Arviolta 6000 Putinin KGB/FSB toveria seurasi Putinia Venäjän hallintoon, kun tämä häikäilemättömästi raivasi tiensä Venäjän ylimpään valta-asemaan. Venäjä on siis täysin Neuvostoliittoa terrorisoineiden KGB rikollisten käsissä.
---
Alla olevasta linkistä löytyy artikkeli, jossa käsitellään FSB:n suorittamia kerrostaloräjäytyksiä Venäjällä. Artikkelissa kerrotaan mm. epäonnistuneesta räjäytysyrityksestä, jossa FSB jäi kiistattomasti kiinni rysän päältä.
Jos rikollisorganisaatio FSB:ssä olisi oltu tilanteen tasalla, hirvittävä puolitiehen jäänyt rikos olisi voitu salata yksinkertaisesti kiistämällä asian tapahtuneen. FSB ei kuitenkaan edes kiistänyt osallisuuttaan vaan antoi ymmärtää, että kyseessä oli "harjoitus".
Noihin aikoihin media ei ollut vastaavalla tavalla Kremlin kontrollissa, kuin mitä se on nyt Putinin "ansiosta". Niinpä asiaa puitiin Venäjän televisiossakin varsin avoimesti. Näitä Venäjän tv:ssä esitettyjä keskusteluja ym. näytettiin meillekin vastikään Ylen esittämässä asiaa käsitelleessä dokumentissa. Noissa keskusteluissa kävi selvästi ilmi, kuinka ihmiset eivät lainkaan hyväksyneet FSB:n edustajien televisiossa julkisesti antamia selityksiä "harjoituksesta".
Ja miksi olisivatkaan uskoneet? Kyseessä oli ilmiselvästi ja kiistattomasti omien kansalaisten brutaali murhayritys. Aiemmat räjähdykset olivat näinollen brutaaleja omien kansalaisten murhia. Ja noiden "Mainilan Laukausten" varjolla sitten voitiin aloittaa Tsetseenien murha ja kidutus.
Millainen hallinto on sellainen, joka murhaa omia kansalaisiaan vain saadakseen siitä tekosyyn toisen maan kansalaisten joukkoteurastukseen?
---
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/fsb.htm
Ote artikkelista:
Mutta FSB:n virallinen versio alkaa hajota käsiin, jos tarkastellaan viidennen pommin tapausta. Kertomus sen löytämisestä, purkamisesta ja kiistämisestä heittävät raskaan epäilyksen varjon Kremlin päälle.
Suunnillee klo 9 illalla 22. syyskuuta Rjazanin kaupungissa, pari sataa kilometriä kaakkoon Moskovasta, Vladimir Vasilijev, insinööri joka oli tulossa kotiin, huomasi kolme tuntematonta henkilöä epäilyttävissä touhuissa hänen kerrostalonsa kellarissa 14/16 Novosyolovin kadulla, sananmukaisesti käännettynä uudisasukkaiden kadulla. Vasilijev sanoi: "valkoinen auto oli pysäköity sisäänkäynnin eteen tavaratila ovelle päin. Autossa oli kaksi nuorta miestä, nuori nainen, kaikki noin 20 tai 25 vuotiaita".
Vasiljev huomasi, että auton rekisterinumeron kaksi viimeistä numeroa oli peitetty paperilla, johon oli kirjoitettu 62, mikä on Rjazanin aluetunnus. Paperin alta pilkotti oikea numero, joka oli Moskovan tunnus. Vasiljev oli ihmeissään ja päätti soittaa poliisille. 'Kun odotimme hissiä, yksi nuorista miehistä tuli ulos autosta ja tyttö kysyi: "joko olette tehneet kaiken?""Kyllä.""OK, lähdetään." Sitten he nousivat autoon ja hiljaa ajoivat pois.'
Vasiljev tarkkaili kolmea henkilöä autossa, jossa oli muutetut rekisteritunnukset. "Muistan kuljettajan paikalla istuneen varsin laihan miehen, jolla oli viikset, toinen mies oli tukevampi. Tytöllä oli vaalea lyhyeksi leikattu tukka, urheiluasu ja nahkatakki. He olivat venäläisiä, eivät aasialaisia.
Poliisi saapui. Komissaario Andrei Chernyshev paikallispoliisista oli ensimmäinen, joka meni talon kellariin. Hän kertoi: "Me saimme hälytyksen päivystäjältä. Se oli noin klo 10 illalla. Joitain tuntemattomia oli nähty poistuvan Novosyolovon kadun 14/16:n kellarista. Tapasimme tytön, joka seisoi talon seinustalla. Hän kertoi meille miehistä, jotka tulivat kellarista ja poistuivat autolla, jonka rekisterikilpi oli peitetty paperilla. Menin alas kellariin. Tässä kerrostalossa oli hyvin syvällä oleva kellari, joka oli osittain veden vallassa. Näimme sokerisäkkejä ja niihin liitetyn elektronisen laitteen, sähköjohtoja ja kellon. Kauhistuimme. Juoksimme ulos kellarista ja jäin vahtimaan talon sisäänkäyntiä kun aliseni riensivät evakuoimaan asukkaita."
Isoäiti Clara Stepanova muistaa tuon yön: 'naapurit alkoivat koputtaa ovelle ja sanoivat: tulkaa nopeasti ulos, jotain on vaarallista on laitettu talon alle." Kahmaisimme jotain mukaamme ja syöksyimme ulos. Tyttäreni syöksyi ulos puolipukeissaan, ilman sukksia, ilman housuja, vain takki päällä. Pikkulapset tulivat myös ilman vaatteitaan. Poliisit eivät päästäneet meitä enää lähelle taloa ja aloittivat tutkimukset.'
Vasiljev sanoi: "kun seisoimme pihalla, vaimoni muisti ettei ollut sammuttanut hellaa, joten menin sisäministeriön upseerin puheille. Menimme yhdessä ylös hissillä ja hän kertoi minulle, että he olivat todella löytäneet aikapommin."
Juri Tkachenko, paikallisen pommiryhmän johtaja, meni kellariin. "Minulle se oli aito pommi, olin tosi paikan edessä," hän sanoi. Hän testasi kolme sokerisäkkiä kannettavalla MO-2 kaasuanalysaattorilla ja sai positiivisen tuloksen heksogeenille, räjähdysaineelle, jota Moskovassa oli käytetty.
Sytyttimen ajastin oli säädetty aamuyölle klo 5.30, mikä olisi tappanut suurimman osan 13-kerroksisen talon 250 asukkaasta. Säkit vietiin paikallisen FSB:n toimesta pois klo 1.30 yöllä, mutta he jättivät sytyttimen pommiryhmälle. Se valokuvattiin seuraavana päivänä.
Kun asukkaiden lopulta annettiin mennä koteihinsa seitsemältä aamulla, yksi poliiseista antoi rouva Stepanovan nähdä mitä oli jäänyt kellariin. Hän sanoi: 'sinne oli jäänyt jotain, ja poliisi sanoi: "tuo on sitä, tuon aineen oli määrä räjäyttää teidät." '
Boris Kagarlitskin mukaan paikallinen poliisi pidätti kaksi miestä sinä yönä. (Kagarlitski on jäsen venäläisessä instituutissa: the Russian Institute of Comparative Politics) "FSB-upseerit jäivät kiinni verekseltään asettamasta pommia. Poliisi pidätti heidät ja he yrittivät pelastautua esittämällä FSB:n henkilökortit."
Sitten FSB:n päämaja Moskovassa sekaantui asiaan ja miehet vapautettiin kaikessa hiljaisuudessa. Seuraavana päivänä, 24.9. Moskovan FSB antoi tiedotteen, että Rjazanissa ei ollut oikeaa pommia, ainoastaan harjoitustilanne. Siellä ei ollut Hexogeeniä vain sokeria. Kremliä tukeva lehdistö raportoi, että Rjazanin pommiryhmä oli tehnyt virheen todetessaan säkeissä olevan Hexogeeniä. Eräs lehti kommentoi, että ehkä he eivät olleet pesseet testeriään. Se oli huomautus, joka sai räjähde-expertti Tkachenkon vastaamaan: "ei testeri ole mikään peräruisku, siinä on kaksi säteilyn lähdettä. Nämä ihmiset eivät tiedä, mistä puhuvat."
Alexander Sergejev, Rjazanin alueellisen FSB:n päällikkö sanoi kysyttäessä koulutusharjoituksesta: "päätöstä ei tehnyt paikallinen FSB. Jos se oli koulutusharjoitus, se tehtiin valmiustilan testaamiseksi kaikissa Venäjän kaupungeissa. Kukaan ei kertonut meille, että se oli harjoitus, emmekä koskaan saaneet ilmoitusta, että se oli ohi. Kahteen vuorokauteen emme saaneet mitään dokumenttia tai käskyä, että se oli ohi."
Sisäministeriö on virallisesti kieltänyt poliisia ja FSB:tä puhumasta pommista, jota ei koskaan ollutkaan. Mutta harvat uskovat Kremlin versioon, että kyseessä oli vain koulutusharjoitus.
Vasiljev kertoi: "kuulin radiosta virallisen version, kun FSB:n tiedottaja ilmoitti, että kyseessä oli koulutusharjoitus. Minusta tuntui todella epämukavalta. Monet naapurit alkoivat soitella minulle ja kysyä: "kuulitko mitä he sanoivat ?" Kuulin kyllä, mutta en voi uskoa sitä."
FSB:n version uskottavuus perustuu ajatukseen koulutusharjoituksesta. Miksi käytettäisiin oikeaa hexogeeniä ja oikeaa sytytintä valepommissa ? Jos kyseessä oli vain harjoitus, miksi kerrostalon asukkaita oli pidettävä ulkona koko yö ? Ja miksi pommiryhmä näki vaivaa kuvatakseen valesytyttimen ?
Paikallisten asukkaiden huolestuneisuus lisääntyi, kun sanomalehti Novaja Gazeta kirjoitti, että hexogen-säkkejä oli löydetty sotilastukikohdasta Rjazanissa. Lehti kertoi, että kaupungin ulkopuolella sijaitsevaa asevarikkoa vartioinut laskuvarjojääkäri oli löytänyt kasan sokerisäkkejä. Hän avasi hieman yhtä niistä ja yritti käyttää säkissä ollutta jauhetta teensä makeuttamiseen huonolla menestyksellä. Paikalle hälytetty räjähdysaine-expertti totesi säkkien sisältävän hexogeeniä.
Putin on julistanut: "Venäjän turvallisuuspalvelussa ei ole ketään, joka olisi kykeneväinen tekemään sellaisen rikoksen kansaamme vastaan. On moraalitonta edes harkita sellaista mahdollisuutta. Itse asiassa, tämä on vain osa Venäjää vastaan käytävää informaatiosotaa."
Hänen ongelmansa on, etteivät Rjazanin kerrostalojen asukkaat, muiden joukossa, usko hänen tai FSB:n selitystä asiasta.
Copyright 2000 John Sweeney.
Jakelua tai kopiointia ei rajoiteta. Ilmoita tekijäksi John Sweeney ja Cryptome jos haluat, mutta se ei ole välttämätöntä.
Putinin FSB koneisto
4
174
Vastaukset
- apua_mulle
Seriffi!! Tää saattaa olla salaliitto!! Nyt pikainen siirto salaliittopalstalle!! Sinne joutuu ainakin silloin jos epäilee 911 tapahtumia??
- hihihihihihihihihih
Jeps. Putinin hallitus on aika perseestä, yllättävää suurvallalta?
Kummallista että aluksi oltiin Äiti-Venäjällä "kommunismin" infernossa, mutta nykyään ihmishenkiä niittää äärikapitalismi.- Niin se tapahtui
Niin se kävi, jälleen yhden hirviömäisen diktaattorin valtaannousu, ilman että kukaan olisi silmäänsä räväyttänyt:
Ensin räjäytettiin omia kansalaisia taivaan tuuliin, mahdollisimman raa'asti, jotta kansa oikein kierisi tukahtuneessa vihassansa.
Sitten asetettiin näyttämölle Putin, joka tuomitsi teot näyttävästi ja osoitti syyllistä sormella: "Ne" ovat pahempia kuin elukat.
Typerä kansa nielaisi syötin. Mediat otettiin täyteen kontrolliin. Putin-diktaattorin valtaannousua ei voinut estää mikään.
Muistakaa tämä viesti sitten, kun taas jälkeenpäin ihmetellään, miten ihmeessä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190