Kartanonherra

Muistan erään tapauksen, kun olin toimittajaharjoittelijana eräässä lehdessä. Tehtäväkseni oli annettu tehdä henkilökuva eräästä merkittävästä, poliittisesta henkilöstä jonka vaikutus kunnan elämään oli merkittävä.

Tarkoitus oli, että tekisin ns. syväluotaavan haastattelun ja siihen oli ollut varattava koko viikonloppu. Kirosin mielessäni tehtävän antajan alimpaan kadotukseen, koska hän oli mennyt pilaamaan viikonloppuni.

Oli elo-syyskuun vaihde. Illat olivat jo alkaneet hämärtyä yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Sää oli muuttunut kesäisen lämpimästä tuuliseksi ja sateiseksi, syksy teki tuloaan.

Kello oli vartin yli neljä perjantai-iltana, kun suuntasin pikkuisen autoni nokan kohti naapurikunnan rajoja. Sataatihuutti hieman ja hämärä hiipi tienoon yllä.
Ajatukset seilasivat poikakaverin ja tulevan haastateltavani väliä. Voi kuinka mielelläni olisinkaan jäänyt kotiin poikakaverin kainaloon viettämään yhteistä viikonloppua. Nyt sen sijaan ajelin yksin kohti viikonloppua josta en parhaalla tahdollanikaan voinut odottaa mitään kivaa.

Muistelin, että olin varmasti ottanut mukaan kaiken tarvitsemani. Matkalaukku, sellainen normaalia pienempi, oli pakattu täyteen vaatteita silmälläpitäen vanhan kartanon perinteitä.
Esimieheni lehdessä oli valottanut minua etiketistä mitä kartanossa, sen herra, noudatti.
Nauhuri ja muistiinpanovälineet olivat olkalaukussa jonka olin pakannut toimituksessa sieltä lähtiessäni.

Matkaa ei ollut pitkälti, mutta tuossa hämärtyvässä illassa ja vesisateessa se tuntui iäisyydeltä.

Vihdoin näin oppaakseni osoitettuja tienviittoja ja tiesin hiljennellä vauhtiani. Tihrustin tuulilasin läpi mitä kilvissä luki. Oikean viitan kohdalla hiljensin lisää ja käännyin kapeammalle tielle. Hetken ajettuani näin päivän viime kajossa pitkän koivukujanteen ajamani tien oikealla puolella.

Käännyin koivukujalle joka ei enää ollut niin upean lehtevä kuin vielä hetki sitten kesällä. Voin vain kuvitella millainen se oli ollut keskikesällä. Kuvia olin nähnyt kujasta ja itse kartanosta joten tiesin mitä odottaa.

Kujan päässä, joka oli varmaan lähes kahdensadan metrin mittainen, näkyi vanha herraskartano. Mitä lähemmäs ajoin sitä suuremmaksi se kävi sen tullessa esiin puiden takaa. Vaikuttava ilmestys.

Pysäyttäessäni auton pihaan, olin jo alkanut ihmetellä kun talossa ei näkynyt valoja. Kieltämättä pieni pelonpoikanen hiipi sisikuntaani. Mielikuvitukseni kun oli aina ollut hyvä, aloin ajatella kartanon vaikuttavan kummitustalolta. Kylmät väreet kulkivat kehoani pitkin ja manasin itseäni moisesta ajattelusta.

Nousin ulos ja vedin takkiani tiiviimmin ympärilleni sillä viileä tuuli tunki iholle epämielyttävästi. Tihkusade täydensi matalan mieleni.
Katselin taloa arvioivasti ja jatkoin ihmettelyäni miksi valoja ei näkynyt. Tai ei sentään, pieni ulkovalo ulko-oven yläpuolella oli päällä.

Laitoin savukkeen palamaan ja jatkoin talon tuijottamista. Aivan yllättäen oli sumua alkanut nousta maasta ja verhota ympäristöä vaippaansa. Kummitusmaisuus vain lisääntyi ja sitä myötä pelkoni. Käsi täristen yritin saada savuja keuhkoihini rauhoitaakseni hermojani.

Olin näkevinäni valon kajoa yhdestä alakerran ikkunasta. Aivan kuin sisällä olisi kulkenut joku hitaasti kynttilän kera. Valo häilähteli pitkin seiniä ja loi arvoituksellisia varjoja ympäristöön.

Samassa kuulin rasahtelua takaani sorakäytävältä. Aivan kuin siellä olisi liikkunut joku tai jokin. Sormeni herpaantuivat ja pudotin puoliksi poltetun savukkeen maahan. Kirosin hiljaa. Avasin auton oven kaivaakseni savukerasian olkalaukkuni sivutaskusta, kun radiosta alkoi Michael Jacksonin biisi 'Thriller'.

Voi luoja, ajattelin, tämä tästä vielä puuttui. Nousin nopeasti auton sisältä ja tärisevin käsin sytytin savukkeen. Rasahtelu sorakäytävällä oli loppunut. Sumu lisääntyi ja minua puistatti todella.

Samassa portaikon molemmin puolin oleviin lamppuihin syttyi valo. Ulko-ovi avautui naristen ja ovenrakoon ilmestyi englantilaisista elokuvista tuttu butler. Miehellä oli vanhahko palvelijan asu ja kädessä kynttelikkö. Olin siis nähnyt oikein; liikkuja sisätiloissa oli ollut tämä mies.

- Hyvä neiti, ettekö tulisi sisään? Miehen nariseva ääni muistutti öljyämätöntä saranaa. Yskäisin, sammutin savukkeen ja keräsin matkatavarani mukaan. Lukitessa autoani, kiittelin hengessäni tuota miestä oikeaoppisen ilmaantumisen johdosta. Pelkoni karisi, ainakin vähän.

Palvelija, joka esittäytyi Jamekseksi!, oli nuorempi mitä kauempaa olin arvaillut. Lisäksi vanhahtava pukeutuminen ja nariseva ääni oli saanut minut luulemaan miestä ainakin seitsemänkymppiseksi. Mies oli tuskin viittäkymmentä.

James ohjaili minut aulaan ja osoitti vasemmalle meneviä portaita. Hän mieluummin viittoili kun käytti sanaisia taitojaan.
Kipusin miehen perässä toiseen kerrokseen ja sieltä minulle osoitettiin huone.

Menin huoneeseen ja minua kohtasi mitä upein näky. Huone oli kuin vanhan englannin herraskartanosta, huone jollaisia näki vanhoissa elokuvissa. Pylvässänky oli jo yksin näkemisen arvoinen.

Laskin olkalaukkuni lattialle matkalaukkuni viereen, johon James oli sen laskenut kannettuaan sen huomaavaisesti puolestani ylös.
Katsahdin miestä ja tämä narisi ohjeensa:
- Isäntä toivoo näkevänsä neidin puolentunnin kuluttua alakerrassa. Ruokasalissa tarjoillaan illallinen tasan kello kaksikymmentä.
Olin kysyä miten löydän ruokasaliin, kun James ilmoitti:
- Tulen noutamaan neidin portaiden juurelta kello yhdeksäntoista viisikymmentäseitsemän.
Mitä muuta siihen voi kuin nyökätä ymmärtäneensä ohjeen.

Jäin yksin huoneeseen ja vain katselin ympärilleni. Tunsin olevani kuin jossain muussa maailmassa. Havahduin kuvitelmistani ja katsahdin rannekellooni. Minulla oli vain hieman aikaa laittautua illalliselle. Kiittelin itseäni, että olin kuunnellut pomoni neuvoja vaatteiden valinnassa.

Ehostin itseäni kevyesti, avasin ponnarini ja harjasin hiukseni, valitsin nopeasti sievimmän mekkoni jonka olin ottanut mukaani ja puin sen ylleni sekä lopuksi laitoin jalkoihini korkokengät.

Olin sovittuna aikana portaiden juurella johon James ilmaantui hiljaa kuin haamu. Taas nuo kummitusjutut tulivat mieleen, ajattelin itsekseni.

Ruokasali oli valtava. Sitä hallitsi pitkä pöytä joka oli katettu upeasti. Pöydän toisessa päässä istui mies, joka nousi seisomaan astuessani sisään.

Mies oli pitkä, tumma ja erikoisella tavalla komea. Hänestä säteili karismaattisuutta kuten ihmisistä jotka ovat tottuneet käskemään. Piirteiltään hän oli kuin graniittiin veistetty patsas; ilmeetön ja kulmikas. Tumma tukka oli alkanut harmaantua ja se oli sotilaallisesti leikattu; lyhyt ja terävästi rajattu. Nenä oli kyömy, silmät pistävät aivan kuin hypnoottiset, suu pieni huulten ollessa täyteläiset.

En saanut katsettani irti noista silmistä, ne ottivat otteeseensa ja veivät mukanaan.
Mies kumarsi ja sanoi:
- Tervetuloa neiti. Olkaa hyvä ja käykää pöytään.
James auttoi minulle tuolin alle ja olin hyvilläni, kun pääsin istumaan sillä jalkojani oli alkanut heikottamaan yht'äkkiä.

Keskustelimme hiljaa arkipäivän asioista samalla kun nautimme aivan ihanaa ankkaa kasvisten kera. Huomasin olevani todella nälkäinen, mutta onneksi muistin pöytätavat enkä ahminut ruokaani kuten minulla oli tapana, kun olin nälkäinen.

James väijyi huoneen hämärässä nurkassa ja palveli meitä pyytämättä. Viinilasi täyttyi sitä mukaa kun sitä tyhjensin. Punaviini oli varmasti jotain kallista laatua josta en tiennyt mitään, mutta nautin sitä hyvällä halulla.

Mielestäni kartanon herra katseli minua tiiviisti samalla, kun hän kyseli asioita minusta ja projektistani. Minua alkoi vaivata tuo pistävä katse joka tuntui porautuvan sieluuni saakka.

Mitä pitemmälle ilta kului sitä enemmän minusta tuntui, että herra riisui minua katseellaan. Tunteeni olivat sekavat. Välillä tunsin vaivaantuvani ja välillä taas tunsin kuumaa hehkua sisimmässäni joka kertoi vereni kuumenevan hetki hetkeltä. Haluni alkoivat herätä ja minua alkoi hävettää ajatusteni suunta.

Ilta kului nopeasti ja huumaantuneena viinistä, miehestä, miljööstä jossa olin, olin valmis vuoteeseen. Vuoteeseen vain nukkumaan, yksin.

Illan isäntä toivotteli minulle hyvää yötä. Me tapaisimme seuraavana päivänä jolloin tarkoitus oli aloittaa haastattelu lehteä varten.
James saatteli minut ylös huoneeseeni ja pian olin taas yksin.

Katselin itseäni kokovartalopeilistä riisuessani leninkiäni. Rinnat liivienkupeissa koholivat raskaan hengitykseni tahdissa ja kovettuneet nännit piirtyivät kankaaseen. Hipaisin nännejä hieman ja halun väreet vilistivät pitkin kehoani. Tunsin miten kostuin.

Leninki solahti jalkoihini lattialle. Astuin siitä sivuun. Kengät lennähtivät jaloistani huoneen nurkkaan. Riisuin liivit ja kosketin rintojani. Suljin silmäni ja tuo polttavakatseinen kartanon herra oli ajatuksissani takanani. Pusersin kämmeneni rintojeni peitoksi ja pyöritin käsiäni kevyesti ympäri. Nännit hieraantuivat kämmeniin ja saivat sen aikaan, että aloin huohottaa.

Valuin jo stringeihini rakkaudennestettä. Sormeni kaivautuivat stringien nauhan alle ja painuivat kuumalle lovelleni. Hehkuin ja kostuin yhä enemmän. Sormi tavoitti klitoriksen ja pyörähti siinä muutaman kerran. Voihkaisin.

Avasin silmäni ja pelästyin. Olin näkevinäni peilissä kartanon herran takanani käsi painumassa hävylleni. Voihkaisin uudelleen ja käännyin nopeasti ympäri. Olin edelleen yksin huoneessa.

Pudistin päätäni. Viini teki kepposiaan päässäni. Riisuin stringit pois ja livahdin untuvapeiton alle viileisiin lakanoihin. Painaessa pääni tyynyyn viimeisenä ajatuksena, ennen nukahtamista, oli tuo pistävä katseinen mies. Olin varma, että hän riisui minut ajatuksissaan monasti sinä iltana.

Huominen toisi uusia kokemuksia elämääni. Millaisia, sen näkisin kunhan olisin nukkunut hyvät yöunet ensin.

Jatkuu tulevaisuudessa kunhan kerkiän!