Tämä stylellä tapahtunut inuiittien vierailu vie mukanaan kummallisia tulevia joulunperinteitä napapiirille.Heidän käsityksekseen jäänee, että palstoilla on jonkin näköiset vihkimysmenot ennen Joulua.Pelkään pahoin heidän kopiovan kylpytynnyrin riittijuomineen.Pöllön metsästys pölkkyineen siirtynee nyt heidän tuleviin seremonioihinsa.
Ehkäpä he valmistavat valaanluisia pöllötalismanneja.
Mutta ei silti, etteikö näitä kultuurillisia perinteiden siirtoja olisi tapahtunut ennenkin.
Aku Ankan vierailtua, Walt Disneyn piiroselokuvana 1934 Grönlandissa, he alkoivat pitää Nuutia Joulupukin syntypaikkana.Heillä on siellä viisimetrinen postilaatikko, johon tulevat joulupukille osoitetut kirjeet.Lisäksi toimiston edessä on tuttitorni, minne lapset lähettävät omat tuttinsa niistä luopuessaan.
Turha edes kuvitella meidän perinteisen joulupukimme olevan niin perin suomalainen.
Perinteisin ilmeisesti keskiaikainen hedelmällisyysriittiin kuuluva olkipukki.Tätä hedelmällisyyden riittiä taas juhlittiin tässä pimempänä aikana, jolloin odotettiin auringon taas syntyvän esiin. Joten pukki käyrine sarvineen oli ennemminkin shamanistinen riittieläin.
Tälläinen punaposkinen pullero joulupukki, joka viihdyttää tavarataloissa asettautuen kuvattavaksi lapsoset sylissään, onkin ameriikkalaisilta kopsattu Coca-Cola pukki. Joten se taas näistäkin perinteistä.
Mistä muuten luulet joulukuusen tulleen meidän perinteisiimme?
Millaisia Joulun perinteitä perheessäsi/suvussasi on vielä olemassa?
*menee perustamaa etnistä joulukoristeiden kauppaa*
-PS. Pöllö pökkelöinen on nyt stylen hittituote:-)
----tee tilauksesi ajoissa----
Perinteistä Joulua
12
761
Vastaukset
pitää samat perinteet,kuin aikoinaan lapsuudenkodissani....Kuusi on kylläkin vaihtunut sellaiseen tekojuttuun,ku katit tuli hulluks sen aidon kanssa...:)
Nii,eli kinkut,lahjat,haudoillakäynnit sun muut jutut kuuluu meidän jouluun...:)- SikurLiina
..jo luopuneet elävästä kuusesta. Eipä ole itsellänikään enää moniin vuosiin sisälle tuotu roskaamaan.
Kinkkuakaan en ole syönyt yli kahteenkynmmeneen vuoteen. Joululaulujen laulu on jäänyt lapsuudestani perinteeksi.
- yopollon vastausautomaatti
taisi olla maininta että Grönlannin Joulupukki on mennyt konkurssiin. Itsekin kyllä ihmettelen sellaista bisnesideaa että vuorokauden aikana jaetaan kaiken maailman lapsille vastikkeetta miljardien lahjoja. Ei siitä voi seurata kuin konkurssi. Heikoillahan tuo Rovaniemenkin pukki on ollut, tontut lomautettu aina vähän päästä.
Tietysti pitää eppäillä että kaikki grönlantilaisten ideat kokevat saman kohtalon, turvattakoon puolestani asia vaatimalla noiden pönttötalismanien brandinomistajana kohtuulliset rojaltit, varsinkin kun niiden tuotolla aion järjestää ankaran parjauskampanjan eläinten suojeluun yliolkaisesti suhtautuvaa lehdistöä vastaan.
Olen kuullut että ainakin joulun alla uhanalaiset vuoristopossut ovat lähdössä innolla mukaan kampanjaan.
*vihjailee kautta rantain että kampanjaan liittyvät bisneshenkiset hankkeet saattavat välttyä vastaavilta taloudellisilta seuraamuksilta*- SikurLiina
..että konkurssi tulee, jos näitä nykyisten lasten toiveita pyritään yhtenä päivänä toteuttamaan:))
Ennenvanhaan iskät veistelivät pojilleen autot ja äitit ompelivat tyttöjen räsynuket. Nyt eivät enää vanhempien käsintehdyt lahjat kelpaakaan.
Saattaa olla, että tämä pöllöpökkelö bisnes pelastaa
Grönlannin joulumaan.
Ehkäpä tämä pöllön voimaeläimenä tuoma suojaa kiehtoo nyt mielikuvitusta:
Pöllö joka elää öisin, symbolisoi linkkiä valon ja pimeyden välillä. Pöllö on tietoinen kaikesta ympärillään tapahtuvasta. Pöllö näkee kohteensa tarkasti ja omaa selvänäköisyyden ja psyykkisten kykyjen voiman. Se näkee naamioden taakse. Pöllö omaa kuun voimat ja vapauden.
Toki tälläista eläintä on suojeltava, niiku myös vuoristopossua, joka on ilmeisesti myös harvinaisuus.
*yhtyy kamppanjaan* - yopollon vastausautomaatti
SikurLiina kirjoitti:
..että konkurssi tulee, jos näitä nykyisten lasten toiveita pyritään yhtenä päivänä toteuttamaan:))
Ennenvanhaan iskät veistelivät pojilleen autot ja äitit ompelivat tyttöjen räsynuket. Nyt eivät enää vanhempien käsintehdyt lahjat kelpaakaan.
Saattaa olla, että tämä pöllöpökkelö bisnes pelastaa
Grönlannin joulumaan.
Ehkäpä tämä pöllön voimaeläimenä tuoma suojaa kiehtoo nyt mielikuvitusta:
Pöllö joka elää öisin, symbolisoi linkkiä valon ja pimeyden välillä. Pöllö on tietoinen kaikesta ympärillään tapahtuvasta. Pöllö näkee kohteensa tarkasti ja omaa selvänäköisyyden ja psyykkisten kykyjen voiman. Se näkee naamioden taakse. Pöllö omaa kuun voimat ja vapauden.
Toki tälläista eläintä on suojeltava, niiku myös vuoristopossua, joka on ilmeisesti myös harvinaisuus.
*yhtyy kamppanjaan*mainituilta inuiteilta, hieman ongelmallinen. Ovat nimittäin kyllä halukkaat maksamaan kohtuullisena pitämänsä rojaltit, mutta maksuvälineinä heillä olisi vain hylkeennahkoja ja valaanrasvaa. Joten tämän eläinsuojelukampanjan rahoitusta pitää vielä tuolta osin miettiä.
*maalailee verenpunaisella lateksilla plakaattia: Possujen murhaajia suojeleva lehdistö vastuuseen!* - tapatoimittaja
yopollon vastausautomaatti kirjoitti:
mainituilta inuiteilta, hieman ongelmallinen. Ovat nimittäin kyllä halukkaat maksamaan kohtuullisena pitämänsä rojaltit, mutta maksuvälineinä heillä olisi vain hylkeennahkoja ja valaanrasvaa. Joten tämän eläinsuojelukampanjan rahoitusta pitää vielä tuolta osin miettiä.
*maalailee verenpunaisella lateksilla plakaattia: Possujen murhaajia suojeleva lehdistö vastuuseen!*possujen lahtaaminen kuuluu perinteisesti jouluun. Lehdistö ei voi tätä ikiaikaista tapaa lähteä muuttamaan, sitäpaitsi sika on mehevämpää kuin kalkkuna. Sikajahdissa linnut unohtuvat, kannattaisi miettiä asiaa tältäkin kantilta. :)
- yopollon vastausautomaatti
tapatoimittaja kirjoitti:
possujen lahtaaminen kuuluu perinteisesti jouluun. Lehdistö ei voi tätä ikiaikaista tapaa lähteä muuttamaan, sitäpaitsi sika on mehevämpää kuin kalkkuna. Sikajahdissa linnut unohtuvat, kannattaisi miettiä asiaa tältäkin kantilta. :)
onhan siellä joulussa paljon muutakin perinnettä, riisipuuro, lipeäkala, sekahedelmäsoppa, suutarin lohi, oikeakin lohi, ja muualla on possun tilalla vaikka joulukarppi, saaristossa jouluhauki, joulupitkot, kranssit, tortut....
Riittäähän näitä ihan ähkyyn asti.
Ja eikö ole sangen makaaberia laulaa ensin 'Porsaita äidin oomme kaikki' ja sitten yksi meistä kannetaan pöytään toisten syötäväksi!
*Hinkkaa viimeisillä latekseilla kylttiä: Toimituksen joulumieli tulee kirves kädessä ja sika säkissä!* - tapatoimittaja
yopollon vastausautomaatti kirjoitti:
onhan siellä joulussa paljon muutakin perinnettä, riisipuuro, lipeäkala, sekahedelmäsoppa, suutarin lohi, oikeakin lohi, ja muualla on possun tilalla vaikka joulukarppi, saaristossa jouluhauki, joulupitkot, kranssit, tortut....
Riittäähän näitä ihan ähkyyn asti.
Ja eikö ole sangen makaaberia laulaa ensin 'Porsaita äidin oomme kaikki' ja sitten yksi meistä kannetaan pöytään toisten syötäväksi!
*Hinkkaa viimeisillä latekseilla kylttiä: Toimituksen joulumieli tulee kirves kädessä ja sika säkissä!*myönnän keittäväni riispuuron jouluaattona, mutta sen lisäksi vain mehevä sika kuuluu meidän jouluperinteisiin. Kalat menee siinä lisukkeina. Joululauluna on Juicen Sika, se sopii tunnelmaan.
Lopeta nyt noiden kylttien väsääminen, ne päästävät väriä ja toimituksen mainekin menee. - yopollon vastausautomaatti
tapatoimittaja kirjoitti:
myönnän keittäväni riispuuron jouluaattona, mutta sen lisäksi vain mehevä sika kuuluu meidän jouluperinteisiin. Kalat menee siinä lisukkeina. Joululauluna on Juicen Sika, se sopii tunnelmaan.
Lopeta nyt noiden kylttien väsääminen, ne päästävät väriä ja toimituksen mainekin menee.vietin joulua autiolla saarella jääkylmässä satavuotiaassa mökinröttelössä ainoana jouluruokana riisipuuro. Kuusena oli katajanoksa ja valaistuksena kynttilöitä pöydällä. Olen joskus miettinyt että tarvitsisiko nykyäänkään tuon enempää.
*harmittelee maalin loppumista, kaivelee kellarista löytääkseen jonkun remonttipurkin jämän* - Puhurix
yopollon vastausautomaatti kirjoitti:
vietin joulua autiolla saarella jääkylmässä satavuotiaassa mökinröttelössä ainoana jouluruokana riisipuuro. Kuusena oli katajanoksa ja valaistuksena kynttilöitä pöydällä. Olen joskus miettinyt että tarvitsisiko nykyäänkään tuon enempää.
*harmittelee maalin loppumista, kaivelee kellarista löytääkseen jonkun remonttipurkin jämän*lisänä on kunnon joulukala ja savukalkkunaa, ni kelpaa mulle.
- tapatoimittaja
yopollon vastausautomaatti kirjoitti:
vietin joulua autiolla saarella jääkylmässä satavuotiaassa mökinröttelössä ainoana jouluruokana riisipuuro. Kuusena oli katajanoksa ja valaistuksena kynttilöitä pöydällä. Olen joskus miettinyt että tarvitsisiko nykyäänkään tuon enempää.
*harmittelee maalin loppumista, kaivelee kellarista löytääkseen jonkun remonttipurkin jämän*askeettista meillä ei ole, mutta aika lähelle päästään. – Kuuntelin aamulla radiosta, miten ihmiset velkaantuvat joulun takia entistä pahemmin. Jopa vuokrat jätetään sen takia maksamatta, eikä tämä ihmisryhmä edes kuulu ns. köyhimpiin, vaan keskituloisiin. Aivan käsittämättömän tolkuttoman järjetöntä, ja olen vuosi vuodelta onnellisempi että sanouduin tästä hössötyksestä irti aikapäiviä sitten.
*nappaa kyltin ja heittää sen tynnyriin* - yopollon vastausautomaatti
tapatoimittaja kirjoitti:
askeettista meillä ei ole, mutta aika lähelle päästään. – Kuuntelin aamulla radiosta, miten ihmiset velkaantuvat joulun takia entistä pahemmin. Jopa vuokrat jätetään sen takia maksamatta, eikä tämä ihmisryhmä edes kuulu ns. köyhimpiin, vaan keskituloisiin. Aivan käsittämättömän tolkuttoman järjetöntä, ja olen vuosi vuodelta onnellisempi että sanouduin tästä hössötyksestä irti aikapäiviä sitten.
*nappaa kyltin ja heittää sen tynnyriin*vapaan sanan, no, onneksi nuoriso tuli mukaan kampanjaan ja subventoi pari spraymaalipulloa.
*lentää hissukseen kohti paahtimon ovea*
Jouluperinneruokiin ilman porsaita on tietysti mainittava laatikot, lanttu-, porkkana- ja perunasellaiset. Joku kuulemma laittaa joulupöytäänsä vielä makaroni- ja/tai maksalaatikonkin, mutta ei siis eläinystävä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186