Autovero Ok

Nykyinen autoveron taso on Suomessa hyvä tai sitä voisi hieman korottaa.
Mistä muuten maksetaan eläkkeet. Eläkkeen taso pitäisi pitää nykyisellään mutta kun valtiolla ei ole rahaa. Valtion täytyy tulevaisuudessa maksaa eläkerahastoille suuria summia joiden keräämiseen autovero on oivallinen.
8749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Uskotko todella että ei ole rahaa.
Aivan varmaan on rahaa ja paljon. Ne vaan menee
Kansanedustajien taskuun ja juhlintaan.
Eläkerahat on jo maksettu ja tuottavat hyvin pörssissä. Nousua osakkeille keskimäärin 10% vuosi.

Äänestä

kun hautaamme sinut niin halvalla! Mainosti amerikan "undertaker".
Sori vaan, mutta mielipiteesi, vaikka onkin oikeutettu, on kyllä "tuonpuoleisesta"!

Äänestä

Eläkkeet maksetaaneläkevakuutusjärjestelmästä, jossa Suomessa on rahaa kiinni ehkä vähän liikaakin. Olet itse maksanut eläkkeesi aikoinaan. Tämä "eläkeläinen" ei voi olla edes trolli, koska väittämässä ei ole mitään järkeä.

Mitä taas autoilun verotukseen tulee, niin elintasomme kaiken saatavissa olevan tutkimustiedon mukaan olisi parempi, jos autoilun (ja yleensä kuljetusten) verotus olisi minimoitu.

Äänestä

eläkkeet ja autovero on aivan sopivia,

eläkkeet voisi jäädyttää,
autoveroa voisi korottaa,

tuotoilla kustantaa maataloutta ja taidetta.

Muuten kaikkia eläkerahastoihin koottuja ei voi koskaan enää rahaksi muuttaa,
se on aivan turha kuvitella.

Mutta ompa eläkerahastoilla yksi hyvä uoli,
minunkin tuttavani on saanut hyvän ansion jo 25 vuota.

Ja jos tulee lama, ei eläkerastoista saa takaisin kuin pienen oan,
kukapa ostaa kiinteistöjä laman aikana.

Äänestä
  • ... että autoilun verotus laskee Suomessa lähiaikoina. Se on yksi niistä tekijöistä, jotka takaavat talouden kasvun ja sitä kautta eläkkeet aikanaan myös meidän lapsillemme.

    Äänestä

  • KPy kirjoitti:

    ... että autoilun verotus laskee Suomessa lähiaikoina. Se on yksi niistä tekijöistä, jotka takaavat talouden kasvun ja sitä kautta eläkkeet aikanaan myös meidän lapsillemme.

    jos autovero laskee,

    se laskee niin että autot halpenevat,
    tulee käyttövero,
    joka on niin suuri että korvaa nykyisen autoveron 8-12 vuoden aikana,

    eli todellisuudessa autovero nousee.

    Tuntuuko hyvältä.

    Hyödyttää vain suurien ja paljon ajavien autoilua,
    alle 40 000 € autoissa vero nousee huimasti,
    edullista se on vasta yli 50 000 -- 60 000 € autoissa,
    sellaisissa joita ostaa noin 20 % kansasta.

    Kyllä Volvot ym. kestävät autot kannattaa ostaa ilman autoveroa,
    saa varmaan todella hyvän hinnan kun myy vaikkapa 10 vuotiaan.

    Kun ovat vanhan lain alaisia vailla vuotuista 3-5000 € veromaksua.

    Kyllä suurin syy on muuttaa autoverotusta
    pienempiin lisää,
    suuremmista pois.

    Äänestä

  • jos laskee kirjoitti:

    Ei ole mitään pakkoa lisätä käyttömaksuja! Ajatellen kilpailua EU:n sisällä on ainoa järkevä ratkaisu painaa maksut alle Ruotsin tason, eli käytännössä uusilla autoilla alentaa niitä hieman ja vanhoilla nostaa aivan hitusen. Ai niin, Ruotsissahan ei tunneta enään autoveroa ja heillä kerta poisto onnistui hienossti.

    Sen sijaan viherpiipertäjillä on ideologinen halu kasvattaa isonpahan mörön, eli autoilun verotusta. Mutta siis ei ole minkäänlaista tarvetta siihen, koska dynaamiset vaikutukset huomioon ottaen paras tuotto on pienemmällä liikenteen verotuksella. Mieti ketä äänestät ensi keväänä.

    Suomi on niin köyhä maa,
    Ruotsista ei voida ottaa oppia.

    Ruotsissa ykköauto perheeseen on volvo tai saabi, kakkos-, kolmosauto corolla, sekä pikkupojille Corolla.

    suomen perheen ykkösauto Corolla.

    Suomi ei voi alentaa yhtään autoveroa,
    kun jokainen 40 000 € ja enemmän saava äänestää muuta kuin vasemmistoa,
    luulee olevansa rikas ja hyvätuloinen,
    vaikka on lähen puolet köyhempi kuin naapiri.

    Ja Oikeisto ei alenna autoverotusta,vaan
    muuita veroja, pääomaveroja, yli 50 000 € ansiotuloja,
    joka mielestäni on aivan oikein.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eläkeläinen. kirjoitti:

Nykyinen autoveron taso on Suomessa hyvä tai sitä voisi hieman korottaa.
Mistä muuten maksetaan eläkkeet. Eläkkeen taso pitäisi pitää nykyisellään mutta kun valtiolla ei ole rahaa. Valtion täytyy tulevaisuudessa maksaa eläkerahastoille suuria summia joiden keräämiseen autovero on oivallinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu