI!
----------------------------
_Aivan _ehdottomaksi_ ehdoksi ei minunkaan mielestäni kastetta voi asettaa. Se kuuluisi olla niin, että lähetyskäskyn mukaisesti sekä kastetaan että opetetaan.
Mutta kasteen saaminen voi olla mutkikasta puuhaa. Apostolien aikana se oli äkkiä ja mutkattomasti suoritettu, eikä haitannut, että siinä sai joku kääntymätön Simon-noitakin kasteen... Mutta meidän kirkoissamme ja yhteisöissämme on byrokratiaa, katekumeeniopetusta ja jäsenyyskursseja... ja nämä voivat tehdä kasteen saamisesta turhan monimutkaisen prosessin, ja siksi on joitain uskovia kastamattomiakin. Minusta tuntuu, että jotkin tällaiset syyt ovat tuon kastamattomuuden taustalla, muuten on vaikea ymmärtää, että miksi ihmeessä olisi uskovia, joita ei ole kastettu.Kyllä varmasti byrokratiallakin on osuutensa kastamattomuus asiaan mutta haluan todella painottaa sitä että KASTAMATTOMIA TODELLISESSA USKOSSA OLEVIA ON PALJON! Tämän takia on turha tehdä KASTEESTA OIKEAN USKOMISEN EDELLYTYS JA VÄITTÄ YKSIOIKOISESTI ETTÄ VAIN KASTEESSA SAADAAN USKO. Se vain pidä paikkansa!
- hartonen
iiro kirjoitti:
Miten tää homma nyt sitten oikein on... pitääkö EV.lut. srk :nta pakollisena vauvakasteen pelastumisessa vai ei ?
Tämä ajatus vaan heräsi, kun Hartonen kirjoitti ettei ole kääntänyt kelkkaansa, mutta kumminkin tuo esille sen, että pelastua voi myös ilman kastettakin... eli eikö se silloin ole eräänlainen "kelkan kääntäminen", jos Ev. lut srk :nta kumminkin opettaa, että kaste pitää tapahtua jotta pelastuminen voi olla mahdollista ?Olen tutukinut kaste asiaa itsenäisesti ENKÄ OLE OPILLISESTI TÄYSIN LUTERILAINEN! Lapsikastetta voi pitää oikeana tapana vaikka ei olisi täysin luterilainen! Luterilaisessa opissa ON PALJON KORJATTAVAA! SEN TODISTAA KESKUSTELUPUU "En olekaan luterilainen!" Peruskritiikin ydin on itselläni se ettei KASTEELLA OLE YKSINOIKEUTTA ANTAA USKOA JA PYHÄÄ HENKEÄ! TOINEN ASIA ON SE ETTÄ KASTAJASTA EI SAA KOSKAAN TULLA JUMALAA JOLLA ON PELASTUKSEN AVAIMET KÄSISSÄÄN!
- siru
On Hartonen pikkusen kääntänyt kelkkaansa... :)
Sillä 10.10. 2006 klo. 11:34 Hän aloitti yhden ketjun , ILMAN KASTETTA EI OLE PELASTUSTA !
Nyt hän kirjoittaa... KASTAMATONKIN VOI OLLA VANHURSKAUTETTU KRISTITTY USKONSA ANSIOSTA JA YKSIN SEN KAUTTA !
Raamattua kun lukee, niin asiat alkaa kirkastua... :)- hartonen
Kyllä näin tapahtui! Olen päässyt nyt asioihin kiinni ja aikaisemmin olen ollut liian kiivasmielinen kaikenkaikkiaan. Rukous on selkeästi auttanut asiaa ja kasteasiat tulevat koko ajan jatkuvasti selkeämmäksi! Toiseksi ehkä aluksi halusin tahallaan olla todella musta valkoinen asoissa jotta saan väen liikkeelle ja olen onnistunutkin siinä aika hyvin. Ehkä oikeasti en ollut siis silloinkaan niin mustavalkoinen.
- JEV238
Tunnettu herätyssaarnaaja D.L.Moody sai lapsena unitaarikirkon kasteen. Tuo kirkko ei ollut 'kolminaisuusopillinen kirkko'. Esimerkiksi luterilainen ja ortodoksinen kirkko eivät tämän vuoksi pidä unitaarikirkon piirissä suoritettua kastamista pätevänä.
D.L.Moody piti kuitenkin tuota unitaarikirkossa saamaansa vesitoimitusta elämänsä loppuun asti pätevänä kasteena. Eli hän kuoli kastamattomana.
Huomaa kuitenkin: Kastamaton Jeesukseen Kristukseen uskova sai joidenkin käsityksen mukaan olla suurten herätysten välikappaleena!
'Ja Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin Aleksandriasta, puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa. Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen. Hän rupesi rohkeasti puhumaan synagoogassa. Mutta kun Priskilla ja Akylas olivat häntä kuunnelleet, ottivat he hänet luokseen ja selvittivät hänelle tarkemmin Jumalan tien.' (Apt. 18:24-26)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186