Lasten "hankinta"

... Kannattaa tosiaan puntaroida koko elämäntilanne, ja tulevaisuus, ennen kun alkaa noin vain tekaseen muksun. Mullaki on ollu aina sillon tällön vauvakuumeilua ihan runsaasti, mutta kun on viikko pari kulunu, on mielipide tilanteen mukaan vaihtunu toiseksi. Nyt, 38 vuotiaana, kun on miehellä ja itsellä hyvät tyäpaikat, oma talo, terveys kunnossa, on mukava oottaa vauvaa täydentämään perheen. Paljon on kokemusta muiden lapsista, ja sen vuoksi luja usko siihen, että pystyy itsekin kasvattamaan yhteiskuntakelposen ihmisen sekä maalaisjärjellä, että vahvalla tunteella. Tammikuun lopulla synnytän ja huomenna meen naimisiin... Innolla odotan tulevaa!

Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että kun lapsi saadaan, siitä täytyy huoli pitää. Olimme mieheni kanssa ajatellut ajoittaa lapsen hankkimisen samalla tavalla kuin sinäkin. Mutta toisin kävi...

Aikalailla tasan vuosi sitten sainkin tietää olevani raskaana. Olin opiskelemassa sillä hetkellä. En halunnut aborttiakaan tehdä, enkä olisi enää voinutkaan kun raskaus oli niin pitkällä ja rahatilanne salli lapsen tulon, koska mieheni oli töissä.

Tällä hetkellä olen onnellinen kahdeksankuisen äiti. Minulla on tarkkaan harkittuna, koska menen kouluun, sillä haluan kyllä valmistua. Se vain lykkääntyy pari vuotta. Ja olemme tarkkaan laskeneet, että silti pystymme elättämään tämän lapsen sen 18 vuotta tai pisempääkin, vaikka se järjestelyitä vaatikin.

Ystäväpiiri muuttui melko paljon. Paikkakunnalla, jossa asun, ei ole sukulaisiani eikä muitakaan potentiaalisia lapsenvahteja, enkä myöskään ole ulkopuoliselle jättänyt.

Totuus on se, ettei lasta hankita, niitä saadaan. Kaikki ei niitä hanki hetken mielijohteesta (niinkuin tiedän monen vanhan tuttavani minusta ajattelevan), joskus lapset vain päättävät tulla. Voin vain siteerata äitiäni:"Vaikka minulla olisi kuinka paljon rahaa tai vaikka hieno koulutus ja työ, mitään en olisi ilman lapsiani". (ammatti:siivooja)

On totta että kaikki vanhemmat eivät ole aina vanhemmiksi kykeneväisiä, ajattelevat vain että olisi kiva saada vauva ja unohtavat, että se on lopun ikää hänen jälkeläinen, mutta ei kannata luulla tietävänsä, ketä nämä ihmiset ovat. Totuus voi yllättää.

Tuossa edellä joku totesikin, ettei kannata luulla tietävänsä ketkä lapsentekoa ovat harkinneet ja ketkä eivät.

Taitaa olla meidänkin vauva monen silmissä vahinko. Minullahan on koulu kesken ja mieskin vielä opiskeli kun raskauduin. Sittemmin valmistui, raskausaikana. Eiköhän kuka tahansa täysjärkinen tajua, että lapsesta huolehditaan vähintään se 18v. Tosin vanhemmuus jatkuu senkin jälkeen.

Kyllä niitä lapsia myös tehdään - ei ne sohvalla istuessa alkuansa saa. Toki se on sitten tekemisistä riippumatonta, saako se lapsi alkunsa.

Mies käy töissä ja minä olen äippärahoilla kuten jo ne valmistuneetkin äidit. Enpä ole ikinä sossussa käynyt. Hyvin mahdutaan kolmioon ja mahtus vielä toinenkin muksu, eikä ne kaikki ihmiset asu taloissa vaikka olisivat valmistuneitakin. Tosin talossa voitais asua nytkin, ei ole vain sopivaa löytynyt.

Eipä ne lapset ensimmäisinä vuosina kinuamassa, joten ei haittaa vaikkei euroissa kylvetäkään. Tosin enpä itsekään kaipaa rahaa rahan takia, riittää kun on ruokaa, koti ja saa laskut maksettua. Jos et tiennyt, lapsesta saa 100e lapsilisää ja se riittää kyllä elättämiseen. Toki se raha tulee Kelalta mutta taitaa ne valmistuneetkin sen ottaa vastaan..?

Jos on ollut varaa opiskella ennen lasta niin yhtälailla on jälkeenkin.

Eikä olla vielä naimisissakaan, herttinen sentään..

Me voidaan käydä erikseen ulkona eikä kummallekaan ole se biletys pääasia. Yhdessä mennään sitten kun on saumaa siihen. Eipä ole viime vuosina muutenkaan se biletys ja tämä joku ihme menojalka-klisee pääpointtina elämässä.

Koulutehtäviä jaksaa kyllä kotona tehdä ja raskaampaa se töissäkäynti on kuin tunneilla istuminen. Joo, voi väsyttää kyllä istua siellä kun se on tylsää.

Sinä päivänä, kun olen valmistunut, meillä on jo isommat lapset ja jatketaan sitä elämää siitä eikä tarvii alkaa vauvatehtailla juuri valmistumisen jälkeen. Minusta olisi ollut ihan turhaa odottaa se viisi vuotta, kun homman voi hoitaa näinkin mutta jos haluaa kylpeä euroissa ja se menojalka vipattaa niin sitten kannattaa odottaa ne vuodet.

Koska se elämä oikein alkaa? Tässäpä faktaa: jos luet tätä, elät. Elämäsi on jo menossa. Jos olet olet yli 2-kymppinen, elämästäsi on jo mennyt likimain kolmasosa. Huonolla tuurilla elämääsi on jäljellä enää kuukausia tai päiviä.

Miksi odottaa huomiseen, jos asian voi tehdä tänään? Ihan oikeasti, voi käydä niin, ettei huomista tulekaan. Aloita "oma elämäsi" ihmeessä jo tänään!

Itse en ole päässyt kaikkiin nuorena itse itselleni asettamiini tavoitteisiin, mutta silti olen viime aikoina kokenut eläväni täysillä juuri sitä oikeaa ja omaa "elämää".

Minulla on rahavelkaa ja univelkaa, keskeneräiset opinnot, stressaava, vaativa ja kiireinen työ, villit lapset ja sekainen koti.

Silti olen onnellisempi kuin koskaan: perheeni on terve, meillä on ruokaa riittävästi, meillä on koti, meillä on rakkautemme toisiamme kohtaan.

Ehkä saisin hymyn huulilleni rantatontillani, kun katselisin kivitaloni jalopuuterassilta mojito-lasi kädessä avomerikelpoisia purjeveneitäni.

Toisaalta koin äärettömän suurta rakkautta ja onnea, kun katselin esikoispoikani esittävän taitojaan paikallisen uimahallin altaassa. Juuri sillä hetkellä millään muulla ei ollut merkitystä: olin kertakaikkiaan onnellinen, että sain ELÄÄ ja kokea sen hetken.

Onnea on tavallinen arkipäivä. Elämä on tässä ja nyt.

Hyvä hetki lasten hankkimiseen on silloin, kun ymmärtää, ettei lasten hankkimiseen löydy koskaan oikeaa hetkeä.

meillä esikoinen hankittiin kun tuntui siltä, että sille on sopiva aika. Kun vauva oli tulossa alettiin selvitellä etuuksia sun muita sillä periaatteessa olisimme tullet toimeen ilmankin, vaikka toki tiesimem etuja olevan..

Tuossa vaiheessa oli ammatit ja työpaikat. Ilamn niitä en olisi ollut koskaan valmis perheen perustamiseen.

Lasten hankintaa jos suunnittelee liikaa ja liian pitkään voi otollisin aika mennä ohi ja odotuksesta tulla jopa aika pitkä. Jotkut ei suunnitelmistaan huolimatta saa lapsia koskaan. Ei siis pidä liian valmiiksi suunnitella ilman että on varasuunnitelmia ja muutakin kuin se piste jossa kaikki on valmista..

äidiksi. Hyvä. Ja mistä sä tiedät mitä nää kirjottajat oikeesti funtsii, kui tarkasti ne miettii ja mitä ne olettaa, ja miten ne loppujen lopuks tekee. Elä yritä nousta millekkään pallille. Ja. Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan! Mitä jos vaikka poikaystäväsi kuolee, tai sä vammaudut. Kauheita asioita, tiedän, enkä niitä sinulle toivo, ne saattavat yhtä hyvin osua omalle kohdalleni. Mut aina hommat ei mee niiku suunnittelee. Hyvä silti, että olet funtsinut, ja sul on jonkunlainen suunta tulevaisuudessas.

tämä saivartelu sen välillä SAADAANKO niitä lapsia vai HANKITAANKO niitä. Kuten joku jo totesi, niin ei lapsia kyllä saada, jos ei niitä hankita. Näin on ja piste. Minulle koko tekeminen/saaminen -jupakka on ihan potato/poteto. Ihmettelen miten ihmiset aina jaksaa jauhaa tästä jonnin joutavasta semantiikasta.

Itse tein amiksen jälkeen ekan poikani (yksinhuoltajana vielä vietin 4 vuotta pojan kanssa) ja nyt pätkätöissä oltuani muutaman vuoden (ja välilä työttömänä) toisen lapseni. Ikää nyt 27 vuotta kun vanhin 7 vuotta ja nuorempi 2, enkä voisi olla onnellisempi.

Miksi oletetaan että raha on se tärkein??? Että sitä kun riittää niin elämä on yhtä ruusuilla tanssimista?

Tietenkin elämä on helpompaa ja luksukaampaa, ku voi ostaa lapselleen sitä kalleinta ku rahaa lompakossa riittää, mutta miksi ei ajatella, että pienituloinenkin äiti voi pitää lapsensa onnellisena ilman mitään kalliita killuttimia leluina/vaunuina? Luuletteko oikeasti, että vauva yhtään välittää, onko hänen päällään uudet merkkivaatteet vaiko sukulaiselta saadut vanhat vaatteet???

Enemmän kuin rahaa, miettisin, onko valmis ÄIDIKSI/ISÄKSI, kuin että onko varaa ostella vauvalle kaikki mahdollinen, mitä kaupassa vauvoille on.

Sisältäen myös sen, että sitten sitä on vauvassa kiinni, ei sitä jatkuvasti (toivon näin?) hypätä kapakoissa lirkuttelemassa ympärikännissä.

Myönnän, että multa jäi nuoruus vähän kesken, kun jäin vauvan kans kotia istuun ku muut kaverit juos pitkin kyliä ja kapakoita.. but so WHAT?????

Minä en vaihtaisi poikiani mihinkään glitter-maailman menoihin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Rakastan lapsiani niin paljon, että ihan sattuu ihanasti sisälläni X)

Lapset ovat sinun omaa elämää, olipa ne ilo saada milloin tahansa. Se olisi tehtävä isien ja äitien itselleen selväksi. Heti kun oma sukupuoliidenttiteetti selviää ja tapa miten lapsia saadaan.

työ , ura, tulevaisuus , oma minä ym: ovat muuta elämään osittain liittyvää mutta ei mitenkään pois sulkevia lapsien kannalta.

Kyllä on ihan hyvä hankkia lapset mahdollisimman nuorena. Tämän sanon kun itse olen "saanut" lapseni yli kolmekymppisenä. Nuorena jaksaa ja ei ole noita hedelmällisyysongelmiakaan niin paljon. Ja jos on niin ehditään ehkä hoitaa. Lisäksi voi päättää lapsiluvusta paremmin kun aloittaa ajoissa. Ihan totta! Itse olisin halunnut monta lasta, mutta toista jouduimme yrittämään viisi vuotta ja hän syntyi hoitojen avulla. Sitäpaitsi minusta lapsi antaa vanhemmalle tavallaan paljon uutta kokemusta ja kypsyyttä. Mutta onhan se hyvä jos tiedät ettet ole kypsä äidiksi niin et ala. Hyvä kun voit valita!

voin kertoa, että mulla oli koulu kesken kun sain ensimmäisen lapseni. Olin silloin 23v. Olin ammattikorkeassa ja jäljellä oli puoli vuotta varsinaisia opintoja, työharjoittelu ja opinnäytetyö. Mies oli valmistunut vuotta aikaisemmin ja oli töissä.

Mies sai vakipaikan vähän ennen kuin tiesimme raskaudesta ja häät olivat suunnitteilla. Kaikki tuli sitten samaan syssyyn. Ostimme asunnon, menimme vihille ja loppuvuodesta -01 meille syntyi maailman ihanin pieni tyttövauva.

Olin kotona kunnes tyttö täytti vuoden ja jatkoin opintoja. Tyttö oli päivähoidossa ja tein työharjoittelut ja opinnäytetyön ja opinnot loppuun. Valmistuin myöhemmin mutta mitäpä se haittasi.

Opinnot sujuivat ihan hyvin, vaikka olikin pieni lapsi. Se oli hyvä syy olla lähtemättä mihinkään iltarientoihin, jotka eivät voineet vähempää kiinnostaa. Mies järjesti aina aikaa niin, että pystyin lukemaan kokeisiin. Valmistuin syksyllä -04 insinööriksi.

Nyt olen 28v. Meillä on kaksi tyttöä ja kolmas tulossa. Töissä olen ehtinyt opintojen jälkeen olla vain neljä kuukautta. Olemme mieheni kanssa sitä mieltä, että meillä on mahdollisuus "tehdä" lapset nyt. Mä ehdin sinne työelämään sitten myöhemmin.

Jokainen päättää omalla kohdallaan mihin on valmis ryhtymään. Tämä on ollut meidän ratkaisumme.

Onhan se toki hienoa ajatella ja harkita suuret asiat tarkkaan. MUTTA elämä ei lopu lapseen. Totta kai lapsi muuttaa elämää, mutta ei elämä siihen lopu. Itsellä on kaksi pientä lasta, olen yrittäjä (teen aika ajoin aika paljon töitä) ja lisäksi opiskelen. Tänä päivänä on esim. opiskeluun tosi paljon mahdollisuuksia. Totta kai on välillä raskasta, mutta varmaan se ois ilman lapsiakin. Ja toisaalta lapset on pakottanut rauhoittumaan, ainakin minut. Jos ei olisi lapsia viettäisin paljon kuluttavampaa elämää, sitä josta en edes oikeasti nauttinut. Nyt minullaon iltapäivällä kiire kotiin ja on hyvä syy jättää kaikki turhat kissan ristiäiset väliin perheeseen vedoten. Laatuaikaa miehen kanssa saadaan n. viisi kertaa vuodessa, kun isovanhemmat ovat kylässä silloin me käydään yhdessä joku pikku reissu kaupunkiloma, prätkäreissu, kylpylässä tai laskettelmassa. Enkä mä oikeastaan enempää edes kaipaa, lasten kanssa kun on ihana touhuta kaikkea ja meillä lapset on tottuneet pienestä asti kulkemaan meidän vanhempien mukana, eikä ne ole meitä estäneet jatkamasta harrastuksiamme. Tai etenemästä elämässä, päinvastoin lapsien myötä olen saanut hurjasti lisää rohkeutta toteuttaa haaveeni työelämässä ja ymmärtänyt sen, että elämä on tässä ja nyt eikä sitten kun. Haluan olla lapsilleni tietysti paras mahdollinen äiti, mutta myös omalla toiminnallani antaa esimerkin, että mikään ei ole mahdotonta. Unelmien eteen tätytyy olla valmis tekemään töitä.
Minä en ainakaan kadu, että saimme esikoisemme, kun olin 21-vuotias koulu kesken ja mies työttömänä. Minulla oli vakituinen työpaikka, josta tosin sitten ritisanouduin. Asoilla on tapana järjestyä, mieheni sai töitä juuri vähän ennen kun lapsemme syntyi. Ja minä jatkoin koulun loppuuun, kun lapsi oli 2-vuotias. Toinen lapsikin syntyi äärettömän "huonoon" aikaan, olin juuri aloittanut nämä nykyiset opinnot ja perustanut yrityksen. Mutta silti maltoin hoitaa lapsia kotona 2 vuotta. Sitä täydellistä hetkeä lapsen hankkimiseen, jos jää odottelemaan niin siinä helposti käy niin, että huomaa olevansa 40 ja silloin se voi monille olla jo liian myöhäistä.

Itse sain lapsen tammikuussa. Olen 22-vuotias.. omasta mielestäni aivan liian nuori äidiksi ja nyt tuntuukin, että nuoruus on ohi..

Vihaan tuota kuolaavaa räkä-nokkaa enemmän ku mitään muuta ja ennenkaikkea vihaan e-pillereitä. "99% varma suoja" my ass..

oisit tehnyt abortin tai antanut adoptioon..