Turhaa haaveilla luovutetun Karjalan takaisin saamisesta, kun nykyinenkin Suomen Karjala on myynnissä venäläisille.
Asialla ovat lähinnä Etelä-Karjalassa asuvat karjalaiset, jotka ahneuksissaan kauppaavat isänmaata, mökkejä, mantuja ja huoneistoja ylihintaan venäläisille.
Tälle holtittomalle menolle on saatava nopea loppu.
Maan ja asunnonmyyntikielto saatava kiireesti aikaan EU:n ulkopuolisille ostajille.
SUOMEN KARJALA MYYNNISSÄ
10
1512
Vastaukset
- on isänmaallinen?
Julistetaan kilpailu, että kuka löytää yhdenkin isänmaallisen karjalaisotuksen, saa tuhat euroa. Ne evakot, joiden kanssa olen ollut 40 vuoden aikana, ovat valmiit siinä tehtaidensa ja kartanoidensa muistelussa myymään kaiken. Tirauttavat sitten itkuvirret korkealta kimittäen ilmoille.
- nassu pienemmällä
Älä puhu poika potaskaa, ikäsi on joku 20, etkä ole aito karjalaista evakkoa koskaan nähnytkään.
Aidot oikeat evakot eivät ole suurelta osaltaan mitään kartanon- tai tehtaanomistajia, vaan ihan tavallisia suomalaisia ihmisiä, joiden osalle on muista suomalaisista poiketen sattunut kotiseutunsa ja omaisuutensa menetys.
Täällä palstalla kyllä niitä isänmaattomia vilisee tarpeeksi, ovat valmiina tunnustamaan vanhan suomalaisen maan toisen valtion ikuiseksi omaisuudeksi.
- puuttua asiaan
Ei puutu. Suomen ulkopolitiikan johdossa on aito punalippuinen voimakaksikko Halonen-Tuomioja ja pääministerinä kepulainen Vanhanen.
Kepulaiset jarrumiehet taas muistamme vuosikymmenten varrelta mm. Karjalan liiton päällepäsmäreinä, joiden tärkein tehtävä oli jarruttaa ja estää Karjalan palautuskeskustelu.
Eli hallitus ei tule tekemään mitään, jos vimmastuttaa niin maalisvaaleissa on syytä huomata asia! Muista: ei kepu, ei demari, ei vasuri, ei vihreä(paitsi ryhdikäs Heidi Hautala), ei rkp (asia ei edes kuulu heille tai ei kiinnosta pätkääkään . kunhan pysyvät hallituksessa puolustamassa suhteettomia etujaan).
Kokoomus kyllä, kristilliset kyllä, perussuomalaiset kyllä. - Vastavuoroisuutta
Miksi et vastavuoroisesti lähde tonttiostoksille Kannakselle, Laatokan Karjalaan ja Aunuksen seudulle. Sieltä löytyy vielä monta komeaa järvenrantatonttia ja vaaramaisemaa.
- omaa maata valtaajilta
höpö pöpö. moneenko kertaan suomalaisten sitten pitäisi ostaa tskaisin valloittajilta oma maansa?
Vieterisääret ostavat Suomesta maata ja asuntoja päästäkseen luikertelemaan rauhalliseen EU-maahan. Minä en ainakaan uskaltaisi ostaa mökinpaikkaa Venäjältä esim. Petroskoin tai Pietarin mafian kontrollialueelta. Älä siis hölmöjä puhe! - ostaa
omaa maata valtaajilta kirjoitti:
höpö pöpö. moneenko kertaan suomalaisten sitten pitäisi ostaa tskaisin valloittajilta oma maansa?
Vieterisääret ostavat Suomesta maata ja asuntoja päästäkseen luikertelemaan rauhalliseen EU-maahan. Minä en ainakaan uskaltaisi ostaa mökinpaikkaa Venäjältä esim. Petroskoin tai Pietarin mafian kontrollialueelta. Älä siis hölmöjä puhe!Sveitsin tuomioistuimet antavat ilmaiseksi. Venäjä on niiden lakien alla. On ne mahtavia ne sveitsiläiset.
- Sahalinin saaret
ostaa kirjoitti:
Sveitsin tuomioistuimet antavat ilmaiseksi. Venäjä on niiden lakien alla. On ne mahtavia ne sveitsiläiset.
ovat jatkuvasti Venäjän ja Japanin välisten viileiden suhteiden syy. Japani ei edes teeskentele, vaan vaatii ihan aidosti sodissa menettämään saaria takaisin ennen sen kummempaa kanssakäymistä.
- tikkukirjaimilla
Enpä olisi uskonut, että insinöörin koulutuksella osaa
kirjoittaa - ja oikein tikkukirjaimilla! - Rajankirous
Totta haastat, kunhan aikaa kuluu ja niitä tulee itärjantakaa lisää, alkaa rajanpinnassa "pinna" kiristyä. Tulee ryppy rakkauteen,tällöin uusi kahina on valmis. Sitten venäliset pyytävät apua emämaasta. Kun ne eivät onnistuneet valloittamaan Suomea sotimalla, ovat keksineet>>>otetaan pala kerrallaan. Sisämaasta ei monikaan ole halukas muuttamaan rajan läheisyyteen kahinoiden pelossa. Nykyinen vasemmito-kepulais hallitus ei lotkauta korvaansa. Ei voi kuin sääliä tulevia sukupolvia.
- rajalla
Kyllä näyttää siltä että rajalla asumiseen liittyvät rajan kirot. Ei riitä että kauppa käy koska oheisilmiöt ovat niin huolestuttavia. Viina, huumeet, rikollisuus, vaatimukset venäjän kielen asemasta ja opetuksesta, palvelutarjonnasta vievät moneen kertaan rajakaupalla tienatun tulon.
Onko tässä päätä tai järkeä päästää röyhkeitä venäläisiä asumaan ja mellastamaan maassamme?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096386Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M883991L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa393335TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72730Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6121307Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55713- 61699
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193698- 8695
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47689