jotka näillä palstoilla kommentoivat.
Tiedän, että kyllä suurella osalla heistä pää toimii ihan hyvin, paremminkin kuin monella täällä roikkuvalla reppanalla. Ovat myös rankkojen kokemustensa myötä henkisesti tosi vahvaa porukkaa. Fysiikka voi sitten olla rapistunut. Toisaalta eipä sekään taida monella nuoremmalla suomalaisilla olla kovinkaan kaksinen.
Kyllä olisi paikallaan saada jokunen kommentti myös sodan läpikäyneiltä. Vaan voisipa käydä niin, että sieltä tulisi tuutin täydeltä saata-peetä, kun lukisivat näitä viestejä!
Harvassa ovat ne
2
166
Vastaukset
- NauravaMies
äähyväiskirjeessään pojalleen ko. veteraani, joka oli menettänyt sodassa vasemman jalkansa, ilmoitti, että hän oli vihdoin täällä Suomi24:m maailmanmeno sivuilla käydessään tullut lopullisesti tietoiseksi taistelleensa myös natsismin ja Hitlerin puolesta ja aivan turhaan.
Aiemmin hän luuli taisteleensa vain puolustaakseen Suomea, eikä lainkaan kuvitellut taistelleensa ja hyökänneensä NL:n kimpuun herrojen idioottimaisen Suur- Suomen puolesta. Marskin unhoon jäänyt, mutta täällä vihdoinkin julkituotu päiväkäsky oli viimeinen niitti itsemurhaan.- muttei mene läpi!
Melko "nokkela" veto aloittaa uusi keskustelu asiasta. Mutta niinhän se kai on, että sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja l. myös paskan jauhaminen ja valehtelu.
Todella säälittävää!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595960Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793409Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242621No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402155- 202105
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811095