Sanoista me elämme, niistä jokaisesta jotka Luoja, taivaallinen Isä meille ihmisille antaa, siksipä sanonkin: sana sanasta, kaksi parhaasta! Hän, Luoja ei peri meiltä yhtään maksua sanoistaan, eikä myös korvausta muistakaan antimista lahjoistaan.
sanoista kirjoitukset koostuvat
82
2033
Vastaukset
- m7.
Juuri noin.
Sananalla tuomitaan ja sanalla vapautetaan. Sanalla on myös kaikki tämä luotu, ja luonnollisesti Luojan sana on voimakkaampi luodun sanaa.
Huumori ilmenee parhaimmillaan sanoissa mutta missä on ilottoman Armin huumori tai Sunin.
Onko siis sanoilla viisastelu syntiä?- ArmiK
jonka Jumala antaa on todellista Elämää,
ja se on valtavaa ILOA PYHÄSSÄ HENGESSÄ.
Miksi sinä tahdot iloita tämän maailman, tämän
maailman herran kanssa? koska sanottu on:
"Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee.
Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi.
Nainen, joka synnytää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa.
Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee
siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan.
Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen,
ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.
Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään."
Miksi? Siksi, koska ei ole mitään kysyttävää, koska Pyhä Henki on ilmoittanut jo kaiken.
Oletko sinä evp Viktor, joka synnytti itsensä uudelleen ollen m. 12 ja on nyt m7?- m.7
ArmiK kirjoitti:
jonka Jumala antaa on todellista Elämää,
ja se on valtavaa ILOA PYHÄSSÄ HENGESSÄ.
Miksi sinä tahdot iloita tämän maailman, tämän
maailman herran kanssa?Jumala on minut Elämään kutsunut. Hän on minut tänne maailmaan luonut, oppimaan ja opettamaan.
Iloitsen että Jumala on siunannut minua ja perhettäni. Kiitän siitä.
Olen iloinen että hän on tämän kaiken itselleni sallinut ja iloitsen että saan keskustella kanssasi.
Muuten et kait vain sinä ole Se maailman herra? - m.7
TeuvoSuni kirjoitti:
koska sanottu on:
"Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee.
Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi.
Nainen, joka synnytää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa.
Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee
siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan.
Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen,
ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.
Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään."
Miksi? Siksi, koska ei ole mitään kysyttävää, koska Pyhä Henki on ilmoittanut jo kaiken.
Oletko sinä evp Viktor, joka synnytti itsensä uudelleen ollen m. 12 ja on nyt m7?En ole Viktor enkä m 12. Olen henkilö joka reilun vuoden olen seurannut tekstiäsi ns. toisesta pöydästä, jos muistat.
Olen alias Topi. En ole vastustajasi mutta en ole sinun kannattajasikaan. Ja luulen, että siksi en edes halua tulla. Sillä kuten sanoin sen 144000 kohdalla, kun silloin totuuden viivaa siirreltiin miten sattui, että "en usko sinua". Olen muuten lukenut pikaisesti kirjasi.
Tekstisi on todella hyökkäävää ja sen kaltaista joka tuo pintaan pari vahvasti perusteltua teoriaa mutta eipä niistä enempää.
Valitettavasti vaan en tunnista sanoissasi totuuden ääntä mutta arvostan ilmeistä ja vilpitöntä rehellisyyttäsi ja onhan meillä sanan vapaus.
Itse en ole kykenevä ja kiinnostunut kirjoittelemaan teologisista keskusteluista mutta Totuus ja Elämä suuresti kiinnostaa minua.
Olenkin törmännyt sen tiimoilta suuriin kysymyksiin ja valitettavasti ristiriitaisuuksiinkin, suurempiin kuin ihmiset yleensä koskaan elämässään kohtaavat. Juuri tuonkin takia suhtaudun erinomaisen varauksella, joten anteeksi vaan sen vuoksi. - Trubaduuri
Niin, ehkä se on tuo heissä oleva ja majaa pitävä "viha", joka estää heitä olemasta riemumielellä taivaan Isän antamasta elämästä ja uskosta, sekä iloitsemasta ihmisen Pojan, Kristuksen kutsusta tulla juhla-aterialle viimeisinä päivinä. Tai sitten he ovat murhemielellä siksi, kun tietävät
jäävänsä osattomiksi, mene ja tiedä tuotakaan, sillä Luoja, taivaan Isä senkin tietää, totisesti.
Sanotun ´viisaudesta´ vain muutamalla sanalla.
Ylimielinen sanoilla viisastelu tai viisastelu yleensäkin ottaen toista ihmistä halventaen kuvastaa ehkäpä vain ihmisen heikkoutta olla ja elää kuten Kristus meille opetti ja taivaallinen Isä tahtoo. - ArmiK
Trubaduuri kirjoitti:
Niin, ehkä se on tuo heissä oleva ja majaa pitävä "viha", joka estää heitä olemasta riemumielellä taivaan Isän antamasta elämästä ja uskosta, sekä iloitsemasta ihmisen Pojan, Kristuksen kutsusta tulla juhla-aterialle viimeisinä päivinä. Tai sitten he ovat murhemielellä siksi, kun tietävät
jäävänsä osattomiksi, mene ja tiedä tuotakaan, sillä Luoja, taivaan Isä senkin tietää, totisesti.
Sanotun ´viisaudesta´ vain muutamalla sanalla.
Ylimielinen sanoilla viisastelu tai viisastelu yleensäkin ottaen toista ihmistä halventaen kuvastaa ehkäpä vain ihmisen heikkoutta olla ja elää kuten Kristus meille opetti ja taivaallinen Isä tahtoo.on tätä ihmisoppia.
- ArmiK
m.7 kirjoitti:
Jumala on minut Elämään kutsunut. Hän on minut tänne maailmaan luonut, oppimaan ja opettamaan.
Iloitsen että Jumala on siunannut minua ja perhettäni. Kiitän siitä.
Olen iloinen että hän on tämän kaiken itselleni sallinut ja iloitsen että saan keskustella kanssasi.
Muuten et kait vain sinä ole Se maailman herra?iloitsemaan vääryyden kanssa, vaan yhdessä Totuuden
kanssa iloitsen.
Näytät olevan myös näitä todella voimallisesti
petettyjä.
Huom. Jumala antaa niin pahoille kuin hyvillekin.
Joten merkki siitä, että olisit Jumalan lapsi ei
ole se, että jos elämässäsi olet hyvin pärjännyt.
Ei todella ole.
Ja mitä valheelliseen uskoosi tulee, niin tämän
maailman herra sinulle uskottelee, että olet
oikealla tiellä.
Etkö tiedä, että saatana matkii kaikessa Jumalaa?
Ja se onko todella Jumalan lapsi se tulee ilmi
siitä sanomasta mitä kukinenkin tuo esille. - m.7
ArmiK kirjoitti:
iloitsemaan vääryyden kanssa, vaan yhdessä Totuuden
kanssa iloitsen.
Näytät olevan myös näitä todella voimallisesti
petettyjä.
Huom. Jumala antaa niin pahoille kuin hyvillekin.
Joten merkki siitä, että olisit Jumalan lapsi ei
ole se, että jos elämässäsi olet hyvin pärjännyt.
Ei todella ole.
Ja mitä valheelliseen uskoosi tulee, niin tämän
maailman herra sinulle uskottelee, että olet
oikealla tiellä.
Etkö tiedä, että saatana matkii kaikessa Jumalaa?
Ja se onko todella Jumalan lapsi se tulee ilmi
siitä sanomasta mitä kukinenkin tuo esille.Eli en näet sädekehääsi.
Maailman mittakaavassa luulen ettei moni minua kadehtisi, vai miten sitten lienetkään. Tiedän kuitenkin etten vaihtaisi postiani sinun tai sunin kanssa, en totisesti. Kukin käykööt oman läksynsä lävitse.
On totta että haluan ymmärtää sinua ja sanomaasi mutta en vaan ymmärrä. Positiivisuus on sinulla täysin tipotiessään ja itsetuhoinen alakulo ja syyllisyys on vain vaihtanut kohdetta, joten sama tauti vaivaa sinua kuin ennenkin.
Olet sen verran itsepintaisen ja toivoton tuomari joten olet ilmeisesti aivan tosissasi, tai Herra sen tietää näistä neteistä.
Pyydän anteeksi jos sanomani loukkaa sinua mutta valitettavasti näin vain ymmärrän asioiden luonteen.
Kuitenkin toivon että Luoja siunaa sinua, sunia ja minuakin. m.7 kirjoitti:
En ole Viktor enkä m 12. Olen henkilö joka reilun vuoden olen seurannut tekstiäsi ns. toisesta pöydästä, jos muistat.
Olen alias Topi. En ole vastustajasi mutta en ole sinun kannattajasikaan. Ja luulen, että siksi en edes halua tulla. Sillä kuten sanoin sen 144000 kohdalla, kun silloin totuuden viivaa siirreltiin miten sattui, että "en usko sinua". Olen muuten lukenut pikaisesti kirjasi.
Tekstisi on todella hyökkäävää ja sen kaltaista joka tuo pintaan pari vahvasti perusteltua teoriaa mutta eipä niistä enempää.
Valitettavasti vaan en tunnista sanoissasi totuuden ääntä mutta arvostan ilmeistä ja vilpitöntä rehellisyyttäsi ja onhan meillä sanan vapaus.
Itse en ole kykenevä ja kiinnostunut kirjoittelemaan teologisista keskusteluista mutta Totuus ja Elämä suuresti kiinnostaa minua.
Olenkin törmännyt sen tiimoilta suuriin kysymyksiin ja valitettavasti ristiriitaisuuksiinkin, suurempiin kuin ihmiset yleensä koskaan elämässään kohtaavat. Juuri tuonkin takia suhtaudun erinomaisen varauksella, joten anteeksi vaan sen vuoksi.Mikä mies sinä oikein olet? Kuvitteletko todella,
että on olemassa "kultainen keskitie", jolloin ei
tarvitse olla Saatanan eikä Kristuksen puolella?
"Joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa."
Muistatko, kuka nämä sanat on sanonut?
Onko tekstini hyökkäävää silloin, kun joku
asiallisesti jostakin kysyy? Vaikka itse sanon,
se ei sitä todella ole. Mita suurempi on jonkun
kysyjän ajatusten takana Saatanan henki, sen
väkevämmän vastauksen hän tulee Totuuden Hengeltä
saamaan. Tämä on hengenelämän lainalaisuuksia.
Etkö muista, ketkä sanoivat ja kenelle:
"Te kyykäärmeen sikiöt!"
Jos sinä jossakin olet kokenut, että olen totuuden
viivaa siirtänyt, se henki ei ole lähtöisin totuudesta.
Ihmisoppien totuuden viivat ovat eri viivoja kuin
Totuuden Hengen viivat.- m.7
TeuvoSuni kirjoitti:
Mikä mies sinä oikein olet? Kuvitteletko todella,

Totuuden Hengen viivat.Ei aleta saivartelemaan vai aletaanko??
Oletko jo unohtanut mitä kirjoitit tuossa huomattavasti aiemmin. Itse muistan ja muistutan;
A - vastasit minulle valittujen määrästä ja toistit vastauksesi, "Se on se määrä eikä tippaakaa enempää".
B - hämmästyin kun niin piinkova Suni tulkitsi valittujen määrän kohta innoissaan jo huomattavasti laveammin, eli mukaan tulivat eri sukukunnatkin, joten se yli kymmenkertaistui.
C - lopputuloksena veitsenterävä tieto kovan tinkauksen tuloksena laventui arvailuksi. Valkopukuisten määrä siis lähentyi totuutta, eli lukua jota ei kyetä laskemaan.
Ihmettelinkin etteikö raamattu olekaan totta, Sunin mukaan.
B:n kohdalla vastasin juuri sinun kirjoittamin sanoin ja sinun täydellisin vastauksin, vähääkään muuttamatta. Töykeästi kiistäen sanoit tarkalleen omaa vastaustasi Saatanan vastaukseksi, eli onko sinua täten pakko viimeinkin uskoa. Anteeksipyyntöä ei herunut jotta virheettömyys säilyisi.
Erehtymättömyys ja synnittömyyden kaapu edellyttää erehtymättömyyttä kaikessa, inhimillisyydessäkin, joten sitä on haasteellistakin tarkkailla.
"Jos sinä jossakin olet kokenut, että olen totuuden viivaa siirtänyt, se henki ei ole lähtöisin totuudesta".
Eli jos sinä Teuvo Suni haluat tänne kopioitavan vastauksiasi niin kyllä se mahdollistuu, ja lupaathan että vastaus vastaukselta käydään niitä lävitse ja arvioidaan yhdessä niitä. Muukalainen ja Armik & olkoon tuomarimme?
Kysyn tässä todistajien läsnäollessa että, jos muistisi on heikentynyt etkä usko sanojani niin uskotko omia sanojasi? - m.7
TeuvoSuni kirjoitti:
Mikä mies sinä oikein olet? Kuvitteletko todella,
että on olemassa "kultainen keskitie", jolloin ei
tarvitse olla Saatanan eikä Kristuksen puolella?
"Joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa."
Muistatko, kuka nämä sanat on sanonut?
Onko tekstini hyökkäävää silloin, kun joku
asiallisesti jostakin kysyy? Vaikka itse sanon,
se ei sitä todella ole. Mita suurempi on jonkun
kysyjän ajatusten takana Saatanan henki, sen
väkevämmän vastauksen hän tulee Totuuden Hengeltä
saamaan. Tämä on hengenelämän lainalaisuuksia.
Etkö muista, ketkä sanoivat ja kenelle:
"Te kyykäärmeen sikiöt!"
Jos sinä jossakin olet kokenut, että olen totuuden
viivaa siirtänyt, se henki ei ole lähtöisin totuudesta.
Ihmisoppien totuuden viivat ovat eri viivoja kuin
Totuuden Hengen viivat.Piti vaihtaa nimimerkkiä kun joku rontti otti sen käyttöönsä.
m.7 kirjoitti:
Ei aleta saivartelemaan vai aletaanko??
Oletko jo unohtanut mitä kirjoitit tuossa huomattavasti aiemmin. Itse muistan ja muistutan;
A - vastasit minulle valittujen määrästä ja toistit vastauksesi, "Se on se määrä eikä tippaakaa enempää".
B - hämmästyin kun niin piinkova Suni tulkitsi valittujen määrän kohta innoissaan jo huomattavasti laveammin, eli mukaan tulivat eri sukukunnatkin, joten se yli kymmenkertaistui.
C - lopputuloksena veitsenterävä tieto kovan tinkauksen tuloksena laventui arvailuksi. Valkopukuisten määrä siis lähentyi totuutta, eli lukua jota ei kyetä laskemaan.
Ihmettelinkin etteikö raamattu olekaan totta, Sunin mukaan.
B:n kohdalla vastasin juuri sinun kirjoittamin sanoin ja sinun täydellisin vastauksin, vähääkään muuttamatta. Töykeästi kiistäen sanoit tarkalleen omaa vastaustasi Saatanan vastaukseksi, eli onko sinua täten pakko viimeinkin uskoa. Anteeksipyyntöä ei herunut jotta virheettömyys säilyisi.
Erehtymättömyys ja synnittömyyden kaapu edellyttää erehtymättömyyttä kaikessa, inhimillisyydessäkin, joten sitä on haasteellistakin tarkkailla.
"Jos sinä jossakin olet kokenut, että olen totuuden viivaa siirtänyt, se henki ei ole lähtöisin totuudesta".
Eli jos sinä Teuvo Suni haluat tänne kopioitavan vastauksiasi niin kyllä se mahdollistuu, ja lupaathan että vastaus vastaukselta käydään niitä lävitse ja arvioidaan yhdessä niitä. Muukalainen ja Armik & olkoon tuomarimme?
Kysyn tässä todistajien läsnäollessa että, jos muistisi on heikentynyt etkä usko sanojani niin uskotko omia sanojasi?Israelista pelastuu ainoastaan ne Raamatussa mainitut 144 000, joka koostuu 12 sukukunnasta
eli 12 000, jokaisesta: 12x12000 = 144000.
Tarkista, onko laskelma oikein: Ilm.7:4-7m.7 kirjoitti:
Piti vaihtaa nimimerkkiä kun joku rontti otti sen käyttöönsä.
Vai sinäkö se olit, joka vuosi sitten Ihmeiden oppikurssi palstalla
haukuit minut maasta taivaaseen, ja sitten kuitenkin jatkoit:
"Entä jos tuo rontti onkin oikeassa."
Jos sinä tuon kirjoitit, en yhtään ihmettele uskosi perustaa:
"Ollako vai eikö olla?"- sekstantti
TeuvoSuni kirjoitti:
Israelista pelastuu ainoastaan ne Raamatussa mainitut 144 000, joka koostuu 12 sukukunnasta
eli 12 000, jokaisesta: 12x12000 = 144000.
Tarkista, onko laskelma oikein: Ilm.7:4-7No pistetään jossakin vaiheessa aloitus pystyyn.
Ei pahalla, vaan sinä vastaat omilla vastauksillasi, jos vain et käy niitä poistamassa. - se toinen
TeuvoSuni kirjoitti:
Vai sinäkö se olit, joka vuosi sitten Ihmeiden oppikurssi palstalla
haukuit minut maasta taivaaseen, ja sitten kuitenkin jatkoit:
"Entä jos tuo rontti onkin oikeassa."
Jos sinä tuon kirjoitit, en yhtään ihmettele uskosi perustaa:
"Ollako vai eikö olla?"Olin samassa pöydässä "veneenkeikuttajan" kanssaan ennen sinua.
Usko jo etten ole kiusaamassa vaan pyörittelen kiviä ja katson kelpaisiko ne kulmakiviksi.
terveisin m.7 - m.7
se toinen kirjoitti:
Olin samassa pöydässä "veneenkeikuttajan" kanssaan ennen sinua.
Usko jo etten ole kiusaamassa vaan pyörittelen kiviä ja katson kelpaisiko ne kulmakiviksi.
terveisin m.7En muuten ollut Se haukkuja vaan olin lähinnä haukuttavanasi. Ihmettelin että onpa tarkka vainu kun tuntee isänikin.
- ArmiK
m.7 kirjoitti:
Eli en näet sädekehääsi.
Maailman mittakaavassa luulen ettei moni minua kadehtisi, vai miten sitten lienetkään. Tiedän kuitenkin etten vaihtaisi postiani sinun tai sunin kanssa, en totisesti. Kukin käykööt oman läksynsä lävitse.
On totta että haluan ymmärtää sinua ja sanomaasi mutta en vaan ymmärrä. Positiivisuus on sinulla täysin tipotiessään ja itsetuhoinen alakulo ja syyllisyys on vain vaihtanut kohdetta, joten sama tauti vaivaa sinua kuin ennenkin.
Olet sen verran itsepintaisen ja toivoton tuomari joten olet ilmeisesti aivan tosissasi, tai Herra sen tietää näistä neteistä.
Pyydän anteeksi jos sanomani loukkaa sinua mutta valitettavasti näin vain ymmärrän asioiden luonteen.
Kuitenkin toivon että Luoja siunaa sinua, sunia ja minuakin.vaikka en tiedäkkään mitä tarkoitat "harmaata aluetta"
Niin se menee harmaaksi ja hämäräksi ja haihtuu
olemattomiin kun liian kauan potkii tutkainta
vastaan.
Ei siis parane leikitellä.
Voitko vielä ymmärtää? - m. 12
Grownup kirjoitti:
Kirjoittaja on poistanut tästä viestin
G.upin aivoitukset, että nimimerkkikin jo herättää tuollaisia antipatioita. Olen ilmeisesti kirjoituksillani järkyttänyt sinun perustuksiasi tai muuten vain kuohuttanut mieltäsi?
- tahtoo tietää
m.7 kirjoitti:
En muuten ollut Se haukkuja vaan olin lähinnä haukuttavanasi. Ihmettelin että onpa tarkka vainu kun tuntee isänikin.
Oliko Topi isäsi ja sinä m7, olet siis hänen poikansa
Tässäkin Saatana matkii kolminaisuutta, kun teidän yhteinen henki on valheen henki. - m. 7
Grownup kirjoitti:
Kirjoittaja on poistanut tästä viestin
On pakko sanoa suoraan että olet Perkeleen tekopyhä muusikko.
Olen ollut täällä valtavasti ennen sinua ja ottanut nimimerkin ennemmin kuin palstasta tiesit yhtään mitään.
Valitettavasti vaan tunnen olevani raakile ja tähän maailmaan soveltumaton muukalainen, mutta kun en ole hämmästyksekseni onnistunut orientoitumaan mihinkään kunnolla.
Se vähäinenkin minkä omistin, vei toinen joka omisti enemmän, eli Suni. Minulle ei jäänyt juuri enempää, kuin vain hänen Helvetin tuomionsa.
Sinä ilmeisesti olet jotain hienoa, mutta miksi minä en saisi olla edes omituinen muukalainen joka ei tiedä varmuudella mikä on totta ja mikä on valhetta, vain hämärän tuntuma siitä.
Syytöksesi lyövät tosi syvälle, hyvin syvälle, en voi kun itkeä koskettavia syytöksiäsi.
Mm. viime yönä valvoin monta tuntia, valvoin ja rukoilin, valvoin ja rukoili. Mietin mitä suurempaa voisin tehdä koska enempään en pysty.
Nimeni alkaa M alkuisella joten se on helpompi muistaa, ja vähäisempää kulkijan kuvausta ei liene olemassakaan.
Jos tuntisit minut, niin silloinkin katsoisin ylöspäin ja toivoisin että voisimme jollaintapaa yhdistää intressejä, mutta tasan ei käy onnenlahjat. Sinä kykenet tekemään jotain josta vain syvästi haaveilen, mutta minä taas teen jotain jota minun ei mitenkään kuuluisi tehdä. Mieti sitä, ja älä lue mitä vain näet.
Ps. käskijähengestä en tiedä mitään, toisin kuin suni ja kumppanit, mutta luulen että se ei ole ollenkaan huono, koska se ei tyydy puolittaiseen ja erheeseen. - m. 12
Grownup kirjoitti:
Kirjoittaja on poistanut tästä viestin
Kyllä aidosti hyvä teksti, annan täyden tunnustuksen! Sinulla on todella lahjoja, joita Herra voi käyttää kunhan vain varjellut oikealla tiellä sanan perustalla. Luulen, että joudut vielä kamppailemaan Totuuden Sanan ja ns sunilaisuuden vuoksi. Saakoon Herra johtaa oikeaan.
- m. 12
Grownup kirjoitti:
Kirjoittaja on poistanut tästä viestin
viestini ei tarkoittanut sitä, että se "oikeaan johtaminen" olisi samaa kuin helluntailaiseksi tulemista. (selvennykseksi varmuuden vuoksi)
- m.7
Grownup kirjoitti:
Kirjoittaja on poistanut tästä viestin
Tekstini on tietysti osittain metaforaa mutta tiedän ja tunnen että Luojamme puhuu minullekin omantunnon sekä kohtalon kautta, vaikka viesti ei aina tule reaaliajassa ja äänellisenä sanana.
Tuosta asiasta on täällä tehty uskomisen ehdoton kriteeri, ja toimiihan se mutta vain selitettävän, ristiriitaisen, sekä kestämättömän teorian mukaisesti.
Itse koen että me ihmiset olemme elämässä ehdottomasti oppimassa jotakin ja kasvamassa Luojamme ideaalin suuntaan. Raamatussakin sanotaan että opettajat loistavat kuin tähdet ja se merkitsee sitä, ettei keskenään samanlaista loistoa näe, vaan kukin valistaa ja opettelee omalla tavallaan.
Se että elämäntehtävä olisi oltava "vain" iankaikkisuutta varten ja muu ei ole merkittävää, on Lusiferin kestämätöntä väitöstä. Me ihmiset olemme jo itsessään Se ympäröivä maailma eikä tuo syntinen ja viekasteleva epäpyhä naapuri.
Meissä ihmisistä löytyy kylmä Jerikon tie ja ristinpuu, johon olisi meidän kuoletettava viekoittelevat aistimme. Sieltä löytyy se todellinen haastekenttä, jota ei moni osaa edes ymmärtää.
Sunin syvästi puutteellinen väitös vie vaan ihmisen hokkuspokkus- harhakuvitelmiin joka suuntaa katseen harhaisesti ulkopuoliseen syntimaailmaan ja jättää oman pellon kesannolle, eli rikkoo enemmän kuin rakentaa.
Tunnen sydämessäni että näissä "ihanteellisissa" väitöksissä on jotain perusteellisen väärin, vaikka siinä on totuudellisen teorian "vahvoja muotoja".
Kuka voi laajasti yleistäen väittää että kaikki luterilaiset ovat käärmeitä, ortodoksit ovat käärmeitä ja valtava määrä muita ”siimahäntiä” ovat puhtaasti ja ehdottomasti samaa kastia. Onko Luojamme näin toivoton kasvattaja ja Vapahtaja. Ei, Luojamme ole näin onneton pelastustyössään, ei totisesti!
Miten on Grownup, oletko tosissasi että uskot kirjaimellisesti tuon kaiken toivottomuuden evankeliumin mitä Suni on julistamassa? Hän joka on vähässä väärä, on paljossakin ja valitettavasti näen asiat juuri tällä tavoin. - parinviikon ajan
m.7 kirjoitti:
Tekstini on tietysti osittain metaforaa mutta tiedän ja tunnen että Luojamme puhuu minullekin omantunnon sekä kohtalon kautta, vaikka viesti ei aina tule reaaliajassa ja äänellisenä sanana.
Tuosta asiasta on täällä tehty uskomisen ehdoton kriteeri, ja toimiihan se mutta vain selitettävän, ristiriitaisen, sekä kestämättömän teorian mukaisesti.
Itse koen että me ihmiset olemme elämässä ehdottomasti oppimassa jotakin ja kasvamassa Luojamme ideaalin suuntaan. Raamatussakin sanotaan että opettajat loistavat kuin tähdet ja se merkitsee sitä, ettei keskenään samanlaista loistoa näe, vaan kukin valistaa ja opettelee omalla tavallaan.
Se että elämäntehtävä olisi oltava "vain" iankaikkisuutta varten ja muu ei ole merkittävää, on Lusiferin kestämätöntä väitöstä. Me ihmiset olemme jo itsessään Se ympäröivä maailma eikä tuo syntinen ja viekasteleva epäpyhä naapuri.
Meissä ihmisistä löytyy kylmä Jerikon tie ja ristinpuu, johon olisi meidän kuoletettava viekoittelevat aistimme. Sieltä löytyy se todellinen haastekenttä, jota ei moni osaa edes ymmärtää.
Sunin syvästi puutteellinen väitös vie vaan ihmisen hokkuspokkus- harhakuvitelmiin joka suuntaa katseen harhaisesti ulkopuoliseen syntimaailmaan ja jättää oman pellon kesannolle, eli rikkoo enemmän kuin rakentaa.
Tunnen sydämessäni että näissä "ihanteellisissa" väitöksissä on jotain perusteellisen väärin, vaikka siinä on totuudellisen teorian "vahvoja muotoja".
Kuka voi laajasti yleistäen väittää että kaikki luterilaiset ovat käärmeitä, ortodoksit ovat käärmeitä ja valtava määrä muita ”siimahäntiä” ovat puhtaasti ja ehdottomasti samaa kastia. Onko Luojamme näin toivoton kasvattaja ja Vapahtaja. Ei, Luojamme ole näin onneton pelastustyössään, ei totisesti!
Miten on Grownup, oletko tosissasi että uskot kirjaimellisesti tuon kaiken toivottomuuden evankeliumin mitä Suni on julistamassa? Hän joka on vähässä väärä, on paljossakin ja valitettavasti näen asiat juuri tällä tavoin.seurannut tätä palstaa,kyllä täytyy myöntää,että olen oppinut tosi paljon teiltä kaikilta. vaikka joskus on tuntunut, että voi mahoton mikä sekamelska. nyt olen varma ,että minut on johdatettu tänne, asiat ovat itselläni olleet niin hukassa ,täältä olen saanut hyviä vastauksia kysymyksiini uskosta ja mitä se uskossa eläminen oikeasti on .kiitos teille jokaiselle!
m. 7 kirjoitti:
On pakko sanoa suoraan että olet Perkeleen tekopyhä muusikko.
Olen ollut täällä valtavasti ennen sinua ja ottanut nimimerkin ennemmin kuin palstasta tiesit yhtään mitään.
Valitettavasti vaan tunnen olevani raakile ja tähän maailmaan soveltumaton muukalainen, mutta kun en ole hämmästyksekseni onnistunut orientoitumaan mihinkään kunnolla.
Se vähäinenkin minkä omistin, vei toinen joka omisti enemmän, eli Suni. Minulle ei jäänyt juuri enempää, kuin vain hänen Helvetin tuomionsa.
Sinä ilmeisesti olet jotain hienoa, mutta miksi minä en saisi olla edes omituinen muukalainen joka ei tiedä varmuudella mikä on totta ja mikä on valhetta, vain hämärän tuntuma siitä.
Syytöksesi lyövät tosi syvälle, hyvin syvälle, en voi kun itkeä koskettavia syytöksiäsi.
Mm. viime yönä valvoin monta tuntia, valvoin ja rukoilin, valvoin ja rukoili. Mietin mitä suurempaa voisin tehdä koska enempään en pysty.
Nimeni alkaa M alkuisella joten se on helpompi muistaa, ja vähäisempää kulkijan kuvausta ei liene olemassakaan.
Jos tuntisit minut, niin silloinkin katsoisin ylöspäin ja toivoisin että voisimme jollaintapaa yhdistää intressejä, mutta tasan ei käy onnenlahjat. Sinä kykenet tekemään jotain josta vain syvästi haaveilen, mutta minä taas teen jotain jota minun ei mitenkään kuuluisi tehdä. Mieti sitä, ja älä lue mitä vain näet.
Ps. käskijähengestä en tiedä mitään, toisin kuin suni ja kumppanit, mutta luulen että se ei ole ollenkaan huono, koska se ei tyydy puolittaiseen ja erheeseen.Jota täällä edelleen kaipaat, kun sanot, että
Suni otti sen pois?
Suni ei ole voinut sinulta mitään pois ottaa.
Mutta jos Totuuden Henki sinulta pois otti sen,
mikä sinulle oli arvokasta, niin kiitä siitä
Jumalaa, sillä omasta itsestä luopumisenkin on
tapahduttava ennen kuin voi olla Jeesuksen opetuslapsi.- m.7
TeuvoSuni kirjoitti:
Jota täällä edelleen kaipaat, kun sanot, että
Suni otti sen pois?
Suni ei ole voinut sinulta mitään pois ottaa.
Mutta jos Totuuden Henki sinulta pois otti sen,
mikä sinulle oli arvokasta, niin kiitä siitä
Jumalaa, sillä omasta itsestä luopumisenkin on
tapahduttava ennen kuin voi olla Jeesuksen opetuslapsi.Minulle on arvokaita Usko, Toivo ja Rakkaus - ihmisyyttä ja luomakuntaa kohtaan, eli sama jota Kristuskin edustaa, ihmistä ja Pyhyyttä.
Näin kirjasi sivulla kuvan johon latoja oli sijoittanut sivutolkulla tuhoon tuomittuja käärmeitä. Niihin olit tarkoituksellisesti piirtänyt kautta aikain olleiden, olevaisten ja tulevien ihmisryhmien nimet, mutta siitä puuttui ilmeisesti ”vain ne 144 000 valittua, eikä tippaakaan päälle”.
Jos elämä olisi noin yksinkertaisen selkeää, niin sanon että terve menoa vaan Teuvo Suni parka.
Sinun Lusiferinen maailmankuvasi kyllä hakee tässä vertaistaan. Olet eksynyt äärettömän syvälle omiin maailmoihin ja houreisiisi joka on aivan varmasti sinulle totta ja ehkä muillekin kaltaisillesi.
Pahuus ilmenee aina kahtalaisena, eli synnillisyydessä ja kelvottomuudessa, sekä tiedollisessa ylivertaisuudessa ja tahrattomuudessa. Uskova ihminen on aina tavallaan näiden kahden voiman riepoteltavana ja nämä voimat pyrkivät pelaamaan aina samaan pussiin, mutta Kristus taistelee ihmisen rinnalla.
Sinä valitettavasti edustat tuota vastustajan toista muotoa puhtaimmillaan koska unohdat tarkoituksellisesti normaalielämän ja Luomisen tarkoituksen. Olet tunnustanutkin tietämättömyytesi ihmisenä ja oppimattomuutesi. Luulen, etteivät ne ole valtavan merkityksellisiä mutta eivät kyllä ihanteitakaan. m.7 kirjoitti:
Minulle on arvokaita Usko, Toivo ja Rakkaus - ihmisyyttä ja luomakuntaa kohtaan, eli sama jota Kristuskin edustaa, ihmistä ja Pyhyyttä.
Näin kirjasi sivulla kuvan johon latoja oli sijoittanut sivutolkulla tuhoon tuomittuja käärmeitä. Niihin olit tarkoituksellisesti piirtänyt kautta aikain olleiden, olevaisten ja tulevien ihmisryhmien nimet, mutta siitä puuttui ilmeisesti ”vain ne 144 000 valittua, eikä tippaakaan päälle”.
Jos elämä olisi noin yksinkertaisen selkeää, niin sanon että terve menoa vaan Teuvo Suni parka.
Sinun Lusiferinen maailmankuvasi kyllä hakee tässä vertaistaan. Olet eksynyt äärettömän syvälle omiin maailmoihin ja houreisiisi joka on aivan varmasti sinulle totta ja ehkä muillekin kaltaisillesi.
Pahuus ilmenee aina kahtalaisena, eli synnillisyydessä ja kelvottomuudessa, sekä tiedollisessa ylivertaisuudessa ja tahrattomuudessa. Uskova ihminen on aina tavallaan näiden kahden voiman riepoteltavana ja nämä voimat pyrkivät pelaamaan aina samaan pussiin, mutta Kristus taistelee ihmisen rinnalla.
Sinä valitettavasti edustat tuota vastustajan toista muotoa puhtaimmillaan koska unohdat tarkoituksellisesti normaalielämän ja Luomisen tarkoituksen. Olet tunnustanutkin tietämättömyytesi ihmisenä ja oppimattomuutesi. Luulen, etteivät ne ole valtavan merkityksellisiä mutta eivät kyllä ihanteitakaan.hänen on mahdotonta ymmärtää edes sitä, että ne 144000 ovat niita, jotka
Jumala alkuperäisestä valitusta kansastaan pystyy pelastamaan.
Tämän lisäksi pelastuvat ne, jotka Jumala näistä Saatanan syngogista
pystyy pois kutsumaan. Siellä kuvassa oli sellainenkin käärme,
jonka hännässä oli kiinni lappu, jossa luki: luterilaisuus.
Ja koska minäkin satuin olemaan Jumalan valittu, niin hän johdatti minut
ensiksi tämän kirkon hallintoon niin monin tehtäviin, että sain
todeksi hähdä ja kokea sen, minkä takia Pyhä Henki minut sinne johdattikin:
"Jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa johdeta näin."
Ja kun totuus torjuttiin, seurasi Jeesuksen poiskutsu:
"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan
eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne.
Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä
kuin se kaupunki."
Mieti sinäkin sitä, miksi tämän kirkon oli mahdotonta suostua
siihen ensimmäiseen Pyhän Hengen vaatimukseen, että sen suurimman
harhaoppisen lahkon ilmoitukset poistetaan seurakunnan omista ilmoituksista?
Sitäkin suuremmalla syyllä kun kaikki tähän lahkoon kuulumattomat
papit kirkkain silmin nurkan takana minulle sanoivat sen opin
olevan selvä harhaoppi. Kuten tämän seurakunnan kirkkoherrakin tämän
selvitti jo vuonna 1987, kun minut pystymetsästä kirkkoneuvoston jäseneksi kutsuttiin.
Ainoastaan piispa Rimpiläiselle tämän lahkon miehet olivat veljiä.
Millä perusteella sinä torjut Jeesuksen viimeisen kutsun: Ilm.18:3-5?- .7.
Grownup kirjoitti:
Kirjoittaja on poistanut tästä viestin
Kiitos vaan kommentistasi, ja kiireiltäni voin ehkä johonkin kysymykseesi vastata mutta en ehkä kaikkeen.
Olen maailmankuvalta ja ajatuksiltani tyystin toisenlainen kuin monet (anteeksi) seuraajat, populistit, vouhkaajat sekä ”kuolleet” proilerit.
Elämäni ei ole ollut ristiriitoja vailla eikä seesteistä. Jo hyvin pienestä lapsesta saakka, etsimättä, on siihen sisältynyt asioita sekä elementtejä joita ns. normaali ihminen ei kohtaa. Kokemuksia, tapaamisia, kohtalonyhteyksiä.
Tunnen itseni henkisesti kaikista massoista irronneeksi sieluksi jolla ei ole sijaa kuhunka päänsä kallistaisi. Siksi olen käyttänyt omistamaanne m. alkuista ja joka on näköjään varattua sunin omaksi mutta korjaan tapani, ja ehkä lähiaikoina poistun täältä kokonaan.
Olen kerran kastettu ja kirkon jäsen. Arvostan kirkon ja eri liikkeiden toimintaa ja arvostelenkin, mutta tarvetta näille kaikille uskon olevan.
Olen humanisti ja kuitenkin optimisti, siksi uskon että jokaisen elämä on arvokasta ja ainutlaatuista, siksi uskon ehdottomasti ihmisen kasvuun sillä eihän Kristus olisi muutoin ollut Opettaja ja absoluuttinen esimerkki.
Uskon vielä että jokaisen vääjäämättömään elämään liittyy luonnostaan suuria velvollisuuksia ja salaisuuksia ja kullakin on oma leiviskänsä hoidettavana, halusi tai ei.
Täytyy myöntää että arvostelen tekstejänne kärkevästi, ja vaikka mielipiteilläni ei ole mitään merkitystä niin tähän oikeuttaa jo yksinomaan lukemani esikuvasi sunin kirja, jossa on julkistettu satoja, etupäässä yksipuolisia kirjeitä silmäätekeville, joka päättyy aina ”ankaraan ja murskaavaan” arvosteluun sekä tuomioon. Näen valitettavasti yhtäläisyysmerkit nimimerkkisi taustalla.
En ole tietämätön sunin kokemuksesta, joka ei ole ollenkaan harvinainen laatuaan. Kaikki hänen tuomat asiat ovat jotenkin harvinaisen tuttuja, mutta jotenkin alpakan makuista.
Kautta maailman on ollut kokemuksia ja ilmestyksiä. Tiedän että näkyvän ja näkymättömän raja on hyvin ohut ja monille ei sitä rajaa ole olemassa.
Meille ihmisille on kuitenkin pääsääntöisesti yhteistä se että me elämme tätä maailmaa oppiaksemme ja auttaaksemme muita. Emme varmaankaan elä siksi että ilmoitamme etukäteen olevamme pelastettuja ja tuomitsemme kaikki muut. Vain tietämättömät ja harhaantuneet tekevät näin.
En jaksa ja ehdi vastata enempää, mutta huomaan että ajatuksemme ei kohtaa millään tavoin, mutta jos muutan taajuutta, niin myönnän että lauseesi ovat pääsääntöisesti oikein ja soveliaan ihanteellisia, mutta todellinen arkielämä ei ole sitä.
Muuten tuo loppukaneettisi on mainio esimerkki ihanteellisesta kielikuvastasi. Olet ilmeisesti ylittänyt maaliviivan ja lopettanut juoksusi kuten Paavali kertoo, vai onko kyseessä kuvaus sinun Mailajussien pelivaiheesta :)?
Meissä itsessämme, tiluksissamme, talossamme ja perheessämme on valtavasti tekemistä. Mutta ymmärrätkö itse mitä tuo teksti mahtaa tarkoittaa?
Terveisin entinen m7 - sama
TeuvoSuni kirjoitti:
hänen on mahdotonta ymmärtää edes sitä, että ne 144000 ovat niita, jotka
Jumala alkuperäisestä valitusta kansastaan pystyy pelastamaan.
Tämän lisäksi pelastuvat ne, jotka Jumala näistä Saatanan syngogista
pystyy pois kutsumaan. Siellä kuvassa oli sellainenkin käärme,
jonka hännässä oli kiinni lappu, jossa luki: luterilaisuus.
Ja koska minäkin satuin olemaan Jumalan valittu, niin hän johdatti minut
ensiksi tämän kirkon hallintoon niin monin tehtäviin, että sain
todeksi hähdä ja kokea sen, minkä takia Pyhä Henki minut sinne johdattikin:
"Jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa johdeta näin."
Ja kun totuus torjuttiin, seurasi Jeesuksen poiskutsu:
"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan
eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne.
Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä
kuin se kaupunki."
Mieti sinäkin sitä, miksi tämän kirkon oli mahdotonta suostua
siihen ensimmäiseen Pyhän Hengen vaatimukseen, että sen suurimman
harhaoppisen lahkon ilmoitukset poistetaan seurakunnan omista ilmoituksista?
Sitäkin suuremmalla syyllä kun kaikki tähän lahkoon kuulumattomat
papit kirkkain silmin nurkan takana minulle sanoivat sen opin
olevan selvä harhaoppi. Kuten tämän seurakunnan kirkkoherrakin tämän
selvitti jo vuonna 1987, kun minut pystymetsästä kirkkoneuvoston jäseneksi kutsuttiin.
Ainoastaan piispa Rimpiläiselle tämän lahkon miehet olivat veljiä.
Millä perusteella sinä torjut Jeesuksen viimeisen kutsun: Ilm.18:3-5?Kysyn: onko sanomasi kirjaimellista vai onko se symbolista metaforaa, eli totuus on totta vain pääsääntöisessä pitkässä juoksussa?
sama kirjoitti:
Kysyn: onko sanomasi kirjaimellista vai onko se symbolista metaforaa, eli totuus on totta vain pääsääntöisessä pitkässä juoksussa?
niin satasella kuin maratonillakin, jos sinä juosta haluat:
"Minä olen puhunut profeetoille, minä olen antanut heille näkyjä,
he ovat puhuneet vertauskuvin ja ilmoittaneet minun tahtoni."
Kirjassa on myös valhepuiden puisto noiden käärmeiden lisäksi.
Lue tarkkaan Hoosean 4. luku, ja Jesaja 1: 27-31.- Trubaduuri
TeuvoSuni kirjoitti:
niin satasella kuin maratonillakin, jos sinä juosta haluat:
"Minä olen puhunut profeetoille, minä olen antanut heille näkyjä,
he ovat puhuneet vertauskuvin ja ilmoittaneet minun tahtoni."
Kirjassa on myös valhepuiden puisto noiden käärmeiden lisäksi.
Lue tarkkaan Hoosean 4. luku, ja Jesaja 1: 27-31.No kerroppa nyt sitten kerrankin suorin ja selkein sanoin se totuus, ettei ihmisten tarvitse arvailla ajatuksiasi! Raamatussa, uudentestamentin puolella kyllä monet hyvät ja aidot kertojat sekä todistajat sanailevat melkein yksin tein kaiken tiedossaan olevasta totuudesta. Joka siis on ..... ? .
Trubaduuri kirjoitti:
No kerroppa nyt sitten kerrankin suorin ja selkein sanoin se totuus, ettei ihmisten tarvitse arvailla ajatuksiasi! Raamatussa, uudentestamentin puolella kyllä monet hyvät ja aidot kertojat sekä todistajat sanailevat melkein yksin tein kaiken tiedossaan olevasta totuudesta. Joka siis on ..... ? .
mutta koko maailma on Pahan vallassa."
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä,
mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele.
Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."
Totuutta ei kukaan meistä voi kenellekään antaa.
Ainoastaan neuvoa tien sen löytämiseen. Lue tuosta
alta viimeinen avaukseni.
Lue näistä keskusteluista vaikka kaikki Grownupin
omat kirjoituksensa, niin saat vähän viitteitä
siitä, miksi hän löysi sen tien jota sinä et ole
vielä löytänyt.
Hän on nimittäin viimeinen näiden keskustelujen
kautta totuuden löytänyt. Ilman yhdenkään ihmisen
kätten päällepanemista.- Trubaduuri

kätten päällepanemista.Joten.
Siksi kun me tiedämme maailman olevan pahan vallassa
emme juokse kuin päättömät kanat toisiamme alinomaan turhaan syytellen jostakin jonninjoutavista.
Eli, täsmällisesti ja lyhyesti sekä selvästi on jokaisen nyt syytä tästä etiäpäin ilmaista itseään ja omia aivoituksiaan, jottei syntyisi liikaa vääriä käsityksiä ja epäselvyyttä selviin asioihin. - tajuaa
Trubaduuri kirjoitti:
Joten.
Siksi kun me tiedämme maailman olevan pahan vallassa
emme juokse kuin päättömät kanat toisiamme alinomaan turhaan syytellen jostakin jonninjoutavista.
Eli, täsmällisesti ja lyhyesti sekä selvästi on jokaisen nyt syytä tästä etiäpäin ilmaista itseään ja omia aivoituksiaan, jottei syntyisi liikaa vääriä käsityksiä ja epäselvyyttä selviin asioihin.etkös vielä snaijaa ? T. Sunin mielestä Jumala ja Jeesus ovat pahoja
- ArmiK
tajuaa kirjoitti:
etkös vielä snaijaa ? T. Sunin mielestä Jumala ja Jeesus ovat pahoja
on kyl kaukan sinnuustaki.
- Trubaduuri
tajuaa kirjoitti:
etkös vielä snaijaa ? T. Sunin mielestä Jumala ja Jeesus ovat pahoja
..vinkistäsi. Olen ollut aistivinani tuota täällä jo aijemminkin, joten ei tuokaan nyt aivan uhka uusi tieto ollut.
- ArmiK
Trubaduuri kirjoitti:
..vinkistäsi. Olen ollut aistivinani tuota täällä jo aijemminkin, joten ei tuokaan nyt aivan uhka uusi tieto ollut.
kenen hengellä aistimukset tapahtuvat?
Trubaduuri kirjoitti:
Joten.
Siksi kun me tiedämme maailman olevan pahan vallassa
emme juokse kuin päättömät kanat toisiamme alinomaan turhaan syytellen jostakin jonninjoutavista.
Eli, täsmällisesti ja lyhyesti sekä selvästi on jokaisen nyt syytä tästä etiäpäin ilmaista itseään ja omia aivoituksiaan, jottei syntyisi liikaa vääriä käsityksiä ja epäselvyyttä selviin asioihin.Ymmärrän kyllä hyvin sinunkin kielteisen asenteesi
totuuteen, sillä onhan kirjoitettu:
"Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa,
se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.
Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala
on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen
evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen,
joka on Jumalan kuva.
Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta
Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt
meidät palvelemaan teitä."
Siksi minäkin olen täysin avoimesti tilittänyt koko elämäni
vaiheet, jotta tulisi selväksi, miten Kristus on minullekin ilmestynyt,
kouluttanut ja tämän kansan keskelle lähettänyt.
Kertomaan totuuden ja ottamaan vastaan siitä tulevan tämän maailman
jumalan vallassa olevien ihmisten palkan, kuten Jeesus sanoi:
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi ja he ovat saaneet osakseen
maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."- !_-_!
TeuvoSuni kirjoitti:
Ymmärrän kyllä hyvin sinunkin kielteisen asenteesi
totuuteen, sillä onhan kirjoitettu:
"Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa,
se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.
Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala
on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen
evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen,
joka on Jumalan kuva.
Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta
Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt
meidät palvelemaan teitä."
Siksi minäkin olen täysin avoimesti tilittänyt koko elämäni
vaiheet, jotta tulisi selväksi, miten Kristus on minullekin ilmestynyt,
kouluttanut ja tämän kansan keskelle lähettänyt.
Kertomaan totuuden ja ottamaan vastaan siitä tulevan tämän maailman
jumalan vallassa olevien ihmisten palkan, kuten Jeesus sanoi:
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi ja he ovat saaneet osakseen
maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."Et sinä ole tehny tämän viestiketjun avausta!
!_-_! kirjoitti:
Et sinä ole tehny tämän viestiketjun avausta!
jotta saatanallinen kuume vähän hellittäisi.
Kirjoitin omista avauksistani. Kun Saatana on
sinullekin valheita kauhalla syöttänyt, on turha
totuutta edes lusikallista vaatia.
Minun avaukseni ovat niitä, joissa on rekisteröity nimeni.
jo monta kertaa syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan, koska sanat sanovat:
"mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta..."- Trubaduuri
Et sinä Teuvo ole pyhä Henki, etkä sinä tuolla lapsellisella valehtelullasi edistä omaa asiaasi ollenkaan.
Etkö vielä tiedä Teuvo, lähimmäisistä väärin todistaminen, on syntiä ehdottomasti. Ja pyhän Hengen sotkeminen ihmisten välisiin torailuihin, on takuu varmasti Hengen pilkkaa.
Tosin, ethän sinä siitäkään näytä yhtään mitään välittävän, kuten et muistakaan ihmisen Pojan, Kristuksen antamista opetuksista ja käskyistä, ja hän sentään on kristinuskon perusta, ja Luojan, Jumalan, taivaallisen Isän lempilapsi, silmäterä. - ArmiK
Trubaduuri kirjoitti:
Et sinä Teuvo ole pyhä Henki, etkä sinä tuolla lapsellisella valehtelullasi edistä omaa asiaasi ollenkaan.
Etkö vielä tiedä Teuvo, lähimmäisistä väärin todistaminen, on syntiä ehdottomasti. Ja pyhän Hengen sotkeminen ihmisten välisiin torailuihin, on takuu varmasti Hengen pilkkaa.
Tosin, ethän sinä siitäkään näytä yhtään mitään välittävän, kuten et muistakaan ihmisen Pojan, Kristuksen antamista opetuksista ja käskyistä, ja hän sentään on kristinuskon perusta, ja Luojan, Jumalan, taivaallisen Isän lempilapsi, silmäterä.valheen henki sinussa sanoo.
Olet todella voimakkasti väärässä hengessä kiinni.
Et sinä voi sillä hengelläsi koskaan tulla Jumalan
Totuutta tuntemaan.
Potki vaan, mutta älä pyydä toisia samaan potku-
joukkoon. - Trubaduuri
ArmiK kirjoitti:
valheen henki sinussa sanoo.
Olet todella voimakkasti väärässä hengessä kiinni.
Et sinä voi sillä hengelläsi koskaan tulla Jumalan
Totuutta tuntemaan.
Potki vaan, mutta älä pyydä toisia samaan potku-
joukkoon.Väität siis Jumalaa ja Hänen poikaansa, Jeesusta valheen hengiksi. Onpa sinullakin otsaa.
Mutta muista sinäkin; ken miekkaan tarttuu hän miekkaan hukkukoon. - ArmiK
Trubaduuri kirjoitti:
Väität siis Jumalaa ja Hänen poikaansa, Jeesusta valheen hengiksi. Onpa sinullakin otsaa.
Mutta muista sinäkin; ken miekkaan tarttuu hän miekkaan hukkukoon.henki on valheen henki, miksi väännät taas kieroon.
- valehtelee
Trubaduuri kirjoitti:
Et sinä Teuvo ole pyhä Henki, etkä sinä tuolla lapsellisella valehtelullasi edistä omaa asiaasi ollenkaan.
Etkö vielä tiedä Teuvo, lähimmäisistä väärin todistaminen, on syntiä ehdottomasti. Ja pyhän Hengen sotkeminen ihmisten välisiin torailuihin, on takuu varmasti Hengen pilkkaa.
Tosin, ethän sinä siitäkään näytä yhtään mitään välittävän, kuten et muistakaan ihmisen Pojan, Kristuksen antamista opetuksista ja käskyistä, ja hän sentään on kristinuskon perusta, ja Luojan, Jumalan, taivaallisen Isän lempilapsi, silmäterä.Itse valehtelet ettei punikkien joukossa ollut teihin valehtelijoihin uskojia!
Häpee ja lopeta valehtelut! - Trubaduuri
valehtelee kirjoitti:
Itse valehtelet ettei punikkien joukossa ollut teihin valehtelijoihin uskojia!
Häpee ja lopeta valehtelut!En ole missään nuin sanonut.
- Niin kukahan ?
valehtelee kirjoitti:
Itse valehtelet ettei punikkien joukossa ollut teihin valehtelijoihin uskojia!
Häpee ja lopeta valehtelut!Tuossa alapuolela on tekstiä jota Trubaduuri kirjoitti. Sinä et vaan sitä kestänyt.
>>>
" "monet ovat jo unohtaneet"
Kirjoittanut: Trubaduuri 4.12.2006 klo 06.40
" Puhdas ja aidoin kristillisyys juontaa juurensa ihmisen Pojan, Kristuksen (Voideltu) todistukselle taivaallisesta Isästään, luomakuntamme Luojasta. Kuten myös Kristuksen julistamalle ilosanomalle (evankeliumi), joka on aivan oikeassa sanallisessa muodossaan tälläinen: ""Taivasten valtakunta on lähellä", "Se on jo täällä"". Ja se on oleva myös ihmisten sydämissä, jos se on ollakseen jossakin täällä maan päällä jotensakin vertauskuvallisesti.
Aidon kristillisyyden monijakoinen hienotunteisuus puolestaan perustuu ihmisen Pojan, Kristuksen moninaisille ja monitasoisille opetuksille, joita hän jakoi ja antoi vailla korvausta pyyteettömästi
ja vilpittömästi sekä aina hyvin rakkaudellisesti, siis itsensä ja omat tarpeensa unohtaen. Tuon kaiken voi itse kukin lukea tykönään näin nykyään, ja olla täten kun sen tekee, vastuullinen itsestään ja omasta sekä muiden kanssa eläjien elämästä, siis lähes kaikesta elollisesta. Ja sekin on osa taivaallisen Isän tahtoa, josta Kristus myöskin monasti kertoi, toistellen sitäkin monissa eri yhteyksissä. Taivaallisen Isän tahto on edelleen: "Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto toisiaan kohtaan". "" - yksi kysymys
ArmiK kirjoitti:
henki on valheen henki, miksi väännät taas kieroon.
Mitä mieltä olet Kristuksesta ja hänen uskostaan, kristinuskosta?
- ArmiK
yksi kysymys kirjoitti:
Mitä mieltä olet Kristuksesta ja hänen uskostaan, kristinuskosta?
selventää mitä ajat takaa?
- Kysymys taas.
ArmiK kirjoitti:
henki on valheen henki, miksi väännät taas kieroon.
" "monet ovat jo unohtaneet
Kirjoittanut: Trubaduuri 4.12.2006 klo 06.40
Puhdas ja aidoin kristillisyys juontaa juurensa ihmisen Pojan, Kristuksen (Voideltu) todistukselle taivaallisesta Isästään, luomakuntamme Luojasta. Kuten myös Kristuksen julistamalle ilosanomalle (evankeliumi), joka on aivan oikeassa sanallisessa muodossaan tälläinen: ""Taivasten valtakunta on lähellä", "Se on jo täällä"". Ja se on oleva myös ihmisten sydämissä, jos se on ollakseen jossakin täällä maan päällä jotensakin vertauskuvallisesti.
Aidon kristillisyyden monijakoinen hienotunteisuus puolestaan perustuu ihmisen Pojan, Kristuksen moninaisille ja monitasoisille opetuksille, joita hän jakoi ja antoi vailla korvausta pyyteettömästi
ja vilpittömästi sekä aina hyvin rakkaudellisesti, siis itsensä ja omat tarpeensa unohtaen. Tuon kaiken voi itse kukin lukea tykönään näin nykyään, ja olla täten kun sen tekee, vastuullinen itsestään ja omasta sekä muiden kanssa eläjien elämästä, siis lähes kaikesta elollisesta. Ja sekin on osa taivaallisen Isän tahtoa, josta Kristus myöskin monasti kertoi, toistellen sitäkin monissa eri yhteyksissä. Taivaallisen Isän tahto on edelleen: "Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto toisiaan kohtaan". " " - ArmiK
Kysymys taas. kirjoitti:
" "monet ovat jo unohtaneet
Kirjoittanut: Trubaduuri 4.12.2006 klo 06.40
Puhdas ja aidoin kristillisyys juontaa juurensa ihmisen Pojan, Kristuksen (Voideltu) todistukselle taivaallisesta Isästään, luomakuntamme Luojasta. Kuten myös Kristuksen julistamalle ilosanomalle (evankeliumi), joka on aivan oikeassa sanallisessa muodossaan tälläinen: ""Taivasten valtakunta on lähellä", "Se on jo täällä"". Ja se on oleva myös ihmisten sydämissä, jos se on ollakseen jossakin täällä maan päällä jotensakin vertauskuvallisesti.
Aidon kristillisyyden monijakoinen hienotunteisuus puolestaan perustuu ihmisen Pojan, Kristuksen moninaisille ja monitasoisille opetuksille, joita hän jakoi ja antoi vailla korvausta pyyteettömästi
ja vilpittömästi sekä aina hyvin rakkaudellisesti, siis itsensä ja omat tarpeensa unohtaen. Tuon kaiken voi itse kukin lukea tykönään näin nykyään, ja olla täten kun sen tekee, vastuullinen itsestään ja omasta sekä muiden kanssa eläjien elämästä, siis lähes kaikesta elollisesta. Ja sekin on osa taivaallisen Isän tahtoa, josta Kristus myöskin monasti kertoi, toistellen sitäkin monissa eri yhteyksissä. Taivaallisen Isän tahto on edelleen: "Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto toisiaan kohtaan". " "tulee se "totuus"?
Siis kenen totuutta Trubaduuri tuo? - Trubaduuri
ArmiK kirjoitti:
tulee se "totuus"?
Siis kenen totuutta Trubaduuri tuo?Luomakunnan Luojan, Jumalan, taivaallisen Isän! Siis Hänen totuutta joka rakastaa meitä uskovia ihmisiä! Ja joka on myös itse lähettänyt meille tuon oikean Opettejan, Kristuksen! Eli, Hänen joka on myös meille lähettänyt oikean hyvän Paimenen, ihmisen Pojan, Kristuksen, Voidellun, jonka Hän myös itse valitsi tehtävään. Toisin sanoen Totisen totuutta joka on oleva yksi ja sama niin eilen kuin tänään ja veilä huomennakin. Etkä sinä mahda tuolle totuudelle yhtään mitään.
- Trubaduuri
ArmiK kirjoitti:
selventää mitä ajat takaa?
Ole kerrankin rakkautta ilmentäen ystävällinen ja kerro hänelle, mitä mieltä olet ihmisen Pojasta, Kristuksesta ja hänen uskostaan.
Trubaduuri kirjoitti:
Luomakunnan Luojan, Jumalan, taivaallisen Isän! Siis Hänen totuutta joka rakastaa meitä uskovia ihmisiä! Ja joka on myös itse lähettänyt meille tuon oikean Opettejan, Kristuksen! Eli, Hänen joka on myös meille lähettänyt oikean hyvän Paimenen, ihmisen Pojan, Kristuksen, Voidellun, jonka Hän myös itse valitsi tehtävään. Toisin sanoen Totisen totuutta joka on oleva yksi ja sama niin eilen kuin tänään ja veilä huomennakin. Etkä sinä mahda tuolle totuudelle yhtään mitään.
joita Saatana omillaan luettaa kaukolasit silmillä,
jotta tie ahtaalle portille jäisi löytymättä.- Trubaduuri
TeuvoSuni kirjoitti:
joita Saatana omillaan luettaa kaukolasit silmillä,
jotta tie ahtaalle portille jäisi löytymättä.Eli haluat sanoa että Kristus sanoo kauniita sanoja, niinkö?
- omakohtainen todistus
TeuvoSuni kirjoitti:
joita Saatana omillaan luettaa kaukolasit silmillä,
jotta tie ahtaalle portille jäisi löytymättä.siis Jumala ja Jeesus ovat Teuvon vihollisia
- ArmiK
Trubaduuri kirjoitti:
Luomakunnan Luojan, Jumalan, taivaallisen Isän! Siis Hänen totuutta joka rakastaa meitä uskovia ihmisiä! Ja joka on myös itse lähettänyt meille tuon oikean Opettejan, Kristuksen! Eli, Hänen joka on myös meille lähettänyt oikean hyvän Paimenen, ihmisen Pojan, Kristuksen, Voidellun, jonka Hän myös itse valitsi tehtävään. Toisin sanoen Totisen totuutta joka on oleva yksi ja sama niin eilen kuin tänään ja veilä huomennakin. Etkä sinä mahda tuolle totuudelle yhtään mitään.
mahda sinun totuudellesi mitään, etkä sinäkään
mahda, ainoastaan Jumala mahtaa. - ArmiK
omakohtainen todistus kirjoitti:
siis Jumala ja Jeesus ovat Teuvon vihollisia
tulisitte tietäämäänkin Totuuden.
Nyt olette todella kaukana nimittäin
Jumalan Totuudesta. - Trubaduuri
ArmiK kirjoitti:
mahda sinun totuudellesi mitään, etkä sinäkään
mahda, ainoastaan Jumala mahtaa.Minähän en ole yrittänytkään mahtailla Taivaan Isää vastaan, vaan aivan jotkut muut. Ja nyt tiedänkin aivan varmasti, jotta ketkä muut.
- ArmiK
Trubaduuri kirjoitti:
Minähän en ole yrittänytkään mahtailla Taivaan Isää vastaan, vaan aivan jotkut muut. Ja nyt tiedänkin aivan varmasti, jotta ketkä muut.
sama kuin mahtailla.
Siis kun näin sanon:
"En todellakaan
mahda sinun totuudellesi mitään, etkä sinäkään
mahda, ainoastaan Jumala mahtaa."
Ei ole kyse mahtailemisesta Jumalaa vastaan, vaan
päinvastoin, me ihmiset emme mitään voi, mutta
Jumala voi kaiken.
Mutta ei Jumalakaan voi ellei ihminen tahdo. Trubaduuri kirjoitti:
Eli haluat sanoa että Kristus sanoo kauniita sanoja, niinkö?
Kaikki ne, jotka tämän maailman jumalan hengessä Kristusta julistavat,
ovat todella lipeväkielisiä kaunosieluja, jotta ihmiset heitä
heidän ihanien rakkauden ja armon sanojen tähden
kiittelisivät ja kunnioittaisivat.
Siksi ei sinunkaan viesteistäsi löydy ainoatakaan todistusta
siitä, että Kristus olisi jossakin vaiheessa päässyt
sydämeesi asumaan. Siksi kirjoituksesi on sitä samaa,
josta voidaan myös sanoa: "Kädet ovat Esaun
kädet, mutta ääni on Jaakobin ääni."
Eli, tekstisi on Raamatun tekstiä, mutta sydämessä asuva henki on Saatanan henki, jonka
perimmäisenä tarkoituksena on pitää ihmiset kaukana ahtaasta portista.- Trubaduuri
ArmiK kirjoitti:
sama kuin mahtailla.
Siis kun näin sanon:
"En todellakaan
mahda sinun totuudellesi mitään, etkä sinäkään
mahda, ainoastaan Jumala mahtaa."
Ei ole kyse mahtailemisesta Jumalaa vastaan, vaan
päinvastoin, me ihmiset emme mitään voi, mutta
Jumala voi kaiken.
Mutta ei Jumalakaan voi ellei ihminen tahdo.Kun joku ihminen yrittää Luojalleen, Jumalalleen, taivaalliselle Isälle mahtaa jotakin, niin se on juuri sitä mahtailua, ja se on myös isottelua sekä panettelua. Tiedä tuo nyt.
- Trubaduuri
TeuvoSuni kirjoitti:
Kaikki ne, jotka tämän maailman jumalan hengessä Kristusta julistavat,
ovat todella lipeväkielisiä kaunosieluja, jotta ihmiset heitä
heidän ihanien rakkauden ja armon sanojen tähden
kiittelisivät ja kunnioittaisivat.
Siksi ei sinunkaan viesteistäsi löydy ainoatakaan todistusta
siitä, että Kristus olisi jossakin vaiheessa päässyt
sydämeesi asumaan. Siksi kirjoituksesi on sitä samaa,
josta voidaan myös sanoa: "Kädet ovat Esaun
kädet, mutta ääni on Jaakobin ääni."
Eli, tekstisi on Raamatun tekstiä, mutta sydämessä asuva henki on Saatanan henki, jonka
perimmäisenä tarkoituksena on pitää ihmiset kaukana ahtaasta portista.Olet juuri siitä esimerkki josta höpötit, ja sen lisäksi kärkyt vielä ihmisten rahojakin. Ja kaiken tuon lisäksi, olet sangen suulas saasta, jolle oma tyhmyys on tullut paulaksi. Eli, sinun ahdas portti on sinun ahdas ja sairas mielesi sekä lipevä kielesi jonka liikkeitä et edes itse hallitse ja sormesi joita käyttää joku muu.
Trubaduuri kirjoitti:
Kun joku ihminen yrittää Luojalleen, Jumalalleen, taivaalliselle Isälle mahtaa jotakin, niin se on juuri sitä mahtailua, ja se on myös isottelua sekä panettelua. Tiedä tuo nyt.
Teen sitä lähettäjäni Jeesuksen Kristuksen tahdon mukaan.
Ja sehän on päivänselvää, että totuus on Saatanalle vain
Jumalan panettelua, koska totuus panettelee juuri häntä, tämän maailman jumalaa.Trubaduuri kirjoitti:
Olet juuri siitä esimerkki josta höpötit, ja sen lisäksi kärkyt vielä ihmisten rahojakin. Ja kaiken tuon lisäksi, olet sangen suulas saasta, jolle oma tyhmyys on tullut paulaksi. Eli, sinun ahdas portti on sinun ahdas ja sairas mielesi sekä lipevä kielesi jonka liikkeitä et edes itse hallitse ja sormesi joita käyttää joku muu.
Miten olen täällä kärkkymässä ihmisten rahoja?
Kyllähän Saatanan henki on valheen henki, mutta eikö
sen vallassa oleva ihminen pysty itse enää mitään
sen syöttämiä valheita itse tarkistamaan, ennen kuin
ne koko kansalle levittää.
Enkö ole sinullekin luvannut ilmaiseksi tuon parjatun
kirjan lähettää. Erään sertiffin tilaamasta
kirjasta maksoin postimaksunkin kolme kertaa.
Alun alkaenkaan en olisi kirjaa edes Kirjavälitykselle
tarjonnut, jos olisin tiennyt, että he sopimuksesta
huolimatta eivät uskaltaneet ottaa kirjaa kirjakaupoille
välitettäväksi. He sille hinnan alunperin määrittelivät.
Siksi lähetän kirjan ilmaiseksi niin kauan kuin
ensimmäistä painoserää jäljellä on, vaikka jokainen
kirjalähetys postimaksuineen maksaa 30 €.- ArmiK
Trubaduuri kirjoitti:
Kun joku ihminen yrittää Luojalleen, Jumalalleen, taivaalliselle Isälle mahtaa jotakin, niin se on juuri sitä mahtailua, ja se on myös isottelua sekä panettelua. Tiedä tuo nyt.
opetit?
- Trubaduuri
ArmiK kirjoitti:
opetit?
Olin joskus nuorenpana tekemissä opaskoirakoulun kanssa, siellä kaikki opetettavat kyllä kunnioitti hyvää opettajaa. Mutta täällä, se on utopiaa.
- Trubaduuri
TeuvoSuni kirjoitti:
Teen sitä lähettäjäni Jeesuksen Kristuksen tahdon mukaan.
Ja sehän on päivänselvää, että totuus on Saatanalle vain
Jumalan panettelua, koska totuus panettelee juuri häntä, tämän maailman jumalaa.Kristus osasi rakastaa kaikkia sorrettuja ja ikeen alla olevia sekä sairaita ja vammaisia, mutta sinä vihaat ihmisiä, siis sinä raukka. Totuudesta et mitään tiedä etkä oikeasta Jumalasta. Sinulla on jopa persoonat ja persoonallisuudetkin menneet täysin sekaisin. Mutta, muista sinäkin, Jumala voi parantaa kaikkein sairammankin jos haluaa, käskystä Hän ei sitä tee, niin kuin ei mitään muutakaan.
- ArmiK
Trubaduuri kirjoitti:
Olin joskus nuorenpana tekemissä opaskoirakoulun kanssa, siellä kaikki opetettavat kyllä kunnioitti hyvää opettajaa. Mutta täällä, se on utopiaa.
se opaskoira olitkin?
Näetkö mitä luulet itsestäsi?
Oletko ihan tosissasi?
Minulla on sellainen opettaja etten muita huoli
ja hän on Jeesus.
Ei voi olla siis ihmisellä parempaa opettajaa
kuin Herra Jeesus.
Miksi et sinä ole Hänen opetettavakseen tahtonut
tulla?
- metaskeema
Se on vain kielikuva.
- Trubaduuri
Ei se minua haittaa jos näet sen kielikuvana.
- peri maksua
Ei Luoja perikkään maksua mutta saatanallisuuden kristinuskon kirkkoineen verottaa ja vie leskeltäki viimesen roposen kun on niin saatanallisen ahne!
Kehitysmaahan menee ensteks saatanan sanansaattajat väärennetyn raamatun kanssa opettamaan kuinka lähimmäistä, kapitalistia rakastetaan.
Sitten sinne menee kapitalisti perässä ja repii kehitysmaan öljyt, timantit jne omaksi rahaksi ja jättää maan tyhjillee luonnon rikkauksista ottamalla mukaansa mahdollisesti siellä vielä jäljellä olevat metsät.
Sitten saatanan sanansaattajat palaavat kertomaan meille nälänhädästä joka vallitsee kehitys maassa josta palasivat rikkaana ja vaativat YK:lta suuria summia asioiden korjaamiseksi ja nälkäisten mahojen täyttämiseksi kun se viimeinenkin banaani puu on unohtunna kapitalisten pankkitilille.
Noin se kristillisyys kaikessa komeudessaan maailmalla toimii ja herra saatana nauraa kun maapallo ja sen ihmiset kärsii jumalattomuudesta ja sinä palvelet sellaista.- Trubaduuri
Minä palvelen toisia ihmisiä rakkaudesta heihin.
Ja taivaallista Isää minä rakastan juuri siten kuten teen. Jos sinulla on jotakin minua vastaan tai uskoani vastaan, niin sille en mahda mitään. Mutta en minä ala sinua sen vuoksi väkivalloin kohtelemaan ja ivaamaan tai sen vuoksi ettei sinulla ole saman kaltaista uskoa. - kysymys sinulle
Mitä mieltä olet Kristuksesta ja hänen uskostaan?
- ei ollut
kysymys sinulle kirjoitti:
Mitä mieltä olet Kristuksesta ja hänen uskostaan?
Jeesus ei ollut kristitty vaan ristitty!
- Kristus, Voideltu!
ei ollut kirjoitti:
Jeesus ei ollut kristitty vaan ristitty!
Kyllä Kristus on kristitty, koska on uskonsa mukaan sen nimennyt ja sitä ollut, ja laski perustuksensa Kalliolle, joka on yhtä kuin Pietari.
- lukeneet
Teuvo alias ArmiK myöntää kilpaa itsensä kanssa olevansa suoraan isästä perkeleestä ja sotivansa Jumalaa vastaan
tuollaista valhetta en ole vielä kenenkään muun
saatananpalvelijan suusta kuullut.
Sano samalla Saatanalle terveisiä, että Teuvo on
mies ja Armi on nainen, ja etteivät he ole toisia
edes tavanneetkaan muualla kuin näissä keskusteluissa.- nummisuutari
Niin, yhtä sekasotkua on koko sunilaisten oppi. Järkyttävää eksytystä. Miksi tämän palstan annetaan täyttyä tuosta jatkuvasta solvausten ja kirousten virrasta. Mitä sanovat säännöt. Mitä sanoo laki julkisesta herjauksesta, jota syytävät tiettyjen ihmisten päälle. Mitään muuta heillä ei olekaan sanottavana. tämä on mennyt aivan pilapalstaksi.
nummisuutari kirjoitti:

Se on sitä todella niille, jotka joutuvat kadotukseen,
joiden sydämen on tämän maailman jumala
tehnyt immuuniksi totuuden ymmärtämiselle.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190