Miksi EU:n perustuslain hyväksyminen

päivää ennen itsenäisyyttä?

Haluttiinko vakava asia kätkeä linnan humuun ja peittää 'itsenäisyys'juhlintaan?

3

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veteraanin perillinen

      Eduskunta nyt vain jostain syystä halusi osoittaa maailmalle maamme todellisen demokratian.
      Mielipidettäni vahvistaa, että samaan aikaan kuin eduskunta oli tekemässä päätöstään niin eduskunnan puhemies Paavo Lipponen ja pääministeri Matti Vanhanen television välityksellä mainostivat koko maailmankaikkeudelle, että vaikkakin he olivat Brysselissä, niin eduskuntamme äänesti, kansansa päinvastaisesta mielipiteestä huolimatta, heidän haluamallaan tavalla.
      Näin he halusivat osaltaan selvästi osoittaa koko maailmankaikkeudelle, että todellinen valta Suomessa on hallituksella ja alistamallaan eduskunnalla ei siis kansalla kuten moni vielä uskottelee.
      Edellisen he tulevat vielä selvemmein osoittamaan ensi kevään eduskuntavaaleissa, sillä kansa äänestää juuri heidän kaavailemallaan tavalla.

      Äänestyskäyttäytymisemme tulee sen selvääkin selvemmin osoittamaan.

    • päätti tästä

      ajankohdasta?

      • veteraanin perillinen

        Kyllä tässä tapauksessa keskeinen rooli on puhemiesneuvostolla ja varsinkin puhemies Lipposella. Kenen asialla hän kulloinkin liikkuu, ei ainakaan oman valtakuntansa vaan tänäänkin hän oli linjaamassa valtakuntamme natopolitiikkaa Ruotsin malliin.
        Lipponen tulee jäämään valtakuntamme historiaan lempinimellä "REISSUPAAVO". Onko matkojen takana oma, puolueensa, muun Euroopan vai kansamme asianmukainen edustaminen jää nähtäväksi.
        Itsenäisyyspäivän aaton tapahtumat heittävät kyllä hänen päälleen aikamoisen varjon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4018
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2881
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2302
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe