En pidä tätä oikeana paikkana henkilökohtaisuuksille nimimerkkien takaa.
Kun olen täällä tullut monen tutuksi, ja täällä on tuttujakin ihan elävästä elämästä lähipiiristänikin, mutta nimimerkkien takana, ja olen ollut kovin keskustelujen kohteena, joita olen saanut kuulla vain ikävä kyllä sivusta mitä vahingossa olen kuullutkin elävässä elämässä.
Minulta ei ole kyselty yhtään mitään yleensä koskaan minua koskevissa asioissa, paitsi täällä on ollut jopa kysymyksiäkin. Hienoa.
Oli taas ihan hauska valitus täällä juuri ettei minulle ole naisia piisannut kirkossa?
Kyllä se totta on, pieni seurakunta, ja olisin ollut valmis kosimaan jos olisi ollut mieluisia ja sopivia vereviä ja potria naisehdokkaita minulle.
Olin aikalailla raks naisiin juuri, mutta kun turhaudun, menee mielenkiinto hetkeksi taas.
Olen täysin normaali mies kaikessa tässä, vaikka siitäkin joskus joku on urputtanut jotakin muuta.
Minulla ei ole mitään seksuaalisia ongelmia koskaan ollut, paitsi joskus kärsin pilkkapuheista. Olen kiertänyt tahkoakin elämässä että on näkemystä ja kokemusta.
Omat töppäilyni toki on minullakin.
Nyt elelen rauhassa, elämässä on uusia haasteita.
Voin oikein hyvin taas uupumukseni jälkeen, ja juoksulenkitkin jatkuvat ihan pian, ym. kaikki kiva. Reeniä päälle ja bodia pintaan.
Hankitut bodit kuihtuivat kun olin väsynyt ja tauko kaikessa.
Minulla on äärimmäisen kaunis koti, ja paljon harrastuksia kotona.
Juuri tein tilaa asuntooni hyllykölle taiteilijatarvikkeita varten, ja atelje-telinettä varten.
Meikämanne rupiaa maalaamahan tauluja ja kirjoitan Raamattuhotelliani rauhassa pari vuotta.
Nautin kotielämästä poikuuskammiossani, puuhaan keittiössä, istun illat kynttilänvalossa, ja naisia ei ole kiikarissa nyt ainuttakaan.
Olen tyytyväinen 48 vuotias poikamies. Puuhaa piisaa ettei naisia ehdi kaivata.
Pitää aika hyvin osata puoliväkisin tyrkyttäytyä minulle, että luovun poikamieselämästäni.
En ole haku päällä nyt.
Arvostan vain syvää rakkautta tässä asiassa.
En kaipaa seksuaalista hurjastelua.
Avioliittokin on rakkautta, -ei bordelli jossa vaaditaan palveluksia.
Naisia jotka eivät ole uskossa, -en edes harkitse saman katon alla asumista.
Tietysti aina voin opettaa Raamatun jollekin potentiaaliselle naiselle.
Minulla ei ole haku päällä nyt, eikä ketään kiikarissa.
Tulee vastaan jos tulee joskus, ja kaikki keskustelut aivan turhia tässä asiassa.
En ole tehnyt lupauksia kenellekään koskaan.
Eikä minulta kysytty mitään.
Olen ottanut eron kirkon opetustehtävistä henkilökohtaisista syistä, ja harkitsen niitä joskus ajallaan sitten jos tarjotaan, ja lahjojani halutaan käytää vielä, ja katson itseni sopivaksi ja esimerkilliseksi taas sille mitä opetan.
Täällä olen kaikessa ollut aina yksityisehnkilö.
Kirkolla ei ole täällä edustusta. Nämä ovat keskustelusivut.
Minuun voi ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä tarvittaessa luottamuksella.
Olen lähimmäisrakas, ja ei tarvitse pelätä mitään.
Jos tykkäät minusta sikapaljon, kirjoita sähköpostiini ja kerro miten mukava ja ihana olen ja miksi, jos taas jotakin minua vastaan, kirjoita, ja sovimme asian.
En ole valtuuttanut elämässäni koskaan ketään hoitamaan asioitani.
Tämä on hyvä muistaa kaikissa keskusteluissa.
Johtajia minulla ei ole ainuttakaan maapallolla koska en ole allekirjoittanut työsopimusta missään ja en nauti mistään rahapalkkaa.
Päätän henkilökohtaiset tiedotteet kaikessa tähän.
Jatkan tyytyväisenä elämää rauhassa.
Siunausta
jari laurila
Vähän naisia
15
437
Vastaukset
- -Lizze-
Todellakin olisi mielenkiintoista nähdä maalaamiasi tauluja hotellisi galleria osastolla.
Voisimme kertoa sinusta "sopivan vereville ja potrille naisehdokkaille" sillä luulen että meidän seurakunnastamme löytyy sopivan verevä nainen sinun makuusi.
Voisitko täsmentää mitä tarkoittaa sopivan verevä ja potra nainen niin ei menisi pelkäksi hakuammunnaksi?- jarlau
Kiitos paljon
En toivo että kukaan naittaisi minua missään tapauksessa,
mutta ystävyyttä voi aina olla, ja tutustua ystävyydessä ilman muita odotuksia heti.
Minuun voi aina ottaa yhteyttä ystävyydessä, ja keskustella kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Sähköpostiin luottamuksella.
Verevä ja potra on tuollainen nuorehko, vähäruokainen ja normaalivartaloinen. Ei raskasluinen. Luonnollinen.
Siunausta
jari laurila - Chinchilla
jarlau kirjoitti:

jari laurilaKävisikö sinulle em. ominaisuudet omaava työtön vähäruokainen tyttölapsi?
Tilasin kerran nuorena tyytönä postimyyntifirmasta tavaraa ja ne lupasivat lähettää sen huomiota herättämättä ja luottamuksellisesti.
Paristot vain tarvitsi ostaa R-kioskilta.
Kokeile sinäkin. - jarlau
Chinchilla kirjoitti:
Kävisikö sinulle em. ominaisuudet omaava työtön vähäruokainen tyttölapsi?
Tilasin kerran nuorena tyytönä postimyyntifirmasta tavaraa ja ne lupasivat lähettää sen huomiota herättämättä ja luottamuksellisesti.
Paristot vain tarvitsi ostaa R-kioskilta.
Kokeile sinäkin.Kiitos
Heh.
Minä en ole menettänyt huumorintajuani, vaikka elämässä on ollut joskus kovin murheellista.
Olen ihan sinut periaateessa kaiken moisen asioiden kanssa sinänsä että elävää elämää on nähty, etten ota itsekään niistä mitään huolia ja hankaluuksia mielenrauhani kanssa.
Tämän päivän ihminen kokee monenlaisia ongelmia, ja ei saa klyödä leimoja otsaan.
Ihminen kokee, oppii, kasvaa, muuttuu ja muuttaa myös mieltään ja luonnettaan, ja ongelmatkin selviävät.
Kyllä konstit on monet, joo.
Noita paristokäyttöisiä myydään naisille paljon ihan tavallisissa postimyyntipaikoissa lakanakaupan sivussa.
Minä en toivo työtöntä, koska minulla on elatus jolla tulen toimeen, ja jos asuisin työttömän kanssa tulomme laskettaisiin yhteen ja joutuisin sosiaalihuollon luukulle.
Siunausta
jari laurila - välillä itkien ja nauraen
jarlau kirjoitti:
Kiitos

jari laurilaOletko eläkeläinen?
- jarlau
välillä itkien ja nauraen kirjoitti:
Oletko eläkeläinen?
En halua vastailla henkilökohtaisuuksiin talouden suhteen täällä.
Siunausta
jari laurila - sivilisäädystä kyse
jarlau kirjoitti:
En halua vastailla henkilökohtaisuuksiin talouden suhteen täällä.
Siunausta
jari laurilaOnhan Ahtisaarikin eläkkeellä mutta entäs Ollila?
- 10 vuotta
Kuka ne naiset Vaasan adventtikirkosta on säikyttänyt tiehensä?
- jarlau!!
Pysy ihmeessä erossa naisista.Nehän on vain ihmisen kolmanneksi parhaita ystäviä koiran ja hevosen jälkeen.
Ei niistä ole mitään hyötyä ainakaan näin 50v:n silmissä.
Jos ite pääsisin eroon tästä pirttihirmusta joka meillä on sylkäisisin kolmesti aina naikkosen kohdatessani.
- Nas.se
taitolaji.
Tuloksesta voi sitten päätellä osaamisen tason.
SÄPI:uun vetoaminenkaan ei näytä olevan ratkaisu.- jarlau
Joo hei
Kyllä totta puhut.
Naisten vonkaaminen on taitolaji.
Elämässä olen sekoittanut pääni naisten takia usemamman kerran rakastuessani, ja olen säikyttänyt hänet heti pois.
Ovat kavahtaneet innokkuuttani.
Minä olen suhteellisen vaativa, koska en tarvitse keittiöpiikaa/siivous/vaatehuoltohenkilöä/kylmäkkö/sisäkköä pelkästään, vaan selviän näistä hommista hyvin itsekin.
Naisen pitää olla mieluinen minulle.
Potra, verevä, kevytluinen ja vähäruokainen. Luonnollinen.
Naisia on ollut monia kymmeniä nuoruudessani lyhempään tai pidempään, ensimmäinen 16 vuotiaana, mutta en kaipaile enää pikasuhteita, tai muuten oloa yhdessä ilman vakavaa aikomusta, ja kavahdan sellaisia.
Ystävyys on erikseen ja siitä alkaa vakavampikin suhde jos on alkaakseen.
Päälle neljäkymppisenä kävin yökerhoissa bailaamassa 2-3 kertaa viikossa, ja sänkyyni tarjoutui paljolti nuoria molempia sukupuolia, mutta sanoin että voisin olla ikäni puolesta isäsi, kiitos ei.
Mutta oli hauskaa bailata parikymppisten kanssa, ja otin takaisin menetettyä nuoruuttani.
Kerrankin vanha veti 4 tuntia diskojytää yhteen pötköön siiderilasi lattian reunalla.
Ikäero voi olla suurikin, jos se tapahtuu rakkaudessa avioliitossa, ei siinä mitään.
Tämän ikäinen mies ihailee kolmikymppisiä.
Nuoret ovat kauniita ja hellusia ja heille varsinkin toivoo kaikkea hyvää aina, mutta suhtaudun isällisesti nuoriin.
Viriilille miehelle on joskus hankalaa olla yksin, mutta kaikkeen tottuu kun hillitsee aivonsa ajattelemasta liikaa.
Uskovainen saa Jumalan Hengen voiman, joka vapauttaa himoista. Ei ole perinjuuurin vaikeata.
Minulla oli ajatus käyttää myös sukupuoliset lahjat elämässä avioliitossa, rakastaa ja saada elämän yksinäisyyteen helpotusta.
Hyvät ystävätkin ovat kalliita tässä.
Ilman rakastumista en missään tapauksessa vakiinnu, ja se pitää olla molemminpuolista.
Minulla on kymmeniä vuosia aikaa tehdä kaikkea kivaa kaikenlaista, ja kunnossa olevan miehen potenssikin pelaa vielä päälle 80 kymppisenä, ja viagratkin voi sitten vielä ottaa avuksi.
Jumalan Henki kehotti minua käyttämään elämäni hyvin.
Sinkkuelämä on ihan suosittua ja tavallista nykyisin. Olen tottunut.
Nuorempana näin vaikeat vuodet kun poltin itseni työllä ja yhtäaikaisilla opinnoilla loppuun, ja viimeinen seurustelusuhde loppui tuolloin, ja poljin elämässä tyhjän päällä 15 vuotta, ja 5 vuotta meni vielä toipumiseen.
Moni kovempikin jätkä olisi hirttäytynyt moneen kertaan minun housuissani.
En hevillä jää murehtimaan turhia, enkä huononna elämäni nykyistä hyvää laatua haavelemalla mitään mitä minulla ei ole, sen kummemmin naista kuin omaisuuttakaan.
En myöskään aio enää uuvuttaa itseäni enää koskaan. Elämä on hyvää nyt.
Kaikkea hyvää Nasselle
jari laurila - Nas.se

jari laurilamutta jos kuvitelmat ja todellisuus eivät kohtaa, syntyy henkilön mielessä konflikti.
Siinä ei mielikuvistukaverit (esim. Jumala ja Jeesus) paljoa auta. - lik

jari laurilaTpäästä kärsii koko ruumis, niinhän sananlaskukin sanoo!
- jarlau
Nas.se kirjoitti:
mutta jos kuvitelmat ja todellisuus eivät kohtaa, syntyy henkilön mielessä konflikti.
Siinä ei mielikuvistukaverit (esim. Jumala ja Jeesus) paljoa auta.Uskon asiat ovat uskonasioita, mutta Raamatusta löytyy loogisuus kun sen vaan viitsii tutkia.
Uskovat itse ovat kokneet Jumalan Hengen voiman käytännössä, ja se vahvistaa uskoa.
Jumalan Henki puhutelee ihmistä usemman kerran ihmisen elämässä ja vetoaa pelastuksen puolesta.
Ihminen vastaa myöntävästi tai kieltävästi tähän.
Kun ihminen vastusta ja torjuu, kasvaa paatumus, ja Jumala ei ketään pakota.
Rakkaus on aina vastavuoroisuutta ja vapaaehtoista, ja siinä on myös velvollisuuksia.
Jumalan Henki puhuttelee silloin kun ihminen yleensä miettii uskon asioista ja syntiä.
Raamatussa on loogisuus, ja historiankin mukaan totuus. Kaikki Raamatun profetiat ovat tapahtuneet täsmällisesti, osa toteutuu parhaillaan ja osa odottaa aikaansa.
Tämä on paras todistus Raamatun luotettavuudesta, myös ihmisen ja luomakunnan monimutkaisuus ja riippuvuus toisistaan.
Mitään vastaavaa ei voi syntyä sattumalta.
Moni ankara vastustaja on kääntynyt.
Minä tutkin ahkerasti monet vuodet ennen kuin vakuutuin.
Ehkä et ole kokenut vielä kovin voimakasta kokemusta ja synnin surua, mutta se voi tulla myöhemmin.
Neuvon Sinua kysymään mieluimmin, kuin torjumaan suoralta kädeltä.
Eihän Sinua kukaan pakota mihinkään.
Minä vastaan mielelläni kysymyksiin myös sähköostissani kaikella luotamuksella.
En sähköpostini henkilöistä koskaan puhu mihinkään suuntaan sanaakaan, korkeintaan jonkun kokemusta yleisellä tasolla voin kertoa anonyymisti ettei voi henkilöä tunnistaa.
Minulla on itsellänikin ollut lankeemusta uskoni tiellä ja saan itsekin tehdä parannusta.
Ei ole mitään ylepeilemistä minulla missään asiassa.
Terveisin
jari laurila - Nas.se
jarlau kirjoitti:
Uskon asiat ovat uskonasioita, mutta Raamatusta löytyy loogisuus kun sen vaan viitsii tutkia.

jari laurilajotta raamatusta logiikka löytyy.
Minusta sinä valehtelet kirjoittaessasi:
"Raamatussa on loogisuus, ja historiankin mukaan totuus"
tai sitten historiaa tulkitaan noutopöytäteologiasta tutuin menetelmin.
-----
"Rakkaus on aina vastavuoroisuutta ja vapaaehtoista, ja siinä on myös velvollisuuksia. "
Noin yleensä, mutta tässä taidat käyttää sanaa rakkaus sen uskisraiskatussa merkityksessä, et sen normaalissa tarkoituksessa? Varsinkin kun tekstiesi valossa se toinen rakkaus on sinulle perin vierasta.
Mitä paatumukseesi ja lankeemuksiisi sekä synteihisi tulee, ne ovat sinun ja muiden hihhuleiden murheena.
Samoin kuin olematon mielikuvitusjumalasi, joka kuolee viimeistään isäntänsä kuollessa.
Itse toivoisin että saisit kuuppasi kirkkaaksi vielä ennen kuolemaasi ja ymmärtäisit luopua taikauskosta.
Uskon että tilanteeseesi löytyy luottamuksellista ammattiapua, ehkä myös UUT voi jeesata.
Meillä jokaisella on valinnan vapaus, joten sikäli saat pitää uskosi. Toivoisin kuitenkin että maailmaan ei enää tehtäisi lisää uskonnon uhreja, siinä sinäkin ehkä voit omalta osaltasi auttaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190