ihan mukavasti ulkmaanvelkaa. Mielestäni eu:hun menevällä rahalla tai ainakin osalla siitä pitäisi maksaa velkaa pois. Lisäksi kansanedustajien palkkoja pitäisi pinentää ja samoin eläkkeitä ja niillä myös vähentää. Luulis että korotkin on jo päätähuimaavat. Jo korkomäärällä saisi varmaan tehtyä ihmeitä vähän joka saralla. On se kyllä monen rikkaan etu etten minä ole päättämässä asioista! Jos pressaksi pääsisin, niin jos palkka pitäisi asettaa, niin minulle riittäisi vallan hyvin 2000 e kk:ssa eikä penniäkään yli. Nytkin sentään tulen juuri ja juuri 400 e toimeen. Mutta jos ajattelis että ei haluaisi kiristellä vyötä ja yritääisi saada edes edustavat vaatteet, niin tuolla varmaan pärjäis. En keksi mitään asiaa mihin tarvitsisin enemmän rahaa. Jopa auton raskisin laittaa liikenteeseen.
Veljen vaimoke saa sentään kuussa noin 1200 e ja vain siitä että käy viikonloppuisin töissä, joten 2000 e ei ole paha siitä että työskentelee normaalin työajan. Turvamiehet maksetaan sitten valtion kassasta, sillä vihamiehiä minulla tulisi olemaan paljon. Ü Etenkin sieltä rikkaiden puolelta. Minulla kun ensimmäinen tavoite olisi ulkomaanvelan poisto ja se tietäisi vöiden kiristämistä joka hepulta ja etenkin rikkailta. On se harmi ettei pressalla taida olla enää mitään vaikutusta mihinkään, joten ei kannata edes yrittää hakea siihen virkaan. Sitä paitsi taitaisin saada hyvinkin äkkiä diktaattorin maineen. Ü Toisaalta eihän Suomen lakia enää muutenkaan noudateta, joten miksen saisi sitten minäkin kekisä omia lakeja.. Minaan eikö siellä lue että Suomen valuutta on markka, mutta ei taida olla. Vai liekö lakia muutettu.
Eikö suomella ole
yksi.onnellinen
1
291
Vastaukset
- Unionisti
Suomi teki taas päätöksen lyhentää ulkomaanvelkaa, joka on sitten n.35% BKT:sta. Se on jo kansainvälisesti alhainen luku. Esim. Italialla on kauan ollut velkaa yli 100%. Siis Suomella on ihan mukavan VÄHÄN velkaa. Kiitos siitä kuuluu pitkälti EU-jäsenyydelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186