Aimo Lahti -TVdokkari

tuttumies

Olen joskus lueskellut sen Vaajakallion Aimo Lahden elämäkerran ja nyt vasta esitetty TV-dokumentti oli kiintoisaa katsottavaa.

Teknisiin yksityiskohtiin ei paljoa menty, mitä nyt sen verran, että Baltiaan menneissä Suomi KP:ssa oli kupera jousenvastakappale (vai mikä se "korkki" olikaan). Minua olisi itse asiassa kiinnostanut tällaisetkin yksityiskohdat, jos niissä olisi ollut syyt jotenkin selitettyinä. Millainen ihminen Aimo Lahti oli, olisi käynyt osaltaan ilmi siitäkin, jos tietäisimme, miksi Suomi-KP:ssä oli niin paksusti "rautaa". Ts. luovien ihmisten suunnittelemien tuotteiden tekniset yksityiskohdat kertovat nekin jotain ihmisestä itsestään.

Itse kuvittelen, että Aimo Lahti oli jonkinsortin nero ja taiteilija, suuruudeltaan Sibeliuksen ja Aallon luokkaa. Hänen veistoksensa vain olivat aseita, tehokkaita ja toimivia.

4

814

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KäsiMies

      Niin, A. Lahtihan suunnitteli mm. itselataavan kiväärin SA-intille -30 luvulla. Aseseen kävi L-S pikakiväärin 20 patruunan lipas. Ikävä juttu ettei se päässyt säästösyistä tuotantoon.

      Ja suunnittelihan Lahti samaisella -30 luvulla keskiraskaan yleiskonekiväärin. Eli tämän Sampo L-41. Erittäin hyvä kk jälkikäteen arvioituna, josta ei tehty kuin koesarja.

      • tuttumies

        Lahden tapa toimia esti täysin susien esitysten tekemisen, koskapa käytännön miehenä hän testasi ne itse ensin. Vertailun vuoksi: esim. Einstein teoreetikkona esitti ihan sutta ja sekundaa lentokoneen siipiprofiiliksi. (Ei vähennä mitenkään Eisteinin neroutta suhteellisuusteorian kehittäjänä jne)

        Ihan ilmeisesti Lahden nerous kävi kapiukkojen kunnialle, ja niinpä niihin Lahden suunnittelemiin aseisiin tehtiin myös sellaisia "parannuksia", mitkä olivat tarpeettomia, kuten Suomi KP:n suujarru. Ainakin aseella tulosta tehneet miehet eivät sitä kaivanneet, eikä Lahtikaan itse pitänyt sitä hyvänä. Pahempi haitta saattoi kansakunnan kannalta olla kuitenkin jarrutelu eri vaiheissaan, kuten ilmeisesti tuossa Sampo L-41:n tapauksessakin on käynyt.

        Tosin saattoi olla myös niin, ettei "taiteilija" Lahti olisi antanutkaan muiden sorkkia töitään.


      • fennoman

        Tuosta itselataavasta kivääristä ei ole kerrottu sen enempää kuin Arma Fennican aika vaatimaton juttu.

        Miten mahtoi todellisuudessa toimia koko ase?Ei kuitenkaan,säästösyihin vedoten,päässyt tuotantoon.

        Entäpä Sampo?Kocasti kirjat kehuvat asetta,taas kerran päättäjämme laskivat miehemme pärjäävän sotasaaliskonekivääreillä,sotasaaliskivääreillä,
        sotasaalispatruunoilla,sotasaalissillä,sotasaaliställä.

        Outoa ajattelua.Henkiriepu ei ole koskaan ollut suomenmiehellä arvokas toisin kuin tuolla pienellä vähemmistöllä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe