Kertokaapa tämä?

Hämärää

Hei,

En tajua, kun jehovat sanovat etteivät muka vietä joulua? Mutta kuitenkin syövät jouluruokia, antavat toisilleen lahjoja ja tekevät piparkakkuja ja muutenkin kerääntyvät pöydän äärelle "juhlimaan". Kaikki nämä asiat kuuluvat jouluun?! Joulu on perhejuhla, onko jehovilta tosiaan kielletty perhejuhlat??

12

1065

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siskon veli

      Sisko miehensä kera tuli kerran Ruotsista aatonaattona. Sisko on kyllä "jouluihminen." Aattoillaksi kutsuin myös tyttären perheen, vävy ja kaksi lasta.

      Meillä oli kynttilä-illallinen ilman mitään joulun tunnuksia. Sisko yritti asettaa pöytään pienen tontun, mutta torjuin sen. En muista mitä "jouluruokia" pöydässä oli, mutta sillä ei ole merkitystä. Lahjoja emme tietenkään antaneet.
      tänä ajankohtana. Meillä oli näin, toisista perheistä ei ole tietoa. Oman väen kesken meillä ei ole kynttiläillallista aattona.

      "Jehovilta?" On vain yksi sen niminen. Oletko itse "luther" vai "herrajumala?"

      • Ohdake

        >>"Jehovilta?" On vain yksi sen niminen. Oletko itse "luther" vai "herrajumala?">>

        Miksi luulet, että Jumala kielsi nimensä TURHAN KÄYTÖN?

        Pyhänä pitäminen ei ole sama kuin ottaminen arkipäiväiseen jokapäiväiseen käyttöön ja käyttää nimeä jopa häpeämättömästi ihmisjohtoisen Järjestön nimessä.

        Onneksi sentään käytätte nimeä, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä on vain väännös Jumalan nimestä.

        **********

        Siitä, että muut eivät kunnioita kyseistä nimeä - voitte syyttää vain itseänne ja omaa toimintaanne.

        Mietipä sitä tänä päivänä.


      • hämärää

        Moikka taas:)

        En ole luther:) mistä niin päättelit
        Te nyt ootte vaan yleis nimityksellä jehovat:) joten tyydyppä siihen


      • perustelut

        "Joulukiellon" todellinen syy ei ole tiedossa.

        "Joulukielto" on yksi niistä kielloista, joita perustellaan asian kaikinpuolisella mustamaalaamisella.

        jehovantodistaja saa kirjallisten ohjeiden mukaan ottaa vastaan lahjan työnantajaltaan (olisiko se vain puoli pakanallista menoa ja siten niin pieni synti että ei kielletty ?)

        Lahjan antaminenhan on aina rakkauden ele. Eihän lahko itsekään väitä, että lahjaa olisi käytettävä sen ja sen nimisen pakanajumalan kunniaksi ? Jeesushan käski rakastamaan lähimmäistä, joulun aika ei ollut poikkeus.

        Lahkojohto, vartiotorniseura, tietää sen jumalan nimen, jota on joskus juhlittu samaan vuodenaikaan kuin kristitty käy joulukirkossaan, ja neuvoo rivitodistajia sanomaan sillä perusteella kristityille, että he viettäväät tuolloin sanotusta syystä pakanoiden juhlaa. Tämä on asia joka todistajan on uskottava, koska se tulee vartiotorniseuralta, ensimmäistä kertaa väitteen kuuleva joutuu yllättyneeksi eikä osaa sanoa mitään, toki tähän taitavalta todistajalta liittyy paljonkin sanankäyttöä.

        Kuitenkaan lahko ei tutki, tietenkään, muita muinaisjuhlien aikoja, joilla saman ajattelun mukaisesti olla vastaava merkitys nykyajalle.

        Jouluruokien kielto on jo "päättelyketjun" päässä, ensin on tuomittu joulu, sitten koska jouluna on perinteisesti syöty jouluruokia, ovat nekin kiellettyjä joulun aikaan. Jouluruoat ovat vain erilaisia eri puolilla maailmaa, kalkkuna USA:ssa jne. Miksi kinkku olisi vähemmän synnillistä kesäaikaan ?

        Lahko vaikenee sellaisesta joulun perusteesta kuin ilo Jeesuksen syntymästä. Näinhän joulu tavataan selittää. Eikä lahkokaan tohdi kieltää sitä, se ei sano, että Jeesuksen syntymästä ei saa iloita.


      • Q/A
        Ohdake kirjoitti:

        >>"Jehovilta?" On vain yksi sen niminen. Oletko itse "luther" vai "herrajumala?">>

        Miksi luulet, että Jumala kielsi nimensä TURHAN KÄYTÖN?

        Pyhänä pitäminen ei ole sama kuin ottaminen arkipäiväiseen jokapäiväiseen käyttöön ja käyttää nimeä jopa häpeämättömästi ihmisjohtoisen Järjestön nimessä.

        Onneksi sentään käytätte nimeä, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä on vain väännös Jumalan nimestä.

        **********

        Siitä, että muut eivät kunnioita kyseistä nimeä - voitte syyttää vain itseänne ja omaa toimintaanne.

        Mietipä sitä tänä päivänä.

        >> Pyhänä pitäminen ei ole sama kuin ottaminen arkipäiväiseen jokapäiväiseen käyttöön.


      • Ohdake
        Q/A kirjoitti:

        >> Pyhänä pitäminen ei ole sama kuin ottaminen arkipäiväiseen jokapäiväiseen käyttöön.

        >>Miksi olisi väärin käyttää pyhää nimeä kunnioittavasti nykyään?>>

        Johtaako TEIDÄN TAPANNE siihen, että pyhää nimeä käytetään kunnioittavasti?

        Kun itse olette omineet nimen omalle ihmisjohtoiselle Järjestöllenne, niin ketä voidaan syyttää siitä, jos ihmiset käyttävät nimeä SEN TAKIA epäkunnioitettavasti?


      • m.naat
        Q/A kirjoitti:

        >> Pyhänä pitäminen ei ole sama kuin ottaminen arkipäiväiseen jokapäiväiseen käyttöön.

        osaa erottaa sitä että juutalaiset Jumalan omaisuuskansana ja myös vastuullisina siitä että saivat käyttää JHVH:ta on eri asia kun pelastukseen tuli välimies Jeesus nimeltään.

        Kaikki Jumalalle menevä kunnia menee Jeesuksen nimen käytössä.Onhan JHVH osana Hänen nimessään.
        Mallirukouksen sisältö "pyhittää" ei ole esimerkki siitä että tulee käyttä JHVH nimeä kuin "kipparikalle"-nimeä aina kun huvittaa.Pyhittäminen ja pyhitys on monisäikeinen juttu.
        En tarkoita että JHVH:ta ei saisi missään olosuhteissa käyttää,mutta Jeesus nimi on annettu meidän vapaaseen käyttöömme.
        Mutta jo se että emme tiedä mikä on Jumalan(JHVH:n) oikea lausumistapa osoittaa että Jumalan tahto ei ole laisinkaan että sen tarkalleen tiedämme,jos olisi toisin eikö Jumala olisi kykenevä ilmaisemaan miten asia on.Ja JT:n kanta asiasta ei ole Jumalan tahto.Se on saatanan tahto.Hän haluaa että ihmisten huomio menisi toisaalle tärkeimmästä nimestä ja se on Jeesus.
        Saatanalle on aivan sama mitä uskomme kunhan emme vain usko Jeesuksen nimen täyteyteen.
        Pelastus tulee yksin Jeesus-nimen avuksi huutamisesta.


    • mopomies__

      Kun asuin kaupungin toisella laidalla,niin kyllä tutun Jehovan todistajan ikkunassa loisti "sesonkivalo" joulun alla.

      • ekp

        rajoittaa lähimmäisensä elämää ja tehdä
        jostakin asiasta laki. Meillä on oikeus olla
        vapaita, viettää joulua tai olla viettämättä.
        Henkilökohtaisesti olen aina kaivannut joulussa
        sitä kaunetta, mitä Jeesuksen syntymä merkitsee
        koko maailmalle, hän syntyi tänne meille
        Vapahtajaksi. Vaikka emme tiedä tarkkaa
        ajankohtaa hänen syntymälleen, niin tärkeätä
        ei ole päivä tai kuukausi, vaan sydämen asenne.
        Jumala katsoi viisaammaksi jättää tarkka aika
        ilmoittamatta, ei siitä kannata kinastella.
        Jeesus syntyi tänne kuollakseen ristillä meidän
        tähtemme, hänen päällään oli rangaistus, että
        meillä rauha olisi. Kunnioittakaamme häntä ja
        antakaamme sydämemme hiljentyä hänen edessään,
        kun on mahdollisuus levähtää arjen kiireiltä.
        Iloista antajaa Jumala rakastaa. Hyvää voimme
        tehdä koska tahansa, maailmassa riittää kyllä
        tarvetta.


    • ei millään

      Muistatteko, kun teidät on otettu seurakuntanne jäseneksi?
      Muistatteko päivän ja sen tunteen, jonka koitte silloin?
      Onko teistä väärin viettää sen päivän tunnelmissa vuosijuhlaa? Tai kun lapsenne osallistui johonkin seurakunnan tapahtumaan ensi kerran?

      Onko tällaistenkin tapahtumien viettäminen teillä pahasta ja kiellettyä?

      En päivittele sitä, että ette vietä joulua tai usko pääsiäiseen, mutta juhlapäiviä pitäisi perheessä olla, yhteisiä hetkiä jonkun asian muistamiseksi. Se on perinnettä, joka yhdistää perheenjäsenent kotiin ja yhteisöön.

      Kummastelen, että seurakuntanne ei tuollaista ymmärrä eikä salli.

      • Kyllä on kummallista

        "juhlapäiviä pitäisi perheessä olla, yhteisiä hetkiä jonkun asian muistamiseksi. Kummastelen, että seurakuntanne ei tuollaista ymmärrä eikä salli."
        Älä sitten kummastele enää. Ehdottaisin että mieluummin ottaisit asiasta selvää. Ja sitten kun olet saanut asiasta selon esittäisit meille muillekin missä kielletään ilonpito tai juhliminen ja asioiden muistaminen yhteisinä hetkinä.

        Tosin joku järjestys siinäkin pitää olla. Jos esimerkiksi haluan juhlistaa vuosittain hääpäiväämme joka on tammikuun puolivälissä, haluan juhlistaa sitä silloin enkä huhtikuun alussa. Se ei silti estä sitä ettenkö voisi järjestää jotain muuta hauskanpitoa huhtikuun alkuunkin. Meillä tosin lapsia yhdistää perheeseen muut asiat kuin juhlapäivät, vaikkakin ne ovat erityisiä.


      • ei millään
        Kyllä on kummallista kirjoitti:

        "juhlapäiviä pitäisi perheessä olla, yhteisiä hetkiä jonkun asian muistamiseksi. Kummastelen, että seurakuntanne ei tuollaista ymmärrä eikä salli."
        Älä sitten kummastele enää. Ehdottaisin että mieluummin ottaisit asiasta selvää. Ja sitten kun olet saanut asiasta selon esittäisit meille muillekin missä kielletään ilonpito tai juhliminen ja asioiden muistaminen yhteisinä hetkinä.

        Tosin joku järjestys siinäkin pitää olla. Jos esimerkiksi haluan juhlistaa vuosittain hääpäiväämme joka on tammikuun puolivälissä, haluan juhlistaa sitä silloin enkä huhtikuun alussa. Se ei silti estä sitä ettenkö voisi järjestää jotain muuta hauskanpitoa huhtikuun alkuunkin. Meillä tosin lapsia yhdistää perheeseen muut asiat kuin juhlapäivät, vaikkakin ne ovat erityisiä.

        Syntymäpäiviä ei vietetä, otatteko uuden vuoden vastaan? Joulua on pannassa, jostain syystä näköjään kuitenkin voitte viettää hääpäiväänne.
        En kyllä tajua, miksi arvelet, että joku viettää hääpäiviään muuna kuin OK. hääpäivänä, mutta en puutu siihen.
        Koulun juhlia eivät lapsenne tule jakamaan jne.

        Omituisesti pystytte salaamaan juhlanne, niin että luulemme, ettei niitä olekaan.

        Käsket minua ottamaan selvää. Mistä otan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe