euroopan komission suositukset velvoittavat työnantajan maksamaan samanarvoisesta työstä samaa palkkaa, vaikka työntekijät kuuluisivatkin eri ammattiryhmiin, joilla on erilainen työehtosopimus. myös suomi on sitoutunut tähän samapalkkaisuusohjelmaan, jo tasa-arvolakikin näin vaatii. työn vaativuusarviointia on myös tehtävä eri työnantajien välillä, kokonaiskuvan aikaansaamiseksi.
esm kirvesmies tai laitosmies tai putkimies on siis oikeutettu samanarvoisiin etuihin kuin sairaanhoitaja tai vastaava alemman keskiasteen suorittanut ammattihenkilö, myös puhtaan rahallisen ansion on oltava samassa suhteessa tehtyyn työhön.
vuoden 2002 kunnallisista palkkataulukoista selviää, että keskipalkoissa kirvesmies kuitenkin häviää jopa 200 euroa kuussa vastaavaa samanarvoista työtä tekevälle sairaanhoitajalle.!!
sama palkka samasta työstä
14
496
Vastaukset
- odottaen
No sittenhän asiat ovat hyvin. Jos koulupohjan tasoa tarkastellaan, kuuluu sairaanhoitajalle sama palkka kuin insinöörille, ei sama palkka kuin laitosmiehelle.
Siitä vain arvioimaan. Montako ammattitaitoista putki- tai kirvesmiestä luulette kunnilla arvioinnin jälkeen työskentelevän? Tällä tavalla loputkin kunnan hommat ulkoistetaan. Sitten voidaan teoriassa maksaa samaa palkkaa teoriassa töissä oleville.
Tietysti voi olla niin, että kunnan "kirvesmies" tarkoittaa henkilöä, joka on nähnyt vasaran ja periaatteessa tietää, mihin sitä käytetään.- manna gryn
sairaanhoitajilla on tyypillinen keskiasteen koulutus, ja työtehtävät tyypillisesti rutiininomaisia. samoin kuin kirvesmies, niin sairaanhoitaja tekee päivittäistä työtään hierarkiassa ylempänsä ohjeiden mukaan. siis sairaanhoitaja toimii lääkärin hoito-ohjeiden mukaan ja suorittaa normaalit vastuualueeseensa kuuluvat tarkkaan normitetut tehtävänsä. samoin kirvesmies tekee työmaallaan rakennusmestarin antamien ohjeiden mukaisia työlleen tyypillisiä yksinkertaisia tehtäviä, siinä missä insinöörille kuuluu huomattava vastuu työnjohdosta ja -suunnittelusta.
insinööri eroaa esm sairaanhoitajasta siinä, että insinöörillä on huomattavasti suurempi vastuu. insinööri tekee ennakoivaa työtä suunnittelussa, lisäksi insinöörillä on usein työnjohdollinen vastuu. sairaanhoitaja tai kirvesmies ovat siis puhtaasti suorittavia ammatteja. - P.e.p.e.
Rivi-inssillä ja rivihoitsulla kuntapuolella tuskin on palkoissa isojakaan eroja. Kokonaisuutta tarkisteltaessa erot syntyvät lähinnä siitä, että inssit toimivat useammin asiantuntijoina ja esimiestehtävissä. "Duunari"-inssin on palkkansa ansainnut kuten perushoitsukin. Eiköhän esim. esimies asemassa toimivan hoitsun palkka ole ihan kohtuullinen.
Mielestäni on ongelmallista verrata koulutusta ja palkkatasoa suoraan toisiinsa. Samalla/vastaavalla koulutustaustalla tehdään hyvin eritasoisia hommia.
- samapalkkatyypit
ovat totaalisen hukassa. Palkka voi vaihdella mm. työnanantajan mukaan, työnantaja A voi maksaa putkimiehelle paremmin kuin työnantaja B. Eikai sellaista lakia väännetä ettei työnantaja saisi maksaa parempaa palkkaa kuin toinen kilpaileva.
Tosin sekin joidenkin kommari-vasemmisto-femmojen mielestä kuuluu sääntöpykäläyhteiskuntaan. Eivät ahdasmielisyydessään näe ikinä markkinataloudessa mahdollisuuksia, vaan ainoa keino tuntuu olevan hölmöjen sääntöjen ja byrokratian lisääminen (voi myös lukea: meidän kanssaan samalla tavalla ajattelevien työllistäminen).
Ymmärrän hyvin minimipalkkavaatimukset jne. mutta palkka on voitava olla sovittavissa, ja liitot sekä työntekijät yhdessä työnantajien kanssa sopivat nämä ehdot. Siinä ei mitään norsunluutornissaan istuvien "toi ei saa saada enempää kuin noi" -tyyppien toimia kaivata.- sama
"liitot sekä työntekijät yhdessä työnantajien kanssa sopivat nämä ehdot."
pitäisi olla
" liitot sekä työntekijät yhdessä työnantajien kanssa sopivat nämä MINIMIehdot."
- Inxj
Sama palkka samasta työstä on aika outo käsite, monella alalla yksi työntekijä voi tehdä sata kertaa enemmän duunia kuin toinen. Miehille on aika normaalia istua töissä tarpeen vaatiessa vaikka 80 tuntia viikossa, pistää kova kovaa vastaan ja kiristää itselleen lisää palkkaa, tai vaan yleisesti kohdistaa kunnianhimo työhön eikä perheeseen. Miehet ei myöskään mene isyyslomalle läheskään yhtä usein kuin naiset äitiyslomalle. Naisilla taas tuntuu mun mielestä olevan lähinnä sellanen "mä oon vaan duunissa täällä" asenne, eli tehdään nyt vähän mitä tehdään 9-17 ja sit kotiin perheen luo. Siitä se palkkaero syntyy (tosin palkkaerot on muutenkin todistetusti liioiteltuja mikäli kaikki tekijät lasketaan).
- Hertha
Olet varmasti yksityiskohtaisesti perehtynyt eri ammattien naistyöntekijöihin ja heidän asenteisiinsa.
- Inxj
Hertha kirjoitti:
Olet varmasti yksityiskohtaisesti perehtynyt eri ammattien naistyöntekijöihin ja heidän asenteisiinsa.
...kun nyt kerta samassa maassa elän kuiteskin. Meillä on täällä markkinatalous, se tarkoittaa että syrjintä on taloudellinen itsemurha koska pätevä työvoima menee kilpailijalle duuniin. Jos jostain tulee ns. "käytäntö", ilman että siitä tuntuu olevan mittavaa taloudellista haittaa siihen ryhtyville, pitää siitä mielestäni vetää se johtopäätös että ratkaisun taustalla on pikemminkin käytännöntekijät kuin syrjintä.
- Hertha
Inxj kirjoitti:
...kun nyt kerta samassa maassa elän kuiteskin. Meillä on täällä markkinatalous, se tarkoittaa että syrjintä on taloudellinen itsemurha koska pätevä työvoima menee kilpailijalle duuniin. Jos jostain tulee ns. "käytäntö", ilman että siitä tuntuu olevan mittavaa taloudellista haittaa siihen ryhtyville, pitää siitä mielestäni vetää se johtopäätös että ratkaisun taustalla on pikemminkin käytännöntekijät kuin syrjintä.
Siis mihin perustuu tietosi naisten yhdeksästäneljään työskentelystä ja työskenteöytavoista? Entä etkö näe missään naisia työssä muihin kellonaikoihin?
- Inxj
Hertha kirjoitti:
Siis mihin perustuu tietosi naisten yhdeksästäneljään työskentelystä ja työskenteöytavoista? Entä etkö näe missään naisia työssä muihin kellonaikoihin?
...henkilökohtaisiin havaintoihin. Aika monessa firmassa on tullut käytyä (konsulttina) ja joka paikassa sama tilanne. Se että onko ne 9-17 vai esim. yötöissä ei vaikuttane pointtiin.
Tietty joillain naisilla on erilainen periaate työn teosta, en minä sitä kiellä; mutta heille sitten kyllä myöskin maksetaan siitä. - Hertha
Inxj kirjoitti:
...henkilökohtaisiin havaintoihin. Aika monessa firmassa on tullut käytyä (konsulttina) ja joka paikassa sama tilanne. Se että onko ne 9-17 vai esim. yötöissä ei vaikuttane pointtiin.
Tietty joillain naisilla on erilainen periaate työn teosta, en minä sitä kiellä; mutta heille sitten kyllä myöskin maksetaan siitä.Miksi sitten naisia yleensä palkataan minnekään, kun tilanne on noin katastrofaalinen?
- Inxj
Hertha kirjoitti:
Miksi sitten naisia yleensä palkataan minnekään, kun tilanne on noin katastrofaalinen?
...enhän mä sitä katastrofaaliseksi sanonut. :-) Mutta riski näkyy usein palkassa.
- oikeistolainen
Hertha kirjoitti:
Miksi sitten naisia yleensä palkataan minnekään, kun tilanne on noin katastrofaalinen?
Miehet tekevät keskimäärin pidempiä työpäiviä kuin naiset. Tästä on olemassa niin paljon tutkittua tietoa, että luulisi noita-akkojenkin jo ymmärtäneen tutustua lähdeaineistoon.
- Hertha
Inxj kirjoitti:
...enhän mä sitä katastrofaaliseksi sanonut. :-) Mutta riski näkyy usein palkassa.
Miehiä kaikkiin töihin vain. Työttömiä on vielä runsaasti, ja ulkomalaaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199