Miehet ja naiset Jeesuksessa sulkevat toisensa puheillaan pois totuudesta. Mihin tällainen epäilevä heikko syntinen voi silloin uskoa, kun kumpikin puhuu hengessä ja totuudessa ja kummankin puhe ravitsee uskoa.
Pari esimerkkiä. Toinen sanoo, että Jumala valitsee kaikki ihmiset pelastumaan, mutta vain harvat suostuvat siihen. Toinen sanoo, että Jumala valitsee harvat pelastumaan. Toinen sanoo, että Jumala muovaisi kaikki hienoiksi astioiksi, mutta ihmiset eivät tahdo niiksi muovautua. Toinen sanoo, että Jumala muovaa toiset astiat hienoiksi toiset huonoiksi. Toinen sanoo, että ihminen (siis lapsena täysin kaltoin kohdeltukin) valitsee itse huonon elämän. Toinen sanoo, että Jumala pelastaa ihmisen tahtonsa mukaan. Toinen sanoo, että mies on naisen pää. Toinen sanoo, että Jeesuksessa ei ole enää mitään erotuksia. Ja kumpikin selvästi puhuu hengessä (sen tuntee ilona sisällään), vaikka sanookin päinvastaista kuin toinen.
Jos tämä onkin oppia Jumalalta, sitä että älyn ja ymmärryksen tikapuut eivät riitä, sitä että on vain yksi joka riittää: katso ristille!
Mihin voi uskoa, kun
12
485
Vastaukset
- Lukihäiriöinen
Jos ihminen on Hengestä syntynyt ylhäätä, rukouksessa tai vanhepain kätten kautta.
Pyytää synnit anteeksi katuu syntejään silloin, Pyhä Henki raamatun kautta Hengessä kasvattaa.
Ainoa oikea opastaja on Pyhä Henki, vain Hänen ja raamatun kautta saat henkilökohtaisen opastuksen.
Henki opastaa myöskin sinulle mikä on oikein ja Jumalan tahdon mukaista.
Siispä pyydä itsellesi, tahdon taipumista Jumalan tahtoon.
Sen tähden että vältyisit hiuksen hienolta eksytykseltä, ainoastaan Pyhä Henki suojelee hengen lahjoillaan sinut.
Jokainen tekee oman henkilökohtaisen parannuksen, josta lähtee Hengellinen kasvu.
Mailmahan on täynnä heitä jotka huutavat, Herra Herra eivätkä täytä Jumalan tahtoa, siinähän se on juuri se, niinkuin kirjan oppineet, jotka luulevat saavansa tehdä mitä tahtovat ja silti pelastuvat.
Ainoastaan he pelastuvat, jotka täyttävät taivaallisen Isän tahdon.
Hedelmistää puu tunnetaa, jos Hegen hedelmät eli teot puutvat, ei usko yksin riitä.
Meitä vaaditaan tahdon taivuttamista, ja syntien viemistä Jeesuksen eteen.
Jeesus on portti taivaaseen.- sören
Katsotaan ristille aina kun tuntuu, että alkaa uskon terminologian pakka seota.
- Yksilö
sören kirjoitti:
Katsotaan ristille aina kun tuntuu, että alkaa uskon terminologian pakka seota.
Olen vakuutunut siitä että ihminen ja kalat pystyvät elämään rauhassa keskenään.
- sören
Yksilö kirjoitti:
Olen vakuutunut siitä että ihminen ja kalat pystyvät elämään rauhassa keskenään.
minäkin
- Jumalan pieni köyhä
Se että joku puhuu/esiintyy "hengessä" ei sinänsä todista mitään hänen yksittäisistä mielipiteistään, olen lukenut valtavan määrän kristillistä kirjallisuutta ja voin todeta että ihmiset jotka ilmiselvästi ovat Jumalan lähettämiä, ovat siltikin ihmisiä, he mieltävät Jumalan, maailmankuvansa jne. omasta kokemuksestaan, omista lähtökohdistaan ja oman teologisen identiteettinsä mukaan.
Paras mitä Jumalan palvelijat voivat tehdä, on se että he näyttävät meille tietä Jeesuksen luo. Häntä ja loppujen lopuksi vain häntä me seuraamme...
Olen itsekin palvellut Jumalaa ilmeisessä "hengen voimassa", mutta olen nyt hyvinkin eri mieltä monista asioista kuin muutama vuosi sitten. Se että henki on kanssani ei tarkoita että minä olisin se henki =) - Daniel 1
Mainitsemasi esimerkit olivat mielestäni siksi selkeitä, että ajattelin tässä niihin vastata.
No, tottakai JUMALA haluaisi, että kaikki ihmiset pelastuisivat, ja onkin tehnyt ja tekee joka päivä kaiken tarvittavan, jotta näin voisi myös tapahtua. Ongelma vaan on siinä, ettei Hän voi pakottaa ketään pelastukseen, vaan kaiken täytyy tapahtua vapaaehtoisuuden pohjalta. Ja tässä suhteessahan ihmiset ovat olleet vähintäänkin hölmöjä, eivätkä ole millään halunneet tulla pelastetuiksi. Tosin lohdutukseksi voi sanoa, että JUMALA ja JEESUS pelastavat perhekunnittain,
(Apt.11:14), eli jos yksi perhekunnasta uskoo kokosydämisesti Jeesuksen ristinkuolemaan Golgatan keskimmäisellä ristinpuulla, niin koko perhekunta pelastuu.
Se on totta, että Jumala on muovannut samasta savesta erilaisia astioita. Eli toiset nyt vaan ovat tarkoitetut arvokkaaseen käyttöön, ja toiset halpaan käyttöön. Mutta Jumala on sanassaan sanonut antavansa halvempiarvoiselle suuremman kunnian, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta. Tämähän sanotaan selvästi sanassa. (1 Kor 12:24,25, Room 9:21)
Kyllä kaltoin kohdeltukin lapsi voi tietenkin valita myös hyvän, kristillisen tien. Kaikilla ihmisillä on kuitenkin vapaa tahto, emme ole robotteja !!
Mieshän on vaimon pää (1 Kor 11:3). Toinen asia on, että olemme kaikki uskovat samassa mukavassa veneessä, olimmepa juutalaisia, kreikkalaisia, orjia, vapaita, miehiä, naisia tai mitä tahansa, sillä Kristukseen kastaminen ja hänen päällensä pukeminen on niin suuri asia, että siinä näillä pienemmillä yksityiskohdilla ei ole merkitystä.
Mutta kun sitten palataan kristilliseen arkeen, niin "pikkuasiat", (oletko mies vai nainen) alkavat jonkin verran merkitsemään.- sören
mutta kreikan sanan pää voi ruotsalaisen Arken-seurakunnan pastorin mukaan kääntää myös sanalla "lähde". Silloinhan näkökulma helposti muuttuu. Mies on naisen lähde, hän antaa itsensä naiselle. Tarkoitan juuri tätä: jos sanan kääntää jollain tavalla, se vaikuttaa omaan näkemykseen ja sitä kautta ehkä pelastumisen käsittämiseen.
Jos ihmisellä on vapaa tahto jo uskosta osattomana, mitä tarkoittaa Jeesuksen sanat "joka tekee syntiä, on synnin orja". Eihän orja ole vapaa. Voi olla, että valinnan vapauden kysymys on jollekin pikkuasia. Minusta se on ratkaisevan tärkeä kysymys. Jeesusta tarvitaan juuri siksi, että tulisi todellisesti vapaaksi.
Minusta se, että kaltoin kohdeltu lapsi löytää hyvän kristillisen tien, on kokonaan Jumalan armoa: siis Jumala löytää tuon kaltoin kohdellun eikä tuo kaltoin kohdeltu Jumalaa. - Yksilö
Miten Jumala voi haluta että kaikki pelastuvat jos Jeesus sanoo että
ellei synny uudestaan taivaasta niin vain silloin pelastuu ja näkee paratiisin Joh 3:3 ?
Nuo arvottomammat astiat on muuten tarkoitettu TUHOTTAVIKSI.
Siis HELVETTIN IKUISEEN TULEEN.
"44 Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä.
Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä. "
Joh 6:44.
Ei siis ole vapaata tahtoa.
Kyllä, tässä asiassa olen kanssasi tismalleen samaa mieltä.
Mies on naisen pää. - sören
Yksilö kirjoitti:
Miten Jumala voi haluta että kaikki pelastuvat jos Jeesus sanoo että
ellei synny uudestaan taivaasta niin vain silloin pelastuu ja näkee paratiisin Joh 3:3 ?
Nuo arvottomammat astiat on muuten tarkoitettu TUHOTTAVIKSI.
Siis HELVETTIN IKUISEEN TULEEN.
"44 Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä.
Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä. "
Joh 6:44.
Ei siis ole vapaata tahtoa.
Kyllä, tässä asiassa olen kanssasi tismalleen samaa mieltä.
Mies on naisen pää.silloinkin naisen pää, kun nainen uskoo Jeesukseen ja haluaa miehen pelastuvan mutta mies uskoo vaikkapa formuloihin ja perjantaipulloon eikä halua kuulla sanaakaan mosesta uskovaisten hömpästä.
Anteeksi, vähän saivarteleva vastaus. Mutta mietin tässä sitä, mitä merkityksiä tuollainen pää-ajattelu voi saada aikaan: eriarvoistamista ja alistamista, "nainen vaietkoon..."-meininkiä.
Ja voihan se olla niinkin, että Paavali halusi kuvata noilla mies-nais järjestyksillä juuri sille seurakunalle ongelmallista tilannetta. Niin kuin hän teki muissakin kirjeissään. Jos siinä seurakunnassa olivat naiset alkaneet vähän sooloilla turhan paljon. Jotenkin ajattelen, että ne asiat jotka ovat kaikissa Paavalin kirjeissä, kuten usko ja luottamus Jeesukseen, ovat yleispäteviä. Muut voivat olla kyseilelle seurakunnalle osoitettuja kurssinreivaamis-ohjeita
Mutta niinkuin kaikki tulkinta, tämäkin voi mennä ihan metsään. - Lukihäiriöinen
Yksilö kirjoitti:
Miten Jumala voi haluta että kaikki pelastuvat jos Jeesus sanoo että
ellei synny uudestaan taivaasta niin vain silloin pelastuu ja näkee paratiisin Joh 3:3 ?
Nuo arvottomammat astiat on muuten tarkoitettu TUHOTTAVIKSI.
Siis HELVETTIN IKUISEEN TULEEN.
"44 Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä.
Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä. "
Joh 6:44.
Ei siis ole vapaata tahtoa.
Kyllä, tässä asiassa olen kanssasi tismalleen samaa mieltä.
Mies on naisen pää.Daniel 1 tarkoittaa vapaala tahdolla,valintaa uskossa olevalle.
Valitset joka päivä, haluatko palvella Jeesusta lähimäisissä.
Ylhäältä uudesti syntyminen on juuri se, että silloin Pyhä Henki alkaa toimia, opastajana ja ohjaa ramatun sanan mukaan.
Eksytyksen takia, se on ehdottoman tähdellinen.
Eksytyshän on hiuksen hieno, voitelussa olisi tärkeää rukoilla, henkien erottamisen lahjaa.
Silloin kun minä tulin uskoon 21 vuotta sitten pyysimme ystävän kanssa Pyhän Hengen lahjoja, lukemalla raamatusta, ja saimme niitä sellaisiakin joita ei monella ole. - lukihäiriöinen
sören kirjoitti:
silloinkin naisen pää, kun nainen uskoo Jeesukseen ja haluaa miehen pelastuvan mutta mies uskoo vaikkapa formuloihin ja perjantaipulloon eikä halua kuulla sanaakaan mosesta uskovaisten hömpästä.
Anteeksi, vähän saivarteleva vastaus. Mutta mietin tässä sitä, mitä merkityksiä tuollainen pää-ajattelu voi saada aikaan: eriarvoistamista ja alistamista, "nainen vaietkoon..."-meininkiä.
Ja voihan se olla niinkin, että Paavali halusi kuvata noilla mies-nais järjestyksillä juuri sille seurakunalle ongelmallista tilannetta. Niin kuin hän teki muissakin kirjeissään. Jos siinä seurakunnassa olivat naiset alkaneet vähän sooloilla turhan paljon. Jotenkin ajattelen, että ne asiat jotka ovat kaikissa Paavalin kirjeissä, kuten usko ja luottamus Jeesukseen, ovat yleispäteviä. Muut voivat olla kyseilelle seurakunnalle osoitettuja kurssinreivaamis-ohjeita
Mutta niinkuin kaikki tulkinta, tämäkin voi mennä ihan metsään.Raamattu sanoo: mies on naisen pää,Jumala on miehen pää, siispä on kysymys, uskossa olevien järjestys mailmasta.
Uskottomat tekevät niikuin tänä aikana tehdään, tasa arvoisesti.
Raamattu kuitenkin on asettanut, arvo järjestyksen.
- metaskeema
Katso ristiin rastiin ja usko kaikki mikä ei vastaa totuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186