Spiritismi

LiarLiar

Kertoja on 1949 syntynyt kauhajokelainen mies. (23.02.2002/1/2)

Tämä tapahtui noin 25 vuotta sitten. Olimme syksyllä eräällä mökillä. Ympäristö oli vanhaa karjanlaidunta, jossa oli pensaikon kätköissä jäänteitä piikkilanka-aidoista. Aluskasvillisuus rehotti korkeana ja tiheänä. Mökiltä johtivat pienet, kapeat polut saunalle ja rantaan sekä naapurimökille.

Meitä oli neljä nuorta, jotka päätimme hetken mielijohteesta kokeilla jännittävää leikkiä, spiritismiä. Piirtelimme ohjeiden mukaan paperille ympyrän sekä aakkoset ja asetimme juomalasin kuvion keskelle. Ilta oli pimeä, taivas pilvessä eikä mistään kajastanut valoa. Olimme sytyttäneet kynttilät ja takassa paloi tuli.

Kyselimme ensin joitakin yhdentekeviä asioita ja lasi liikkui sormiemme alla. Täysin käsitettäviä ja sopiviakin sanoja alkoi tulla. Sitten jollekin tuli mieleen tiedustella, kuka meille vastasi. Lasi lähti kiertämään ja kirjaimista muodostui "minä". Kysyimme, että kuka minä.

Lasi eteni nyt jo vauhdilla toistaen saman vastauksen "minä". Meitä vaivasi tuollainen epämääräisyys, niinpä halusimme varmistaa tavallaan sen, että olimmeko tekemisissä hyvien henkien kanssa. Kysyimme vielä: "Oletko hyvä henki ja kuka olet?" Samalla kun lasi syöksähteli kirjaimesta toiseen vimmatusti, kuulimme ulkoa miten yliluonnollisen raskaat askeleet juoksivat pilkkopimeässä mökin editse saunalle päin. Aivan kuin norsu olisi juossut, tuntui kuin mökki olisi tärähdellyt askelten tahtiin.

Jokainen meistä tajusi, että kukaan ihminen ei pystynyt säkkipimeässä ryteikössä juoksemaan kivisiä ja juurakkoisia polkuja eikä siitä lähtisi sellaista ääntäkään. Kuin yhteisestä sopimuksesta nyppäsimme sormemme lasilta, sytytimme valot ja paperi paloi seuraavalla sekunnilla takassa. Kukaan ei tohtinut lähteä tarkistamaan, kuka öinen liikkuja oli.

Painostava tunnelma viipyi useita päiviä. Luulen, että kukaan meistä ei ole sen jälkeen spiritismiä pelannut. Arvoitukseksi jäi, kuka tämä "minä" lopultakin oli...

Joten kuka tietää kuka tämä "minä" oli?

3

538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nunchaku-overlord

      sellaisesta oireesta, kuin skitsofrenia?

      • gnostic

        Mielisairaudesta jota skitsofreniaksi sanotaan. Mikään oire se ei ole.


    • Varma nakki

      ...koko jutun. Ei voi olla totta, että teille näin olisi tapahtunut.

      Sellaista ei kerta kaikkiaan tapahdu.

      Se on mielikuvitusta koko juttu.

      Ei ole olemassa yliluonnollista, vaan kaikelle on luonnollinen selitys.

      oletko samaa mieltä, Liart iar (vrt. lie= valehdella).

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5505
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2436
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1900
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      146
      1773
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1635
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1622
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1418
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1098
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1089
    Aihe