SUURMIES ON POISSA

A. Pinochet

Suuresti kunnioitettu, länsimaisen demokratian ja vapaan markkinatalouden vankka puolustaja Augusto Pinochet on vaipunut viimeiseen lepoon.

Kun vasemmistolainen hallinto pääsi Chilessä valtaan, näkivät demokratiaan ja vapaaseen markkinatalouteen uskovat tahot tuhon enteitä Chilen kehityksen tiellä. Sosialistinen presidentti oli ryhtynyt ensitöikseen barbaarimaiseen sosialisointiin, jolloin yksityisessä omistuksessa olevia yrityksiä ryhdyttiin ryöstämään valtion omistukseen.

Pian tämä politiikka olikin ajamassa Chilen taloutta ennen näkemättömään ahdinkoon. Chilen sotilaallinen johto, etunenässään Augusto Pinochet, teki tällöin asiaan tarvittavan korjauksen vallankumouksen avulla.

Pian maan taloudellinen ja yhteiskunnallinen asema paranikin: syntyi paljon uusia työpaikkoja, ja kansantuote nousi nopeasti. Pian Chile olikin jo Etelä-Amerikan vauraimpia ja vakaimpia maita.

Pinochet teki valtaan noustessaan lupauksen, joka kirjattiin maan perustuslakiin: hän oli oleva välikauden presidentti niin kauan, kunnes demokraattinen järjestelmä on jälleen saatu juurrutettua Chileen. Kun 80-luvun loppupuolella asiaintilan nähtiin olevan tämä, luopui Pinochet perustuslain hengen mukaisesti oma-aloitteisesti vallasta.

Koko länsimaailma; Yhdysvallat, Iso-Britannia, jne. tuki voimakkaasti Pinochetin hallintoa ja pyrkimyksiä juurruttaa länsimainen demokratia ja vapaa markkinatalous Chileen.

Augusto Pinochetin ansiosta tämä on tänä päivänä totta.

Kiitos, kunnioitamme elämäntyötäsi mittaamattomasti.

9

680

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • historia suuria

      murhaajia. Kyseessä on siis Hitlerin ja Stalinin veroinen valtiomies.

      • jos vertaa

        komujen kirkumisen määrään...

      • tuttumies

        Pinochet nyt oli varsin kevyen sarjan diktaattori, taitaapa Fidelkin mennä edelle ja Jasser.

        Jos lasketaan vain kuolleita, niin Suomen Pankin "diktaattori" J.V. Snellmann tappoi paljon enemmän suomalaisia kuin mitä Pinochet chileläisiä.

        Mökä valtiomiesten rikoksista ei ole aina suhteessa tuotettuihin raatoihin. Kuinka moni tietää, mikä Muhammad on Sudanin johtajana syypää satoihin tuhansiin kansalaistensa murhiin? Minä en ole kuullutkaan nimeä, en ainakaan muista.

    • yksi diktaattori

      mullan alle! Maailma on jälleen hivenen parempi paikka! Aamen!

      • Kuumaa matkaa !

        Kenraali Pinochet (Augusto José Ramón Pinochet Ugarte 25.11.1915 - 10.12.2006) nousi Chilen johtoon sotilasvallankaappauksessa 11. syyskuuta 1973. Kapinalliset pommittivat presidentinpalatsiin linnoittautunutta Allendea ja hänen liittolaisiaan. Allende kuoli kaappauksessa, luultavasti itsemurhaan. Kaappauksen onnistuttua perustettiin juntta, jossa Pinochet edusti armeijaa, amiraali José Toribio Merino laivastoa, kenraali Gustavo Leigh ilmavoimia ja kenraali César Mendoza Carabinerosia (poliisivoimia). Pian juntan ollessa vallassa Pinochet hankkiutui johtoon aluksi juntan puheenjohtajana ja presidentiksi 27. heinäkuuta 1974 julistettuna. Kenraali Leigh vastusti Pinochetia, jolloin hänet pantiin eläkkeelle ja ilmavoimia tuli edustamaan kenraali Fernando Matthei.

        Muistelmissaan Pinochet myöntää olleensa vallankaappauksen kärkihahmo ja käyttäneensä asemaansa armeijan komentajana suunnitelmansa edistämiseen. Viime vuosina muut ajan korkeat sotilasvirkamiehet ovat väittäneet, että Pinochet oli alun perin varsin varovainen ja vastentahtoisesti liittyi siihen muutamaa päivää ennen suunnitelman toteuttamista.
        Kaikkia vangittuja ei saatu mahtumaan vankiloihin, joten 40 000:tta pidettiin Estadio Nacionalilla
        Suurenna

        Ensimmäisten toimenpiteiden joukossa oli murskata maan kansanrintaman Unidad Popularin oppositio ja ammattiliikkeet. Lokakuussa 1973 ainakin 75 tapettiin ns. kuoleman karavaanilla (Caravana de la Muerte), jossa armeijan ryhmä kenraali Sergio Arellano Starkin johdolla lensi Puma-helikopterilla vankilasta toiseen etelästä pohjoiseen teloittamassa pidätettyjä.

        Pinochetin kauden aikana ainakin 3.197 poliittista vastustajaa surmattiin valtion turvallisuuskoneiston käsissä ja 28 000 kidutettiin. Kaikkiaan noin 130.000 vangittiin ja 200.000 lähti Chilestä maanpakoon.

        Välittömästi kaappauksen jälkeen USA:n tiedustelupalvelu työskenteli lieventääkseen kaappauksen kansainvälistä kritiikkiä. Esimerkiksi kaivosyhtiö Anacondaa ja General Motorsia rohkaistiin jatkamaan toimintaansa maassa. Chilen tilanne tuli maailman tietoisuuteen syyskuussa 1976, kun entinen maan USA:n suurlähettiläs ja Allenden aikainen ministeri Orlando Letelier tapettiin autopommilla Washington DC:ssä. Myös Pinochetin edeltäjä, kenraali Carlos Prats, joka ei ollut halunnut toimia demokraattista järjestelmää vastaan, kuoli Buenos Airesissa vastaavassa tapauksessa.

        Uusi juntta tuli valtaan julistamallaan tavoitteella taistella kommunismia vastaan. Suhteet Kuubaan katkaistiin pian. Pinochetin hallinto löysi myös yhteisen sävelen Bolivian, Brasilian, Paraguay ja Uruguayn kanssa. Kenraali Pinochetin 60-vuotissyntymäpäivänä käynnistettiin maiden tiedustelupalvelujen tapaamisessa Chilessa ns. Operaatio Cóndor, jossa maiden viranomaiset jahtasivat yhteisesti marxilaisia, sisseja ja heidän epäiltyjä tukijoitaan. Operaation päämaja oli Chilen salaisen poliisin, DINA:n (Dirección de Inteligencia Nacional) päämaja Santiagossa.

        Vuosina 1977–1978 Chile oli lähellä sotaa myös Jorge Videlan sotilasjuntan hallitseman Argentiinan kanssa eräistä asumattomista, mutta strategisesti tärkeistä saarista Etelä-Amerikan eteläkärjessä. Paavi Johannes Paavali II:n välityksellä sota vältettiin. Pinochetin Chile oli Kolumbian kanssa ainoa Latinalaisen Amerikan maa, joka ei tukenut Argentiinan vaatimusta Falklandsaarista sen 1982 sodassa Britanniaa vastaan. Britannian Margaret Thatcher oli Pinochetin avusta syvästi kiitollinen ja ihaili myös maan talouspolitiikkaa. Chilen ja Argentiinan välinen kiista päättyi vasta 1984 rauha- ja ystävyyssopimukseen (Tratado de Paz y Amistad) ja Argentiina osallistui myös Cóndoriin.

        Julma murhaaja- ja kiduttajadiktaattori tapasi matkansa pään kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä - kohtalon ironiaa ja kohtalon tuomio.

        Sotarikollinen Kissinger tosin on toistaiseksi hengissä.

      • jjjjjjj
        Kuumaa matkaa ! kirjoitti:

        kiva lista tapahtumia, kuitenkin sulta taisi unohtua muutama fakta-esim se, että Allende valittiin noin 36%ääniosuudella valtaan,kansanrintaman puolueiden miliiseihin kuului tuhansia kuuban aseistamia jäseniä,ja vallankaappaus tapahtui pari viikkoa sen jälkeen kuin maan korkein oikes ja 70%senaatista,mm kristillisdemokraattien kaikki edustajat-totesivat hallinnon toimivan perustuslain vastaisesti valtion marksilaistamiseksi.ja vetosivat asevoimiin tilanteen korjaamiseksi.
        eräs Allenden hallituksen aseista oli marksilaisten hallitusten Leninistä alkaen käyttämä poliittinen elintarvikepula

      • tästä!
        jjjjjjj kirjoitti:

        Chile saa kiittää onneaan että Pinochet tuli, näki ja voitti. Esimerkiksi
        Rhodesia oli vielä 70-luvulla Afrikan vauraimpia maita, vei viljaa ja tupakkia. Sitten valtaan tuli kommari ROBERT MUGABE. Suomalaiskommaritkin olivat innoissaan: vihdoinkin riistäjäkapitalisteista oli päästy eroon. Maasta tuli Zimbabve, ja syöksykierre alkoi. Nyt maa tunnetaan Afrikan persläpenä. Vuosittainen BKT on 300 euroa per henki ja elinajanodote säälittävät 37 vuotta!

    • kansa rakasti!

      NL:n sätkynukke Allende joutikin mennä,
      Pinochetin muisto elää ikuisesti oman ja myös Suomen kansan sydämissä!

    • mitä epäitsekkyyttä!

      Todella epäitsekäs teko muuttaa perustuslakia niin, että ihan itse sai hallita maata niin kauan kuin tahtoi.
      Mikä isänmaallinen teko!
      Tunnetustihan Chilestä ei löytynyt niihin aikoihin ketään muuta hallitsijaksi.

      Mut se on moro Augusto!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe