"Tiede edustaa ihmisille kahta tärkeätä asiaa: älyn loistaville käyttelijöille se on laillistettu ja syystä arvostettu menetelmien ja suhtautumisten valtatie suurempaan maailmantuntemukseen. Mutta se on myös intuitiovammaisille piilopirtti, jonne sopii kipittää taiteen epämääräisyyttä pakoon, kutsua omaa urautuneisuuttaan logiikaksi, omaa levotonta ennakkoluuloisuuttaan kriittisyydeksi."
hyss: G.C. Jung puhuu
18
885
Vastaukset
- Agneisti
Jaa että vitsejä perjantain ratoksi. Tässä yksi lisää:
Oli kerran kaksi ruotsalaista homoa, Olof ja Pär nimeltään. Eräänä päivänä Olof sitten kuolla kupsahti ja Pär jäi leskeksi. Oli siinä hautausfirmalla ihmettelemistä kun Pär pyysi että Olofin tuhkat olisi hautaamisen sijaan sekoitettu puuron joukkoon. Kun hautausfirman työntekijät kysyi syytä tällaiseen, Pär vastasi:"Katsokaas, söisin puuron. Haluaisin nimittäin tuntea viimeisen kerran kuinka Olof liukuu ulos peräaukostani."- mutta ei toimi
Vastauksesi ei toivotavasti edusta sitä maailmaa mitä edustat.Mikä tarve on kommentoida jos vastauksella ei ole mitään tekemistä kysymyksen kanssa,ryhdistäytykää.
- Valkoparta
Agneistin 'kuuppa' himmeni vähäksi aikaa - hyvä niin.
- Agneisti
Valkoparta kirjoitti:
Agneistin 'kuuppa' himmeni vähäksi aikaa - hyvä niin.
Hyvä että tykkäsit vitsistäni. Sunkin vitsi menetteli mutta melkoisen väärässä vitsin kertoja kyllä on.
- varsinaisen
homppelin "vikaa"! Ja siinä sun kaverissas!
- mykkä tulkki
Taiteen epämäärääräisyys? Tulkintaa parhaimmillaan...
- Valkoparta
Tajunnan virrasta kysymys.
- Simo
itseni syvästi arvostamaa ajattelijaa, joka oli myösen etsiskelijä, joka ei varsinaisesti koskaan oppinut uskomaan jumalaan, mutta moniin muihin asioihin...intuitio merkitsi hänelle myöskin järjellä tulkittavissa olevaa ulottuvuutta, ei järjetöntä hihhulismia ja vanhoihin kuolleisiin kaavoihin kangistumista.
Suosittelen miehen elämänkertaa jokaiselle hihhulille raamatun sijaan tai vaikka oheen.- Valkoparta
Tarkoitatko Aniela Jaffé kirjoittamaa ? Se pitäisi tosiaan lukea, se on Jungin hyväksymä. Aloitukseni ei kylläkään viitannut jumalaan, vaan tieteeseen.
Mutta kun asian esille toit, niin näinkin mies kuuluu sanoneen:
"The great artist may reject traditional concepts of God. Usually he isn't interested in concepts. He may, in effect, be like Jung when asked if he believed in God. He laughed at the question and responded: "Believe in God! I don't have to believe in God any more than I need to believe in the ground I stand on. I know it's there." - Simo
Valkoparta kirjoitti:
Tarkoitatko Aniela Jaffé kirjoittamaa ? Se pitäisi tosiaan lukea, se on Jungin hyväksymä. Aloitukseni ei kylläkään viitannut jumalaan, vaan tieteeseen.
Mutta kun asian esille toit, niin näinkin mies kuuluu sanoneen:
"The great artist may reject traditional concepts of God. Usually he isn't interested in concepts. He may, in effect, be like Jung when asked if he believed in God. He laughed at the question and responded: "Believe in God! I don't have to believe in God any more than I need to believe in the ground I stand on. I know it's there."ristiriitainen lausahdus jos vertaa esim. miehen elämänkerran loppukirjoitukseen, ei sano juuta eikä jaata päätelmissään...ja kaikenkaikkiaan voi ainakin sanoa ettei mies tosiaankaan ollut mikään perinteinen kristitty joka ottaisi raamattua missään kohdin kirjaimellisesti!
Teki etsijänä sen mitä jokaisen pitäisi tehdä, löysi "uskonsa" päättelemällä asioita itse mahdollisimman käytännöllisesti ja rehellisesti. - Valkoparta
Simo kirjoitti:
ristiriitainen lausahdus jos vertaa esim. miehen elämänkerran loppukirjoitukseen, ei sano juuta eikä jaata päätelmissään...ja kaikenkaikkiaan voi ainakin sanoa ettei mies tosiaankaan ollut mikään perinteinen kristitty joka ottaisi raamattua missään kohdin kirjaimellisesti!
Teki etsijänä sen mitä jokaisen pitäisi tehdä, löysi "uskonsa" päättelemällä asioita itse mahdollisimman käytännöllisesti ja rehellisesti.Sinä jumit nyt vähän liikaa tuon kristinuskon, hihhulismin ja Raamatun kanssa. Kukaan ei ole maininnut niistä sanallakaan, paitsi sinä.
En tiedä mitä Jung uskoi tai oli uskomatta. Avoimmuus kai on kuitenkin aina parempi lähtökohta kuin jumittaminen Oikeaan Totuuteen ? - Simo
Valkoparta kirjoitti:
Sinä jumit nyt vähän liikaa tuon kristinuskon, hihhulismin ja Raamatun kanssa. Kukaan ei ole maininnut niistä sanallakaan, paitsi sinä.
En tiedä mitä Jung uskoi tai oli uskomatta. Avoimmuus kai on kuitenkin aina parempi lähtökohta kuin jumittaminen Oikeaan Totuuteen ?sun vihjauksesi väärin siis...ymmärsin väärin myös ilmeisesti että olet itsekin semmoinen hihhuli?
Avoimuus tietysti, mitään muuta ikinä menisi väittämäänkään. - Valkoparta
Simo kirjoitti:
sun vihjauksesi väärin siis...ymmärsin väärin myös ilmeisesti että olet itsekin semmoinen hihhuli?
Avoimuus tietysti, mitään muuta ikinä menisi väittämäänkään.Minkä vihjauksen ? Olen teisti, jumalan olemus on minulle kuitenkin vielä epäselvä.
Jungista en tiedä, mutta tuollainen kirja voisi asiaa avata ? Toki sekin on Jaffen mielipide, oli se mikä hyvänsä. Lieneekö suomennettu ?
http://www.daimon.ch/Jaffe4.htm
Was C.G. Jung a Mystic?
C.G. Jung, the father of analytical psychology, explored the realms of thought and intuition. He devoted many years to an in-depth study of alchemy and closely observed the range of the occult; he was interested in anthropology and in nuclear physics. He liked to consider himself a scientist.
But was Jung a "mystic"? Aniela Jaffé, his editor, collaborator and confidante, addressed this question and others in her last book of essays. - Simo
Valkoparta kirjoitti:
Minkä vihjauksen ? Olen teisti, jumalan olemus on minulle kuitenkin vielä epäselvä.
Jungista en tiedä, mutta tuollainen kirja voisi asiaa avata ? Toki sekin on Jaffen mielipide, oli se mikä hyvänsä. Lieneekö suomennettu ?
http://www.daimon.ch/Jaffe4.htm
Was C.G. Jung a Mystic?
C.G. Jung, the father of analytical psychology, explored the realms of thought and intuition. He devoted many years to an in-depth study of alchemy and closely observed the range of the occult; he was interested in anthropology and in nuclear physics. He liked to consider himself a scientist.
But was Jung a "mystic"? Aniela Jaffé, his editor, collaborator and confidante, addressed this question and others in her last book of essays.silti yhteen jumalaan? Mulla ei ole aavistustakaan mikä on teisti..
Lukemani Jungin elämänkerta oli muistaakseni suoraa sanelua mieheltä itseltään, löytyy jokaisesta kirjastosta suomeksi.
Sen verran täytyy sanoa että se on yksi ainoita jollain tapaa hengellisesti uskottavia kirjoja joita olen ikinä lukenut ylitse kaikenlaisten pyhien kirjoitusten, raamattu mukaanlukien...
- Nasse.
tiede on myös käytettävissä, kuten huomasit.
Ole hyvä.- Valkoparta
Jung paalutti tieteen ydinominaisuuksia.
- H.H.
Kukapa Nassea on noin kyykyttänyt? Pikkutunneilla tuotetut lyhyet mutta maanisdepressiivisen intohimoiset viestit kertovat karua kieltään.
- Valkoparta
H.H. kirjoitti:
Kukapa Nassea on noin kyykyttänyt? Pikkutunneilla tuotetut lyhyet mutta maanisdepressiivisen intohimoiset viestit kertovat karua kieltään.
Nassen ongelma on liian kirkas kuuppa. Asiat on liian hyvässä järjestyksessä. Se vaatii puolustautumista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190