Sapatti, Sapatti jne....

tulispää

Sillä mitä tulee uustestamentilliseen seurakuntaan, on sapattikäsky sille yhtä vähän annettu kuin kumottukaan. Sitä ei ole olemassa eikä koskaan ole ollutkaan. Rauhamme ei perustu lain määräysten pitämiseen, mikä on ainoastaan tulevan varjo, vaan täydelliseen pelastustyöhön, jossa Kristus on suuri, elävä todellisuus (Kol. 2:16,17)

Otanta Folke Thorellin kirjasesta

19

406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tasavertainen

      "Muista pyhittää lepopäivä"
      "Kunnioita isääsi ja äitiäsi"Sapatti on ainoa päivä,joka raamatun mukaan tunnetaan lepopäivänä."Rakkaus Jumalaan on se että pidämme HÄNEN käskynsä",eli ohjeensa kunniassa,myöskin rakkaus lähimäisiin on se että pidämme Jumalan käskyt ohjeinamme elämässä,koska ne kaikki ovat joko Jumalaa tai lähimäistä koskevia.Yhdellä sanalla OIKEUDENMUKAISUUS.

      • tulispää

        Muistamme toki levätä. Hyvä ja tarpeellista on levähtää. Levätä voidaan parhaiten vapapäivänä. Viikopäivistä sunnuntai on muutenkin virallinen lepopäivä, jolloin voidaan levätä ja käydä kokouksissa. Voi sen tehdä hyvin lauantainakin, joka on suurimmalle osalle vapapäivä sekin.

        Hyvä ohje on muistaa levätä! Mutta pääasiassa Kristuksen antama sapatinlepo on tavoiteltavin olotila;) Tehkäämme hyvin!


      • miusta

        "Muista" sanottiin Israelille Mooseksen välityksellä. Miksi adventisti ei usko Raamattua? Tuo ta ei koskaan ole annettu käskyksi kenellekään muulle kuin Israelilaiselle. Näytä toteen Raamatusta vastaus tähän väitteeseeni, äläkä kiemurtele aina ohi.


    • Jeesus sanoi,

      SAPATTI ON IHMISTÄ VARTEN.Eikö Johannes ollut uustestamentillinen?Johannes sanoi:"Rakkaus Jumalaan on SE että pidämme HÄNEN käskynsä".Eikö Paavali ollut uustestamentillinen,hän sanoi Jumalan laista,eli käskyistä:"Pois se me vahvistamme lain".Jokainen tehköön omantuntonsa ja ymmärryksensä mukaan,mutta sinä kuitenkin rikot tahallasi yhtä Jumalan käskyä jos vaihdat Jumalan siunaaman käskyn ihmiskäskyyn,niin silloin kunnioitat enemmän luotua kuin LUOJAASI.Aivan sama on silloin jos myöskin asut avoliitossa,jos tahallasi rikot yhden käskyn,olet rikkonut kaikki.

      • tulispää

        Vaatimukset löydämme UT:sta, ilman minkäänlaista sapattikäskyn velvoitetta. Heistä nimenomaa nuhdeltiin, jotka lähtivät lain noudattamisen tielle vanhanliiton mukaan.
        Onhan uudestisyntyminen Jumalan lapseksi liittymistä uuteen ja parempaan liittoon. Kiitos Jumalalle tästä suuresta mahdollisuudesta!

        Me voimme julistaa adventisteille vapautusta tulemaan liitetyksi Jeesuksen kanssa uuteen liittoon. Huomatkaa parempaan liittoon, kuin vanhaliitto oli. Mutta te ette tahdo?


      • sano Paavali

        1.Korinttolaiskirje:
        9:21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia; Kirje roomalaisille 7
        1. Vai ettekö tiedä, veljet - minä puhun lain tunteville - että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää?
        2. Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
        3. Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
        4. Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
        5. Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
        6. mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
        7. Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
        8. Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
        9. Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
        10. ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
        11. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
        12. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
        13. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
        14. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
        15. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
        16. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
        17. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
        18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
        19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
        20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
        21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
        22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
        23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
        24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
        25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. =========Ja voiko asiaa enää selvemmin sanoa kuin miten Paavali sen tuossa kertoo? Adventistit ovat omassa ansassaan, eivätkä voi sitä myöntää. Adventistilla on sellainen luonne, että hän ei voi myöntää muiden olevan oikeassa.


    • ajattelit sitten

      tänään taas esiintyä "tulispäänä"?Onko sinulla tuli päässä,vai mistä olet moisen nimmarin keksinyt?

      • tulispää

        Tarkistit, mutta en vaan satu olemaan uskova1.


      • tukasta
        tulispää kirjoitti:

        Tarkistit, mutta en vaan satu olemaan uskova1.

        Kyllä täällä on ilmeisesti jokaista jo epäilty uskova_1 deksi. Heillä kun itsellään on niin monta nimimerkkiä käytössään, niin epäilevät muitakin. Oletko muuten kuullut, että tämä anderskin on nykyään "Kauris"?


    • mutta se ei tee

      Saahan se Folke puhua, mutta se ei tee totuutta.
      En ole adventisti, mutta kunnioitan Jumalan kymmentä käskyä. Siihen kuuluu myös sapatti. Sillä on oma merkitys. Aivan kuin muutkin Jumalan käskyistä, jos ihminen tarkkoituksellisesti hakee muuta tietä, vaikka rikkoo rakkauden lähimmäiseen , on se ihmiselle itselleen vahingoksi.
      Miettikääs, miksi ottaisitte jotain moraalilaista pois? Jonkun ihmisen sanomanako? On paljon kristittyjä, ei adventisteja, jotka kunnioittavat Jumalan tahtoa. Jopa luterilaisenkin opetuksen mukaan, on lepopäivä olemassa. Ainut ero siinä, että voi miettiä, tekeekö sapatin vääräksi se, että alettiin viettää ylösnousemuspäivää lepopäivänä? Jos sen tieten rinnastaa näin, josta kateksimuksemmekin mainitsee luomiseen liittyvänä, voi pohtia perinnäissäännöstä. Vaikka menen huomenna kirkkoon vietän Jumalan pyhittämän päivän tänään Jeesuksen Kristuksen Lunastajani kalliissa nimessä.
      http://www.kirjasilta.net/artikkelit/santala/laki.html

      • tulispää

        Todellista Sapatinlepoa on Kristuksessa olemista.
        Missä vahvistetaan sapattikäsky uudenliiton väelle muussa tarkoituksessa?


      • kun se
        tulispää kirjoitti:

        Todellista Sapatinlepoa on Kristuksessa olemista.
        Missä vahvistetaan sapattikäsky uudenliiton väelle muussa tarkoituksessa?

        Jo sen sanan olemus on ajassa katoamaton, näin ollen on tuhraa edes kysyä, missä sen vahvistus on.
        Kristikuntaan tulee kokoajan hapatusta tämän mielenlaadun johdosta, yksi kyseenalaistaa yhden ja toinen toisen. Jos et kaipaa LuojaJumalan olemassaoloa, sehän on silloin samantekevää onko jotain tahi ei. Lepopäivän pääasiallinen merkitys on Jumalan eteen pysähtymisessä.
        Tämä aika on sen unohtanut, niinkuin moni muukin.
        Samahan se on kun ihminen saa ymmärrykseen käsitettä Jumalasta, jota hän ei kuitenkaan pysty mitenkään mittaamaan ajassa. Luotu kysyy Jumalaltaan, Miksi annoit sapatin ja levon? Et varmaan meille uudeliiton uskoville ole tätä tarkoittanut? Luomisen merkiksi? Kun en ymmärrä, sovellan sitä, esim. silloin kun minulle sopii jne.
        Mikä on tällaisen ajattelun perimmäinen juuri eli ihmiselle tuotu lähtökohta? Sen voi lukea paratiisista, "Onko Jumala todellakin sanonut" 1Mos 3:1 kyseenalaistuksen valtaaman sydämen seurakukset oli maan kiroaminen ja ikuisen elämän kadottaminen.
        Toinen Aadam sensijaan sanoi;
        10. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'"
        11. Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta. Matt 4:10

        Tässä juuri piilee uskon salaisuus, olla kuuliainen Jumalan sanalle.

        Astu rohkeasti siunauksien ovista sisään, et tarvitse siihen kirkkoja vaan uskon.

        Tässä vastaukseni kysymykseesi. tulispää.

        Lue tuo linkkini vielä kerran uudelleen ajatuksen kanssa.
        http://www.kirjasilta.net/artikkelit/santala/laki.html

        Käskyistä, jotka on helppo löytää 2. Moos. 20 ja 5. Moos. 5. luvuista, käytetään alkukielessä sanaa "davar" eli "asia". Myös sanonnat "ne 10 sanaa" tai "liiton sanat" toistuvat jopa suomalaisessa käännöksessä. Käskyjä ei ole annettu ihmisten kiusaksi, vaan ne ovat elämän oma laki. Näiden elämän "perusasioiden" ja "liiton sanojen" pohjalta vain nousee oikeaa hengellistä elämää. Hebrealaiskirje 2:2 ja Gal. 3:19 korostavat, että käskyt on annettu "enkelten kautta"; ihminen ei saa niitä purkaa. Ilmestyskirja 12:17 määrittelee uskoviksi ne, jotka "pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus".

        Mikään inhimillinen lakikomitea ei kykenisi sisällyttämään kymmeneen lyhyeen pykälään elämää suojelevia perusasioita paremmin kuin Raamattumme. Mistä käskyt oikein puhuvat?

        Ensimmäiset kolme käskyä sisältävä laintaulu puhuu jumalasuhteesta ja sen hoitamisesta: Jumalan tulee olla ensimmäinen, hengellisiä asioita ei saa turhentaa eikä niillä saa ratsastaa, ja meidän tulee varata lepoa ja hengellisen elämän hoitoa varten ainakin päivä viikosta.

        Toinen laintaulu puhuu perhesuhteiden, hengen, avioliiton, omaisuuden ja maineen varjelemisesta ja koskemattomuudesta ja lisää vielä kaksi modernia käskyä kateutta vastaan: emme saa himoita lähimmäisemme asuntoa, emme vaimoa, emme hänen kotiapulaistaan tai mitään hänen omaansa.

        Tämä on myös joukossa..
        http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/3.html

        Siunausta elämääsi ja etsimiseesi Herrassa Jeesusksessa Kristuksessa, meidän Vapahtajassamme.


      • vahvistetaan käskyt

        jos vahvistetaan? (10 käskyä)


      • Hän sanoi
        vahvistetaan käskyt kirjoitti:

        jos vahvistetaan? (10 käskyä)

        että ennen maa ja taivas katoavat,mutta Jumalan laista ei katoa oienintäkään piirtoa.Jeesus kielsi jyrkästi muuttamasta yhtäkään,edes pienintäkään Jumalan käskyä ja sanoi että:Joka muuttaa yhden pinimmänkin käskyn,hänet pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttamaan.


      • tulispää
        Hän sanoi kirjoitti:

        että ennen maa ja taivas katoavat,mutta Jumalan laista ei katoa oienintäkään piirtoa.Jeesus kielsi jyrkästi muuttamasta yhtäkään,edes pienintäkään Jumalan käskyä ja sanoi että:Joka muuttaa yhden pinimmänkin käskyn,hänet pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttamaan.

        Tuon puhuessaan, oliko Jeesus Mooseksenlain alainen?

        -KYLLÄ OLI!!!

        Miten Jeesus jatkoikaan... -Tuli täyttämään, -siis mitä täyttämään? Jeesus täytti lain puolestamme ( kaiken mikä oli Jumalan ja ihmisen välillä esteenä), tuoden uudenliiton Häneen uskoville. Uskovina olemme Kristuksen lainalaisia, emme Mooseksen. UT:ssa ei löydy kehoitusta pitää sapattia vanhanliiton aikaisesti-. Olemmehan uudessa liitossa! Kiitos Jumalalle! Vapauttavaa sanomaa, jopa adventistille! Turha sitoa itseänsä vanhanliiton aikaisiin taakkoihin, emmehän ole juutalaisia, emmekä edes ympärileikattuja. Joten emme kelpaisi vanhantestamentilliseen liittoon.


      • matalapalkkaduunari Maija
        tulispää kirjoitti:

        Tuon puhuessaan, oliko Jeesus Mooseksenlain alainen?

        -KYLLÄ OLI!!!

        Miten Jeesus jatkoikaan... -Tuli täyttämään, -siis mitä täyttämään? Jeesus täytti lain puolestamme ( kaiken mikä oli Jumalan ja ihmisen välillä esteenä), tuoden uudenliiton Häneen uskoville. Uskovina olemme Kristuksen lainalaisia, emme Mooseksen. UT:ssa ei löydy kehoitusta pitää sapattia vanhanliiton aikaisesti-. Olemmehan uudessa liitossa! Kiitos Jumalalle! Vapauttavaa sanomaa, jopa adventistille! Turha sitoa itseänsä vanhanliiton aikaisiin taakkoihin, emmehän ole juutalaisia, emmekä edes ympärileikattuja. Joten emme kelpaisi vanhantestamentilliseen liittoon.

        Ei se sapatin pitäminen ole mikään taakka.Ilo se on.Vapaapäivää ja lepoa se merkitsee.Adventistit muuten eivät elä "lain orjuudessa"vaan uudessa liitossa ja armon alla.Jeesus täytti kaiken edestämme,koko lain.Mutta meillä ei ole lupa hyljeksiä lakia vaan se on annettu meille ohjenuoraksi kristilliseen elämään sekä myöskin se ajaa meidät kristuksen luo,sillä ymmärrämme rikoksemme ja puutteemme juuri lain valossa.Minusta laki on yksinkertaisesti viisautta.en ymmärrä miksi sitä pidetään niin negatiivisena asiana.Sanoohan psalmi 1:Autuas se mies..joka rakastaa Herran lakia ja tutkiskelee hänen käskyjänsä päivät ja yöt...hän on niinkuin istutettu puu..joka antaa hedelmänsä ajallaan..


      • Sirkka Iita.
        tulispää kirjoitti:

        Tuon puhuessaan, oliko Jeesus Mooseksenlain alainen?

        -KYLLÄ OLI!!!

        Miten Jeesus jatkoikaan... -Tuli täyttämään, -siis mitä täyttämään? Jeesus täytti lain puolestamme ( kaiken mikä oli Jumalan ja ihmisen välillä esteenä), tuoden uudenliiton Häneen uskoville. Uskovina olemme Kristuksen lainalaisia, emme Mooseksen. UT:ssa ei löydy kehoitusta pitää sapattia vanhanliiton aikaisesti-. Olemmehan uudessa liitossa! Kiitos Jumalalle! Vapauttavaa sanomaa, jopa adventistille! Turha sitoa itseänsä vanhanliiton aikaisiin taakkoihin, emmehän ole juutalaisia, emmekä edes ympärileikattuja. Joten emme kelpaisi vanhantestamentilliseen liittoon.

        Tietääkseni hän vapautti meidät saatanan ja synnin vallasta,eikä Jumalan hyvistä ja oikeudenmukaisista ohjeista.Joita jokainen Jumalan käsky edustaa.

        Nehän ovat kaikki oikeudenmukaisia,eli jos emme mitä toivo lähimäisemme tekevän meille,emme mekään halua sellaista tehdä hänelle.

        Esim,emme halua huorata toisen puolison kanssa,valehdella toisillemme,tai varastaa toisiltamme,emekä vahingoittaa millään tavalla,emme ruumiin,emmekkä hengen puolesta.

        Samon pidämme Jumalsuhteemme kunnossa, kunnioittamalla taivaan,maan Luojaa!Rakkaus Jumalaan on se,että pidämme HÄNEN käskynsä.Siis hänen,emmekä hyväksy ihmisten vääryyttä korvata Jumalan käsky ihmiskäskyllä.

        Siunausta kaikille tv.Sirkka Iita.


      • tulispää
        Sirkka Iita. kirjoitti:

        Tietääkseni hän vapautti meidät saatanan ja synnin vallasta,eikä Jumalan hyvistä ja oikeudenmukaisista ohjeista.Joita jokainen Jumalan käsky edustaa.

        Nehän ovat kaikki oikeudenmukaisia,eli jos emme mitä toivo lähimäisemme tekevän meille,emme mekään halua sellaista tehdä hänelle.

        Esim,emme halua huorata toisen puolison kanssa,valehdella toisillemme,tai varastaa toisiltamme,emekä vahingoittaa millään tavalla,emme ruumiin,emmekkä hengen puolesta.

        Samon pidämme Jumalsuhteemme kunnossa, kunnioittamalla taivaan,maan Luojaa!Rakkaus Jumalaan on se,että pidämme HÄNEN käskynsä.Siis hänen,emmekä hyväksy ihmisten vääryyttä korvata Jumalan käsky ihmiskäskyllä.

        Siunausta kaikille tv.Sirkka Iita.

        Sanoinko jossain, että Kristuksen laissa on vapaus synnintekoon. En muistaakseni sitä sanonut.

        Miksi noin nurikurisesti kohdistat halveksuntaa Kristuksen tekemää liittoa kohtaan?

        Etkö luota Kristukseen?


      • MIKSI?
        Sirkka Iita. kirjoitti:

        Tietääkseni hän vapautti meidät saatanan ja synnin vallasta,eikä Jumalan hyvistä ja oikeudenmukaisista ohjeista.Joita jokainen Jumalan käsky edustaa.

        Nehän ovat kaikki oikeudenmukaisia,eli jos emme mitä toivo lähimäisemme tekevän meille,emme mekään halua sellaista tehdä hänelle.

        Esim,emme halua huorata toisen puolison kanssa,valehdella toisillemme,tai varastaa toisiltamme,emekä vahingoittaa millään tavalla,emme ruumiin,emmekkä hengen puolesta.

        Samon pidämme Jumalsuhteemme kunnossa, kunnioittamalla taivaan,maan Luojaa!Rakkaus Jumalaan on se,että pidämme HÄNEN käskynsä.Siis hänen,emmekä hyväksy ihmisten vääryyttä korvata Jumalan käsky ihmiskäskyllä.

        Siunausta kaikille tv.Sirkka Iita.

        Miten ihmeessä sinä et usko Uuden Testamentin opetuksiin? EIKÖ JEESUS ollut mielestäsi ENEMMÄMMÄN KUIN MOOSES? Me emme tunnusta MOOSESTa, koska MEILLÄ on AINOA OIKEA OPETTAJA, Jeesus Kristus ja hänen opetuksissaan ei kehoiteta pahantekoon eikä LAINkäyttöön muita vastaan. MOOSESHAN ON lain käyttämistä pahantekijoitä vastaan. JEESUS OPETTI TOISEN TIEN. Se tie ei ole lainvalvomista muiden tekemisistä, niinkuin oli Mooseksen laki, vaan kunkin itsensä on määrä pitää itsensä lain noudatamisestaan huolta.Eikä kristinusko ole säädöksien ja tapojen noudattamista kuten älä tartu,älä maista tai minkään muunkaan vastaavan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe