Itsemurhaveteraani viestitti

vuosi jäljellä

SOTAVETERAANI PANSSARIN ALLE http://www.youtube.com/watch?v=tsjOLvYcuTc

Mielessäni oli etukäteen uutisoida, että Itsenäisyyspäivänä 2006 tulee taas kuolema - siihen tapaan kuin miehet Oulussa itseään napaan puukottivat itsenäisyyspäivänä 2004 - , mikä taas vahvistaa sitä, että itsenäisyyspäivänä 2007 Peto on jo Oulussa. Mutta nyt jälkikäteen kun itsensä itsenäisyyspäivänä 2006 suomalaisen panssarin alle heittänyt ja niin vammoihinsa kuollut oli suomalainen sotaveteraani, epäilee jo onko Suomella vuoden päästä enää muuta puolustusta kuin se mikä katosi yläilmoihin noin 27. 10. 2007. HV

KARHUN KÄÄNTYMINEN TOISELLE KYLJELLEEN

Daniel 7:5 karhun näköisellä toisella pedolla suussa kolme kylkiluuta ei mielestäni liity Venäjään vaan sitä kuvaa vasta neljäs peto. Mutta kyllä siitäkin sanotaan, että kolme kuningasta syrjäytetään ja käsittääkseni Gorba I:n ja Gorba II:n välillä ovat nuo kolme kuningasta eli Putinin jälkeen vielä hetken yksi. Valtiona voisi tarkoittaa Venäjän ja kahden muun Neuvostovallan liittymistä jälleen yhteen. "Varo Israel karhu tulee" kirjan mukaan taisi tarkoittaa Eestin, Latvian ja Liettuan jälleen syömistä. Osoitteessa http://www.revelation13.net/ on hyvä kuva pedosta vaikka silmänä Putin. Zhirinovskin ennustukset kertoivatkin, että pää vielä kääntyy Pohjolan ylle.

Kyllä kaikki viittaa siihen, että aina vain suuremman palan uudelleen syntyvä peto on haukkaamassa. Aikataulu paremmin hanskassa että kun 11. 9. 2000 alkaneen 4 x 3,5 vuoden 3. osan jälkeen peto julistaa itsensä jumalaksi Jerusalemissa niin "Suomen kautta Israeliin" Hailuotoa tervehditään 90 vuotta jälkeen Allenbyn Jerusalemissa. 9. 12. 2007 Oulussa, tuntematon sotilas kaatuu 6. 12. 2007 panssarin alle Jyväskylässä, mistä video 6. 12. 2006. Itse asiassa siis kuolemaan syöksyneen veteraanin viimeinenkin teko oli sankariteko, kuolla monien hengen säästämiseksi!

Toki lupa taivaaltakin katsoa vaikkei sen perusteella ennustaa, että siellähän Otava ja Pikkuotava ovat, ja mitä ilmeisimmin Venäjällä tehdään sen mukaan kuin he sieltä lukevat Venäjää ja Suomea. Otava on kääntymässä 11. 9. 2007 minun raamatullisen selitykseni mukaan. Astrologiasta en ymmärrä riittävästi, mutta ennustuksissa katsoen alhaalta ylös on Saatanasta ja ylhäältä alas Jumalasta ja nähdyn tulkintoihin saadaan Jerusalemiin menevä ohje silloin kun on kysymyksessä 9 km päässä oleva Betlehem. Aikapoikkeamaksi olen veikannut vuotta, mutta saattaa olla vain 3 tai 9 kk niinkuin Jeltsin aina lähtee silloin kun luulee olevan oikea hetki. 9 kk etukäteen oli 1. 1. 2000. Sikiämisaika, ja niinhän sitä Putinkin lähtee eikä vain meinaa hävitä pikkuruiselle Suomelle.
(Harri Veijonen: Uusi tuntematon sotilas)


SILLÄ OLI SUUSSA KOLME KYLKILUUTA

To: "Harri Veijonen" [email protected]
Joo, eihän siinä lopultakaan poikennut kuin ylöstempaushetki. Jotkut ajattelevat tempauksen tulevan vihan aikana, mutta eihän uskoville kuulu viha, vaan oikeus paeta sitä: Luukkaan evankeliumi: 21:36 "Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
Kyllä elämme ilmeisesti todella lähellä ylöstempaushetkeä. Elämä on juuri nyt monilla (jumalattomilla) niin toiverikasta: Otetaan lainaa ja ostetaan paljon MATERIAA eri muodoissa sekä monenlaista turhuutta. Kaikki tulee muuttumaan täydelliseksi kaaokseksi sitten yhdessä silmänräpäyksessä, ehkä juuri lokakuulla 2007 - on se ihmeellistä. Varoituksia ja lentolehtisiä on kuitenkin jaettu kauan - ainakin 70-luvulta saakka. T. Jari E.

POHJOLAN MENOA

Vastaus: Raamattuhaku: Pedolla suussa kolme kylkiluuta. Todellakin jo 1986 kirjastani alkaen olen toisten "oikeiden" profeettojen kanssa ollut eri mieltä siitä, milloin 1984 Tukholman profetia lähtee nopeasti Kymijoen rantaan, siitä Ouluun, jne.

Profeetalle epämieluisimpia ovat kuolinprofetiat tai varoituksetkin niistä, joita pimeä maailma ei vastaanota vaan väittää, että profeetta olisi tappamassa jonkun. Juuri soitin Tampereen poliisiin ja kehotin suojelemaan erästä henkilöä.

SOTAVETERAANI PANSSARIN ALLE http://www.youtube.com/watch?v=tsjOLvYcuTc

Mielessäni oli etukäteen uutisoida, että Itsenäisyyspäivänä 2006 tulee taas kuolema - siihen tapaan kuin miehet Oulussa itseään napaan puukottivat itsenäisyyspäivänä 2004 - , mikä taas vahvistaa sitä, että itsenäisyyspäivänä 2007 Peto on jo Oulussa. Mutta nyt jälkikäteen kun itsensä itsenäisyyspäivänä 2006 suomalaisen panssarin alle heittänyt ja niin vammoihinsa kuollut oli suomalainen sotaveteraani, epäilee jo onko Suomella vuoden päästä enää muuta puolustusta kuin se mikä katosi yläilmoihin noin 27. 10. 2007. HV

2

337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6Anti6Kristus6

      Ai meinasit Veijonen etukäteen ennustaa tuon panssarin alle menon, muttet sitten viittinytkään? Olisit nyt vaan viittinyt, niin nyt olisi sankari ja oikea rofeetta. LOL

      • otetaanpa

        ne lääkkeet, ja mennään vähän lepäilemään!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      225
      2970
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      184
      2606
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      110
      1227
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      135
      1154
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      70
      1088
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1060
    7. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1055
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      352
      1034
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      965
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      808
    Aihe