Juutalaisilta lahja "pukinkonttiin"

Joulunlapsi

Rooman Keisari Augustus päätti näihin aikoihin, (syys-lokakuussa Israelissa v.0) että koko valtakunnassa oli toimitettava väestönlaskenta. se suoritettiin, kun Kyrenius oli Syyrian maaherrana. Jokaisen piti matkustaa henkikirjoitusta varten sille paikkakunnalle, josta hänen sukunsa oli lähtöisin.


Koska Joosef kuului Davidin sukuun, hänen oli mentävä Juudean Betlehemiin - sehän oli kuningas Daavidin kotikaupunki. Josef itse asui Galilean Nasaretissa. Hän otti matkalle mukaansa morsiammensa Marian, joka odotti lasta. Kun he olivat Betlehemissä, lapsi syntyi. se oli poika. Maria kääri lapsen, esikoisensa, kapaloin ja pani eläinten seimeen, sillä kaikki kaungin majoituspaikat olivat täynnä.


Samana yönä oli muutamia paimenia kylän ulkopuolella vartioimassa lammaslaumoja. YHTÄKKIÄ HEIDÄN KESKELLÄÄN ILMESTYI ENKELI, ja Herran kirkkaus valaisi koko tienoon. Paimenet pelästyivät suunnattomasti, mutta enkeli rauhoitti heitä. "Älkää peljätkö!" hän sanoi. "Saatte kuulla KAIKKIEN AIKOJEN ILOISIMMAN UUTISEN. SE KOSKEE JOKAISTA IHMISTÄ. Betlehemissä on tänä yönä SYNTYNYT VAPAHTAJA - Messias, Herra! Voitte mennä katsomaan häntä:lapsi nukkuu kapaloituna eläinten seimessä."


Yhtäkkiä enkelin seuraan liittyi kokonainen taivaan armeija, joka kiitti Jumalaa: "Kunnia korkeuden Jumalalle. RAUHA MAAN IHMISILLE, JOITA JUMALA RAKASTAA!" Kun enkelijoukko oli palannut taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Mennään heti Betlehemiin katsomaan ihmettä, josta Jumala ilmoitti meille"


He jouksivat kaupunkiin ja löysivät Marian ja Joosefin. SEIMESSÄ TODELLAKIN OLI VASTA SYNTYNYT LAPSI! Paimenet kertoivat kaikille, mitä oli tapahtunut ja mitä enkeli oli sanonut heille lapsesta. Ihmiset hämmästyivät kuullessaan heidän kertomuksensa, mutta Maria painoi tapahtuman hiljaa mieleensä ja mietti niitä usein. Paimenet menivät takaisin laumansa luo. He ylistivät Jumalaa enkelien tuomasta ilosanomasta ja siitä , että OLIVAT SAANEET NÄHDÄ LAPSEN AIVAN NIIN KUIN ENKELI OLI LUVANNUT.

Luukas 2:1-20 vapaasti kerrottuna

Jeesus on Juutalainen

23

693

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juutalaiset ovat antaneet ihmiskunnalle äärettömän paljon hyviä asioita, mutta meille kristityille Vapahtajan syntyminen n. 2006 vuotta sitten on se kaikista tärkein lahja.

      Shalom Israel! Shalom, Jerusalem! Shalom, Betlehem!

      • Joulunlapsi

        Heh, heh... eikä sitä lahjaa voi pois ottaa : )

        Se on jo täytetty : ) juu nou!


    • fghjklsd

      valehdella ja hyvin osasivatkin.

      Mutta onhan se kaunis tarina

      • Joulunlapsi

        Kaikkialla maailmassa ihmiset on valehdellut kautta historian, ja tekee sitä vieläkin.

        MUTTA EI TÄSSÄ ASIASSA : )


      • sinäkin

        valehtelet senkuin vain kerkiät. Olet kyllä nyt ihan onnettomassa tilanteessa, raukkisparka. - Shalom, rauhaa teille rakkaat juutalaiset... Jumala siunaa teitä, sillä olettehan Hänen omaisuuskansaansa. Älkää välittäkö näistä pikku natsinappuloista. Taitavat olla ihan vastikään oppineet kirjoittamaankin. Ainopestyjä raukat. Pyydän anteeksi heidän puolestaan, toki odotan ja toivon, että hekin pyytäisivät teiltä anteeksi. Toisaalta, teidän on hyvä tietää, että teillä on täällä Suomessakin hyvin paljon ystäviä. Ei kannata siis näiden ressukoiden tekstejä ottaa täydestä. Sitäpaitsi saattavat olla humalassa. Olette Jumalan kädessä ja me kristityt rakastamme teitä.


      • voimia
        Joulunlapsi kirjoitti:

        Kaikkialla maailmassa ihmiset on valehdellut kautta historian, ja tekee sitä vieläkin.

        MUTTA EI TÄSSÄ ASIASSA : )

        sinulle. Et ole yksin, sillä meitä on paljon täällä Suomessakin, jotka olemme samaa mieltä kanssasi. Muuten, parhaillaan kuuntelen suoraa kanavaa Israelista. Tässäpä on se sivunen: www.wstw.fm ja sieltä edelleen kohtaan vasemmassa yläreunassa, jossa lukee: listen, paina siitä ja vielä kohdasta numerosta: 46 painamalla ja löytyy hyvää musiikkia, pieniä juttutuokioita ja lyhyitä uutisia. Shalom!


      • Joulunlapsi
        voimia kirjoitti:

        sinulle. Et ole yksin, sillä meitä on paljon täällä Suomessakin, jotka olemme samaa mieltä kanssasi. Muuten, parhaillaan kuuntelen suoraa kanavaa Israelista. Tässäpä on se sivunen: www.wstw.fm ja sieltä edelleen kohtaan vasemmassa yläreunassa, jossa lukee: listen, paina siitä ja vielä kohdasta numerosta: 46 painamalla ja löytyy hyvää musiikkia, pieniä juttutuokioita ja lyhyitä uutisia. Shalom!

        Hyvä radio kanava

        Shalomia sinulle : )


    • jude

      ainoastaan äitinsä puolelta. Mikäli puheet isästä pitävät paikkansa. Tarkennus.

      • ja hyvin suunniteltu uskonto

        juutalaisuus nimenomaan on äidin puolelta siirtyvää!!!!!!isästä ei väliä ole.


      • Joulunlapsi

        Raamatusta vanhasta testamentista

        Aabraham, Iisak, Jaakob...

        En muista mistä kohtaa


      • Täysjärkiset eivät usko
        Joulunlapsi kirjoitti:

        Raamatusta vanhasta testamentista

        Aabraham, Iisak, Jaakob...

        En muista mistä kohtaa

        Minkäs takia "evankeliumien" sukuluettelot ovat ristiriidassa keskenään?

        No, tiedän kyllä vastauksen. Uskontotieteilijöiden ja historioitsijoiden mukaan ne on kirjoitettu paljon väitettyä myöhemmin, ja ovat sepitettyjä tarinoita. Täynnä historiallisia virheitä ja ristiriitoja.


      • Joulunlapsi
        Täysjärkiset eivät usko kirjoitti:

        Minkäs takia "evankeliumien" sukuluettelot ovat ristiriidassa keskenään?

        No, tiedän kyllä vastauksen. Uskontotieteilijöiden ja historioitsijoiden mukaan ne on kirjoitettu paljon väitettyä myöhemmin, ja ovat sepitettyjä tarinoita. Täynnä historiallisia virheitä ja ristiriitoja.

        Jos näin olisi niin tänään syödään, juodaan... ja huomenna kuollaan ja kaikki olikin turhuuksien turhuutta

        MUTTA KUN EI OLE ! : )


      • sukujuurista
        Joulunlapsi kirjoitti:

        Raamatusta vanhasta testamentista

        Aabraham, Iisak, Jaakob...

        En muista mistä kohtaa

        Jeesus on Daavidin sukua, Iisain juurivesa. Lukemalla sekä Vanhaatestamenttia että Uuttatestamenttia rinnakkain on näin pala palalta helpompi yhdestellä niitä. Esim. Aikakirjoissa Vanhantestamentin puolella kerrotaan Daavidista. Myös Jesajan kirjassa, joka on Vanhaatestamenttia, ennustetaan Jeesuksen syntymästä, Jesaja 53. Kannattaa tutustua tämän lukijat. No sitten tietysti koko Uusitestamentti kertoo Jeesuksesta ja Hänen elämästään ja ikuisesta elämästä taivaassa, jossa ei ole enää kuolemaa eikä sairautta. Siunausta jokaiselle lukijalle ja hyvää joulunaikaa.


      • olevasi
        Täysjärkiset eivät usko kirjoitti:

        Minkäs takia "evankeliumien" sukuluettelot ovat ristiriidassa keskenään?

        No, tiedän kyllä vastauksen. Uskontotieteilijöiden ja historioitsijoiden mukaan ne on kirjoitettu paljon väitettyä myöhemmin, ja ovat sepitettyjä tarinoita. Täynnä historiallisia virheitä ja ristiriitoja.

        joku asiantuntija täällä? Ainakin kielenkäyttösi ei siihen viittaa millään lailla eikä sitä, että olisit ihan täysjärkinen, kuten väität olevasi. Sukuluettelot eivät ole ristiriidassa keskenään, kyllä niistä löytyy aivan tarvittavat tiedot. Ne ovat toiset tarkempia kuin toiset. Eivät varmaan sinunkaan sukuluettelosi ole ihan kokonaan toistensa kaltaisia.


      • Joulunlapsi
        sukujuurista kirjoitti:

        Jeesus on Daavidin sukua, Iisain juurivesa. Lukemalla sekä Vanhaatestamenttia että Uuttatestamenttia rinnakkain on näin pala palalta helpompi yhdestellä niitä. Esim. Aikakirjoissa Vanhantestamentin puolella kerrotaan Daavidista. Myös Jesajan kirjassa, joka on Vanhaatestamenttia, ennustetaan Jeesuksen syntymästä, Jesaja 53. Kannattaa tutustua tämän lukijat. No sitten tietysti koko Uusitestamentti kertoo Jeesuksesta ja Hänen elämästään ja ikuisesta elämästä taivaassa, jossa ei ole enää kuolemaa eikä sairautta. Siunausta jokaiselle lukijalle ja hyvää joulunaikaa.

        Hän on Juudan Leijona : )


    • epes
    • jeesus syntyi

      syksyllä.Joulu on ollut ennenkuin jeesuskesta oli tietoakaan.Sitten uskovaiset kaappasivat joulun muka jeeseksen syntymäksi.Jos valehtelee yhdessä niin miksi ei muussakin.Tutkikaa niin huomaatte miten lapsellisia taruja.Suomessa on uskon vapaus niinpä minäkin saan olla erimieltä.

      • epäuskoisia

        ei Jumala osannut luoda ihmistä kun jätti juutalaiselle esinahan.Juutalainen asettuu Jumalan yläpuolelle kun leikkaa esinahan.Tietättekö muuten mitä varten luonto on esinahan luonut,ei sitä tyhjää varten luodu.En kehtaa sitä nyt tässä selittää,mutta tietoa on.


      • Juutalaiset viisaita
        epäuskoisia kirjoitti:

        ei Jumala osannut luoda ihmistä kun jätti juutalaiselle esinahan.Juutalainen asettuu Jumalan yläpuolelle kun leikkaa esinahan.Tietättekö muuten mitä varten luonto on esinahan luonut,ei sitä tyhjää varten luodu.En kehtaa sitä nyt tässä selittää,mutta tietoa on.

        kun eivät halua värkkinsä syöpää, naisetkin tykkää enemään ympärileikatusta. Kuorellinen nakki saa lähinnä säälipisteitä kun mies joutuu yrittämään kovemmin päästäkseen samaan tulokseen.


      • Joulunlapsi

        Jeesus syntyi Lehtimaja juhlan aikoihin syys-lokakuun vaihtessa

        Silloin Israelissa juutalaisilla oli tapana viedä kesäsadosta saadut tuotteita kuninkaalle veroiksi. Ei vasta joulukuussa koska osa sadosta ois silloin jo olleet pilaantuneita tai kuningas ei olisikaan saanut sitä mitä kansa oli sadoistaan saanut.

        Myöskin paimenten ulkona olo kedolla yöllä sopii hyvin lehtimajajuhlan aikaan. Joulukuun aikaan talvella on melko kylmää ja sateista ulkona ja betlehemin korkeudella sattaa olla jopa lunta ja pakkasta joinakin talvina. On epä todennäköistä, ett paimenet olisivat olleet yöllä ulkona laumaansa paimentamassa kylmyyden ja sateen aikan joulukuussa.

        Mutta sen sijaan on hyvin luonnollista, että he ovat voineet olla ulkona yöllä lehtimajajuhlan aikaan syksyllä syys-lokakuun vaihteessa jolloin on vielä melko lämmintä.

        Historian kirjoista voi lukea että pakanat euroopassa viettivät 24-25.12 pakana juhlaansa joka oli remuamisen ja juominkien juhlaa, mutta kirkon miehet halusi siirtää Jeesuksen syntymä juhlaa joulukuuhun jotta se ei olisi remuamista enään. Tämän takia Jeesuksen syntymä juhlaa vietetään joulukuussa.


      • joka kehuu ympärileikatusta
        Juutalaiset viisaita kirjoitti:

        kun eivät halua värkkinsä syöpää, naisetkin tykkää enemään ympärileikatusta. Kuorellinen nakki saa lähinnä säälipisteitä kun mies joutuu yrittämään kovemmin päästäkseen samaan tulokseen.

        Jos nainen on uskoton niin ehkä sellainen kehuu koska leikatun kalu ei pumppaa siemennestettä pois niinkuin sellaisen joka ei ole leikattu.Siis terskan tarkoitus alunperin oli että mies voisi olla varmempi että nainen olisi raskaana hänen tekosistaan,niinpä jos toinen olisi käynyt pesällä ennen niin jolla on esinahka se poistaa vieraan aineet ja paremmin varmistaa kuka on isä.DNA puuttui ennen.


      • kyllä
        joka kehuu ympärileikatusta kirjoitti:

        Jos nainen on uskoton niin ehkä sellainen kehuu koska leikatun kalu ei pumppaa siemennestettä pois niinkuin sellaisen joka ei ole leikattu.Siis terskan tarkoitus alunperin oli että mies voisi olla varmempi että nainen olisi raskaana hänen tekosistaan,niinpä jos toinen olisi käynyt pesällä ennen niin jolla on esinahka se poistaa vieraan aineet ja paremmin varmistaa kuka on isä.DNA puuttui ennen.

        aviomies silloin ehtiä paikalle ja vaimonkin vielä pitäisi olla halukas. Jos minun pitäisi valita paremman syöpäsuojan ja vieraan miehen mällien kaapimisen väliltä...


    • Joulunlapsi

      1 Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.
      2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.
      3 Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.

      4 Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,
      5 verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.
      6 Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.
      7 Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.


      8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
      9 Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
      10 Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:
      11 teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
      12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
      13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
      14 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"


      15 Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti".
      16 Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.
      17 Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta.
      18 Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat.
      19 Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.
      20 Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.


      21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
      22 Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen
      23 -niinkuin on kirjoitettuna Herran laissa: "Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle pyhitetyksi" -
      24 ja uhrataksensa, niinkuin Herran laissa on säädetty, parin metsäkyyhkysiä tai kaksi kyyhkysenpoikaa.


      25 Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.
      26 Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.
      27 Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön. Ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle, niinkuin tapa oli lain mukaan,


      28 otti hänkin hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa ja sanoi:
      29 "Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan;
      30 sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi,
      31 jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä,


      32 valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille".


      33 Ja hänen isänsä ja äitinsä ihmettelivät sitä, mitä hänestä sanottiin.
      34 Ja Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, hänen äidilleen: "Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan
      35 -ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä-että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi".


      36 Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta,
      37 ja oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää.
      38 Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.
      39 Ja täytettyään kaiken, mikä Herran lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin.


      40 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.
      41 Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
      42 Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan.


      43 Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet.
      44 He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta;
      45 mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä.


      46 Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä.
      47 Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa.
      48 Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua."


      49 Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"
      50 Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui.
      51 Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä.
      52 Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.

    Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      259
      2727
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      17
      2197
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      339
      1934
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1659
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      96
      1599
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      208
      1313
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1220
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1141
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1103
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      75
      1083
    Aihe