Autokauppa todella ON vaikeuksissa

palstaindikaattori

Käytettyjen autojen kauppa näyttää todella olevan täydessä kriisissä joka on alkanut selvästi loppusyksystä.

Vai olenko muka ainoa joka on huomannut että yli puolet tälle palstalle kirjoittavista on selvästi katkeroituneita häkkikauppiaita joilla ei ole muutakaan tekemistä kuin vittuilla täällä aamusta iltaan jokaiselle saamaansa palveluun tai hintoihin pettyneelle.

Kokeilkaapa aloitusta jossa kerrotte käyneenne vaikkapa nimeämättömässä käytettyjen autojen liikkeessä jossa palvelu ei pelannut tai autosta jätettiin kertomatta jotain oleellista ja parissa tunnissa vastaukseksi on tullut vähintään 15 haistettelua tyyliin "painu sä teinimulkku vittuun renkaita potkimasta, ei sulla mitään rahaa kuitenkaan olisi ollut" ja jokainen noista selvästi eri kirjoittajalta.

Yksikään vastaajista ei jutun tasosta ja sisällöstä päätellen ole auton ostaja vaan myyjä mutta jälkimmäisillä on suorastaan ällistyttävä määrä luppoaikaa lukea tätä foorumia.

Viimeksi tällaista menoa näki tuossa 1991 mutta silloin ei ollut internjeettiä joten piti mennä ihan paikan päälle katsomaan. Lopputuloskin oli täsmälleen sama. Arvatkaapa mitä tapahtui autoliikkeille joiden pihat ja hallit pursuivat ylihintaista käytettyä joilla uusien autojen kauppa oli pidetty keinotekoisesti ylikierroksilla 1988-1989, kun kysyntä yhtäkkiä loppui kuin seinään.

4

1371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palstaexautokauppias

      Se missä olet oikeassa on otsikko. Hinnoista vinkujat eivät enää tule autokauppaan vaan pysyvät jossain muualla ja odottavat tulevia muutoksia. Miksi mennä kauppaan vinkumaan että on liian kallista jos ei kuitenkaan meinaa mitään ostaa?
      Autokauppa on niin kusessa että jätin työsuhdeautoni avaimet pöydälle ja vaihdoin maisemaa, on sitä muutakin tekemistä kuin pyhän lehmän myynti, tai sen yritys.

      Täytyy muuten sanoa että on kyllä uskomatonta juttua niin tällä kuin autovero palstallakin. Suurin osa jutuista on ihan utopiaa, Te ette tiedä mistään mitään - oikeasti.
      Mutta eipä tuo minua liikuta enää, autokaupan ovi on kohdaltani kiinni ja rehellisemmät hommat ovat nyt edessäni.

      Nimim. Olenko ehkä huijannut sinua?

      • myyjiä on moni.

        Olet aivan oikeassa,

        automyyjiä täällä on paljon,

        olen jopa nähnyt kun on olut nämä sivut auki jne.

        Lisäksi täällä on aivan
        poikasia,
        tosin, jostainhan se pitää aloittaa.


    • vain.

      kirjoitat usealle palstalle kovin tietäväisi neuvoja,
      mistä olet tuon kaikken viisauden saanut.

      toiseksi arvaan, olet juuri saanut netin.

      Kummassa osuin oikeaan?

      • MNB

        juuri itsekkin kirjotella.Näyttää palstan taso olevan "melko" heikko.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe