Mietin vain että onkohan masennus sinkuilla jotenkin yleisempää kuin parisuhteessa elävillä? Tai jotain? Onkohan kuinka monella masennuksen perusta sinkkuudessa.. Kun noita kävi läpi noita kirjoituksia tällä palstalla, vaikutti monessa kohdassa että koko elämä on sitä, että yrittää etsiä puolisoa. Tai että ainakin haluaisi sen olevan sellaista mutta on myös muita velvotteita..
Jännä homma kyllä minun mielestäni.
Masennus
Minä (n)
19
1474
Vastaukset
- etsiä jatkuvasti
Mutta kumppani on joskus pakko saada. Masentaahan se kun on yksin ja elämä menee tavallaan hukkaan. Ei yksin ole kiva asioita tehdä muutenkaan jatkuvasti. Se etsiminen ei ole mikään itseisarvo, ois se kiva jos tuloksiakin joskus tulisi eikä aina pettymyksiä.
- en_jaksa_keksiä
Näyttäisi se olevan ainakin kun ystäväpiiriään katselee. Aika monella heistä tuntuu olevan mieli maassa konsanaan. En tosin tiedä masentuuko sitä sinkkuna helpommin, mutta siitä yli pääseminen takuulla on vaikeampaa, kun ei ketään rapsuttamassa korvan takaa. :)
Ainakin itse huomannut sen, että kaikki päivät tuntuvat eilisen toisinnoilta, samaa harmaata arkea päivästä toiseen. Tilanne masentaa toisinaan, mutta kaikkeen turtuu ajan kanssa eikä sitä enää oikeastaan edes osaa masentua koko asiasta, sitä vain elää päivä kerrallaan yrittäen välttää asian miettimistä sen koommin.- minämä
Onnellisuus on aika pitkälti omasta asenteesta kiinni, jos olosuhteet on suurinpiirtein ok ja on edes jonkinlaista seuraa. Maailma on niin mielenkiintoinen paikka...
Olen juuri samaa mieltä kanssasi, ehkä sinkut kuitenkin masentuu helpommin. Itseni kanssa saan tehdä aika tavalla töitä, että lopetan ikävien asioiden märehtimisen ja en esmeks loukkaannu jostain puolileikillään-tai tosissaankaan-heitetystä ikävän sävyisestä kommentista, vaan jatkan eteenpäin.
Juuri pahojen päivien varalle olisi kiva, jos olisi parisuhde. Tietysti olisi kiva jakaa myös elämän huippuhetket jonkun läheisen kanssa.
Olen myös sen verran fyysinen ihminen, että aika useasti tuntuu, että fyysisen läheisyyden ja seksin puute on sinkkuudessa kuitenkin kaikista kamalinta ;) - en_jaksa_keksiä
minämä kirjoitti:
Onnellisuus on aika pitkälti omasta asenteesta kiinni, jos olosuhteet on suurinpiirtein ok ja on edes jonkinlaista seuraa. Maailma on niin mielenkiintoinen paikka...
Olen juuri samaa mieltä kanssasi, ehkä sinkut kuitenkin masentuu helpommin. Itseni kanssa saan tehdä aika tavalla töitä, että lopetan ikävien asioiden märehtimisen ja en esmeks loukkaannu jostain puolileikillään-tai tosissaankaan-heitetystä ikävän sävyisestä kommentista, vaan jatkan eteenpäin.
Juuri pahojen päivien varalle olisi kiva, jos olisi parisuhde. Tietysti olisi kiva jakaa myös elämän huippuhetket jonkun läheisen kanssa.
Olen myös sen verran fyysinen ihminen, että aika useasti tuntuu, että fyysisen läheisyyden ja seksin puute on sinkkuudessa kuitenkin kaikista kamalinta ;)Onnellisuushan on oikeastaan vain v-tutuksen puutetta aivan samalla tavalla kuin yö on mustan ilman kasautuma.
Muistan yhden tilanteen omasta elämästäni vähän turhankin hyvin. Olin todella pahasti flunssassa noin kuukausi sitten, en saanut mitään apua keneltäkään, koska kaikki sukulaiset asuvat kaukana ja suurin osa ystävistänikin jäi kauas kotikonnuille muuttaessani työn perässä. Oli äärimmäisen palkitsevaa yrittää laittaa itselleen edes kupillisen teetä (kaupassa käymisestä ei edes puhuta) siinä kunnossa kun kädet tärisevät niin pahasti että hädintuskin kuppi pysyy kädessä. Sillä hetkellä mielessä kävi miten paljon helpompaa arki olisi jos ei kaikki kaatuisi aina vain omille hartioille, sääliksi kyllä käy yksinasuvia vanhuksia joille tuo tuottanee päivittäin suuria ongelmia.
Jotenkin sitä vain on sellainen olo että sitä elää elämäänsä eteenpäin kuin unessa, mikään ei tunnu miltään ja suuretkin ilonaiheet tuntuvat usein aivan turhanpäiväisiltä ja merkityksettömiltä. Itselläni on myös taipumusta siihen että alan puntaroimaan liikaa niitä asioita jotka mieltä painavat, olivatpa ne miten pieniä tahansa. Onneksi sitä on oppinut aikojen saatossa kääntämään ajatukset toisaalle ja keskittymään siihen mitä on tekemässä juuri sillä hetkellä, ilman mielekästä ja mielenkiintoista työtä olisi varmaankin järjen valo sammunut päästä jo aikoja sitten. - Tyttis79
en_jaksa_keksiä kirjoitti:
Onnellisuushan on oikeastaan vain v-tutuksen puutetta aivan samalla tavalla kuin yö on mustan ilman kasautuma.
Muistan yhden tilanteen omasta elämästäni vähän turhankin hyvin. Olin todella pahasti flunssassa noin kuukausi sitten, en saanut mitään apua keneltäkään, koska kaikki sukulaiset asuvat kaukana ja suurin osa ystävistänikin jäi kauas kotikonnuille muuttaessani työn perässä. Oli äärimmäisen palkitsevaa yrittää laittaa itselleen edes kupillisen teetä (kaupassa käymisestä ei edes puhuta) siinä kunnossa kun kädet tärisevät niin pahasti että hädintuskin kuppi pysyy kädessä. Sillä hetkellä mielessä kävi miten paljon helpompaa arki olisi jos ei kaikki kaatuisi aina vain omille hartioille, sääliksi kyllä käy yksinasuvia vanhuksia joille tuo tuottanee päivittäin suuria ongelmia.
Jotenkin sitä vain on sellainen olo että sitä elää elämäänsä eteenpäin kuin unessa, mikään ei tunnu miltään ja suuretkin ilonaiheet tuntuvat usein aivan turhanpäiväisiltä ja merkityksettömiltä. Itselläni on myös taipumusta siihen että alan puntaroimaan liikaa niitä asioita jotka mieltä painavat, olivatpa ne miten pieniä tahansa. Onneksi sitä on oppinut aikojen saatossa kääntämään ajatukset toisaalle ja keskittymään siihen mitä on tekemässä juuri sillä hetkellä, ilman mielekästä ja mielenkiintoista työtä olisi varmaankin järjen valo sammunut päästä jo aikoja sitten.Oon kans tässä sairastellut viimeaikoina ja mietin, että ajatella, jos ei olisi ketään kelle soittaa apua tarvitessaan. Onneksi minulla on. Mutta kaikilla ei ole.
Mietin sitä, jos olisin töissä jossain paikassa,missä en tuntisi ketään..keltä saisi apua tarvittaessa? Toisaalta olen aika nopea tutustumaan ihmisiin esim. työpaikalla, että varmaan ekan työpäivän jälkeen osaisi jo muutaman nimen ja kasvon työpaikalta. Ja mietin sitäkin, että voiko tollasille työkavereille sitten soittaa jos vaikka on ollut kauan kipeenä ja tarvis esim. apteekissa kävijää. En tiiä oikeen, mut mä varmaan oikeesti soittaisin duuniin jollekkin työkaverille, jos muuta ei olisi. Eihän sitä voi olla soittamatta, jos ei kerta kaikkiaan yksin pärjää. Onneksi hakeudun aina saman harrastuksen pariin, missä sitten asunkin. Että varmaan sieltä harrastuksesta tulisi jotain tuttuja, joista voisi tulla ihan kavereita ja ystäviä vapaa-ajallekkin. Tai jollekkin avoimen yliopiston kurssille varmaan menisin, jos tuntuu että aina saa kökätä yksin kotona eikä oo mitään elämää.
Mut sitäkin sairasvuoteella kelasin, että ihan hyvin mulle voi soittaa joskus joku ihan puolituttu ihminen tai joku jonka juuri ja juuri muistan jostain, ja pyytää jotain palvelusta sairaana ollessaan tms. Pitäisi silloin muistaa autaa, koskaan ei tiedä miten vakavista asioista tyypillä oikeasti voi olla kyse. - en_jaksa_keksiä
Tyttis79 kirjoitti:
Oon kans tässä sairastellut viimeaikoina ja mietin, että ajatella, jos ei olisi ketään kelle soittaa apua tarvitessaan. Onneksi minulla on. Mutta kaikilla ei ole.
Mietin sitä, jos olisin töissä jossain paikassa,missä en tuntisi ketään..keltä saisi apua tarvittaessa? Toisaalta olen aika nopea tutustumaan ihmisiin esim. työpaikalla, että varmaan ekan työpäivän jälkeen osaisi jo muutaman nimen ja kasvon työpaikalta. Ja mietin sitäkin, että voiko tollasille työkavereille sitten soittaa jos vaikka on ollut kauan kipeenä ja tarvis esim. apteekissa kävijää. En tiiä oikeen, mut mä varmaan oikeesti soittaisin duuniin jollekkin työkaverille, jos muuta ei olisi. Eihän sitä voi olla soittamatta, jos ei kerta kaikkiaan yksin pärjää. Onneksi hakeudun aina saman harrastuksen pariin, missä sitten asunkin. Että varmaan sieltä harrastuksesta tulisi jotain tuttuja, joista voisi tulla ihan kavereita ja ystäviä vapaa-ajallekkin. Tai jollekkin avoimen yliopiston kurssille varmaan menisin, jos tuntuu että aina saa kökätä yksin kotona eikä oo mitään elämää.
Mut sitäkin sairasvuoteella kelasin, että ihan hyvin mulle voi soittaa joskus joku ihan puolituttu ihminen tai joku jonka juuri ja juuri muistan jostain, ja pyytää jotain palvelusta sairaana ollessaan tms. Pitäisi silloin muistaa autaa, koskaan ei tiedä miten vakavista asioista tyypillä oikeasti voi olla kyse.Itselläni se kynnys siihen avun pyytämiseen on vain turhan korkealla. Kaipa sitä haluaa uskotella itselleen että mistä tahansa pärjää yksin...totuus on kuitenkin usein varsin toisenlainen. Omaan myös tämän suomalaisille miehille tyypillisen ongelman että omista ongelmista ja vaikeuksista ei puhuta vaan yritetään selvitä kaikesta vaikka hampaat irvessä ja naama ruvella. :-/ Tosin eipä sitä vajaassa viikossa oikein ehdi edes työkavereihin tutustua, nyt varmaankin soittaisin heille jos sama tilanne tulisi uudelleen.
- Tyttis79
en_jaksa_keksiä kirjoitti:
Itselläni se kynnys siihen avun pyytämiseen on vain turhan korkealla. Kaipa sitä haluaa uskotella itselleen että mistä tahansa pärjää yksin...totuus on kuitenkin usein varsin toisenlainen. Omaan myös tämän suomalaisille miehille tyypillisen ongelman että omista ongelmista ja vaikeuksista ei puhuta vaan yritetään selvitä kaikesta vaikka hampaat irvessä ja naama ruvella. :-/ Tosin eipä sitä vajaassa viikossa oikein ehdi edes työkavereihin tutustua, nyt varmaankin soittaisin heille jos sama tilanne tulisi uudelleen.
alalla, jossa joutuu puhumaan paljon...asiakkaille...ja tulee sitten juteltua työkavereittenkin kanssa kahvituntisin ja työn lomassakin joskus.
- on pääosin
Kyllähän tuo pitää pääosin paikkansa ainakin sellaisten kohdalla, jotka ovat pidempään sinkkuna, eivätkä kovasta yrityksestä huolimatta löydä ketään. Onhan monissa tutkimuksissakin todettu eimerkiksi, että parisuhteessa olevat miehet elävät keskimäärin monia vuosia pidempään kuin yksin elävät.
Itsekkin elelen sinkkuna ja elämä on muuten kohdallaan, on kavereita, opiskelut sujuvat ym. mutta kun se kaveri puuttuu viereltä, aiheuttaa se hiukan alakuloisen olon. Tästä taas aiheutuu se, etten saa lähestyttyä ketään, vaikka kiinnostusta tuntuisikin olevan ilmassa. Eli minun tapauksessani alakuloisuus ruokkii sinkkuutta ja päin vastoin. - kiribati
käytössä pitäisi olla tarkkana. On ihan eri asia sairastua masennukseen kuin tuntea olonsa "masentuneeksi" eli alakuloiseksi, surulliseksi, yksinäiseksi jne.
Kliininen masennus on vakava, hoitoa vaativa sairaus, joka nykytutkimuksen mukaan liittyy aivojen välittäjäaineiden epätasapainoon. En henkilökohtaisesti usko, että siinä paljon parisuhteella tai sen puutteella on merkitystä, jos aivojen serotoniini- tai dopamiinitaso alkaa heitellä. Ihminen voi olla kliinisesti masentunut myös ilman, että hän tuntisi mielialaansa erityisen masentuneeksi, eli kliininen masennus voi ilmetä pelkästään somaattisina oireina.
"Masennus" eli alakuloisuus on eri asia kuin masennus sairautena. Masennus ei itsessään oikeastaan ole edes tunne. Perustunteita on muistaakseni vain 4-5: viha, suru, pelko ja onnellisuus (en muista oliko joku viides ja jos, niin mikä). Usein, kun puhutaan masennuksesta, tarkoitetaan todellisuudessa surua. Myös viha (joko itseä tai muita kohtaan) voidaan tulkita masennukseksi. Ahdistuksen takana puolestaan on useimmiten pelko.
Eli silloin, kun kyse on tämän kaltaisesta "masennuksesta" niin lähtökohta on tunnistaa sen takana olevat tunteet (perustunteiden lisäksi on liuta muita tunteita, jotka tavallaan juontuvat niistä, kuten katkeruus yms).
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että toinen ihminen ei voi tehdä ketään onnelliseksi ja olisi kohtuutonta vaatia toiselta, että "tee minut onnelliseksi" (itse ainakin juoksisin karkuun, jos minulta alettaisiin sellaista vaatia). Mutta ihminen on myös yhteisöllinen olento, eli yksinkään ei ole hyvä olla. Jokaisella olisi hyvä olla ainakin joku ihminen, jonka kanssa voi jakaa myös ne surulliset hetket.
(P.S. Onnellisuus on ollut kuluneena syksynä hyvin suosittu teema, joten siitä löytyy ihan tuoretta psykologista/elämäntaitokirjallisuutta myös suomen kielellä).- N25+
löytyi tällaista:
"Taloudellinen epävarmuus vaikuttaa itsemurhien määrään, esimerkiksi laman aikana itsemurhat lisääntyvät. Itsemurhien lisääntyminen saattaa liittyä myös yhteiskunnallisiin ilmiöihin (työttömyys, muuttoliike). Yksilökohtaisista tekijöistä mm. leskeys, avioero ja yksinäisyys sekä myös alkoholismi lisäävät itsemurha-alttiutta."
Eli yksinäisyydellä (parisuhteen puuttuminen, ei lapsia) voi olla vaikutusta masentuneisuuteen, koska oletettavasti itsemurhan tehnyt henkilö on masentunut, vaikka diagnoosia ei olisi tehtykään. Itse en pysty erottamaan kroonista surua ja masennusta, musta ne on aikalailla yksi ja sama asia. Ihmisen henkinen terveys on suorassa yhteydessä fyysiseen terveyteen ja siten mm. hermoston välittäjäaineiden määriin. - Alkup.
Tarkoitin nimenomaan tuota masennusta, sairautta.
Että onko todettu yhteyttä niiden välillä.
Tutkimusten mukaan serotoniini- ja dopamiinitasot itse asiassa vaihtelevat paljonkin ollessa parisuhteessa tai sitten jos ei ole parisuhteessa.
Esim. kun rakastuu, serotoniinin määrä vähenee. Kuitenkin sillä on päinvastainen vaikutus kuin mitä olisi jos ei olisi rakastunut: se saa ihmisen vain palvomaan ihastuksen kohdetta, kun muuten serotoniinin "puute" aiheuttaisi alakuloisuutta.
Dopamiini taas stimuloi suurestikin mielihyväjärjestelmää. Sitä muodostuu myöskin paljon, kun rakastuu, ja vielä sittenkin kun rakastumisen tunne on syventynyt rakkaudeksi. Se saa aikaan onnen tunteen..
Eli jos sinkuilla sitä on vähemmän kuin parisuhteessa elävällä (edellyttäen tietenkin että rakastaa parisuhteen toista osapuolta), voisi päätellä että parisuhteessa elävä olisi myös onnellisempi ja siten ei niin riskialtis sairastumaan masennukseen.
En tiedä, spekulointia vaan mutta tuo hormonijuttu rakastumisen/rakastamisen yhteydessä on tieteen kuvalehdestä luettua.
En vain olisi osannut yhdistää noita hormoneja masennukseen.. - kiribati
N25+ kirjoitti:
löytyi tällaista:
"Taloudellinen epävarmuus vaikuttaa itsemurhien määrään, esimerkiksi laman aikana itsemurhat lisääntyvät. Itsemurhien lisääntyminen saattaa liittyä myös yhteiskunnallisiin ilmiöihin (työttömyys, muuttoliike). Yksilökohtaisista tekijöistä mm. leskeys, avioero ja yksinäisyys sekä myös alkoholismi lisäävät itsemurha-alttiutta."
Eli yksinäisyydellä (parisuhteen puuttuminen, ei lapsia) voi olla vaikutusta masentuneisuuteen, koska oletettavasti itsemurhan tehnyt henkilö on masentunut, vaikka diagnoosia ei olisi tehtykään. Itse en pysty erottamaan kroonista surua ja masennusta, musta ne on aikalailla yksi ja sama asia. Ihmisen henkinen terveys on suorassa yhteydessä fyysiseen terveyteen ja siten mm. hermoston välittäjäaineiden määriin.suhteesta julkaistiin juuri viime viikolla suomalainen tutkimus, jonka tulos omalla tavallaan hymyilytti minua: siinä kun todettiin, että hoidettu masennus vähentää itsemurhien määrää.
Minua ei hymyilyttänyt aihe sinänsä (masennus tai itsemurhat) vaan se, että tuostakin aiheesta oli pitänyt tehdä tutkimus.
.. tutkimusreferaatti näyttääkin löytyvän KTL:n sivuilta http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/
Masennuksesta löytyy tietoa lyömällä sinne hakukenttään sanan 'masennus', tuloksena esim.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/yleisimmat_sairaudet___riskitekijat/mielenterveyshairiot/
Mitä tulee ihmiseen psykofyysisenä kokonaisuutena niin kyllä minäkin uskon siihen, että psyykkinen ja somaattinen terveys korreloivat keskenään. Kuitenkin alakuloisuuden, yksinäisyyden, surun tms. nimeäminen masennukseksi tekee vääryyttä niille, jotka kärsivät kliinisestä masennuksesta, koska sitä ei todellakaan poisteta parisuhteen avulla.
Iltapäivälehdet ovat tehneet paljon hallaa masennus-termille huutamalla lööpeissään kuinka milloin kukakin Susanna Uimarinvaimo tai Susan Pääministerinexheila on *masentunut*. Yleensä he toipuvat "masennuksestaan" muutamassa viikossa ja ovat hetken kuluttua lööpeissä uuden ikuisesti kestävän rakkautensa kanssa. Oikeasti masentunut ihminen ei edes jaksa etsiä heilaa koska hän ei jaksa huolehtia edes itsestään. - kiribati
Alkup. kirjoitti:
Tarkoitin nimenomaan tuota masennusta, sairautta.
Että onko todettu yhteyttä niiden välillä.
Tutkimusten mukaan serotoniini- ja dopamiinitasot itse asiassa vaihtelevat paljonkin ollessa parisuhteessa tai sitten jos ei ole parisuhteessa.
Esim. kun rakastuu, serotoniinin määrä vähenee. Kuitenkin sillä on päinvastainen vaikutus kuin mitä olisi jos ei olisi rakastunut: se saa ihmisen vain palvomaan ihastuksen kohdetta, kun muuten serotoniinin "puute" aiheuttaisi alakuloisuutta.
Dopamiini taas stimuloi suurestikin mielihyväjärjestelmää. Sitä muodostuu myöskin paljon, kun rakastuu, ja vielä sittenkin kun rakastumisen tunne on syventynyt rakkaudeksi. Se saa aikaan onnen tunteen..
Eli jos sinkuilla sitä on vähemmän kuin parisuhteessa elävällä (edellyttäen tietenkin että rakastaa parisuhteen toista osapuolta), voisi päätellä että parisuhteessa elävä olisi myös onnellisempi ja siten ei niin riskialtis sairastumaan masennukseen.
En tiedä, spekulointia vaan mutta tuo hormonijuttu rakastumisen/rakastamisen yhteydessä on tieteen kuvalehdestä luettua.
En vain olisi osannut yhdistää noita hormoneja masennukseen..juttu, olisi ihan kiinnostavaa lukea kyseinen artikkeli. Kiitos vinkistä!
- Inxj
...monelle se on just sitä. Mun mielestä on kyllä muutenkin aika harhaanjohtavaa kutsua kaikkia jotka ei elä suhteessa "sinkuiksi", koska mun mielestä "sinkku" on ihminen joka elää yksin omasta vapaasta tahdostaan. Muutenhan esim. kaikki petetyt ja itsemurhaa hautovat eronneet raukat on myöskin "sinkkuja"...
- Inxj
...pitäis ainakin keksiä uusi termi ns. "onnellisille sinkuille"...
- te kuitenkin
miehen spermassa on joitain aineita jotka saa naiset onnellisemmaksi, tämä on ihan tutkittu juttu.
- kiribati
lukeneeni tuosta asiasta, joten en tosiaankaan kumoa väitettäsi.
Harmi vaan, ettei niitä sperma-prozaceja saa ainakaan parisuhteen alussa, kun on käytettävä kondomia :-) - alkup.
Totta on tuokin!
Kiribati,
Samaisessa tieteen kuvalehdessä ainakin on siitäkin jotain mainittu ;D
Mielenkiintoista tuo tunne-elämäkin, ja se, miten se vaikuttaa kaikkeen.
- sinkku joskus masis joskus ei
sitä löytyy, tutun naisen mies hakkaa aina aika ajoin sillä nainen pitää saada ruotuun välillä ja tämä nainen on niin masentunut että ei osaa enää sieltä lähteä mihinkään vaan alistunut kohtaloonsa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t745518- 353071
- 402684
Ajattelen sinua tänäkin iltana
Olet huippuihana❤️ Ajattelen sinua jatkuvasti. Toivottavasti tapaamme pian. En malttaisi odottaa, mutta odotan kuitenkin272045Kauan säkin jaksoit
Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐402032Miksi kaipaat
Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?291859- 951822
- 1741752
Mietin tässä T....
Oletko jo kesälomalla.?Keli on ihanaa, ja sinä nautit veneilystä.... Edelleen käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua..241478Miehelle...
Oliko kaikki mökötus sen arvoista? Ei mukavalta tuntunut, kun aloit hiljaisesti osoittaa mieltä ja kohtelit välinpitämät941240