Olen kuullut opetettavan sillä tavoin, että jos uskovaisessa on Jumalan Pyhä Henki, häneen ei voi päästä riivaajahenki, koska ihmisessä ei voi kerrallaan olla kahta eri henkeä.
Sitten myös joku on opettanut että jos uskovainen elää synnissä, hän voi joutua pahojen henkien vaikutuspiiriin (ainakin ulkopuolelta). Uskovainen ihminen voi ilman synnissä elämistäkin joutua henkivaltojen hyökkäysten kohteen, mutta nuo hyökkäykset tulevat ihmisen ulkopuolelta, riivaajahenki ei ole uskovaisessa itsessään.
Mutta jos ihminen on vastaanottanut Pyhän Hengen niin voiko tuo Pyhä Henki poistua ja paha henki tulla tilalle? Jos ihminen elää Jumalan tahdossa, tuo on varmasti mahdotonta, mutta altistavatko ihmisen omat tietoiset ratkaisut Jumalan tahdon vastaisiin tekoihin Pyhän Hengen menettämiselle?
Asia erikseen sitten ovat psykiatriset sairaudet joissa ihminen on harhojen vallassa ja kuvittelee kenties olevansa jumala tai jotakin muuta täysin epätodellista.
Voiko uskovassa olla riivaajahenki?
48
1599
Vastaukset
- RitariOlevainen
mitä tapahtuu, jos Jualan Henki poistuu ihmisestä?
Hän vertasi sydäntä huoneeseen, joka oli laastu ja kaunistettu, ja jos sitten päästtä sinne muun hengen, kuin Jumana Hnegen, niin sen ihmisen sydämeen tulee seitsemän pahempaa, kuin se oli ennen siivousta. Mitä se se sitten voikin tarkoittaa?
Siinä ollaankin jo varmaan riivaajain kanssa tekemisissä!
Ei Jumalakaan kovin helposti luovuta sydäntä, jonka Hän on saanut hallinta valtaansa, siksi tuollaisia seitsenkertaa pahempia on mielestäni jokseenkin harvassa!
Voiko sittenkään sanoa, vaikka on entinen uskovainen, hänestä, "sinä olet hullu"? Koska Jeesus kieltää sanomasta veljeään/siskoaan hulluksi, tuomisematta siinä myös itsensä, jopa helvetin lapseksi!
Vaikeita asioita, joista on vaikea edes keskustella, kun ei ole selviä ratkaisumalleja!
Ja ettei asetu tuomarin paikalle?!- sun-glasses
Otin esille tuon mainitsemasi Raamatun paikan, mutta mielestäni siinä on kyse vain siitä kun ihminen on vapautunut riivaajahengestä, mutta ei ole ottanut Jumalan Pyhää Henkeä vastaan. Siksi on niin tärkeää aina jos joku vapautuu riivaajista, saada hänet vastaanottamaan Jeesus elämäänsä ja Pyhä Henki. Tuo kohta ei mielestäni selitä sitä että uskovaiseen ihmiseen voisi mennä riivaajahenki. Siis sellaiseen uskovaiseen jolla on Jumalan Pyhä Henki. Voiko Pyhä Henki poistua ihmisestä? Vai kuuluuko tämä niihin Raamatun totuuksiin joita ei ihmisille kerrota?
Matt.12:43-45
43. Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä.
44. Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna.
45. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle." - to...
sun-glasses kirjoitti:
Otin esille tuon mainitsemasi Raamatun paikan, mutta mielestäni siinä on kyse vain siitä kun ihminen on vapautunut riivaajahengestä, mutta ei ole ottanut Jumalan Pyhää Henkeä vastaan. Siksi on niin tärkeää aina jos joku vapautuu riivaajista, saada hänet vastaanottamaan Jeesus elämäänsä ja Pyhä Henki. Tuo kohta ei mielestäni selitä sitä että uskovaiseen ihmiseen voisi mennä riivaajahenki. Siis sellaiseen uskovaiseen jolla on Jumalan Pyhä Henki. Voiko Pyhä Henki poistua ihmisestä? Vai kuuluuko tämä niihin Raamatun totuuksiin joita ei ihmisille kerrota?
Matt.12:43-45
43. Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä.
44. Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna.
45. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle."pahoihin henkiin jotka asuvat juuri autiomaassa, joka oli pahuuden ja pelottavuuden lähde lähi-idässä. Näköjään tuhansia vuosia myöhemmin havumetsävyöhykkeellä ajatus elää ja voi hyvin. Missähän karvapäät nyt asustavat, tonttuina saunan takana?
- sun-glasses
to... kirjoitti:
pahoihin henkiin jotka asuvat juuri autiomaassa, joka oli pahuuden ja pelottavuuden lähde lähi-idässä. Näköjään tuhansia vuosia myöhemmin havumetsävyöhykkeellä ajatus elää ja voi hyvin. Missähän karvapäät nyt asustavat, tonttuina saunan takana?
Mieleeni tuli Gordon ja Emily Binningin kirja "Olkaa Jumalalle alamaiset" jossa aivan erityisellä tavalla varoitellaan mm. tontuista ym. hengistä, kerrotaan miten on erilaisia vyöhykkeitä joissa henkimaailmat hallitsevat ym.
En ole tuota kirjaa vuosiin lukenut, mutta joskus monta vuotta sitten sen tulin ostaneeksi jossakin hengellisessä tilaisuudessa kirjamyynnistä. Hmmm... onhan siinä aika persoonallinen suhtautumistapa näihin henkimaailman asioihin, vaan enpä tiedä mitä tästä kaikesta ajattelisin enkä nyt aivan välttämättä tuota kirjaa suosittele kaikkien luettavaksi tai ainakin kehoitan varauksella suhtautumaan... - Työmies2
sun-glasses kirjoitti:
Mieleeni tuli Gordon ja Emily Binningin kirja "Olkaa Jumalalle alamaiset" jossa aivan erityisellä tavalla varoitellaan mm. tontuista ym. hengistä, kerrotaan miten on erilaisia vyöhykkeitä joissa henkimaailmat hallitsevat ym.
En ole tuota kirjaa vuosiin lukenut, mutta joskus monta vuotta sitten sen tulin ostaneeksi jossakin hengellisessä tilaisuudessa kirjamyynnistä. Hmmm... onhan siinä aika persoonallinen suhtautumistapa näihin henkimaailman asioihin, vaan enpä tiedä mitä tästä kaikesta ajattelisin enkä nyt aivan välttämättä tuota kirjaa suosittele kaikkien luettavaksi tai ainakin kehoitan varauksella suhtautumaan...Näin joulun alla tonttukirjat nimen omaan ovat aktuellia luettavaa.
- sun-glasses
Työmies2 kirjoitti:
Näin joulun alla tonttukirjat nimen omaan ovat aktuellia luettavaa.
Kyllähän tonttukirjat nyt ovat kovasti luettavina, mutta puhuin nimenomaan tuosta Emily ja Gordon Binningin kirjasta, jossa paheksutaan näitä tonttuasioitakin. Kaikki uskovat eivät tietenkään ole samaa mieltä Binningien kanssa tästä asiasta.
- Työmies2

komm och dansa och låt oss lystiga vara...
- sun-glasses
Työmies2 kirjoitti:
komm och dansa och låt oss lystiga vara...
Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki... :P
- Työmies2
mielenkiintoisimmista omituisuuksista on juuri tämä usko pahoihin henkiin ja niiden manaamiseen. Kysehän on samasta ilmiöstä, joka vielä nykyäänkin liittynee alkukantaisiin heimoihin.
Nykyaikana, kun keskivertoihmiset jo tietävät, ettei moisia riivaajia ole olemassa, on tämä kummallisuus säilynyt joidenkin uskonlahkojen keskuudessa näihin päiviin asti, jäänteenä muinaisuudesta.
Osaisitko sinä kertoa, miten manaaminen käytännössä suoritetaan? Onko tarkoitusta varten laadittu erityisiä loitsuja, joita ei muissa yhteyksissä käytetä ja miten "potilas" yleensä reagoi? Joissain yhteyksissä täällä on mainittu, että tämä saattaa karjahdella eläimellisillä äänillä pahan hengen "poistuessa".- riivauksen?
Riivaustapaukset ja käyttäytyminen niiden aikana eivät sovi minkään tunnetun psykiatrisen sairauden kuvaukseen, eivät myöskään epilepsiaan.
- sun-glasses
Tarkoitatko manaamisella riivaajan pois ajamista?
En ole nähnyt käytännössä tällaista tapahtuvan. Uskon että riivaajahenkiä on, mutta aina ei ole niistä kyse kun on epäjärjestystä ym. ilmiöitä.
Ilmeisesti riivaajahenkiä nykyisin esiintyy enemmän juuri alkukantaisten heimojen keskuudessa, ainakin lähetyssaarnaajat puhuvat näistä tapauksista.
Riivaajahenkien ulos ajaminen ei ole sellaista puuhaa johon jokainen ihminen tuosta vaan voi ryhtyä. Raamatussa kerrotaan miten eräät veljekset yrittivät ajaa riivaajaa ulos ja riivaajan vallassa oleva mies runteli nämä veljekset jotka eivät ilmeisesti olleet uskossa, koska riivaaja kysyi: Paavalin tiedän ja Jeesuksen tunnen, mutta keitä te olette? - sun-glasses
Apt.19:13-16
13. Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa".
14. Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa;
15. mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
16. Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta. - Työmies2
riivauksen? kirjoitti:
Riivaustapaukset ja käyttäytyminen niiden aikana eivät sovi minkään tunnetun psykiatrisen sairauden kuvaukseen, eivät myöskään epilepsiaan.
voi häiriintyä monin eri tavoin. Kuvailisitko, miten "riivattu" käyttäytyy?
- todé
sun-glasses kirjoitti:
Tarkoitatko manaamisella riivaajan pois ajamista?
En ole nähnyt käytännössä tällaista tapahtuvan. Uskon että riivaajahenkiä on, mutta aina ei ole niistä kyse kun on epäjärjestystä ym. ilmiöitä.
Ilmeisesti riivaajahenkiä nykyisin esiintyy enemmän juuri alkukantaisten heimojen keskuudessa, ainakin lähetyssaarnaajat puhuvat näistä tapauksista.
Riivaajahenkien ulos ajaminen ei ole sellaista puuhaa johon jokainen ihminen tuosta vaan voi ryhtyä. Raamatussa kerrotaan miten eräät veljekset yrittivät ajaa riivaajaa ulos ja riivaajan vallassa oleva mies runteli nämä veljekset jotka eivät ilmeisesti olleet uskossa, koska riivaaja kysyi: Paavalin tiedän ja Jeesuksen tunnen, mutta keitä te olette?on jäänyt tuo manaamis -levy päälle ihan samalla lailla, kuin on jäänyt 4 tolpan dilemmakin.
- Työmies2
todé kirjoitti:
on jäänyt tuo manaamis -levy päälle ihan samalla lailla, kuin on jäänyt 4 tolpan dilemmakin.
tärkeimmistä ilmenemismuodoista ei saisi täällä keskustella? Eikä Raamatun maailmankuvasta? Ymmärrän toki, että ne maailman tolpat ovat teille "himpun verran" kiusallisia. Onhan Raamatussa toki paljon muutakin, joka pitää selittämällä selittää olemattomaksi. Se pylväshän ei Raamatussa tietenkään tarkoita pylvästä, eihän? Eikä Jeesus käskenyt ketään repimään ruumiinosiaan irti, eihän? Eikä Kain'in vaimoa tuulesta temmattu, eihän? Ja metsänpeikkojakin on olemassa oikeasti, onhan? Ja puu näkyy pallon toisellekin puolelle, niinhän? Ja Nooan arkkiin otettiin tieten tahtoen myös täitä ja satiaisia, eikös vaan otettukin...

No johan sieltä tuli oikein kunnon mielipide.
Sanot, että ymmärrät maailmantolppien olevan meille (helluntailaisille?) kiusallisia.
Mikä niissä on sinun teologiasi mukaan kiusallista? Katsos kun minun teologiani mukaan ne ovat varsin tarpeelliset kapistukset. - Työmies2
todé kirjoitti:
No johan sieltä tuli oikein kunnon mielipide.
Sanot, että ymmärrät maailmantolppien olevan meille (helluntailaisille?) kiusallisia.
Mikä niissä on sinun teologiasi mukaan kiusallista? Katsos kun minun teologiani mukaan ne ovat varsin tarpeelliset kapistukset.kiusallisia, koska joudutte selittämään niille radikaalisti Raamatun sanasta poikkeavan merkityksen. Saattaa olla sitten vaikeaa uskoa itsennekään.
- todé
---
- Tietoa.
joissa riivaajahenget ovat tulleet esille Pyhän Hengen laskeutuessa kokoukseen voimallisesti. Kyllä siis voi olla jos uskovana pidettyä henkilöä pidetään uskovana. Mutta jos häntä pidetään valheveljenä, johtopäätös on ettei riivaajaa voi olla uskovissa. Luterilaisissa piireissä riivaajat ovat varmaan yleisempiä, koska kirkon johtokaan ei ole kuin luulouskossa (esim tampere) ja kieltää uskoon tulemisen ja uskon elämisen todeksi raamatullisesti. Manifestaatiot pahat sellaiset josta karismaatikkoja syytetään, johtuu usein siitä, ettää rääkätty sielu tulee Pyhän Hengen läsnäoloon apua hakemaan ja riivaajat alkavat paeta Jumalan läsnäolossa.
- todé
Siinä tuli taas Työmiehelle ja muille tietämättömille tietoa. Huohh.
Tässä on muuten oikein hyvä esimerkki yltiökarismaattisuuden hedelmistä. Hedelmistä, jotka kypsyessään mätänevät ja putoavat maahan ja saastuttavat lähitienoon hedelmäpuutkin, ellei Tarhuria päästetä myrkytyspuuhiin tai jopa vallan hakkuupuuhiin. - Tietoa.
todé kirjoitti:
Siinä tuli taas Työmiehelle ja muille tietämättömille tietoa. Huohh.
Tässä on muuten oikein hyvä esimerkki yltiökarismaattisuuden hedelmistä. Hedelmistä, jotka kypsyessään mätänevät ja putoavat maahan ja saastuttavat lähitienoon hedelmäpuutkin, ellei Tarhuria päästetä myrkytyspuuhiin tai jopa vallan hakkuupuuhiin. - Työmies2
todé kirjoitti:
Siinä tuli taas Työmiehelle ja muille tietämättömille tietoa. Huohh.
Tässä on muuten oikein hyvä esimerkki yltiökarismaattisuuden hedelmistä. Hedelmistä, jotka kypsyessään mätänevät ja putoavat maahan ja saastuttavat lähitienoon hedelmäpuutkin, ellei Tarhuria päästetä myrkytyspuuhiin tai jopa vallan hakkuupuuhiin.Nimen omaan justiinsa nämä riivaajat, paholaiset, niiden manaamiset kielilläpuhumisen ohella ovat niitä kutkuttavimpia aiheita. Hellarit kyllä mielellään täälläkin sitä ihmeteltävää tarjoavat, sanottakoon vaikka, että maalaillessaan piruja seinille.
- todé
Työmies2 kirjoitti:
Nimen omaan justiinsa nämä riivaajat, paholaiset, niiden manaamiset kielilläpuhumisen ohella ovat niitä kutkuttavimpia aiheita. Hellarit kyllä mielellään täälläkin sitä ihmeteltävää tarjoavat, sanottakoon vaikka, että maalaillessaan piruja seinille.
että kutkuttaa. Mielenkiintoinen piirre ihmisessä, muuten.
- Tietoa.
henkien kanssa. Siellä on harras hyvä ilmapiiri, mutta ihmiset eivä saa oikeaa apua, kun taas karismaattisissa ihminen tulee oikeasti autetuksi, esim näissä seurakunnissa:
Etsitkö elämän tarkoitusta, iankaikkista elämää, kuolema askarruttaa, näistä seurakunnista löydät iankaikkisen elämän.
http://www.nokiamissio.fi/helsinki/index.php?option=com_frontpage&Itemid=1
http://www.arkki.org/index.php?menu=tapahtumat&page=tulevat
http://www.kaantopiiri.org/
http://www.theriver.fi/Ministries.htm
http://www.arken.org/artiklar/read.asp?artikelID=657&lang=2
http://www.risteyspaikka.fi/ohj.html
http://www.rukousystavat.fi/illat.html
http://keravan.cityseurakunta.org/home/index.php?option=com_frontpage&Itemid=1
http://www.elamansana.fi/
http://www.elavasana.net/tulossa.html
http://www.cityseurakunta.com/kkohjelma.htm
http://siion.net/
http://www.24.fi/jaripasanen/taulukko.htm
http://www.patmos.fi/interim/hkk.htm
http://www.suhe.net/kalenteri/calendar.php- todé
Toivottavasti työmiehet ymmärtävät tässä lukemansa ja 4 tolpan salaisuus alkaa pikkuhiljaa aukeilemaan.
- Pentecostal*
koska torontolaisuus on kristillistä shamanismia.
- Kerro.
jäähän ja alkaa lyömään, ja ovat monesti Toronton Kanadasta? Tiedätkö tästä enemmän Pentucostall?
- Pentecostal*
Kerro. kirjoitti:
jäähän ja alkaa lyömään, ja ovat monesti Toronton Kanadasta? Tiedätkö tästä enemmän Pentucostall?
Ne on suurin osa luonnehäiriöisiä vain. Mutta kyllä joku saattaa olla riivattukin. Me emme nykyään tunnista kovin hyvin riivausta.
- Kerro.
Pentecostal* kirjoitti:
Ne on suurin osa luonnehäiriöisiä vain. Mutta kyllä joku saattaa olla riivattukin. Me emme nykyään tunnista kovin hyvin riivausta.
Iltalehti ilahtuu tästä tiedosta, lööppiainesta! Miten toimittajakaverini voi ottaa sinuun yhteyttä? Voit saada juttupalkkionkin tästä paljastuksesta.
- Pentecostal*
Kerro. kirjoitti:
Iltalehti ilahtuu tästä tiedosta, lööppiainesta! Miten toimittajakaverini voi ottaa sinuun yhteyttä? Voit saada juttupalkkionkin tästä paljastuksesta.
ovat minulle htä merkityksellisiä kuin koiran oksennus.
- Kerro.
Pentecostal* kirjoitti:
ovat minulle htä merkityksellisiä kuin koiran oksennus.
Voit käyttää sen ihan itse, ei pastori huomaa, kun se ei teillä huomaa riivaustakaan. Et narahda, osta vaikka jäätelöa tai leivos kahvilassa, mutta älä mene siihen tunnettuun kahvilaan seurakunnan lähellä, mene vaikka kamppiin nauttimaan salaa ansaittu leivoksesi...
- pentecostal*

toimimaan?
- ker
pentecostal* kirjoitti:
toimimaan?
älä nyt ujostele, kun mieli tekee..
- Pentecostal*
ker kirjoitti:
älä nyt ujostele, kun mieli tekee..
Pysytäänpäs aiheessa. En ole kiinnostunut yksityiselämästäsi, vaikka utelinkin, että oletko aina syönyt salaa pullia.
- Kerro.
Pentecostal* kirjoitti:
Pysytäänpäs aiheessa. En ole kiinnostunut yksityiselämästäsi, vaikka utelinkin, että oletko aina syönyt salaa pullia.
Telkkarissa löi, mutta aika huonosti löi, ei edes hampi lähteny suomalaiselta. A röykeähän se ol vaik ol paras pelaaja. Tuomarit eivät antaneet anteeks vaikka eivät olleet siihen pakoitettuja, kiviä piti polun varteen asetella huomattavan summan edestä. Niin asiaa, olikos se toronton miehiä, mie ko en huomant muut kui se ol ulkomailt?

VanDenBussche, tai joku semmoinen...
- ker
Pentecostal* kirjoitti:
VanDenBussche, tai joku semmoinen...
mitä lie äidinkielellä tarkoittaa..
jotenkin sen riivauksen aistii kylmänä värisyttävä viimana, kun joku heittää hanskat jäähän ja alkaa lyödä, siin on tappamisen meininki... joskus kun lukee joidenkin tekstejä täällä niskakarvat nousee pystyyn, värisyttää, oiskohan demoneja tekstissä, vaikutusta... kyllä varmaan on niin.
- herramrks
Luulen että Pyhä Henki ei ihmisestä "poistu" joka kerta kun syntiä tulee tehtyä. Kovin montaa päivää ei taitaisi vuodessa olla Pyhän Hengen täyteistä sillä menolla.
Ajattelen jotenkin niin että kun Pyhä Henki tulee ihmiseen niin, ensinnäkin se on ihmisen tahtokysymys tuleeko ja jääkö. Ajattelen myös niin että Pyhä Henki "vie tilan" muilta hengiltä tms. Sen sijaan kaikennäköiset kiehvelinhenget voivat kyllä hengailla ja hyökkäillä mutta eivät "päästä sisään".
Vähän niinkuin leijona joka on ketjussa kiinni eikä pääse kimppuun asti tai jotain- todé
Synnin tekemistään ei tietysti tarvitse puolustella, mutta se, että olisin tekemisissä riivajahenkien kanssa, on jo sen luokan kiehveleöintiä, että tuskinpa tässä istuskelisin tarinoimassa näinkin leppoisissa tunnelmissa jos olisin päästänyt riivaajahenkiä itseeni mylläämään.
- sun-glasses
Jotakuinkin noin itse myös ajattelen näistä asioista. Tosin jotkut opettavat että jos uskovainen alkaa oikein rypeä synnissä ja nimenomaan elää synnissä, niin voi "menettää Pyhän Hengen" ja silloinhan nuo pahat henget voivat vallata ihmisen. Mutta näistä asioista ollaan eri mieltä. Kuten myös siitä, että kun kerran pelastuu niin on aina pelastettu, tai ainakin Pyhä Henki ajaa ihmisen kohti parannusta ennen elämän päättymistä, jos on tullut lipsahdettua väärälle puolelle.
- Raamatun elämää
Oliko hän riivattu kristitty?
- todé
Jeesus tiesi, että Juudas tulee valitsemaan Hänen kavaltamisensa ja tiesi siis senkin, että Juudas valitsee jatkossa Saatanan, eikä Häntä, Hänen Henkeään
- oikiassa
todé kirjoitti:
Jeesus tiesi, että Juudas tulee valitsemaan Hänen kavaltamisensa ja tiesi siis senkin, että Juudas valitsee jatkossa Saatanan, eikä Häntä, Hänen Henkeään
sie oot
- Kyse on tulkinnasta
todé kirjoitti:
Jeesus tiesi, että Juudas tulee valitsemaan Hänen kavaltamisensa ja tiesi siis senkin, että Juudas valitsee jatkossa Saatanan, eikä Häntä, Hänen Henkeään
Eli uskova riivattu, vai mitä? Hän eli lähellä saatanaa opetuslapseutensa ajan. Hän oli todennäköisesti etsikkoaikaan jäänyt uskova, näitä helluntaissakin riittää, kun mennään kasteelle muiden mukana henkisen paineen alla.
Luterilaisuudessahan taas ollaan lpsikaste käännynnäisiä, eli henkinen sivistys pitää ruodussa, mutta demoneille moinen hengettömyys on otollista maaperää. On huomattava ettei uskomattomatkaan ole riivattuja yleensä. - sun-glasses
Tuskin Juudas oli oikeasti uskossa, vaikka hän Jeesuksen jengissä mukana pyörikin. Hän käytteli kassanhoitajana yhteisiä varoja kuin omiaan. Ehkä Jeesuksen julkinen toiminta oli niin kiinnostavaa että Juudas halusi olla siellä missä tapahtuu, vaikka ei koskaan oikein uskoon tullutkaan.
- Jeesuksen valitsema

On muistettava, että Jeesuksen jengiin ei kukaan tullut ilman Mestarin valintaa. Jeesus valitsi myös Juudaksen. Hän oli siten valittu ja valinnan hetkellä yhtä oikeasti uskossa kuin muutkin oppilaat.
Jeesus itse sanoi: "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät".
- terjaliini
Ihmisessä, jossa on Pyhä Henki, ei voi samaan aikaan olla riivaajaa. Mutta ulkoapäin se voi hallita ihmistä, jos hän antautuu hänen hallittavakseen ja siitä voi olla seurauksena, että Pyhä Henki poistuu ihmisestä. Näin karrikoidusti kerrottuna, tosiasiassa se on pitkä prosessi, ennen kuin ollaan tässä tilanteessa.
On myös muistettava, että paholainen on entinen valkeudenenkeli, joka omaa ulkoisesti vielä saman asun. Kauniit ovat hänen puheensa, ylivartaiset ja niihin on helppo langeta. Kun hän on vielä häikäilemätön toiminnassaan ja käyttää tarkoituksellisesti niitä asioita, joissa ihminen on heikko, tulee hän silloin tällöin saamaan riemullisia voittoja uskovan elämässä.
Joskus lankeemus on niin syvä, että sieltä on todella vaikea nousta. Eikä ole edes halua nousta! Siitä yleensäkin on kyse, ettei ole halua palata Kristustielle ja Hänen verensä puhdistettavaksi. Tiedän, että on väittäjiä, jotka uhmakkaasti sanovat, että kyllä voi, Jumala auttaa. Tottahan sekin on, mutta koska Jumala haluaa vapaaehtoisuutta, ei Hän ketään pakota, vaan ihminen, periaatteessa, itse päättää, häluaako vai ei. Aina paluu on kuitenkin Jumalan työ meissä, me taivumme tai olemme taipumatta, mutta työ on Jumalan.
Aina ei ole helppo palata taivastielle, kun on tehnyt tekoja jotka on selviteltävä ja luonut ihmissuhteita ja nämä uudet ihanat ihmissuhteet on katkaistava. Siinä vaiheessa elämä ympärillä on raunioina ja olo on, kieltämättä, epätoivoinen! Kuinka tästä eteenpäin? Korjattavaa löytyy ja työhön on ryhdyttävä, se on raskas urakka. Korjata se, mikä oli alunperin heikko kohta ja se, mitä on lankeemuksensa aikana tuhonnut ja kun palaa takaisin Kristuksen hoiviin, taas on jotain tuhottu. Ja kaikkea ei voi koskaan korjata! On aiheutettu sellaisia menetyksiä, joita ei korjata ja jotka on vain kyettävä antamaan anteeksi, siis heidän, joita olen verisesti loukannut!
Minun välinpitämättömyyden vuoksi paholainen saa tuhottua niin uskovia kuin uskomattomiakin! Kenen on siis syy, että lankeemuksessa tuhoutuu niin paljon! Uskovan oman välinpitämättömyyden, kun hän ei ole omaa varustustaan pitänyt Jumalan tahdon mukaisessa kunnossa. Eväät on annettu ja tarvikkeet varustukseen, mutta olen siis ollut piittaamaton ja ajatellut, että, kyllä minä kestän ja minähän se en lankea! Minä olen vahva Herran Sanassa! Niinpä sitten rakennetaan koko suojamuuri alusta lakaen uudelleen..... - jölööppy
"" Asia erikseen sitten ovat psykiatriset sairaudet joissa ihminen on harhojen vallassa ja kuvittelee kenties olevansa jumala tai jotakin muuta täysin epätodellista. ""
... ei ole asia erikseen, vaan tällöin monesti on kyse harhahengistä, demoneista tai näiden yhteisvaikutuksesta. Demonit voivat kiusata ihmista hulluuteen saakka ääninä ja harha-aistimuksina, jos ihminen ei tajua mistä on kyse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186