Politiikka on VAIKEAA

ja siksi

useimmissa maissa on käytössä EDUSTUKSELLINEN demokratia. Eli kansalaiset valitsevat omien mutu-tuntemustensa perusteella heitä lähinnä olevat kansanedustajat, jotka ovat AMMATTIpoliitikkoja. Näiden ammattilaisten TÄYSIPÄIVÄINEN työ on ottaa selvää, konsultoida, tutkia, ja lopulta tehdä vastuullisia päätöksiä perustuen ASIATIETOON. Vain näin demokratia voi tehdä hyviä ja asiantuntevia päätöksiä.

Kansanäänestykset sopivat huonosti tähän. Mitä tavallinen kadunmies/nainen (esimerkiksi minä) tietää NATO:sta, EU:sta, EMU:sta, jne. Ja voidaanko häneltä edellyttääkään, että hän oman päivätyönsä ohella alkaisi selvittämään vaativia poliittisia asiakokonaisuuksia, jotta voisi tehdä päteviä ratkaisuja? Minusta ei voi eikä pidä! Siksi vastuistan kansanäänestystä. Jos sellainen esim. NATOsta järjestetään, menen velvollisuudentunnosta äänestämään, mutta jätän tyhjän äänestyslipun. En tahdo ottaa vastuuta asiasta, josta en tiedä riittävästi.

Ei kansanäänestyksellä laadita sen enempää sääennustuksia, ydinvoimaloiden lujuuslaskelmia, pörssiyhtiöiden toimintastrategioita kuin poliittisia strategioitakaan. Ne vaativat ASIANTUNTIJAtietoja, joita tavallisilla kansalaisilla ei ole. Tämä ei suinkaan tarkoita, että kansa olisi tyhmää. Päinvastoin, meistä jokainen tekee päätöksiä sillä alalla, jonka ASIANTUNTIJA hän on! Poliitikot ovat politiikan asiantuntijoita, he tehkööt poliittiset päätökset ja kantakoot poliittisen vastuun.

16

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksi.onnellinen

      asiantuntijat saavat minun lopakkooni loihdittua yhtä paljon rahaa, kuin mitä heidänkin lompakossaan on. Se että minulle jää kk 200 e ruokaan ja muuhun välttämättömään ei tee kovin hyvää vaikutusta politiikkojen järjenkäytöstä. Tosin niin kuin nikkini sanoo, niin olen silti onnellinen. Raha ei merkitse minulle juuri mitään, mutta monelle politikolle ja etenkin kansanedustajille se näyttää vaikuttavan. On niillä niin järjettömät palkat.

      Ja onneksi tuo on vain sinun mielipiteesi äänestyksestä. Jos tunnet itsesi niin tyhmäksi ettet osaa päättää mikä on sinulle parasta niin kannattaa todellakin jättää äänestämättä.

      • ydinvoimalan

        betonin vahvuus kysyttäisiin kansanäänestyksellä? Uskaltaisitko asua sen voimalan vieressä? Ei kai ihmiset niin "tyhmiä" ole, etteivät tiedä mikä heille on parasta?

      • Huomasin, mitä

      • yksi.onnellinen
        ydinvoimalan kirjoitti:

        betonin vahvuus kysyttäisiin kansanäänestyksellä? Uskaltaisitko asua sen voimalan vieressä? Ei kai ihmiset niin "tyhmiä" ole, etteivät tiedä mikä heille on parasta?

        äänestys, niin kyllä ruksaisin sen paksuimman vaihtoehdon. Toisaalta miten tämä liittyy euhun? Onko siellä ainoat asiantuntijat jotka osaavat sanoa mikä on oikea paksuus?

      • Ei tämä
        yksi.onnellinen kirjoitti:

        äänestys, niin kyllä ruksaisin sen paksuimman vaihtoehdon. Toisaalta miten tämä liittyy euhun? Onko siellä ainoat asiantuntijat jotka osaavat sanoa mikä on oikea paksuus?

        liity EU:hun, vaan EU-kansanäänestyksen mielettömyyteen. Ja jos ruksaat paksuimman vaihtoehdon, se tulisi AIVAN tarpeettoman kalliiksi, jollet tietäisi, että se paksuin vaihtoehto on ainoa, joka annetuista vaihtoehdoista riittää. Mutta sen tietämiseen tarvittaisiin siis sitä asiantuntemusta. Toivottavasti rakentajat eivät käytä sinun logiikkaasi; tulee meinaan joka kohdassa TODELLA KALLIS ydinvoimala.

        Et näytä olevan poliittinen, taloudellinen etkä näköjään mikään muukaan nero.

      • yksi.onnellinen
        Huomasin, mitä kirjoitti:

        kirjoitit täällä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000021878125

        Ja tämän jälkeen väität vielä olevasi kyvykäs äänestämään kansanäänestyksissä!

        niin en ymmärrä politiikasta mitään. Ja sinä taas et tainnut ymmärtää tekstistä sitä kohtaa. Onneksi ihminen sentään oppii, mutta synnynnäiselle tyhmyydelle taas on aika vaikea tehdä yhtään mitään. Toisaalta minulla pitäisi olla oikeus sanoa mielipiteeni siitä, mikä on minulle parasta, äänestyksessä tai muuten vain. Olisi se minun mielestäni sitten tyhmää tai ei.

        No, ehkä pääsisin helpommin perille asioista, jos lampsisin tädin miehen luokse uteleen asioista, sillä on sentään jonkinlainen pamppu suomi eu.sta liikkeessä. En vain omista autoa että pääsis käymään kylässä. Kulkeneeko edes linja-auto enää sinne korpeen. Vai olisiko parempi keino jos pyytäisin kylään. Täällä ei näemmä tietämättömiä katsota hyvällä silmällä, joten olisi varmaan aika käydä tehokurssi läpi.

      • päätöksenteko

        ammattilaisille.

      • yksi.onnellinen
        Ei tämä kirjoitti:

        liity EU:hun, vaan EU-kansanäänestyksen mielettömyyteen. Ja jos ruksaat paksuimman vaihtoehdon, se tulisi AIVAN tarpeettoman kalliiksi, jollet tietäisi, että se paksuin vaihtoehto on ainoa, joka annetuista vaihtoehdoista riittää. Mutta sen tietämiseen tarvittaisiin siis sitä asiantuntemusta. Toivottavasti rakentajat eivät käytä sinun logiikkaasi; tulee meinaan joka kohdassa TODELLA KALLIS ydinvoimala.

        Et näytä olevan poliittinen, taloudellinen etkä näköjään mikään muukaan nero.

        olenko joskus väittänyt olevani??? Kannattaisi myös ottaa huomioon se, että kaikkien ei tarvitse olla yhtä fiksuja kuin mitä sinä olet.

        Ja toki kävi mielessä että voipi olla liinakin paksut, mutta turvallisuus ennen kaikkea. Ja mitä tulee viereen muuttamisesta, niin en muuttaisi nytkään moisen pömpelin viereen asumaan. En nyt enkä tulevaisuudessa. Ihminen on erehtyväinen ja luonto osaa järjestää omia yllätyksiä. Mitä kauempana sellaisesta laitokesta olen, niin sitä tyytyväisempi olen.

        Ja anteeksi vielä, etten ole yhtä älykäs kuin sinä olet. Mielenrauhasi vuoksi sinun kannattaa jättää kaikki tekstini lukematta tulevaisuudessa.

      • yksi.onnellinen
        päätöksenteko kirjoitti:

        ammattilaisille.

        minulle vallan mainiosti, jos nostavat minun elintasoni heidän elistasolleen. Hitot.. kun tässä kerta itsenäisyydestä luovutaan kohta puolin täydellisesti, niin kunnon korvaus siitä pitää ainakin saada! Eikö suomen pitänyt olla tasa-arvoinen maa. Ihan joka hetki ei siltä tunnu. Tälläkin hetkellä tilillä on 0,76 senttiä ja seuraavaa rahaa saa odottaa 14 päivään.

    • kansanäänestys

      muttei Suomessa. Sveitsiläiset ovat tutkimusten mukaan maailman rikkain kansakunta.

      • vasta joku

        vuosi sitten. Miksi näin myöhään? No, kun kansa on harannut aina ennen vastaan Hidasta, hidasta... mutta toimii aikaa myöten. Ehtiikö silti aurinko sammua, ennen kuin Sveitsistä tulee esim. EU:n jäsen?

        Rikkaus ei ole ainoa hyvinvoinnin tunnus. Natsikulta sitä paitsi ilkeästi selittää ison osan tuosta Sveitsin rikkaudesta. En kuitenkaan halua kiistää sveitisläisten menestystä. Oikein esimerkillinen kansakunta he ovat, mutta en kyllä menisi tuota kansanäänestysintoa heiltä kopioimaan.

      • Sveitsi olekkaan
        vasta joku kirjoitti:

        EU:n jäsen ja tuo hitaus eikös sveitsissä mahdettu tehdä kelloja paljon ennen kun suomessa esim. nokiasta eli tieto taidosta oli edes hajua että kyllä kannattaisi ottaa mallia edes kansanäänestysinnosta

      • tehtävien
        vasta joku kirjoitti:

        vuosi sitten. Miksi näin myöhään? No, kun kansa on harannut aina ennen vastaan Hidasta, hidasta... mutta toimii aikaa myöten. Ehtiikö silti aurinko sammua, ennen kuin Sveitsistä tulee esim. EU:n jäsen?

        Rikkaus ei ole ainoa hyvinvoinnin tunnus. Natsikulta sitä paitsi ilkeästi selittää ison osan tuosta Sveitsin rikkaudesta. En kuitenkaan halua kiistää sveitisläisten menestystä. Oikein esimerkillinen kansakunta he ovat, mutta en kyllä menisi tuota kansanäänestysintoa heiltä kopioimaan.

        asioiden muutoshitaudesta. Tuskinpa niitä kelloja tehtiin kansanäänestyksillä sentään!

    • tullut sulle.....

      mieleen että olisi aika kova sana jos sitä tietoa vaikka laitettaisiin jakoon,eikä syötettäisi epäolennaisuuksia ja yhden puusilmän politiikkaa "pääpuolueiden" haluamassa muotissa!Puhut kuin kaipaisit vanhempiasi,kyse on kuitenkin demokratiasta ja isi ja äippä fiilikset olis pitänyt jättää sinne kasvuikään!Sinä olet vastuussa tämän maan kehityksestä valitessasi edustajat ja voit valita heidät vain tietämällä asiat joista he tulevat päättämään ja tietämällä heidän kantansa noihin asioihiun,voit valita jonkun joka edustaa sinun näkemystäsisiassa!Olet naurettava jos luulet demokratian tarkoittavan että valittaviksi "pääsee" vain viisaita ja maan etua viisaudellaan vaalivia!Ihankos sinä oikeasti jätät tämän maan tulevaisuuden näiden "halmeiden" vastuulle???

    • mielipidepankkiiri

      edustuksellinen demokratia jossa jatkuvasti toimitaan edustettavien mielipiteitä vastaan olisi muuten hauska vitsi ellei se olisi surullista todellisuutta

    • mielipidepankkiiri

      niin tässä on vielä se ongelma että kun nyt mutu pohjalta valitaan poliitikkoja niin missä on takuu
      että eduskunta muodostuu pätevistä, kansan tunnot
      ja mielipiteet huomioonottavista ihmisistä..?

      ei takeita siitäkään, päin vastoin, mitä enemmän
      kantasi saa kannanusta, sitä helpompi politiikkojen
      on ajaa MITÄ TAHANSA läpi aina "asiantuntijuuden" varjolla

      oletko naivi vai saatko palkkasi joltain valtapuolueelta, vai onko helpompi kannattaa
      nykyrakennetta koska eihän sitä nyt asioiden joskus epätoivoiselta tuntuva vastustus niin hirveän kivalta tunnu..=helpomi valita nykysysteemin kannatus psykologisti (joo, mun mielestä halpaa ja pienien onnettomien pelkurien puuhaa)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4158
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3127
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe