Miksi nyt, miksei viime vuosisadan lopulla tai Jeesuksen ristinkuoleman aikaan, taikka vasta vuosituhansien päästä?
Onko nyt lopunaika?
6
262
Vastaukset
- päätellä...
Aatamista, Nooaan 2000 vuotta, Nooasta kristukseen Jeesukseen, 2000 vuotta, Kristuksesta tähän meidän aikaan 2000 vuotta!
= Jumalan silmissä, jolle yksi päivä = 1000 vuotta.
eli yhteensä aikaa laskettu 6000 vuotta ja Jumalan lepopäivä on seitsemäs päivä, = seitsemäs vuosi tuhat, = tuhat vuotinen Jumalan valtakunnnan RAUHAN ja RAKKAUDEN aikakausi.
Jossa ei tuhanteen vuoteen ole yhtään sotaa eikä muutakaan taistelua, ei mitään pahaa eikä väärää valtakunta / yhteiskunta tasoilla, ehkä jotain pientä yksilö tasolla.
Mutta jossa nuorin kuolee vasta satavuotiaana ja vasta stavuotiaana synnin tekijä joutuu kiroukseen (saa rangaistuksensa. Eli ihmiset elävä jälleen kuin ajanlaskun alussakin taas jopa yli 900 vuotiaiksi ehkä jopa 1000 vuotta!? ja ovat vielä kuin nykyiset keskikäiset.
Silloin lehmä ja karhu elävät ja syövät hyvässä suvussa ruohoa. Muta lisäksi ym. ym HYVÄÄ ja IHANAA!- tällaiseen historiaan
että maailma olisi noin nuori?
Valitettavasti noin ei mahda olla vaan Luojan päivät ovat todella pitkiä.
Muuten Vanhan testamentin alkupuolella puhutaa ns. ihmiskunnnan "ulkopuolisesta rodusta" eli muinaisista jättiläisistä.
Ketä he mahtoivat olla kun niistä on todisteena vain yksi mystinen lause?
On myös olettamus että Luoja olisi kokeillut luomista jo hirmuliskojen aikaan, koska niiden ajasta ei liene yhteyttä ihmisten aikaan, tai olisiko sittenkin?
- turha vedota
Ei ole tietoa mutta siihen aina vedotaan ja sillä pelotellaan.
Jos lopunajalla tarkoitetaan jotakin konkreettista niin se on jokaisen oma kuolemanhetki.
Lopunaikaa uumoiltiin jo paavalin ajalla ja täälläkin kirjoitukset odottavat sen tapahtuvan aivan lähihetkinä.
Toisaalta voi olla niinkin että luominen on vielä kesken.- ArmiK
sanoo saatana ihmiselle.
Miksi sinäkin tahdot saatanaa uskoa ja totella?
- m. 12
Maailmanaikojen loppukausi
1. Kor. 10:11
Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
Hepr. 9:26
sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
Viimeistä aikaa, lopunaikaa on eletty siis siitä asti kun Kristus tuli maailmaan ensimmäisen kerran ristintyötä varten.
Tämän viimeisen ajan viime hetket ovat käsillä juuri tämän sukupolven aikoina ja siitä voi päätellä yhdessä ajanmerkkien ja raamatun profeetallisen sanan valossa. Varmimpana ajankellona ottaisin esille juutalaisexoduksen takaisin omaan maahansa 1900-luvun aikana ja osittain jo 1800-luvun lopulta. Monet muut yksityiskohtaisemmat seikat raamatun pohjalta osoittaa kiistattomasti sen, että me todella elämme maailmanhistoriallisesti nyt aivan erityistä aikaa Herramme Jeesuksen toisen tulemisen merkityksessä.
Mutta mitään tarkkaa aikataulua ja päivämäärää ei kukaan voi esittää, joten viisas on se joka on aina valmiina kohtaamaan Herransa tuulissa ja pilvissä Hänen tulemisensa hetkenä.
1.Tess 4:
15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. - Katili1
Lopun aika on alkanut ihmisen alusta eikä sille ole mitään voitu tehdä. Paitsi nyt yritetään paikata virheitä ja se on hyvä juttu. Iloitaan siitä ja kannetaan omakin kortemme kekoon pienillä teoilla. Ei kannata olla lohduton jos kerran voi tehdä jotain asialle. Minä voin joten sinäkin voit. Nyt vaan toimimaan ja ottamaan selvää kuka täällä maapallolla ei noudata oikeita sääntöjä. Se voi olla mikä tahansa tuttu tuote tai asia, Mieti ja ota selvää. Terveisin Katili
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190