Sapattireformia 1500-1700-luvulla
Alkukristityillä sunnuntai oli viikon ensimmäinen työpäivä. Kun Konstantinus antoi sunnuntailakinsa, oltiin kristityjen joukossa haluttomia asettamaan sunnuntaita sapatin tilalle. Kaarle Suuri julkaisi vielä ankaramman lain sunnuntaista. Suuressa suomalaiseesa kirkkohistoriassa todetaan sapatin ja sunnuntain historiasta mm. seuraavaa: "Vasta Konstantinuksen aikana kristityt käyttivät yleisesti nimeä auringon päivä. Perjantaita kutsuttiin "valmistuksen päiväksi" ja lauantaita "sapatiksi". -- Turhaan saa kolmen ensimmäisen vuosisadan kirjallisuudesta etsiä yhtäkään lausuntoa, joka tukisi sitä kolmannen käskyn sovelluttamista sunnuntain pyhittämiseen, mikä myöhempänä aikana on tullut niin yleiseksi."(Fredrik Nielssen - Jaakko Gummerus, Kristillisen kirkon historia 1 s,173.174)
Uskonpuhdistaja Karlstadt (1480-1541) kiinnitti huomiota sapatin viettoon julkaisemalla kirjasen siitä. Hänen mielestään sunnuntai on ihmisen asettama. Kirjanen herätti aikoinaan kovasti huomiota, olihan hän oppinut mies ja mm. promotoinut Lutherin teologian tohtoriksi. Luther totesi asiasta seuraavasti: "jos Karlstadt kirjoittaisi lisää sapatista, sunnuntain olisi väistyttävä ja sapatti, nimittäin lauantai, olisi pidettävä pyhänä."
Augsburgin tunnustuksessa sanotaan mm. näin. "Suurestipa ne erehtyvät, jotka väittävät sunnuntain asettamista sapatin sijaan tarpeelliseksi.--Muutamat väittelevät siitä, että sunnuntai täytty pitää voimassa, vaikkakaan he eivät vaadi sitä jumalallisen oikeuden nojalla, mutta kuitenkin melkein jumalaalisen oikeuden nojalla. he säätävät pyhäpäivänä tehtävän työn määrän ja muodon. Mitä tuollaiset väittelyt ovat muuta kuin omantunnon pauloja?"
Tämä Augsburgin tunnustuksen lausunto torjuu lepopäiväkäskyn soveltamisen sunnuntain pyhittämiseen, kuten katolinen kirkko oli tehnyt. Luther ei kuitenkaan ehtinyt itse syventyä sapatin merkitykseen kristikunnalle, vaan hänen mielestään se ei ollut enää sitova.
Zurichissä 1500-luvun lopulla ilmestyneessä teoksessa kristityt puolustivat sapatin merkitystä seuraavasti:
1. Sapatti kuuluu siveyslakiin tärkeimpänä käskynä
2. Luomisen siunaukset ovat tarkoitetut kaikille ihmisille
3. Vain Mooseksen säätämät jumalanpalvelusmenot on poistettu; sapatti ei kuitenkaan ole peräisin Moosekselta
4. Sapatti kuuluu Jumalan ikuiseen liittoon 2.Moos.30:17
5. Hengellinen sapatin lepo on vanhassa ja uudessa liitossa sama, sen vuoksi sapatinkin on oltava sama.
(R.Hospinian, De origene festorum Judaeorum (1592)
Eräs mielenkiintoisimpia sapatinpyhittäjiä 1600-luvulla oli tri Peter Chamberlen (1601-1683). Hän toimi mm. kolmen Stuart- kuninkaan henkilääkärinä: Jaakko I:n, Kaarle I:n ja Kaarle II:n. Hän aloitti saptin vieton vuonna 1651, mutta vasta muutaman vuoden kuluttua hän esitti asiata julkisesti. Hän oli Danielin kirjaa tutkimalla tullut siihen tulokseen, että Dan.7:25 ennustettu pieni sarvi tarkoittaa paavikuntaa ja että se yrittää muuttaa käskyt tarkoittaa lepopäivän muutosta saptilta sunnuntaille. Hän sanoi ilm.14. luvusta :"Hyviä ohjeita voidaan saada niiltä enkeleiltä, jotka ilmestyvät rakastetulle opetuslapselle Johannekselle, siitä miten on poistettava ja vältettävä pedon merkki ja palattava Jumalan lakien ja Jeesuksen uskon pitämiseen". Hän ei nähnyt sitä aikaa kun tälläinen seurakunta syntyi joka pitää Jumalan käskyt ja jolla on Jeesuksen usko.
Sapatinviettoa uskonpuhdistuksen aikana
reformin aikaa
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka522313Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1081675Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181