Lainaus:
"Esa Sievinen - isistä parhain
10.12.2006 20:32
Jani ja Esa Sievisen muodostamassa tandemissa isä-Esa on aina ollut se tunteikas osapuoli.
Lyhyen radan EM-uinneissa Esa Sievisen silmäkulmat kostuivat jo ennen Janin ensimmäistäkään uintivetoa Mäkelänrinteen uintikeskuksessa hänen nähdessään parhaita paloja poikansa menneistä uroteoista - ja uudelleen hänen selostaessaan omaa liikutustaan.
- Kun näin aamulla paloja Janin parhaista uinneista musiikin kanssa, väkisin..., Esa Sievinen sanoi lauantaiaamuna ennen kuin liikutus katkaisi lauseen.
Valmennusta 28 vuotta
Valmentajaisän äänen huokoisuudesta saattoi kuulla kurkunpäätä puristaneen tunnekuohun lisäksi jälkiä tuhansista kloorinkosteissa halleissa päästetyistä huudoista. Esa Sievinen laskee valmentaneensa poikaansa 28 vuotta. Se on puolet hänen tähän mennessä elämästään elämästä.
Jani oli 4-vuotias, kun Esa Sievinen heitti poikansa Nummelan upouuden nelirataisen uimahallin altaaseen ja katsoi, uisiko poika vai uppoaisiko.
- Silloin kun Jani ja Antti Kasvio nousivat huipulle, kukaan muu uimari maailmassa ei tehnyt niin paljon töitä.
Se on varmasti totta. Kerran Jani ei halunnut lähteä uintiharjoituksiin vaan halusi jäädä leikkimään uudella leikkipyssyllään. Tuolla tavalla ei saavuteta maailmanmestaruuksia, Esa selitti pojalleen, mutta lapsen mielessä uusi lelu oli tärkeämpi kuin maailmanmestaruus. Silloin isä katkaisi leikkipyssyn polveaan vasten.
Ja kerran Esa lukitsi poikansa polkupyörän kellariin, kun lähtö uintihallille ei olisi kiinnostanut Jania.
Se oli kovaa rakkautta, mutta kovat olivat tavoitteetkin. Tuolloin, 1980-luvulla, ajatus suomalaisesta uinnin maailmanmestarista kuulosti yhtä todennäköiseltä kuin kuvitelma suomalaisesta kuulennosta.
16 vuotta hermopainetta
Tuollaiset tilanteet voivat silti jäädä ikuisesti kummittelemaan vanhemman mieleen vielä senkin jälkeen kun lapsi on aikuistunut ja sanonut ymmärtävänsä. Miten pitkälle lastaan voi työntää? Miten pitkälle lapsensa elämää voi säädellä?
Esa Sievinen oli valmis työntämään poikaansa pitkälle, pitemmälle kuin muut ja ohjasi Janin jättämään opiskelun peruskoulun jälkeen, jättäytymään kokonaan veden varaan.
Niin hän teki itsekin, jätti puusepän työnsä, ryhtyi poikansa päätoimiseksi valmentajaksi, valjasti koko perheen Janin uintiuraa kiskomaan ja tuli lopulta poikansa tavoin julkkikseksi, jonka laihdutuskuurit, avioero, uusi suhde ja uudet lapset ovat olleet kaikkien kiinnostuneiden tiedossa.
- Lasken, että Jani on uinut maailman huipulla 16 vuotta ja tämä on ollut 16 vuotta hirveää hermopainetta, minulle ja Janille myös.
Siksi Esa Sievisen tunteet olivat viikonlopun ajan sekava keitos jännitystä, haikeutta ja helpotusta hänen poikansa uintiuran lipuessa kohti vääjäämätöntä päätöstään.
- Kisojen aikana olen ollut valmentaja, palkintojenjaon aikaan isä, ylpeä siitä, että se on minun poikani.
Tuo kaksijakoisuus on kuultavissa myös tavasta, jolla Esa Sievinen viittaa kuuluisimpaan poikaansa: välillä hän puhuu pojastaan "Janista" ja välillä "Jani Sievisestä" - "että on turha verrata Jani Sieviseen" - aivan kuin jostain etäisestä tuttavasta.
Entä jos Esa Sievinen voisi kääntää kelloa taaksepäin, olisiko hän silloin pojalleen enemmän isä ja vähemmän valmentaja?
- En. Kyllä se on ollut tasapainossa.
STT"
Lähde: Iltalehti
http://www.iltalehti.fi/urheilu/200612105474479_ur.shtml
Katso myös:
http://www.sanasinko.net
Hinnalla millä hyvänsä
- Angeli
0
78
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750