Olen 26-vuotias mies, ja minulla on ongelmia pornon kanssa. Aina vähän aikaa menee etten katso sitä, sitten taas lankean. Se saattaa joskus viedä useita tunteja, ja mitä enemmän sitä teen, sitä enemmän se tulee mieleeni. Minulla on siis pornoriippuvuus, jota vain yritän pitää aisoissa.
Kissa pöydälle : Kuinka monella on ongelmia pornon kanssa? Tarkoitan pornoa missä tahansa muodossa. En kai minä ole ainoa? Onko kenelläkään neuvoja tai kokemusta, miten siitä pääsisi eroon? Uskovaisena ajattelen ettei minkäänlainen "kohtuuskäyttö" ei ole oikein.
pornoriippuvuus
25
4302
Vastaukset
- juntti_
Jep, kenelläpä ei olisi ongelmia. kaikki vaan ei tunnusta, vielä. Itseäni ainakin alkoi, riippuvuuden lisäksi, puhuttelemaan "älä himoitse" käsky. Yritin toki keksiä verukkeita ja selityksiä itselleni, ettei tarvitsisi luopua touhusta, mutta saamani todisteet vakuuttivat, että pornon vahtaaminen ei ole Jumalan tahdon mukaista. Tulin myös huomaamaan että omassa voimassani en pysty vastustamaan kiusasuta. Vaikka pakottaisi itsensä irti, silti joku asia voi herättää himon ja lopulta taas sortuu.
Niinpä sitten laitoin "kiittimet" ristiin ja rukoilin Herraa, että minä tunnustan syntini ja sen etten pääse siitä irti. Ja sanoin, että Herra vapauta minut siitä himosta ja kaikesta väärästä seksuaalisuudesta. Tämä oli muuten vaikea rukous lausua, kun joutui tunnustamaan heikkoutensa ja olleensa väärässä. Mutta se kyllä kannatti, muutos tapahtuu pikku hiljaa ja nykyään olen tästäkin lihan himosta vapaa, kiitos Herran.
Matkan varrella, jos tulee takapakkia, kannattaa uudistaa rukouksensa ja turvata Jumalan voimaan. Laitetaanpas tähän vielä ohje kristityille:
16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla./Gal. 5
Eli lihan himossa oleminen on lain alla olemista. Ja ainoa lääke tähän on Jumalan Pyhä Henki. Anokaa sitä, niin se teille annetaan.- asfasdfasdfasd
seuraaja...
Tule vaan tänne tuomitsemaan ja ohjaamaan ihmisiä väärään suuntaan...
Ketjun aloittaja:
Hyvä mies, pointti on se että sinä tajuat ongelmasi!
Muuta Herra ei sinulta vaadi... - Hyvää Joulua
Oikein rohkaiseva kirjoitus. Minullakin on ongelma, mutta uskon nyt, että vapaudun. Kiitos ja siunausta.
- samanlainen synti
kuin muutkin synnit,ne tulevat vain pahemmaksi aikaa myöten.Yllä olevan juntin neuvon lisänä,mikä oli hyvä neuvo,ehdotan että vertaat pornoa sellaiseen seksiin mikä on samalla rakkauden ja luottamuksen ilmaisu.Silloin homaat eron.Ja uskon että huomaat saman tien kuinka sairasta touhua koko porno on.Kun olet tämän huomannut ota pois kaikki porno kanavat (delita) vastaanottimestasi.Ei ole syntiä katsoa niitä jotka myyvät itsensä pornon käyttöön kuin he olivat petetyjä ja hieman yksinkertaisia ihmisiä (koska he ovat),mutta on synti tuomita heidät,koska tuomio on vain Jumalan.
- kari.. se toinen
Tarkastelepa asiaa siltäkantin, että kuinka hirveä on taustavoimat tuollaisten asoiden takana.
Siellä on ihmiskauppaa, ihmisarvon alentamista ym.
Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaikki mikä sortaa tätä kuvaa, niin olkoon se käsissämme kuin saastainen vaate, eli rakkaudesta Jumalaan, ei edes oteta käsiin mitään, mikä alistaa tätä kauniin kuvan häpäisevää tuotetta.
Kaikki se on perkeleellistä tuotetta, josta pitää olla ulkopuolella.
Oman fyysisen elämän voi suunnata aivan uusiin asioihin. Herran elopelto odottaa työntekijää, ja kuinka suloiset ovat ne kädet, jotka auttavat vanhuksia, sairaita, avuntarpeessa olevia. Kun talvi pukkaa päälle, vie itsesi vaikka "lumikolan" kanssa sinne vanhuksen pihaan ja toiseen, kolmanteen, siellä miehiä tarvitaan. Työ tekijänsä löytää.
Huomaat, että vaikka tämä on esimerkki, se suuntaa itsemme ulos, terveelliseen ja siunaavaan tehtävään ja kas, kaikki turhuus on hävinnyt.
Sitten puolisosi kanssa voit jakaa elämää tältä puolen joka voi olla hyvin kaunista.
Sitäkään ei saa rakentaa joksikin tekniikka lajiksi, vaan löytää suuria kokonaisuuksia, joka on yhteistä. Kun vielä puurtaa tuolla kentällä, elämä varmaan "normalisoituu", oikealle tasolle.
Mutta kaikki on tahtoasiaa, haluanko tehdä vai enkö. Tämä maa antaa kaikkea jopa hyvin sairasta jos sen perään lähtee leikkimään.
Vielä voisi sanoa, että se on laiskuuden ja joutilaisuuden hedelmän sivutuotetta mikä vie nurjuuteen. Jos ei muuta ulkoile, lenkkeile, nauti luonnosta (väsytä itsesi) ja lueskele hyviä kirjoja.
Se avain vain pitää löytää tekemällä. tsemppiä sulle.- rohkaisevat
Tälläistä rohkaisua tarvitaan. Olen kamppaillut ko. ongelman kanssa paljon ja juuri noin on kuten kerroit että kaikki hyvä johon kinnittää katseensa saa siirtymään pois noista ajatuksista. Kiitos Sinulle ja pyrin itsekin lisäämään ulkoilua vaimoni kanssa ja ihailemaan luontoa.
- Nelikymppinen aviomies
Entäs parisuhteessa avioliitossa, jossa pitkällä juoksulla n.20 vuoden yhteiselon seksuaalisuus himmenee ja kaipaa vireyttä.
Ainakin minä olen huomanut piristäviä tekijöitä parisuhteen seksuaalisuudelle. Silloin jos esim. yhteisesti satutaan pornopätkää näkemään.
Joskus menee aikoja ettei töpötä. Mutta jokin pornoajatus tekee minusta vireämmän rakastelijan vaimoni kanssa. Samoin vaimonikin vireämpi pornoa katsellessa. Tästä herää kysymyksiä, miten on? Jos asia parantaa yhteistä seksuaalisuutta, niin että pari nauttii toisistaan enemmän rakkauden ohessa, eikös se ole hyvä asia?
Olkaamme rehellisiä tässä asiassa. Syntiä on jos himoitsen toista. Mutta jos himoitsen omaa vaimoani enemmän toisten rakastelukohtausten näkemisestä, palvelee silloin hyvää asiaa.
Kertokaa olenko väärässä?- valitettavasti
Minulla kävi kuitenkin valitettavasti niin, että avioliittomme alussa aloin katsella noita filmejä ja eksyin vieraisiin. Minulle ei ollut hyväksi.Tuntuu siltä, että ei saisi katsoa ollenkaan koska se voi viedäkin ajatukset muihin naisiin ja kokeiluihin.
- Nelikymppinen aviomies
valitettavasti kirjoitti:
Minulla kävi kuitenkin valitettavasti niin, että avioliittomme alussa aloin katsella noita filmejä ja eksyin vieraisiin. Minulle ei ollut hyväksi.Tuntuu siltä, että ei saisi katsoa ollenkaan koska se voi viedäkin ajatukset muihin naisiin ja kokeiluihin.
Totta tuo puoli. Vaaroja on olemassa. Olen itsekin ihmeissään välillä näitten asioiden kanssa. Kun pitäs kuitenkin pyrkiä nauttimaan ja haluamaan vaimoaan. Ei ole helppoa. Joskus tuntuu onnistuvan, muttei aina niin tapahdu.
Voi kun tämä olisi helpompaa. - valitettavasti
Nelikymppinen aviomies kirjoitti:
Totta tuo puoli. Vaaroja on olemassa. Olen itsekin ihmeissään välillä näitten asioiden kanssa. Kun pitäs kuitenkin pyrkiä nauttimaan ja haluamaan vaimoaan. Ei ole helppoa. Joskus tuntuu onnistuvan, muttei aina niin tapahdu.
Voi kun tämä olisi helpompaa.Minä olen hieman Sinua vanhempi, mutta en vielä kuitenkaan ikäloppu ja todella itselleni sellaisten filmien tai kuvien katselu on ollut lankeemukseksi, mutta tuossa tuli muilta hyviä neuvoja sitä, että kiinnittämällä ajatukset muihin asioihin voi vapautua. Uskon myös näin, että on sitten jollain esim. viinan himo niin välttämällä ravintoloita siitä on hyötyä. Samoin jos on seksinhimo niin välttämällä kaikkea siihen liittyvää.
Joku voi sanoa, että ei se minulla vielä niin ongelma ole, mutta tiedän kokemuksesta, että se suurenee ja suurenee. Kiitos kuitenkin Jumalalle, että meillä on poispääsy näiltäkin alueilta ja voimme saada anteeksi. Armon kantamana voimme sitten jatkaa eteenpäin.
Joskus on itselle tullut itsesyytöksiä ja pohtii kuinka kauheaa ja syntistä se on, mutta Jumala ei luokittele meitä sen mukaan. Kun synnit on anteksi saatu voi jatkaa lumivalkeana eteenpäin. Se on vain itselle tärkeää, että voisi kiinnittää katseensa muihin asioihin ja saada elämän rikkautta niistä. Pikkuhiljaa se lankeaminen väistyy ja saa kokea todellista vapautta.
Kirjoitin uuden viestin ja siihen tuli kirjoitusvirhe, jota yritin poistaa ja vahingossa poistinkin ensimmäisen kirjoittamani jutun enkä sitä viimeistä ja sen mukana perään kirjoitetut viestit poistuivat.
Laitan ne nyt tähän perään sellaisina kuin olivatkin.Resepti
Kirjoittanut: uskova_1 14.12.2006 klo 02.22
Poista oma viesti
Seksuaaliseen kiusaukseen suhtaudutaan ihan samoin kuin mihin tahansa kiusaukseen: se vain jätetään leijumaan ilmaan. Sitä ei säikähdetä, siitä ei tunneta syyllisyyttä. Kiusaus ei ole synti.
Vasta sitten, kun kiusauksella alkaa hehkuttelemaan ja jatkamaan siitä eteenpäin mielessään siitä tulee synti.
Pornokiusauksiakaan ei pidä pelätä, nekin vain jätetään leijumaan. Mutta jos jää "katsomaan loppuun asti", mihin se siitä etenee, niin silloin se menee jo synniksi.
Pornoriippuvaisen on myös syytä tehdä pornon saanti itselleen vaikeaksi: sanoa irti tv:n pornokanavat, laittaa estot nettiin ja sähköposteihinsa, lakata tilaamasta pornolehtiä tai muuta materiaalia, olla ostamatta lehtiä tai videoita kotiinsa.
Niinpä kun kotona/töissä/autossa ei ole mitään virikkeitä, kun himo iskee, niin pitää harjoittaa itsehillintää. Tulee kiusaus lähteä kioskille ostamaan pornolehteä, niin istuu tuolille ja istuu siinä ja katsoo pystyykö himo nostaan tuolista ja kantaan kioskille - ei pysty.
Noin pääsee kiusauksien pelosta, kun testaa niitä. Antaa niitten tulla ja katsoo, pystyykö ne johonkin. Siinä paljastuu, etteivät ne pysty, jos ihminen ei tee yhteistyötä niiden kanssa.
Parempi sekin aluksi, että jää siihen tuolille istuun vaikka sitten omien mielikuviensa kanssa kuin että saa kioskilta tai videovuokraamosta uusia virikkeitä. Seuraavana päivänä ne mielikuvat on jo hiukan haalistuneempia ja kun ei uusia virikkeitä tule, ne haalistuvat ja haalistuvat. Jos saa uutta materiaalia, mielikuvat taas vahvistuvat ja ovat elossa.
Jos sitten joskus silloin tällöin vahingossa näkee jotain niin ei ainakaan enää ole pornoriippuvainen eli se ei ole enää ongelma.uskova_1 kirjoitti:
Resepti

Jos sitten joskus silloin tällöin vahingossa näkee jotain niin ei ainakaan enää ole pornoriippuvainen eli se ei ole enää ongelma.Eikös parisuhteessa ole pornoa?
Kirjoittanut: Nelikymppinen aviomies 14.12.2006 klo 12.32
Miten näet uskovien pariskuntien rakastelemisen rajat? Onko niitä, vai ei?
Onko rajat sitä että asiat hoidetaan ilman minkäänlaista himoa ja tunnetta, vai sitten sitä että saa rakastella ja himoita aviopuolisoaan mielinmäärin ja kaikin tavoin. Kunhan molemmat nautti ja kokee sen hyväksiuskova_1 kirjoitti:
Eikös parisuhteessa ole pornoa?
Kirjoittanut: Nelikymppinen aviomies 14.12.2006 klo 12.32
Miten näet uskovien pariskuntien rakastelemisen rajat? Onko niitä, vai ei?
Onko rajat sitä että asiat hoidetaan ilman minkäänlaista himoa ja tunnetta, vai sitten sitä että saa rakastella ja himoita aviopuolisoaan mielinmäärin ja kaikin tavoin. Kunhan molemmat nautti ja kokee sen hyväksiKauhistus
Kirjoittanut: uskova_1 14.12.2006 klo 13.44
Poista oma viesti
Hui mikä ajatus, himoton avioseksi!
Mutta olen tuollaisestakin kuullut. Uskova aviopari kertoi rukoilleensa aktin aikana koko ajan, etteivät vain tekisi syntiä eivätkä himoitsisi. Eikä tämä ole vitsi, vaan ote tosielämästä.
Tottakai avioparin kuuluukin himoita toisiaan, kyllä eros-rakkaus kuuluu avioliittoon. Ja keskenään voivat kokeilla kaikenlaista uutta, ettei halut väljähdy. Kokeilla eri asentoja, harjoittaa seksiä eri paikoissa ei aina makuuhuoneessa eikä aina sisällä jne.uskova_1 kirjoitti:
Resepti
Kirjoittanut: uskova_1 14.12.2006 klo 02.22
Poista oma viesti
Seksuaaliseen kiusaukseen suhtaudutaan ihan samoin kuin mihin tahansa kiusaukseen: se vain jätetään leijumaan ilmaan. Sitä ei säikähdetä, siitä ei tunneta syyllisyyttä. Kiusaus ei ole synti.
Vasta sitten, kun kiusauksella alkaa hehkuttelemaan ja jatkamaan siitä eteenpäin mielessään siitä tulee synti.
Pornokiusauksiakaan ei pidä pelätä, nekin vain jätetään leijumaan. Mutta jos jää "katsomaan loppuun asti", mihin se siitä etenee, niin silloin se menee jo synniksi.
Pornoriippuvaisen on myös syytä tehdä pornon saanti itselleen vaikeaksi: sanoa irti tv:n pornokanavat, laittaa estot nettiin ja sähköposteihinsa, lakata tilaamasta pornolehtiä tai muuta materiaalia, olla ostamatta lehtiä tai videoita kotiinsa.
Niinpä kun kotona/töissä/autossa ei ole mitään virikkeitä, kun himo iskee, niin pitää harjoittaa itsehillintää. Tulee kiusaus lähteä kioskille ostamaan pornolehteä, niin istuu tuolille ja istuu siinä ja katsoo pystyykö himo nostaan tuolista ja kantaan kioskille - ei pysty.
Noin pääsee kiusauksien pelosta, kun testaa niitä. Antaa niitten tulla ja katsoo, pystyykö ne johonkin. Siinä paljastuu, etteivät ne pysty, jos ihminen ei tee yhteistyötä niiden kanssa.
Parempi sekin aluksi, että jää siihen tuolille istuun vaikka sitten omien mielikuviensa kanssa kuin että saa kioskilta tai videovuokraamosta uusia virikkeitä. Seuraavana päivänä ne mielikuvat on jo hiukan haalistuneempia ja kun ei uusia virikkeitä tule, ne haalistuvat ja haalistuvat. Jos saa uutta materiaalia, mielikuvat taas vahvistuvat ja ovat elossa.
Jos sitten joskus silloin tällöin vahingossa näkee jotain niin ei ainakaan enää ole pornoriippuvainen eli se ei ole enää ongelma.Tuli mieleen noita muiden vastauksia lukiessa, että toisilta pornoriippuvuus häipyy sitä kauhistumalla, toisilta Jumala ottaa sen pois rukouksessa pyytämällä, mutta suurimmalta osalta Jumala vaatii, että on käytettävä omaa tahtoa.
Voihan tuota pornon himoakin rukoilla pois, mutta entäs, jos se ei poistu.
Jotkut tulevat uskoon ja luulevat, että he siinä astuvat sisään jonkinlaiseen automaatioon, jossa heiltä katoaa kaikki synti ja himot, katoaa sairaudet ja työn rasitukset ja rahaa tulvii ovista ja ikkunoista. Ja jotkut vielä luulevat, että uskovaksi tultuaan saisi jonkinlaisen ruumiillisen koskemattomuuden, ettei voi saada turpaan tuntemattomalta vastaantulijalta kadulla tai vammautua onnettomuudessa.
Mutta eihän se noin mene. Sitten kun alkoholistin viinanhimo ei lähdekään kuin taikaiskusta tai edes seurakunnan rukouksilla tai saa puukosta kylkeen nakkarijonossa, niin moni katkeroituu Jumalalle ja uskoville, kun heidän omat kuvitelmansa eivät toteutuneetkaan.
Aina on kuitenkin niitä, joita Jumala on rukouksella auttanut jossain tai joissain asioissa. Toiset ovat laihtuneet rukouksella, parantuneet jostain sairaudesta, menettäneet viinanhimonsa, saaneet paremman työpaikan jne.
Mutta parasta on ottaa jo ennen uskoon tuloaan se näkemys, että ihmisliha ei lähde täällä maan päällä ihmisestä mihinkään, vaan se on itse kuoletettava hengellä joka päivä loppuelämän. Myöskään maailma ei lähde uskovan ympäriltä mihinkään, vaan yhä tulee ylisuuri lasku postista, yhä ajaa kolarin ja yhä tulee puukosta selkään sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti.
Aivan samoin kuin uskoon tuloa etsikkoaikana miettiessä on tehtävä laskelmat aikooko seurata Jeesusta maksoi mitä maksoi (Luuk 14:26-33), niin samoin on oltava valmis sitten uskonelämän aikana maksamaan mitä maksaa, kun tilanne tulee. Eli käytäntö, että "huolimatta siitä, mitä maksaa, niin minä haluan ja aion päästä irti riippuvuudesta". Ja sitten näkee sen vaivan lihansa kuolettamisessa, mikä on nähtävä.
Paavalihan oli rukoillut pistimen ottamista lihastaan, mutta ei Jumala ottanut sitä pois, vaan Paavali joutui itse työstämään omaa suhtautumistaan pistimeen ja pistin säilyi.
Toiset kun kuulevat, miten kauhea asia porno on, jättävät sen siihen paikkaan inhon vallassa, mutta toisilla tuon kuulemisesta vain himot heräävät, kun siinä on tuollaista kielletyn hohtoa. Sanotaanpa vaikka, että ihminen tykkää suklaasta. Jos hän alkaa hokea itselleen päivät pitkät, ettei hän saa syödä suklaata, niin tuohon asiaan tulee oikein kiehtova kielletyn hedelmän maku ja se alkaa pyöriä hänen päässään kaiken aikaa. Ja tuloksena on sitten hyökkääminen suklaarasian kimppuun. No, tämä nyt oli vain maallinen esimerkki, mutta tuohon tapaan saa synnillisiinkin asioihin glamouria ja ne alkavat pyöriä päässä yötä päivää. Pornosta tulee kiellettynä, kauhisteltuna asiana yötä päivää kiehtovana päässä pyörivä asia. Siksipä tuossa resepti-kirjoituksessani juuri yritin tuoda esiin keinon niille keillä ei kauhistuminen tai rukous auta.
Itse en omalta kohdaltani ainakaan tälläistumalla muista, että Jumala olisi ottanut minkään uskomattomana harjoittamieni syntien himoja noin vain pois, vaan kaikki on itse ollut käsiteltävä ja käytettävä omaa tahtoaan lihansa kuolleena pitämisessä ja siinä, että jättää kiusaukset vain leijumaan. Niin jäävät kiusaukset tehottomiksi.- juntti_
uskova_1 kirjoitti:
Tuli mieleen noita muiden vastauksia lukiessa, että toisilta pornoriippuvuus häipyy sitä kauhistumalla, toisilta Jumala ottaa sen pois rukouksessa pyytämällä, mutta suurimmalta osalta Jumala vaatii, että on käytettävä omaa tahtoa.
Voihan tuota pornon himoakin rukoilla pois, mutta entäs, jos se ei poistu.
Jotkut tulevat uskoon ja luulevat, että he siinä astuvat sisään jonkinlaiseen automaatioon, jossa heiltä katoaa kaikki synti ja himot, katoaa sairaudet ja työn rasitukset ja rahaa tulvii ovista ja ikkunoista. Ja jotkut vielä luulevat, että uskovaksi tultuaan saisi jonkinlaisen ruumiillisen koskemattomuuden, ettei voi saada turpaan tuntemattomalta vastaantulijalta kadulla tai vammautua onnettomuudessa.
Mutta eihän se noin mene. Sitten kun alkoholistin viinanhimo ei lähdekään kuin taikaiskusta tai edes seurakunnan rukouksilla tai saa puukosta kylkeen nakkarijonossa, niin moni katkeroituu Jumalalle ja uskoville, kun heidän omat kuvitelmansa eivät toteutuneetkaan.
Aina on kuitenkin niitä, joita Jumala on rukouksella auttanut jossain tai joissain asioissa. Toiset ovat laihtuneet rukouksella, parantuneet jostain sairaudesta, menettäneet viinanhimonsa, saaneet paremman työpaikan jne.
Mutta parasta on ottaa jo ennen uskoon tuloaan se näkemys, että ihmisliha ei lähde täällä maan päällä ihmisestä mihinkään, vaan se on itse kuoletettava hengellä joka päivä loppuelämän. Myöskään maailma ei lähde uskovan ympäriltä mihinkään, vaan yhä tulee ylisuuri lasku postista, yhä ajaa kolarin ja yhä tulee puukosta selkään sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti.
Aivan samoin kuin uskoon tuloa etsikkoaikana miettiessä on tehtävä laskelmat aikooko seurata Jeesusta maksoi mitä maksoi (Luuk 14:26-33), niin samoin on oltava valmis sitten uskonelämän aikana maksamaan mitä maksaa, kun tilanne tulee. Eli käytäntö, että "huolimatta siitä, mitä maksaa, niin minä haluan ja aion päästä irti riippuvuudesta". Ja sitten näkee sen vaivan lihansa kuolettamisessa, mikä on nähtävä.
Paavalihan oli rukoillut pistimen ottamista lihastaan, mutta ei Jumala ottanut sitä pois, vaan Paavali joutui itse työstämään omaa suhtautumistaan pistimeen ja pistin säilyi.
Toiset kun kuulevat, miten kauhea asia porno on, jättävät sen siihen paikkaan inhon vallassa, mutta toisilla tuon kuulemisesta vain himot heräävät, kun siinä on tuollaista kielletyn hohtoa. Sanotaanpa vaikka, että ihminen tykkää suklaasta. Jos hän alkaa hokea itselleen päivät pitkät, ettei hän saa syödä suklaata, niin tuohon asiaan tulee oikein kiehtova kielletyn hedelmän maku ja se alkaa pyöriä hänen päässään kaiken aikaa. Ja tuloksena on sitten hyökkääminen suklaarasian kimppuun. No, tämä nyt oli vain maallinen esimerkki, mutta tuohon tapaan saa synnillisiinkin asioihin glamouria ja ne alkavat pyöriä päässä yötä päivää. Pornosta tulee kiellettynä, kauhisteltuna asiana yötä päivää kiehtovana päässä pyörivä asia. Siksipä tuossa resepti-kirjoituksessani juuri yritin tuoda esiin keinon niille keillä ei kauhistuminen tai rukous auta.
Itse en omalta kohdaltani ainakaan tälläistumalla muista, että Jumala olisi ottanut minkään uskomattomana harjoittamieni syntien himoja noin vain pois, vaan kaikki on itse ollut käsiteltävä ja käytettävä omaa tahtoaan lihansa kuolleena pitämisessä ja siinä, että jättää kiusaukset vain leijumaan. Niin jäävät kiusaukset tehottomiksi.Joo, kyllä tuossa on perää, sanoihan Jumala kainillekin, että syntiä pitää vastustaa. Mutta sitten taas jonkun uskonkäsitys voi olla sellainen, että luulee jotain saavuttavansa kieltäymyksellään. Ja siinä on vaarana ylpeys ja Jeesuksen vanhurskaudesta luopuminen.
Kyllä se varmasti Hengessä onnistuu, mutta ei edelleenkään omassa voimassa. Olisikohan tässä kaksi näkökulmaa, toinen näkee tietyn syntinsä lihan heikkoutena, jota Hengessä vastustaa ja toinen taas sairautena, johon pyytää parantumista. Oli miten oli kääntymys on kummassakin tehtävä. juntti_ kirjoitti:
Joo, kyllä tuossa on perää, sanoihan Jumala kainillekin, että syntiä pitää vastustaa. Mutta sitten taas jonkun uskonkäsitys voi olla sellainen, että luulee jotain saavuttavansa kieltäymyksellään. Ja siinä on vaarana ylpeys ja Jeesuksen vanhurskaudesta luopuminen.
Kyllä se varmasti Hengessä onnistuu, mutta ei edelleenkään omassa voimassa. Olisikohan tässä kaksi näkökulmaa, toinen näkee tietyn syntinsä lihan heikkoutena, jota Hengessä vastustaa ja toinen taas sairautena, johon pyytää parantumista. Oli miten oli kääntymys on kummassakin tehtävä.Et tainnut ihan täysin ymmärtää, mitä kirjoitin. Synti ei ole koskaan sairautta, vaan synti on pahuutta, jota pitää vastustaa.
Sanoit: "Mutta sitten taas jonkun uskonkäsitys voi olla sellainen, että luulee jotain saavuttavansa kieltäymyksellään. Ja siinä on vaarana ylpeys ja Jeesuksen vanhurskaudesta luopuminen. "
Kieltäymys ei ole suinkaan paha asia, vaan sillä todellakin voidaan saavuttaa jotain. En ollenkaan ajattele, että jos harrastaa kieltäymystä, että sitä ei saisi harrastaa siksi, että siitä voisi seurata ylpeys. Paavali ja kaikki apostolit harrastivat paljon kieltäymystä – ei kuitenkaan turhan päiten, vaan silloin kuin se oli tarkoituksen mukaista. Mutta epäraamatullinen kieltäymys ei taas ole mistään kotoisin ja se voi johtaa ainoastaan ylpeyteen.
Sanoit: "Kyllä se varmasti Hengessä onnistuu, mutta ei edelleenkään omassa voimassa"
On yleistä, että kypsymättömät uskovat puhuvat siitä, että parannusta ei saa tehdä omassa voimassa ikäänkun uskovalla olisi jokinlainen hengen voima, joka tulee silloin tällöin eikä olisi koko ajan saatavilla parannusta varten.
Raamatun mukaan Pyhän Hengen voima on vuodatettu jokaiseen uskovaan – kuka sitä sitten haluaa käyttää parannuksen tekoon kuka ei.
Silloin kun kypsymättömät uskovat puhuvat omassa voimassa tekemisestä, kyse on todellisuudessa siitä, että asianomainen yrittää suggeroida itseään Jumalan mielen mukaiseen mielentilaan tai näkemyksiin. Oikea vaihtoehto on taas se, että uskova torjuu ainoastaan sen mikä on väärin yrittämättä puristaa itsestään jotain muuta, vaan jättää sen oikean esiintuomisen Pyhän Hengen tehtäväksi. Eli torjutaan se mikä on pahaa ja silloin se mikä on oikein tulee sieltä itsestään.
Monet kypsymättämät uskovat tekevät esimerkiksi sen virheen, että eivät tyydy ainoastaan torjumaan epäystävällisyyttä ja katkeruutta käytöksestään suhteessa muihin ihmisiin, vaan yrittävät lisäksi tehdä itsestään sellaisen uskovan kuin luulevat, että uskovan pitäisi olla. Niinpä he yrittävät puristaa itsestään erilaisia ihania tunteita ja käpristää huulensa alati teennäiseen hymyyn ynnä muuta sellaista. Toisin sanoen tästä on seurauksena koko maailman pilkkaama tekopyhältä vaikuttava kristitty.
Tosiasiassa kukaan ihminen ei tiedä millaiseksi hän muuttuu ollessaan kristitty. Hän voi ainoastaan torjua sen mikä on paha ja tehdä parannusta ja totella Jumalaa mm. missionsa suorittamisen kautta ja sen jälkeen Jumala muuttaa hänet sellaiseksi kristityksi kuin Jumala haluaa.
Uskovan ei siis tarvitse yrittää olla oma mielikuvitusideaalikristittynsä, vaan silloin kun hän tottelee Jumalaa, niin silloin Jumala muuttaa hänet, ilman hänen erikseen tapahtuvaa yritystään, Jumalan ideaalien mukaiseksi kristityksi. Silloin se millä tavalla hänen positiivinen käytöksensä tulee esiin on täysin kokonaista ja aitoa eikä siinä ole mitään yrittämistä eikä teennäistä.
Uskovat yrittävätkin nykyään aivan liian paljon täyttää toisten odotuksia ja kiinnittävät liiaksi huomiota ihmissuhteisiin. Jos he kiinnittäisivät enemmän huomiota jumalasuhteeseen ja täyttäisivät vain hänen odotuksiaan – jotka ovat aina hyvin käytännöllisiä – seurauksena olisi paljon aidompia uskovia, jotka eivät höpöttäisi rakkaudesta, vaan tekisivät sille ominaisia tekoja – ilman teennäistä hymyä.- Leskimies
uskova_1 kirjoitti:
Resepti
Kirjoittanut: uskova_1 14.12.2006 klo 02.22
Poista oma viesti
Seksuaaliseen kiusaukseen suhtaudutaan ihan samoin kuin mihin tahansa kiusaukseen: se vain jätetään leijumaan ilmaan. Sitä ei säikähdetä, siitä ei tunneta syyllisyyttä. Kiusaus ei ole synti.
Vasta sitten, kun kiusauksella alkaa hehkuttelemaan ja jatkamaan siitä eteenpäin mielessään siitä tulee synti.
Pornokiusauksiakaan ei pidä pelätä, nekin vain jätetään leijumaan. Mutta jos jää "katsomaan loppuun asti", mihin se siitä etenee, niin silloin se menee jo synniksi.
Pornoriippuvaisen on myös syytä tehdä pornon saanti itselleen vaikeaksi: sanoa irti tv:n pornokanavat, laittaa estot nettiin ja sähköposteihinsa, lakata tilaamasta pornolehtiä tai muuta materiaalia, olla ostamatta lehtiä tai videoita kotiinsa.
Niinpä kun kotona/töissä/autossa ei ole mitään virikkeitä, kun himo iskee, niin pitää harjoittaa itsehillintää. Tulee kiusaus lähteä kioskille ostamaan pornolehteä, niin istuu tuolille ja istuu siinä ja katsoo pystyykö himo nostaan tuolista ja kantaan kioskille - ei pysty.
Noin pääsee kiusauksien pelosta, kun testaa niitä. Antaa niitten tulla ja katsoo, pystyykö ne johonkin. Siinä paljastuu, etteivät ne pysty, jos ihminen ei tee yhteistyötä niiden kanssa.
Parempi sekin aluksi, että jää siihen tuolille istuun vaikka sitten omien mielikuviensa kanssa kuin että saa kioskilta tai videovuokraamosta uusia virikkeitä. Seuraavana päivänä ne mielikuvat on jo hiukan haalistuneempia ja kun ei uusia virikkeitä tule, ne haalistuvat ja haalistuvat. Jos saa uutta materiaalia, mielikuvat taas vahvistuvat ja ovat elossa.
Jos sitten joskus silloin tällöin vahingossa näkee jotain niin ei ainakaan enää ole pornoriippuvainen eli se ei ole enää ongelma.Liekillisesti sanon -- en säti!
Tein sanasi mukaan ja toimii -- nyt v....taa kun vuosikymmenkin kului pornon kanssa sotiessa ja keino oli saatavilla -- vaikka sinulta akkaseni. Notta kiitoksia teittille. Leskimies kirjoitti:
Liekillisesti sanon -- en säti!
Tein sanasi mukaan ja toimii -- nyt v....taa kun vuosikymmenkin kului pornon kanssa sotiessa ja keino oli saatavilla -- vaikka sinulta akkaseni. Notta kiitoksia teittille.Olen iloinen puolestasi "ukkoseni".
Niinhän se on, ettei uskonelämä ole mitään suurta mystiikkaa tai rakettitiedettä, vaan erittäin käytännöllistä. Kyllä minäkin välillä huomaan, että voi ei, miksen tuota tai tuota heti ymmärtänyt, vaan piti tuhlata aikaa älyttömässä huuhailussa.
- uhri, myös
Käypä katsomassa
http://www.narsistienuhrientuki.info
Monet luulevat ettei seurakunnissa ole narsismia. Ei voisi enempää pieleen mennä. "Onko Herra ollu hyvä?", ja mairea hymy päälle. "Niin hyvä Herran palvelija" jne jne
Montako aitoa ihmistä olet tavannut?
Monien silmät ovat avautuneet tajuttuaan narsismin sairautena. Lisäksi porno on alkanut tuntua jopa vastenmieliseltä. - näin eroon pornosta
Olen itse suunnilleen saman ikäinen ja hormoonit hyrräävät aikalailla. Olen katsonut pornoa aikaisemmin tosi paljon ja koko ajan olen siis ollut uskovainen. Kauniit ja seksikkäät naiset viettelevät filmeissä helposti sinkku miehen ja kun muna seisoo suoraan sanottuna kuumana niin sellaista tunnetta on vaikea vastustaa. Kun olin katsonut pornoa paljon ja jo jonkin aikaa huomasin olevani jotenkin sidottu siihen ja muukin käyttäytymiseni alkoi tulla hermostuneemmaksi. Kukaan tavallinen nainen ei näyttänyt enää miltään koska oli tottunut katselemaan noita kauniita missejä joiden vartalot olivat aivan uskomattoman täydellisiä. Tiesin koko ajan tekeväni syntiä ja pikku hiljaa huomasin että kysymys on siitä että se ei tee hyvää minulle ja mielenterveydelleni. Suuri vaara siinä on se että kohta mikään ei tunnu enää miltään vaan pitää nähdä entistä kovempaa pornoa ja yhä enemmän meikattuja naisia jne.. Kierre alkaa todella helposti syvetä. Sitten erään kerran aloin tulla siihen pisteeseen että haluan eroon tästä kaikesta roskasta ja saastasta YKSINKERTAISESTI SIITÄ SYYSTÄ ETTÄ HUOMASIN ETTEI SEN KATSOMINEN ENÄÄ TUNTUNUT EDES PAHALTA eikä syntiseltä! Tämä oli minulle herätyskello! Aloin rukoilla säännöllisesti Jumalaa että pääsisin eroon pornosta. Samalla rukoillessani kuitenkin lankesin aina uudelleen ja uudelleen ja uudelleeen. Aloin ihmetellä että näinkö on tarkoitus käydä että Jumalakaan ei minua voi tästä saastasta irti päästää! Silloin mieleeni tuli raamatun kohta:
"LÄHESTYKÄÄ JUMALAA NIIN HÄN LÄHESTYY TEITÄ"
ALOIN LUOTTAA TÄHÄN RAAMATUN KOHTAAN JA PERUSTIN KAIKEN JATKOSSA TÄHÄN LUPAUKSEEN. ALOIN LUKEA RAAMATTUA JA RUKOILLA SÄÄNNÖLLISESTI JOKA ILTA. ELIN PITKÄÄN SEN KALTAISTA ELÄMÄÄ ETTÄ OLIN PÄIVÄLLÄ KATSONUT PORNOA TAI ILLALLA JA SITTEN RUKOILIN SEN JÄLKEEN JA LUIN RAAMATTUA. AJATTELIN ETTÄ PIDÄN KIINNI KAHDESTA ASIASTA RUKOILEN JA LUEN RAAMATTUA! HALUSIN TODELLA TESTATA TUON RAAMATUN KOHDAN PITÄVYYDEN. Meni MUUTAMA kuukausi että eli TÄYDELLISTÄ KAKSOISELÄMÄÄ. KATSOIN PORNOA SÄÄNNÖLLISESTI JA MYÖS ETSIN JUMALAA SÄÄNNÖLLISESTI. Sitten kävi niin että pikku hiljaa SYNNINTUNTO PORNON KATSOMISESTA ALKOI TULLA TAKAISIN! TÄMÄ OLI SELKEÄ MERKKI ETTÄ JOTAIN ALKOI TAPAHTUA SISÄLLÄNI! Pikku hiljaa asiat muuttuivat siten että alkoi tuntua yhä raskaammalta ja epämielyttävämmältä katsoa pornoa! Tämä sai aikaa puolestaan sen että porno alkoi VÄHITELLEN JÄÄDÄ POIS ELÄMÄSTÄNI!
Koko taistelussani pornoa vastaan OLI MYÖS TÄRKEÄ RAAMATUNKOHTA: " jos silmäsi viettelee sinua niin heitä se pois sillä onhan parempi että vain silmäsi joutuu helvettiin kuin että koko ruumiisi palaisi helvetin tulessa"
Tällä kohdalla ajan takaa sitä että ota internettiin sellainen lapsilukko ohjelma ja sitten kehitä siihen niin pitkä salasana ettet muista sitä pari kirjoituksen jälkeen. No sitten säädät lapsilukko asetuksiin pornosuodatuksen ja lukitset ohjelman ja heität sitten salasanan menemään. Tällaisen suodattimen saat mm. osoitteesta:
www.block.fi
Suodattaa kaiken pornosaastan netistä ja on helppoa olla siis katsomatta pornoa ainakaan kotikoneelta! ohjelmaa EI VOI POISTAA ILMAN SALASANAA JOTEN PORNO JÄÄ TOTAALISESTI POIS KONEELTASI!
MUISTA LOPUKSI TÄMÄ ETTÄ ÄLÄ VÄLITÄ SIITÄ ETTÄ LANKEILET! JATKA KOKO AJAN RUKOUSTA JA RAAMATUN LUKUA! ON PAREMPI ELÄÄ KAKSOISELÄMÄÄ PORNON JA RAAMATUN KANSSA KUIN ETTÄ OLLA ILMAN RAAMATTUA PELKÄN PORNON PARISSA! PIDÄ SIIS JATKUVASTI KIINNI RUKOUKSESTA JA RAAMATUSTA RIIPPUMATTA SIITÄ ETTÄ LANKEILET! HUOMAAT AIKANAAN ETTÄ TÄMÄ RESEPTINI TOIMII JA SE TOIMII SIKSI ETTÄ SE RESEPTI LÖYTYY RAAMATUSTA!- piekko
olipa hyviä ohjeita,
haluaisin vielä varoittaa niitä jotka eivät näe pornoa pahana, en missään (valitettavasti katsomassani) pornokuvissa ole nähnyt avioliittoa tai Jumalan tahtoa hyvänä vaan kaikki tulee kokeilla ja puolisoa pettää ja tämäkö muka parantaisi parisuhdetta? Höpöhöpö.Kaikki tapahtuu
vain oman nautinnonhalun vuoksi välittämättä muista
tai seurauksista.Jumala armahtakoon että itse saisin vapautuksen tästä saastasta. Yritän siis elää sitä kaksoiselämää, että rukoilen Herraa Jeesuksen nimessä. tunnustan syntini Hänelle ja luen Raamattua.Silti lankean.
Mutta eihän toki eros rakkaudessa ole mitään pahaa
jos se on avioliiton sisällä ja ei loukkaa toista
Jumala on luonut myös sukupuolivietin.
- Tunteikas Mies
Joskus ajattelee että jos on uskovainen ja naimaton on perusteltua ja normaalia tuntea vetoa naisiin eroottisesti. Ja seksuaalihalujen paineita voi purkaa itsetyydytyksellä. Onko tällaisen synniksi nähtävä? Jos ei ketään loukkaa ja itselleen saa helpotuksen ja nautinnon tunteen. Se mikä on hyvää, eikös olisi suotavaa? Pitääkö hyvätkin asiat uskovan tukahduttaa, mitäkin sillä todistakseen?
- Kääntöpuoli
Te olette onnellisia ihmisiä joilla on vaihtoehtoja seksuaalisuutenne kanssa. Vammaisella ihmisellä ei välttämättä ole kuin kaksi vaihtoehtoa myötäsyntyisen seksuaalisuutensa kanssa. Joko antaa paineiden kasautua tai purkaa ne jotenkin. Ehkä tällä palstalla joku hyväntahtoinen ihminen kertoo, kuinka toimia?
- rainbow1964
Katson väkivaltaa televisiosta ja tuntuu, että tarvitsen joka päivä yhä enemmän ja enemmän väkivaltaa elämääni iltaisin.
Onneksi uutisista ja muusta mediasta kykenen tyydyttämään väkivallan kaipuuni 24h/7vrk/vk.
Ostan kädet hikisinä aina uuden lööppilehden ja toivon, että saan nähdä elämää suurempaa tragediaa, kun oma elämäni on vähän kuivettunutta.
No, vitsi vitsi, vaikka tällaisia ääripäitä löytyy paljon. Mitenkä muuten lehdet tai viihde menisivät kaupaksi ?
Kun miehiltä otettaisiin housut pois, niin nähtäisiin, että sielläkin on elämää, ainakin silloin kun liikutaan tyydyttämättömänä kauniiden naisten parissa.
Viisari värähtää pakostakin, vaikka ajattelisi neitsyt Mariaa ja rukousnauhaa.
Tästä liikutaankin luontevasti sellaiselle alueelle kuin, onko ajattelu syntiä, kun tuo päävärkki tuppaa harhautumaan joka seitsemäs minuutti joko väkivaltaan tai seksiin.
Katolisilla ei tuollaiset ongelmat pääse kasvamaan kohtuuttomiksi, kun voi tunnustaa papille (tuntemattomana :) ja hiplaa sen jälkeen rukousnauhaa lukien ave mariaa.
Syntiä on vain kun satuttaa toista ihmistä.
Tekikö juutalaisten Jumala hyvän ja pahan tiedon puun ennen vai sen jälkeen kun Eeva luotiin ?
Eli tarvitaanko synnin tekemiseen kaksi ihmistä ?
Luomiskertomuksen mukaan Aatami kulki paratiisissa alastomana ja _ilman_ sukusoluja ennenkuin Eeva luotiin. Sillä mihin hän olisi lisääntymiselintä tarvinnut ilman naista.
Ilman naista hän oli täten myös synnitön.
Luomiskertomus ei kerro, kuinka kauan Aatami ja Eeva käyskentelivät paratiisissa sukupuolielimet paljaina ennenkuin _huomasivat_ olevansa alasti ja syntisiä.
Mielestäni _tieto pahasta_ ei voi syntyä ilman, että ensin _tekee_ pahaa _toiselle ihmiselle_, ja se vaatii, että _toinen ihminen_ on läsnä.
Yksin on vaikea _tehdä_ syntiä _toiselle ihmiselle_.
Jos _tieto_ pelkästään riittää synnyttämään pahuutta, niin sitten ihmiset osaavat lukea ajatuksia.
Jumala teki meistä tämmöisiä - tahdostamme ja vastoin tahtoamme käyttäytyviä ihmisiä. Sellaisia lihaksiakin ihmisiltä löytyy.
Katsokaa aikaisempi kirjoitukseni :
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000117&posting=22000000022478177#22000000022478177
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006544
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t313910törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303335Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3821794- 331418
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471073Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11986Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11920- 42889