Jumalan tahdon vastaista?
Sikäli kun olen täällä kirjoittavia ääriuskovaisia oikein tulkinnut, niin esimekiksi Assuanin padon rakentaminen oli Jumalan tahdon vastainen teko ja siksi rakentamisen jälkeen on ilmennyt kaikenlaisia ongelmia.
Eikö täysin vastaava tilanne ole, kun suuret pandemiat aikoinaan tuhosivat puolet Euroopan väestöstä, mutta jo kauan lääketieteellinen tutkumus on pystynyt kehittämään rokotteita, joilla tunnetut kulkutaudit ehkäistään ja suuri osa niistä on kadonnut kokonaan länsimaista?
Jos mennään pienempään mittakaavaan, niin onko lääkärin työ jumalan tahdon vastainen, kun hän leikkaa tulehtuneen umpisuolen ennen sen puhkeamista.
Jumalahan varmaan on tarkoittanut em. potilaan kuolemaan puhjenneen umpisuolen aiheuttamiin komplikaatioihin?
Zunami oli uskovaisten mukaan jumalan rangaistus (jostain, mistä lie) ja samoin AIDS. Lähiaikoina keksitään varmasti parannuskeino jälkimmäiseen ja zunamit voidaan aina vaan paremmin ennustaa, jolloin tuhojen määrä rajoittuu murto-osaan nykyisestä.
Onko siis tuleva AIDS- rokote jumalan tahdon vastainen?
Onko zunamivaroitusjärjestelmä jumalan tahdon pilkkaamista?
Onko lääketieteen ja
6
215
Vastaukset
- vast
vastaa tyhmälle hänen tyhmyytensä mukaisesti, raamatun ohje.
- tuo satukirja
San. 26:4
"Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin."
- herramrks
Tuo on hyvä kysymys.
Tässä toisaalla, ketjussa, pitäisi jatkaa ihmisen elämää keinotekoisesti, koska se muuten olisi murhaamista.
Raamattu sanoo että ihmisellä on "ennalta määrätty määrä päiviä".
On hankala kysymys jotta pitäisikö esim umppari leikata. Jos päiviä on tietty määrä eikä enempää eikä vähempää, niin miksi leikata: jos kuolee leikkauspäivänä niin kuolee joka tapauksessa, jos taas ei kuole 20 vuoteen niin miksi leikata. Kipujen takia ainoastaan? Näin siis ns. filosofista skeidaa.
(Periaatteessa jos ajatellaan niin HIV ei olisi mikään ongelma jos noudatettaisiin yksiavioisuutta raamatun ohjeen mukaan.)
Mielestäni ihminen voi tehdä tietyn etiikan rajoissa mahdollisuuksiensa mukaan ihmisen elämän ylläpitämiseksi kaikkensa.- sallittua
parantaa AIDS ainoastaan tuota "luonnonmenetelmää" käyttäen?
"(Periaatteessa jos ajatellaan niin HIV ei olisi mikään ongelma jos noudatettaisiin yksiavioisuutta raamatun ohjeen mukaan.)"
Yritin avauksessa haeskella uskovaisten logiikkaa, vaikka tiedänkin kokemuksesta, että sitä ei ole.
Tässäkin kohtaa Raamattua tulkitaan niin ristiriitaisesti, ettei mitään rajaa. Patoa ei saisi rakentaa, koska se on jumalan luomistyöhön kajoamista. Ihmisen saa kuitenkin korjata, vaikka se jos mikä on luomistyöhön sotkeentumista.
Jos uskovaiset olisivat loogisia, niin he eivät saisi hoidattaa itseään lääkärillä tai sairaaloissa. Onhan se jumalan tahdon vastaista. Vai? - herramrks
sallittua kirjoitti:
parantaa AIDS ainoastaan tuota "luonnonmenetelmää" käyttäen?
"(Periaatteessa jos ajatellaan niin HIV ei olisi mikään ongelma jos noudatettaisiin yksiavioisuutta raamatun ohjeen mukaan.)"
Yritin avauksessa haeskella uskovaisten logiikkaa, vaikka tiedänkin kokemuksesta, että sitä ei ole.
Tässäkin kohtaa Raamattua tulkitaan niin ristiriitaisesti, ettei mitään rajaa. Patoa ei saisi rakentaa, koska se on jumalan luomistyöhön kajoamista. Ihmisen saa kuitenkin korjata, vaikka se jos mikä on luomistyöhön sotkeentumista.
Jos uskovaiset olisivat loogisia, niin he eivät saisi hoidattaa itseään lääkärillä tai sairaaloissa. Onhan se jumalan tahdon vastaista. Vai?Olen sitä mieltä että lääkitseminen on ok, kunhan se tapahtuu tietyn etiikan rajoissa. En itse esim hyväksy sitä että abortoitaisiin sikiöitä vain siksi että niistä saataisiin tarvittavia soluja...
En etiikkaani pohjaa automaattisesti raamattuun vaikka veikkaan mm. sinun olettavan niin. Joudun työssäni ja opiskeluissani pohtimaan myös eettisiä asioita eikä raamatulla perusteleminen ole monestikaan soveliasta koska kaikki eivät siihen usko. Sen sijaan pyrin perustelemaan ihmisoikeuksilla, itsemääräämisoikeudella... niitä eettisiä päätöksiä mitä teen.
"Yritin avauksessa haeskella uskovaisten logiikkaa, vaikka tiedänkin kokemuksesta, että sitä ei ole. "
Oletkohan hiukan daiju?
"Jos uskovaiset olisivat loogisia,..."
On hassua että monet sinunlaiset odottavat kristittyjen olevan asioista samaa mieltä kaikki tyynni. Onhan kyse kuitenkin uskon asiasta.
Miksi tiede ei ole kaikesta yksimielinen vaikka kyse sanotaan olevan tiedon asiasta eikä uskon?
- Markku Tampio
maanpäällisen vaelluksen aikakaudella ja jo ennen Jeesuksen syntymääkin lääkäreitä, jotka hoitivat ihmisten vaivoja sen aikaisen lääketieteen kehityksen mukaisesti Jumalan antaman viisauden mukaan.
Kun lääketiede on kehittynyt ajan kuluessa, niin kuinka siis nykyajanmuodon lääketiede olisi Jumalan tahdon vastainen, koska Isä Jumala antaa itse jumalallista viisautta lääkäreille edelleenkin?!?
Nuo muut kysymyksesi padosta ja pandemioista 'haisevat' fariseusten saivarteluhapatukselta..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190