Vaikka olenkin lähetystyön puolestapuhuja siinä mielessä, että jokaisen ihmisen oikeus on saada kuulla Jeesuksesta Kristuksesta ja uskon lahjan kautta saada elää Jumalan yhteydessä päivittäin eikä erossa hänestä, niin
en käsitä tätä lähetystyön yliarvostamista monissa seurakunnissa. Seurakuntiin tulee ihmisiä, joiden ainoana tavoitteena näkyy olevan pääsy ulkomaille lähetyskentille, se on heidän mielestään jotain sellaista, mikä on arvoasteikossa ylimpänä. Ymmärtäisin vielä, jos he sitten omia varojaan säästelemättä ja omilla ponnistuksillaan menisivät ja tekisivät ja uskoisivat, että Jumala heistä huolen pitää, mutta ei, muiden pitää heitä rahallisesti siinä tukea ja kaikin tavoin auttaa.
Sitten sieltä ulkomailta kirjoitellaan kovista kokemuksista ja tehtävästä vaivannäöstä ja kiltit kotomaan seurakuntalaiset kuuntelevat, että on se sitten niin ihmeellistä ja antavat auliisti varoistaan näiden ylöspitoon.
Tiedättekö, että vaikeimmat lähetyskentät (jos te niitä etsitte??) saattavatkin olla täällä ihan koto Suomessa.Ei sinun tarvitse mennä kuin johonkin sos.demareita ja kommunisteja täynnä olevaan työpaikkaan työntekijäksi (elätät siinä sivussa näet perheesikin ihan itse) ja julistat siellä teoin, omalla elämälläsi ja ehkäpä sanoinkin (sitäkin useimmiten tarvitaan aika vähän, kyllä he ymmärtävät vähemmästäkin), että rakastat Jumalaa, uskot Jeesukseen ja vieläpä uskot Pyhään Henkeenkin ja olet sillä täytetty, niin olet etsiytynyt mitä vaikeimpaan lähetyskenttään, jonka maaperä on kovista kovin.
Onko sinua odottamassa seurakunnassa hienot tulojuhlat, kun tällaiselta lähetyskentältä seurakuntaasi menet. Ei todellakaan, kukaan ei edes tiedä, missä käyt töissä ja mitä siellä teet päivittäin ja minkälaisten vainojen kohteena olet ja kuinka päivästä toiseen huudat apua Jumalalta.
Jos pyydät seurakunnaltasi apua tähän suureen lähetystehtävään, asiat menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ethän sinä ole missään LÄHETYSTYÖSSÄ, et todellakaan. Olen tavallinen työntekijä muiden joukossa - ns. tavis. Toista ovat pastorit ja lähetystyöntekijät, hehän tekevät merkittävää työtä.
Mitä te oikein nostatte ihmisiä toisten yläpuolelle jollain toisarvoisilla asioilla?? Mitkä ovat ne merkittävät teot? Periaatteessa mitkään meidän ihmisten teot eivät ole merkittäviä eikä Jumala niitä välttämättä edes tarvitse. KUNNIA OLKOON YKSIN JA AINOASTAAN JUMALAN!
Minun mielestäni aivan yhtä MAINITTAVA ja MERKITTÄVÄ (jos nyt niin halutaan näitä asioita etsiä) on se teidän mielestänne seurakuntalaisten joukossa vähäinen MIELENTERVEYSPOTILAS, VANHUS, LAPSI, VAMMAINEN, KÖYHÄ, joka seurakunnan kokouksessa uskaltaa avata suunsa ja kertoa uskonelämästään vaikka änkyttäen ja kangerrellenkin. Niin tai se vanhus, joka ei itsestänsä huutele, ja viimeisillä voimillaan rukoilee lastensa ja lastenlastensa puolesta, että he ymmärtäisivät pysyä Jumalassa eivätkä eksyisi pois Hänen luotaan.
Uskonpa, että kanssamatkaajamme täällä lähellämme, ne jotka eivät vielä Jeesusta Vapahtajanaan pidä, ymmärtäisivät huomattavasti paremmin evankeliumin sanan ja ottaisivat sen myös vastaan, jos me seurakunnissa rakastaisimme juuri niitä heikoimpia (tai joita me pidämme heikoimpina, ketä ne sitten todellisuudessa lienevätkään), auttaisimme heitä ja kaikin tavoin yleensäkin toisiamme tukisimme. Sen sijaan, että korotamme seurakunnissamme juuri niitä asioita, joita maailmakin korottaa, oppineisuutta, avarakatseisia maailmanmatkaajia, lahjakkaita ihmisiä ulkonaisesti (huom. jotka useimmiten itse itseään tuovat esiin).
Köyhäthän meillä on aina keskuudessamme, palvelkaamme heitä. Miten Jeesus palveli opetuslapsiansa? Pesemällä heidän jalat. Jos Jeesus pesi lapsiensa jalkoja, mitähän me olemme arvollisia tekemään, mistähän meidän palveluksemme pitäisi aloittaa? Suuriako tavoitellen?
Kirkkojen penkithän eivät tule täyttymään ennenkuin jokainen meistä Jumalan lapsista ymmärtää, mitä Jeesuksen opettama nöyryys palvelutyössä on.
Sanalaskut 16:18-19 Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä. Parempi alavana nöyrien parissa kuin jakamassa saalista ylpeitten kanssa.
en käsitä tätä lähetystyön yliarvostamista monissa seurakunnissa. Seurakuntiin tulee ihmisiä, joiden ainoana tavoitteena näkyy olevan pääsy ulkomaille lähetyskentille, se on heidän mielestään jotain sellaista, mikä on arvoasteikossa ylimpänä. Ymmärtäisin vielä, jos he sitten omia varojaan säästelemättä ja omilla ponnistuksillaan menisivät ja tekisivät ja uskoisivat, että Jumala heistä huolen pitää, mutta ei, muiden pitää heitä rahallisesti siinä tukea ja kaikin tavoin auttaa.
Sitten sieltä ulkomailta kirjoitellaan kovista kokemuksista ja tehtävästä vaivannäöstä ja kiltit kotomaan seurakuntalaiset kuuntelevat, että on se sitten niin ihmeellistä ja antavat auliisti varoistaan näiden ylöspitoon.
Tiedättekö, että vaikeimmat lähetyskentät (jos te niitä etsitte??) saattavatkin olla täällä ihan koto Suomessa.Ei sinun tarvitse mennä kuin johonkin sos.demareita ja kommunisteja täynnä olevaan työpaikkaan työntekijäksi (elätät siinä sivussa näet perheesikin ihan itse) ja julistat siellä teoin, omalla elämälläsi ja ehkäpä sanoinkin (sitäkin useimmiten tarvitaan aika vähän, kyllä he ymmärtävät vähemmästäkin), että rakastat Jumalaa, uskot Jeesukseen ja vieläpä uskot Pyhään Henkeenkin ja olet sillä täytetty, niin olet etsiytynyt mitä vaikeimpaan lähetyskenttään, jonka maaperä on kovista kovin.
Onko sinua odottamassa seurakunnassa hienot tulojuhlat, kun tällaiselta lähetyskentältä seurakuntaasi menet. Ei todellakaan, kukaan ei edes tiedä, missä käyt töissä ja mitä siellä teet päivittäin ja minkälaisten vainojen kohteena olet ja kuinka päivästä toiseen huudat apua Jumalalta.
Jos pyydät seurakunnaltasi apua tähän suureen lähetystehtävään, asiat menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ethän sinä ole missään LÄHETYSTYÖSSÄ, et todellakaan. Olen tavallinen työntekijä muiden joukossa - ns. tavis. Toista ovat pastorit ja lähetystyöntekijät, hehän tekevät merkittävää työtä.
Mitä te oikein nostatte ihmisiä toisten yläpuolelle jollain toisarvoisilla asioilla?? Mitkä ovat ne merkittävät teot? Periaatteessa mitkään meidän ihmisten teot eivät ole merkittäviä eikä Jumala niitä välttämättä edes tarvitse. KUNNIA OLKOON YKSIN JA AINOASTAAN JUMALAN!
Minun mielestäni aivan yhtä MAINITTAVA ja MERKITTÄVÄ (jos nyt niin halutaan näitä asioita etsiä) on se teidän mielestänne seurakuntalaisten joukossa vähäinen MIELENTERVEYSPOTILAS, VANHUS, LAPSI, VAMMAINEN, KÖYHÄ, joka seurakunnan kokouksessa uskaltaa avata suunsa ja kertoa uskonelämästään vaikka änkyttäen ja kangerrellenkin. Niin tai se vanhus, joka ei itsestänsä huutele, ja viimeisillä voimillaan rukoilee lastensa ja lastenlastensa puolesta, että he ymmärtäisivät pysyä Jumalassa eivätkä eksyisi pois Hänen luotaan.
Uskonpa, että kanssamatkaajamme täällä lähellämme, ne jotka eivät vielä Jeesusta Vapahtajanaan pidä, ymmärtäisivät huomattavasti paremmin evankeliumin sanan ja ottaisivat sen myös vastaan, jos me seurakunnissa rakastaisimme juuri niitä heikoimpia (tai joita me pidämme heikoimpina, ketä ne sitten todellisuudessa lienevätkään), auttaisimme heitä ja kaikin tavoin yleensäkin toisiamme tukisimme. Sen sijaan, että korotamme seurakunnissamme juuri niitä asioita, joita maailmakin korottaa, oppineisuutta, avarakatseisia maailmanmatkaajia, lahjakkaita ihmisiä ulkonaisesti (huom. jotka useimmiten itse itseään tuovat esiin).
Köyhäthän meillä on aina keskuudessamme, palvelkaamme heitä. Miten Jeesus palveli opetuslapsiansa? Pesemällä heidän jalat. Jos Jeesus pesi lapsiensa jalkoja, mitähän me olemme arvollisia tekemään, mistähän meidän palveluksemme pitäisi aloittaa? Suuriako tavoitellen?
Kirkkojen penkithän eivät tule täyttymään ennenkuin jokainen meistä Jumalan lapsista ymmärtää, mitä Jeesuksen opettama nöyryys palvelutyössä on.
Sanalaskut 16:18-19 Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä. Parempi alavana nöyrien parissa kuin jakamassa saalista ylpeitten kanssa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
takapenkit seurakunnissamme ovat tosiaankin monesti ylikansoitetut. Johtuisiko se siitä suomalaisten luonnollisesta arkuudesta, vai olisiko syynä ylhäisö/rahvas asetelma, että insinöörit ja pehtoorit istuvat korkeammalla ja rahvas istuu alempana.. En tiedä.. Jumala tietää. Aamen!
Mitä taas tulee lähetystyön yliarvostamiseen, niin sitä näyttää kyllä tosiaankin tapahtuvan nykyisin yhä enenevässä määrin hyvinkin monissa seurakunnissamme, mutta ei suinkaan aivan kaikissa.
Kyllä niitä muutamia kotimaan lähetystyöntekijöitäkin on. Esim: vankilalähetit ja katulähetit, maakuntatyöntekijät, paikkakunnalta toiselle vaeltavat evankelistat, sairaaloitten saattohoitajat, yms. Ja vaikka jokaiselle edellä mainitulle kotimaan lähetystyösektorille olisi lisääntyvää tarvetta, niin ehkäpä juuri se, että moni joutuu kustantamaan kulunsa itse on syy siihen, ettei näitä kotimaamme kohteita paljonkaan seurakunnissamme arvosteta, vaikka Isä Jumala arvostaakin..