Vallankentät ja häpeä

Tittelityy

Eräs naisten kontrolloimisen tehokkain muoto on häpeän tunteen synnyttäminen. Häpeä on määritelty eritavoin, minä käsittelen sitä sosiologisen viitekehyksen mukaisesti:

"Häpeää tarkoittava muinaiskreikkalainen sana Aidos kytkee häpeän alastomuuteen. Häpeän ja syyllisyyden tunteet on vanhastaan kytketty aistimuksiin. Häpeä olisi tässä mielessä yhteydessä näkemiseen ja nähdyksi tulemiseen, syyllisyys taas kytkeytyisi omantunnon kuulemiseen. Häpeä ei niinkään heijasta sitä mitä olemme, vaan millaisissa olosuhteissa tulemme nähdyksi. Jos häpeän tunteen juurena on häväistys ja naurunalaiseksi joutumisen pelko, syyllisyyttä kuvaa parhaiten vihan pelko, hätä sisäisen auktoriteetin vihastumisesta."

Naiseuteen liitetään usein, sekä äitiys (hyvä nainen), että viettelijätär (huono nainen), naiset on siis selkeästi jaoteltu, miehisyyteen ei tälläistä jakoa liity. Tämä jaottelu mahdollistaa naisten hallitsemisen emotionaalisella kiristämisellä. Häpeän kautta tapahtuva hallitseminen sulkee naisten suut. Kokemuksista on vaikea kertoa, häpeän tunteen ollessa aina läsnä.

Häpeä liittyy selkeästi alistamiseen ja väkivaltaan. Naisten mahdollisuus puolustautua viedään, koska syyllistämällä uhri, hän kokee häpeää kohtelustaan, hän on huono nainen.

Naisten käytöstä arvioidaan kunniallisuuden ja kunniattomuuden käsitteillä, kun taas miesten käyttäytymistä määritetään kunnollisuuden ja kunnottomuuden käsitteillä. Tämä jaottelu alkaa jo lapsuudessa. Tyttöjen käytöstä kontrolloidaan jo silloin seksuaalisuuden kautta.

Yhteiskunnallisesti naisten häpeä on merkittävä asia, se on esteenä naisten keskinäiselle solidaarisuudelle, se on myös esteenä tasa-arvo kehitykselle. Naiset määrittelevät helposti myös toisiaan häpeän kautta. Tämä piirre on erittäin hyvin nähtävissä, myös nyt vellovassa keskustelussa, jossa nainen pyritty häpäisemään. Häpeämisen syyksi riittää jo rakastuminen ja siitä kertominen.

Pitkä matka on vielä tasa-arvoon.

18

3012

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j.pukkila

      ..ei tämä häpeä ja syyllistäminen koske yksinomaan naista..

      ..kyllä ilmaukset naistenmies, häntäheikki, pukki yms. titteleitä käytetään myös miehen syyllistämiseen ja miehen emotionaaliseen kiristämiseen..

      ..ja tämä kiristäminen voi olla erittäin rankka, kuten meneillään olevista keskusteluistakin on käynyt ilmi..

      ..mutta koska feminismi tarkastelee maailmaa vain yhdellä silmällä, niin saattaa tietysti syntyä illuusio, ettei moraali koskisi miessukupuolta ollenkaan..

      • Tittelityy

        Naista sidotaan häpeään enemmän seksuaalisuuden kautta. Kansanomainen sanonta,"ennen maa reppee, kun huora häppee". On varsin kuvaava. Häpeämätön nainen on sosiaalisen kontrollin ulottumattomissa. Seksuaalisesti vapaa nainen nähdään uhkana, miestä ei niinkään.

        Miesten häpeä on hieman toisenlainen. Miesten häpeään liittyy usein kasvojen menettäminen. Miesten täytyy myös menestä sosiaalisesti, ellei näin käy, koetaan häpeää riipumatta siitä, miksi epäonnistuttiin.

        Moraali liittyy selkeämmin syyllisyyteen, kuin häpeään. Syylisyys vaatii syntyäkseen teon tai ainakin ajatuksen morallittomasta. Häpeä ei syntyäkseen tarvitse mitään kielettyä tekemistä välttämättä, se on sikäli sisäsyntyinen. Moraalittomia tekoja voidaan katua ja siitä syntyy syyllisyys, tämä tunne ei tarvitse toisia ihmisiä syntyäkseen. Häpeään liittyy aina sosiaalinen aspekti, paljastumisen tunne.


    • Huhhellettähipuli

      Naisen henkinen liikkuma-ala on kulttuurissamme paljon suurempi kuin miehen. Tässä kysymyksessä pitäisin siis kulttuuria enemmän miestä kuin naista syrjivänä. Miehen rooli on edelleenkin paljon ahtaampi kuin naisen.

    • jorojukka-kukka

      (Samaa mieltä kirjoituksesi kanssa.) Se on merkillistä, ja omasta näkökulmastani käsittämätöntä, että naisen kunnian määrittely liittyy hyvin usein tavalla tai toisella mieheen (esim. seksuaalisuuden kautta tai naimisissa, yksinhuoltaja jne..).

      Naiselle on myös häpeällistä pitää puoliaan, kun taas miehelle sekin on kunnia.

      • j.pukkila

        ..puolensa pitäminen kuuluu ensisijaisesti miehelle..

        ..mies vahvempana puolustaa sekä itseään että perhettään..

        ..tokipa sitten räpätätifeminismi on tuonut mukanaan verbaalisen itsepuolustuksen, joka usein saa mitä oudoimpia, etten sanoisi tragikoomisia, piirteitä..


    • hohhoijaaa

      lopulta tarkoittamaane että tyttölapsille aletaan syöttämään mieshormoneita ja sitten huomataan että sillähän onkin penis. Mihinkäs sitä on lopulta tultu?: mieheksi.

      Kannattaisiko katsoa peiliin että miksikä sitä ollaan oikein synnyty.

    • P.e.p.e.

      Ehkä siihen on syynsä, nimittäin naisen suun sulkemiseen? (vaihteeksi case Kuronen...)

      Entä sitten jakaminen hyvään tai huonoon? Kuka naisia jakaa hyviin ja huonoihin, Miehetkö? En oikein osaa sanoa onko tuollaiset arvioinnit kovinkaan lähellä miehen ajatusmaailmaa. Entä kuka miehiä arvioi? Yleensä, yleisesti ja ihan yksilöidysti, mediassa pauhaavat naiset. Miehet arvioivat naista yleensä jos on positiivista kerrottavaa (negatiivinen pyritään viestittämään henk.kohtaisesti). Nainen taas arvioi miestä mennen tullen, laidasta laitaan, olipa paikalla eli kuulemassa kuka hyvänsä. Ehkä siihen on syynsä. Turvallisuuden tunne/selustatuki jne.

      • Tittelityy

        Naisten jako ei ole oikeastaan kenenkään tekemä, se on kulttuurillinen piirre. Häpeän tunteen synnyttäminen on sosiaalisen kontrollin keino, sikäli se on yhteisöllisesti tarkoituksenmukainen.

        Häpeä liittyy varsin kiinteästi naisten keskinäisiin suhteisiin, ei niinkään miehiin. Naiset kontrolloivat toisiaan, häpeän avulla. Siksi tämä aihe on hankala käsiteltäväksi ja siksi myös häpeä on jopa vaikeasti määriteltävä, se on niin syvällä tunne-elämässä oleva piirre.

        Häpeän kautta kasvatettu lapsi, reagoi häpeämällä jopa normaaleihin tilanteisiin ja jopa sellaisiin jossa esim aggressiivisuus olisi luonnollisempi reagtio. Näin häpeään liittyy alistamisen mahdollisuus. Maria puhuikin syntipukki käsitteestä, se kytkeytyy näin häpeän tunteisiin. Syntipukiksi joutuva näkee ongelmat itsessään ja ei osaa hahmottaa ympäristönsä häiriöitä, häpeä sumentaessa todellisuudentajun.


    • SK rauhaan

      Ehkä huora/madonna- jaottelu on totta. Ehkä asia kumpuaa Raamatun maailmasta ja on miesvaltaisen yhteiskunnan syytä.

      Naiset tätä ajattelua kuitenkin pitävät yllä. Parisuhteessa elävät, omaa pesäänsä valvovat naiset.

      Perheelliselle sinkku on kauhistus; joko ei saa miestä tai on huora.
      Vuokralla asuva on juoppo ja huono ihminen, jos arvostelija itse asuu omistusasunnossa.
      Liikaa meikkava nainen on lehmä ja pilluhaukka.

      Miehiä tällaiset asiat kiinnostavat harvinaisen vähän. SK on poikkeus. Hän ei ole "rakastunut ja kertonut siitä", vaan selkeästi yrittänyt rahastaa ja hankkia ansaitsematonta julkisuutta asiallaan. Hän on pyrkinyt uudeksi M. Fingerroosiksi ja ehkä siinä vielä onnistuukin.

    • kannaksen poika

      aikoinaan miulle sukupuolivalistusta seuraavasti:
      Muista poika, että on kahdenlaissia naisia- hyviä ja huonoja-- mutta ne huonot naiset ovat joskus pirkuleen hyviä.

    • yksinkertainen

      että elokuvissa paha nainen on yleensä tummahiuksinen kun taas hyvä nainen on vaalea.

      Tuntuisi ainakin yksinkertaisen mielestä siltä, että hyvää vauhtia olemme muuttamassa tätä äitimyyttiä nyky-yhteiskunnassa ja perheen äidin rooli ei ole mitenkään hyvä asia vaan kyseessä on enemmänkin feministisen periaatteen pettävä naiseläjä, jota tulee moittia. Urakeskeisyys on siinä määrin laajentunut, että kehityksessä kiitävä miestä vain tiettyihin tarpeisiin käyttävä nainen ei ole mitenkään tavaton. Hän toteuttaa vain itseään, joka alkaa paikoittain olla ihan hyväksyttävä elämäntapa naiselle. Miehellehän se on sitä ollut varmaankin aina.

      Naisten solidaarisuudesta tuli mieleen malli esimerkki. Meillä kun sattuu olemaan sellainen suhteellisen tiukka ystäväpiiri. Eräs piiriin kuuluva mies alkoi seurustelemaan naisen kanssa. Kieltämättä miellyttävä katsella ja sellainen perinteisempi nainen ja ns. kodin hengetär. Tätä naista eivät meinaa muut ystäväpiirin naiset hyväksyä sitten millään. Naisen ollessa muualla kuin kanssamme iltaa viettämässä on hän illan puheenaiheena n.90% ajasta naisten keskuudessa. Pitää myöntää, että sävy ei ole kovin positiivinen. Pitänee vielä huomauttaa, että tämä nainen ei ole tehnyt mitään "väärää". Parisuhteiden kautta tulleilla miehillä ei ole ollut moisia vaikeuksia päästä porukkaan mukaan. Kummallista, eikö totta? Vai normaalia arkea?

      On totta, että varsinkin perheellinen nainen on helppo syyllistää ja saada tuntemaan häpeää monin eri tavoin vielä nykyisinkin. Jos hänellä on ura häntä voi moittia lapsten laiminlyönnistä. Jos hän on kotiäiti voidaan häntä moittia miehensä siivellä elämisestä ja siitä, että kukaan itseään kunnioittava nainen "ei elä miehensä rahoilla". Tosin jälkimmäiseen on antanut mahdollisuuden myös feministinen tasa-arvokäsitys, joka tekee naisen urasta melkein pakollisen.

      Olen joskus asiaa miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että ehkä kaikkea ei voi saada. Tietenkin naisella on erityisiä rasitteita omalle elämälleen perinteisten roolijakojen vuoksi. Mutta ei urakeskeistä miestäkään mielletä niin helposti hyväksi isäksi kuin vähemmän uraan keskittyvää, lasten kanssa aikaa viettävää.

      • Tittelityy

        Tyttöjen kasvattamiseen liittyy ns. yksillösyys perinteisesti. Tämä kasvatustapa on olemassa taustalla koko ajan. Tytöt kilpailevat keskenään, sekä koulussa, että ystäväpiirinsä keskuudessa. Tyttöjen voimistelu on hyvä esimerkki, tyttöjen joukkupelitaitoja ei nähdä niinkään tarpeeliseksi kehittää, liikuntalajit ovat yksillöllisempiä. Yksilöllisiin lajeihin liittyy keskinäinen kilpailu, ei yhdessä yrittäminen. Tyttöjen sosiaalisuuteen liittyy myös kahtiajako, tämä näkyy ystävyyssuhteissa siten, että kaksi lasta leikkii keskenään, kolmannen jäädessä ulkopuolelle. Tämä sosiaalisuuden kaventuminen on kasvatuksen tulosta. Kahtiajako on helposti nähtävissä. Toiseus on pelottavaa ja siihen liityvän häpeän vuoksi pyritään pitämään ystävistä kiinni, pelaten ulkopuolelle joku toinen. Tämä on raakaa peliä.

        Aikuisten naisten piirissä erilaisuus nähdään myös pelottavana ja kun syvistä emotionaalisista tunteista on kyse, oman toiminnan tarkastelu on vaikeaa, sitä ei havaita. Naisjoukosta ulkopuoliseksi jää hyvinkin helposta erilainen nainen. Erona miesten erilaisuuden kammoon, naiset pelaavat pois ryhmästään vain hieman erialisen. Erittäin poikeava nainen on jo itsesään "toinen", hän ei siis muodosta uhkaa. Naisryhmän ulkopuolelle jäävä, kokee häpeää, johtuipa sulkeminen mistä syystä tahansa. Häpeän välttämiseksi pyritään vahvasti liittoutumaan ja uhaksi koettu häpäisemään. Näin siis kuuluu joukkoon ja ulkopuolelle joutuminen on vältetty. Tämä mekanismi on: "Hajoita ja hallitse toimintaa" ja sen vuoksi naisten vallankentät ovat pienet. Vallankenttien kutistaminen käy siis kuin itsestään. Pyritään mukautumaan joukkoon, hinnastakaan ei ole niin väliä.

        Naisten keskinäisen solidaarisuuden lisäämiseksi olisi tärkeää tutustua myös omiin sisäisiin ja jopa häpeällisinäkin pidettyihin puoliin. Pelkkä hokeminen siitä, kuinka sorrettuja naiset ovat ei riitä. Pelko ulkopuoliseksi joutumisesta on kohdattava jokaisen ihmisen ja häpeän tunteita on niitäkin pystyttävä käsittelemään. Ainoastaan näin naisten eteneminen työelämässä mahdollistuu.
        Tuki toisilta naisilta olisi silloin olemassa.


    • vain

      sanoa, että kiitos hyvästä kirjoituksesta. Näiden takia joskus viitsin palstaa lukea.

      • Tittelityy

        Pelkäsin hiukan viestini vastaanottoa. aihen on niin vaikea. Viestisi tunti hyvältä.


      • Hertha
        Tittelityy kirjoitti:

        Pelkäsin hiukan viestini vastaanottoa. aihen on niin vaikea. Viestisi tunti hyvältä.

        Nämä psykologiset, sosiaalipsykologiset, sosiologiset näkökulmat ovat todella "hallussasi".


      • Ruosutar
        Hertha kirjoitti:

        Nämä psykologiset, sosiaalipsykologiset, sosiologiset näkökulmat ovat todella "hallussasi".

        ole ollut palstalla jo kauan etkä vieläkään ole näköjään tietoinen siitä että Tittelityy on tehnyt täysin selväksi sen seikan että hänen mielestään psykologia/biologia ovat huuhaata ja humpuukia. Ja sen hän sanoo haluamatta edes tietää siitä mitään.

        Tittelityyhän on konstruktivismin kannattaja ja näkee ihmisen pelkästään sosiaalisena konstruktiona.

        Tittelityy on jopa kieltänyt minun kirjoittamasta mitään psykologiseen näkökantaan perustuvaa, sillä hän omien sanojensa mukaan hermostsuu siitä. Avec Marian hän näkyy sallivan keskustella vaikka minä liikun samoilla linjoilla Avec Marian kanssa. Heillä akai on jokin yhteinen tekijä joka heitä yhdistää, en tiedä...

        Minua ihmetyttää kovasti Tittelityyn hermostuneisuus. En ole koskaan tavannut henkilöä joka olisi sanonut hermostuvansa psykologiasta.

        Sen sijaan tiedän että on yleistä että ihmisillä on pelkoja ja ennakkoluuloja psykologiaa kohtaan, tai paremminkin psykeä kohtaan, ja siihen on luonnollien selityskin. Ihmiset pelkäävät alitajuntaisesti omaa alitajuntaansa ja sen sisältöä ja siksi he puolustautuvat sitä vastaan. Voisi sanoa että he pelkäävät itseään.

        Psykologian mukaan ihmiset eivät tunne itseään vaikka monet luulevat tuntevansa. Kukaan meistä ei koskaan voi oppiakkaan tuntemaan itseään täysin mutta siihen suuntaan olisi hyvä pyrkiä.

        Ruotsin kielessä on sana "självförverkligande". Se tarkoitata suurin piirtein että paneutua johonkin mikä kehittää ja tyydyttää omaa persoonallisuutta.


      • ei lupia
        Ruosutar kirjoitti:

        ole ollut palstalla jo kauan etkä vieläkään ole näköjään tietoinen siitä että Tittelityy on tehnyt täysin selväksi sen seikan että hänen mielestään psykologia/biologia ovat huuhaata ja humpuukia. Ja sen hän sanoo haluamatta edes tietää siitä mitään.

        Tittelityyhän on konstruktivismin kannattaja ja näkee ihmisen pelkästään sosiaalisena konstruktiona.

        Tittelityy on jopa kieltänyt minun kirjoittamasta mitään psykologiseen näkökantaan perustuvaa, sillä hän omien sanojensa mukaan hermostsuu siitä. Avec Marian hän näkyy sallivan keskustella vaikka minä liikun samoilla linjoilla Avec Marian kanssa. Heillä akai on jokin yhteinen tekijä joka heitä yhdistää, en tiedä...

        Minua ihmetyttää kovasti Tittelityyn hermostuneisuus. En ole koskaan tavannut henkilöä joka olisi sanonut hermostuvansa psykologiasta.

        Sen sijaan tiedän että on yleistä että ihmisillä on pelkoja ja ennakkoluuloja psykologiaa kohtaan, tai paremminkin psykeä kohtaan, ja siihen on luonnollien selityskin. Ihmiset pelkäävät alitajuntaisesti omaa alitajuntaansa ja sen sisältöä ja siksi he puolustautuvat sitä vastaan. Voisi sanoa että he pelkäävät itseään.

        Psykologian mukaan ihmiset eivät tunne itseään vaikka monet luulevat tuntevansa. Kukaan meistä ei koskaan voi oppiakkaan tuntemaan itseään täysin mutta siihen suuntaan olisi hyvä pyrkiä.

        Ruotsin kielessä on sana "självförverkligande". Se tarkoitata suurin piirtein että paneutua johonkin mikä kehittää ja tyydyttää omaa persoonallisuutta.

        kysele. Siitäkin erikoislaatuinen nainen.


      • Ruosutar
        ei lupia kirjoitti:

        kysele. Siitäkin erikoislaatuinen nainen.

        "maria
        ei lupia kysele. Siitäkin erikoislaatuinen nainen."

        Eihän asia minulle kuulu sen puoleen, kunhan nyt mainitsin vaan ihmetellessäni...

        Maria toimii enempi privaattihenkilönä elämäsäään, minulla on määrätyt esteet jo työnilaadun takia verissä... en siitä sen kummemmin ala keskustelemaan. Sanon vaan että yritän kyllä olla aivan privaatti henkilö, oma itseni, kaikkine vikoineni ja hyveineni, tällä palstalla kuten vapaa-aikanani muutenkin mutta joskus se vie aikaa vaihtaa työtakkia kotiasuun, niin sanoakseni.


    Ketjusta on poistettu 54 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe