45-Minuuttia, suuri juttu,
mutta yhtään ei kerrottu mitkä autot ovat viallisia.
toki itsekin tiedän esim. jatkuvaa jarruvikaa useassa autossa,
osittain se on "itse aiheutettua",
koska meillä on kolme kertaa enemmän ajettu eikä ole mitään vikaa.
mutta yhtään ei kerrottu mitkä autot ovat viallisia.
toki itsekin tiedän esim. jatkuvaa jarruvikaa useassa autossa,
osittain se on "itse aiheutettua",
koska meillä on kolme kertaa enemmän ajettu eikä ole mitään vikaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minusta tuntuu siltä. heh heh
Viettelen 57v ”eläkepäiviä"
ja ostelen lapsille ja lastenlapsille autoja.
Olihan siinä ranskalaisia kuvasa,
enkä ikinä niitä osta,
se opetettiin jo -60 luvulla,
kun ei edes itse pystynyt jäähdytysnesteiden vaihdon jälkeen ilmaamaan.
Muissahan, ei edes tarvitse ilmata,
olikohan Rellu 5, kun piti ilmata joka syksy ja joka talvi.
Ja silloinhan ne myös ruostuivat, mm Simca 1000 alle vuodessa.
Ihmisillä on tänä päivän aivan turhia ennakkoluuloja ranskalaisia autoja kohtaan. Meidän perheessä siirryimme saksalaisista ranskalaisiin 2000-luvun alussa ja ne ovat pelanneet erittäin hyvin ja ajomukavuus on erinomaista luokkaa. Myös ruostesuojaus on ensiluokkaisella tasolla.
Opeli ja VW saivat erikoismaininnan sähköistä..., opeli oli mennyt vaihtoon ja VW:ssä "nerokas" itsekorjausjärjestelmä...
On päivitetty tiedot ranskalaisista.
Kyllä kaikki uudet lähestyvät ranskalaisia,
mutta se tapahtuu kun muiden laatu laskee.
Enää muissa on etuna
korjausystävällinen sunnittelu.
Tiedän,
paljonajavalle ranskalainen on melko järkevä valinta.
Mutu-tietosi kaipaisivat kovasti päivitystä. Maailma olisi paljon valoisampi paikka, kun ottaisit asioista oikeasti selvää etkä vain "kyl mää nämä asiat tiedän muutenkin " pohjalta. Ymmärrän, että muutosvastarinta on kova, mutta ajattelumallien muutos vie elämääsikin eteenpäin.
oli muuten mersu
Rellu oli täyspaska. Niin huonoa uutta autoa minulla ei ole koskaan aiemmin ollut! Hyvä oli ajaa, kun toimi...
Mikäs juttu se oli MTV3:lla? näin ennakko patkän, mutta oliko siinä jotain uusien autojen vioista? Oliko siinä mainittu mitäään merkkejä, joissa on paljon vikoja tms??
on elektroniikkaa = kaikissa nykyautoissa merkistä ja valmistusmaasta riippumatta.
vikalistoja selanneen hepun paperinipun jokaisen paperin yläkulmassa luki Ford, auto, jonka ohjaustehostin tuli hulluksi oli Peugeot ja sitten haastateltavan auto, jota merkkikorjaamo ei koskaan saanut kuntoon oli Opel. Passatin ilmalämpömittarissa oli virhe.
Siinähän ne tuli.
Sitten oli vielä ne vikalistat, missä lueteltii vikojen lukumäärät ja niiden muutos kun malli oli ihan uusi tai vastaavasti muutaman vuoden vanha, tyylin ensin monta kymmentä vikaa ja sitten muutaman vuoden kuluttua vähän vähemmän:
sitikka
toyota
nissan
jne
luettelemaan kaikki merkkejä joissa on elektroniikkaa? Noi muutamat esimerkit oli siis esimerkkejä. Olisiko pitänyt mainita kalliimmasta päästä esim. Jaguar joka on kautta historian ollut sähköasentajan painajainen jo ennen elektroniikan yleistymistä. Sähkölaitteina Lucas (joka keksi pimeyden).
Lucas oli taitava saarnamies, mutta hel***in huono sähköasentaja. :-D
lähinnä tietotekniikkaan liittyviä erilaisia ongelmia, jotka tulevat vaivaamaan lähes kaikkia merkkejä sitä enemmmän mitä enemmän siirrytään käyttämään CAN-väyliä, ohjelmia ja prosessoreita ym. autoissa. Mm. nykyisessä tavallisessa uudessa autossa on helposti 20-30 erilaista mikroprosessoria eli "tietokonetta". Tämä kehitys alkoi nopeutua joskus 1990 -2000 lukujen taitteessa ja sen vauhdittajana oli saasteettomuuspyrkimys sekä erilaiset turvallisuuden laitteet autoissa. Näyttää siltä, että vanhaan tekniikkaan ei ole enää paluuta. Valitettavasti kokeilut maksaa hyvin usein kuluttaja kuten lähes kaikessa tietotekniikassa - meistä jokainenhan on kuullut ohjelmistojen vioista ja erilaisista päivityksistä. Myöskin vikojen korjaaminen on tullut ammattilaisellekin hyvin haasteelliseksi, aina se ei edes näytä onnistuvankaan.
Kannattaa todellakin päivittää vanhat tiedot ja käsitykset automerkeistä, eikä sitä Lucastakaan ole siinä mielessä kuin ennen, nykyisin merkin omistaa maailmanlaajuinen TRW katso www.trw.com. Ja valmistusmaasta riippumatta kaikki valmistajat käyttävät muutaman maailmanlaajuisen alihankkijan valmistamia komponentteja.