Hamppu laillista Suomessa!

kivunhoitoon

Apteekkarin mukaan tärkeintä, että sairas ihminen saa avun

Turun Sanomat

TS/Timo Jerkku
Ainoana Suomessa erikoisluvan lääkekannabiksen käyttöön saanut mies
hakee lääkkeensä apteekista kymmenen päivän annoksina. Lääkkeen käyttöä
valvotaan tiukasti.

Turun Linnan Apteekin apteekkarin Markku Knuutilan mielestä on
käsittämätöntä, että Suomen viranomaiset eväävät lainsäädäntöön vedoten
maailmalla tutkitusti hyväksi havaitun ja vakavasti sairaan potilaan
kipuja lievittävän hoitomuodon. Maissa, joissa lääkekannabiksella on
myyntilupa, ainetta käytetään muun muassa selkäydinkipuihin ja
multippeliskleroosin eli MS-taudin hoitoon.
- On järjen vastaista, että apu halutaan kieltää potilaalta, joka on
löytänyt hollantilaisen professori Cambridgen avulla toimivan pätevän
hoitomuodon vahvojen opiaattien tilalle. Opiaatiti eivät sovi kaikille.
Luulisi, että viranomaiset haluaisivat päinvastoin Suomesta
tutkimuksellista lisätietoa, jotta lakipykäliä voitaisiin tarvittaessa
muuttaa saadun tiedon suuntaiseksi, Knuutila sanoo.
Mies, jolle nyt myönnettiin erityislupa lääkekannabiksen käyttöön
kivunlievityksessä, vaurioitti vakavasti selkänsä ja niskansa
auto-onnettomuudessa neljä vuotta sitten. Siitä lähtien hän on kärsinyt
neuropaattisesta kivusta, joka johtuu selän hermovaurioista. Neljä
ensimmäistä kuukautta mies oli kiputilansa vuoksi liikuntakyvytön.
Kolmen vuoden ajan hän söi erilaisia opiaattijohdannaisia, jotka
aiheuttivat sivuoireita vatsassa ja sydämessä.
- Opiaatit toivat jonkinasteista kivunlievitystä, mutta eivät
parantaneet oireita. Aloin etsiä vaihtoehtoista hoitomenetelmää, joka
perustuisi turvalliseen lääkitykseen, turvallisuussyistä nimettömänä
esiintyvä mies sanoo.
Mies taisteli 20 kuukautta, ennen kuin erityislupa myönnettiin. Asia
eteni lopulta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että Lääkelaitoksen
pitää myöntää erityislupa, koska lääketieteelliset perustelut ovat
olemassa. Lääkekannabikselle tulee olla erityisluvan lisäksi
maahantuontilupa, Hollannin vientilupa sekä YK:n maakiintiö.
Elämänlaatu paremmaksi
Mies on käyttänyt lääkekannabista nyt puolentoista viikon ajan. Hän
hakee lääkkeensä apteekista kymmenen päivän annoksina eli 20 grammaa
kerrallaan. Kolme neljäsosaa päiväannoksesta hän ottaa nestemäisenä
teen seassa, yhden neljäsosan poltettuna.
- Elämänlaatu on parantunut huomattavasti. Elimistö toimii paremmin, ja
unensaantiprosessi on helpompi kuin kipulääkkeitä käyttäessäni.
Ahdistustilat ja masennus ovat hävinneet, mies kuvailee.
Knuutila korostaa, että mies saa lääkkeensä tiukan kontrollin alaisena,
eikä väärinkäyttöriskiä ole. Hän käy säännöllisesti lääkärin
vastaanotolla, joka varmistaa hoidon onnistumisen. Knuutila tekee myös
tarkan eron kannabiksen lääkinnällisen ja huumekäytön välille.
- Lääkekannabista kasvatetaan Hollannissa valtiollisen
lääkekannabisviraston laitoksissa, jossa kaikki olosuhteet on tarkkaan
standardoitu ja valvottu sekä aineen pitoisuudet tarkkaan määritelty.
- Tapaus on ollut potilaan kannalta sietämätön. Viranomaisilta puuttui
rohkeutta ottaa vastuuta luvan myöntämiseen kohtuullisessa ajassa, mikä
aiheutti potilaalle valtavasti kuluja ja vaivaa.
- Toivon, että tämä tapaus herättää asiallista keskustelua. On
ensisijaisen tärkeää, että vakavasti sairas ihminen saa hoitoa.
Potilasta tulee hoitaa hoitotulosten eikä lakipykälien mukaan.

1

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nykyaikaa

      Erinomaista!
      Vihdoinkin on tajuttu asettaa ihmisen kärsimykset turhan byrokratian edelle. Aine joka vuonna 1961 asetettiin arpomalla laittomaksi lääkeaineeksi silloisen tiedon perusteella on saatu nykytieteen avulla uudestaan oikeuskäsittelyn alle.
      Lääketieteelliset ominaisuudet on kumminkin ollut tiedossa jo useamman vuosikymmenen ajan. Vain leimaus huumeisiin on vähentänyt aineen lääketieteellistä käyttöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe