kunnioitukseni monen täällä kirjoittavan MAP vastustajan kirjoituksiin! Uskonnosta kiinnostuneena luulin aluksi, että täällä todella oli jotakin mielenkiintoista meneillään.
On todella säälittävää lukea samoja väittämiä uudelleen ja uudelleen vaikka ne on jo näytetty vääriksi monta kertaa.
Olen myös tullut siihen tulokseen, että ns.mormoni.netin sivut ovat yliammuttuja, eivätkä lähestulkoonkaan niin totuudenmukaisia kuin täällä väitetään. Negatiivista tietoa on todella helppo kerätä, mistä tahansa aiheesta. Esimerkiksi jos joku viitsisi kerätä negaiivista tietoa puolueistamme koko maa olisi äimistynyt!
MAP kirkon omista sivuista sanoisin, että ne on hyvin ja selvästi tehtyjä. Moni kutsuu ruusuisiksi... ok kenen nettisivut eivät olisi? Se että et kerro omilla nettisivuillasi nuoruutesi hehkumassa tehtyjä typeryyksiä ei todellakaan vaikuta muun tekstin totuudenmukaisuuteen.
En ymmärrä miksi MAPkirkon vastustajien tekstit ovat niin halventavia, ei ainoastaan heidän kirkkoaan kohtaan, vaan myös henkilöitä kohtaan jopa kuolleitakaan ei jätetä ruhaan. MAPpilaiset puolestaan harvemmin sanovat pahaa sanaa vastustajilleen. Joskus kyllä olen huomannut piikkejä ruusujen alla, mutta en pahemmin niin suoraa häpäisemistä kuin ei MAPiden taholta.
Usea vastustaja väittää olevansa kristitty, silti he voivat käyttää Jumalan ym pyhän nimeä aseenaan hyökätessään ja halventaessaan MAP laisia! Sallisikohan Jumala todella tällaisen käytöksen?
Pahin MAP kirkon jäsenen hyökkäys toisten uskoa vastaan lienee pyhän kolminaisuuden kutsuminen "kolmipäiseksi hirviöksi". Minulle kylläkin aivan ymmärrettävä vertaus.
Tuohon vastaa vastustaja kutsumalla MAPin pyhintä "lihaklöntiksi". Tätä en oikeen ymmärrä koska he samalla korostavat että on luitakin... kuten joku sanoi luut antavat muodon joten klöntisyys ei oikein päde...
Vastustajien ikävä tapa mennä henkilökohtaisuuksiin tai nälviä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta on todella häiritsevää keskustelun kannalta! Mutta kuten muistaakseni joku sanoi täällä.. ja alan uskoa siihen... vastustajien tehtävänä on tehdä mahdollisimman paljon häiriötä, jotta keskustelu ei etenisi MAP laisten toivomalla tavalla.
Joskus joku MAP lainen erehtyy vastaamaan moiseen ja jää koukkuun, jolloin vastustajan on helppo morkata asianomaista henkilökohtaisesti ja saada hänet pois netiltä, mikä näyttääkin olevan vastustajien suurin pyrkimys.
Mielenkiintoista pallottelua....
etsijä
Olen täydellisesti
12
551
Vastaukset
- itsekin
Muuten et käyttäisi täysin samoja kliseitä.
- Richard_Roe
ne näkemäsi mormonikliseet.
Mahdoitko edes lukea kirjoittajan ajatuksia loppuun, ennenkuin kiirehdit vastaamaan (odotetun oletuksesi). - Unski
ettei muut kuin MAP-kirkon jäsenet pysty näkemään palstan henkeä. Mielestäni se oli aika objektiivinen. Siinä kyllä käsiteltiin vähän silkkihanskoin MAP-laisia mutta kenties se johtuu myös siitä kun meitä lyödään melko kovilla ja ajoittan hyvinkin ilkeillä sanoilla ja käytetään amerikkalaisten kirkon vastaisten käyttämiä puolitotuuksia, johdattelevia tulkintoja sekä suoranaisia valheita MAP-kirkkoa vastaan. Tietysti myös Jeesus ja hänen seuraajansa kokivat saman ja vieläpä fyysisen vainoamisen aikanaan.
- Syntisäkki
Unski kirjoitti:
ettei muut kuin MAP-kirkon jäsenet pysty näkemään palstan henkeä. Mielestäni se oli aika objektiivinen. Siinä kyllä käsiteltiin vähän silkkihanskoin MAP-laisia mutta kenties se johtuu myös siitä kun meitä lyödään melko kovilla ja ajoittan hyvinkin ilkeillä sanoilla ja käytetään amerikkalaisten kirkon vastaisten käyttämiä puolitotuuksia, johdattelevia tulkintoja sekä suoranaisia valheita MAP-kirkkoa vastaan. Tietysti myös Jeesus ja hänen seuraajansa kokivat saman ja vieläpä fyysisen vainoamisen aikanaan.
Mutta joskus on vaikea keskustella määrättyjen nikkien kanssa, en nyt välttämättä tarkoita sinua, mutta nämä määrätyt nikit ovat kuin tuuliviirejä ja antavat epätodellisilla vastauksillaan ontuvan kuvan MAP-kirkosta. Kun yksi valhe paljastuu, tekee se tästä nikistä epäluotettavan kuvan. Esimerkiksi Tapani on pitänyt linjansa, sillä olen aina kunnioittanut ihmisiä, ketä seisovat vakaumuksensa takana. Itse olen kertonut, että olen kirkoista ja lahkoista irtautunut, kuitenkin minulla on ortodoksinen tausta ja kuulun kirkkoon kaikesta huolimatta, mutta ikään kuin ulkojäsenenä.
Itse olen vakaasti sitä mieltä, että kaikilla ihmisillä on huolimatta kirkkokunnastaan, samat mahdollisuudet taivastiellään, koska Jumala ei ole rasisti, vaan rakastaa meitä jokaista rotuun, tai kirkkokuntaan katsomatta yhtä paljon ja ei Jumala ole ihmisen johdateltavissa, vaan Jumala näkee meidän kaikkien läpi, kuka kukin on.
- Turust
eivät ole aloittaneet puhetta Jumalan lihoista. Ajatuskin tuntuu kovasti vieraalta, jopa halventavalta. Jeesuksen lihaksi tulo maanpäälle on hieman eri asia.
Turust - nenada
joka on moisen täällä havainnut. Muistan useita tapauksia aiemmin.
- nenada
Löysin tuolta alempaa tämän, mielestäni aika osuvat patentti ohjeet vastustuksellemme.
- Älä tyydy mormonien vastauksiin, jotka perustuvat Raaamattuun, Mormonin kirjaan tai profeettojen sanaan.
- Yritä kaikin tavoin saada heiltä "ihan oma" mielipide.
- Yritä löytää ristiriitaisuuksia kahden mormonin mielipiteissä. Pienetkin erot kelpaavat. Ota lähtökohdaksesi, josta ei tarvitse edes keskustella, se, että kaikkien mormonien velvollisuus on ajatella joka asiasta samalla tavalla. Ota toiseksi lähtökohdaksesi se, että kaikkien mormonien on tiedettävä vastaus jokaiseen kysymykseen. Yritä puristaa heiltä mielipide varsinkin sellaisista asioista, joista ei ole olemassa Jumalalta tullutta ilmoitusta.
- Käy päälle. Yritä saada aikaan hajaannusta ja hämmennystä.
- Aikaisempien viestien väärin tulkitseminen ja vääristely kannattaa. Eiväthän kaikki jaksa tarkistaa, kuka loppujen lopuksi on sanonut mitäkin.
- Loppujen lopuksi kaikki keinot ovat sallittuja. Mustamaalaus tehoaa moniin, hurskastelu toisiin. Lähteitä ei tarvitse tarkistaa, aiheesta voi poiketa. Yritä saada aikaan mahdollisimman paljon haittaa ja hämmennystä.
- Älä missään tapauksessa ryhdy yhteisymmärrykseen pyrkivään ajatustenvaihtoon. Jos mormoni sellaista yrittää, lopeta keskustelu siihen.
- termintarkistaja
"Tuohon vastaa vastustaja kutsumalla MAPin pyhintä "lihaklöntiksi". Tätä en oikeen ymmärrä koska he samalla korostavat että on luitakin... kuten joku sanoi luut antavat muodon joten klöntisyys ei oikein päde..."
Olet aivan oikeassa - luut antavat muodon, joten "klöntti" on huono termi MAP-jumalan olemuksesta.
Sen sijaan MAP-jumalan täytyy olla hyvin kalpea, sillä verta hänessä ei ole väriä antamaan. Täten ehdotankin, että "klöntin" sijasta siirrymme välittömästi käyttämään sanaa "olmi" MAP-jumalasta puhuttaessa.- tässä.
Olmi (Proteus anguinus) on sokea pyrstösammakko, joka elää Krainin ja Dalmatian maanalaisissa vesistöissä. Sen pituus on 25-30 cm. Olmin ruumis on pitkulainen ja raajat ovat heikosti kehittyneet. Sen eturaajoissa on kolme sormea ja takaraajoissa kaksi varvasta. Olmilla on kolme ulkoista kidusparia. Väriltään se on valkeankeltainen. Olmin ruokavalioon kuuluvat kaikki pienet eläimet, jotka ovat ajautuneet ulkoa virran mukana.
- totuusko
tässä. kirjoitti:
Olmi (Proteus anguinus) on sokea pyrstösammakko, joka elää Krainin ja Dalmatian maanalaisissa vesistöissä. Sen pituus on 25-30 cm. Olmin ruumis on pitkulainen ja raajat ovat heikosti kehittyneet. Sen eturaajoissa on kolme sormea ja takaraajoissa kaksi varvasta. Olmilla on kolme ulkoista kidusparia. Väriltään se on valkeankeltainen. Olmin ruokavalioon kuuluvat kaikki pienet eläimet, jotka ovat ajautuneet ulkoa virran mukana.
täytyyko tuollaoseen tekstiin paeta jos menee yli "hilseen".
- Tässä.
totuusko kirjoitti:
täytyyko tuollaoseen tekstiin paeta jos menee yli "hilseen".
Onko Jumalallanne kovastikin hilsettä?
- calmato
Olet oikealla tiellä kohti täydellisyyttä, joka on myös mormonien tavoite. Koetapa seuraavaksi täydellisesti menettää kunnioituksesi rasismia, asevarustelua tai turhan tavaran haalimista kohtaan.
Jostain on aina aloitettava. Lopussa kiitos seisoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186