Uusi YYA-sopimus ?

perusdemari

Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua Suomen turvallisuuspolitiikasta, ja siitä, pitäisikö Suomen liittoutua vai ei. Keskustelu on kuitenkin pyörinyt vain NATO:n ympärillä, vaikka meillä on lähempänä toinenkin, meille paljon luontevampi vaihtoehto: Venäjän kanssa tehtävä YYA-sopimus.

YYA-sopimus takaisi meille turvan Natoa vastaan, mutta se takaisi myös sen, että Venäjän luottamus Suomeen säilyisi, eikä siltäkään suunnalta olisi odotettavissa yllätyksiä. Sopimus parantaisi entisestään Suomen ja Venäjän välejä, mistä olisi Suomelle pelkkää hyötyä, onhan Venäjä meille paitsi rajanaapuri, myös erittäin tärkeä kauppakumppani.

Jos Suomi ja Venäjä tekisivät YYA-sopimuksen, uskoisin, että myös itärajan rekkajonoista päästäisiin. Paremman luottamuksen vallitsessa myös rajalla voitsisiin ottaa rennommin kuin nyt, kun Venäjällä seurataan huolestuneina Suomessa joidenkin piirien lietsomaa NATO-intoilua.

Suomen valtiojohto on onneksi vastuuntuntoinen, ja jatkaa Paasikiven ja Kekkosen viitoittamalla linjalla tyrmäämällä vaaralliset NATO-haikailut. Kannattaa muistaa, että itänaapurinamme tulee aina olemaan suurvalta. Meille on huomattavasti tärkeämpi säilyttää hyvät välit Venäjään, kuin liittyä sotahullun USA:n dominoimaan Natoon.

3

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • linjalla eteenpäin

      Pois tieltä saivarit ja lahtarisyyhy! Antakaa yyaan tulla luoksenne.

    • Risto Rantanen

      "YYA-sopimus takaisi meille turvan Natoa vastaan"

      Eihän se läntisten demokratioiden puolustusliitto Nato voi meitä uhata

      Olemmehan itsekin läntinen demokratia

    • hyvä provo!!!

      Mitäs muuta sinne Tehtaankadulle kuuluu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe