Uusi, moraalisesti korkeatasoinen politiikka vihreään malliin, on kantanut erään kukkeimmista hedelmistään Tampereella! Siitä suuri kiitos tamperelaisille vihreille ja etenkin ryhmän johtajalle Pauli Välimäelle. Pauli, joka yli kaksikymmentä vuotta jahtasi ex-kaupunginjohtaja Paavolaa, on nyt havainnut olleensa vuosikaudet väärässä ja niinpä hän päätti hyvittää virheensä esittämällä valtuuston puheenjohtajaksi kerran valtuustosta erotettua Paavolaa, joka myös oikeudessa on jostakin kumman syystä tuomittu. Eilisessä kokouksessa Paulin ehdotus toteutui. Näin toimii oikea mies!
PS. Päin vastoin, mitä pahat kielet kertovat, sillä, että Välimäki sai kaupungilta viran tämän paketin yhteydessä, ei ole mitään tekemistä Paulin ehdotuksen kanssa. Kuten ei myöskään sillä, että Paulin vaimo valittiin eilen kaupunginhallitukseen.
PS. Päin vastoin, mitä pahat kielet kertovat, sillä, että Välimäki sai kaupungilta viran tämän paketin yhteydessä, ei ole mitään tekemistä Paulin ehdotuksen kanssa. Kuten ei myöskään sillä, että Paulin vaimo valittiin eilen kaupunginhallitukseen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
...ainakaan mene sossuille, kepulaisille eikä kokoomukselle. Samoin teen minäkin.
Saa sanoa, että näin maailma muuttuu satuseni. Muistetaan miten mukamas oltiin vastaan poliittisia virkoja. Mutta kun tuleekin omalle kohdalle, niin tapa muuttuu.
Kun äänestäisin vihreitä. Olen nyt työtä vailla ja minulle kelpaisi millainen virka tahansa kunhan saisin vaikka vihreiden keskiansion suusruista palkkaa, vai onko se palkkio.
Uskon että Pasifistilla olisi viisaita neuvoja tähänkin brobleemaan vaikka se ei koske edes Vuotosta eikä Hassia.
ansioista kirjoitelet. Jos tätäkin palstaa uskoo, vihreät ovat muiden kustannuksella eläjiä, sosiaaliluukulla kerjääviä huumeenkäyttäjiä. Miten sinä työtön kunnon ihminen siihen porukkaan haluat?
Voisiko joku vastata ihan asiallisesti? Käyttääkö Pauli kaljunsa kiillottamiseen vahaa, vai onko se aivan luonnollista, Herran lahja? Hän loistaa niin kauniisti ristillistä hurskautta ja nuhteettomuutta, että tekisi mieli melkeinpä itkeä.
se päänuppi
Onko paha asia muuttaa mielensä? Eikös se osoita nöyryyttä, että kykenee tunnustamaan erehtyneensä jopa parinkin vuosikymmenen ajan? Tamperelaisilla on monenlaisia näkemyksiä Pekka Paavolasta, se tiedetään, mutta jos havaitsee olevansa väärässä ja sitten muuttaa mielensä, niin hieno juttu.
Pauli Välimäki ja vihreät ehdottivat Paavolaa Tampereen valtuuston puheenjohtajaksi, vaikka paikka olisi kuulunut heille itselleen. Teon voi nähdä myös nöyränä anteeksipyyntönä vuosia kestäneestä rienasta ja ajojahdista. Hyvä, että Paavolan ansiot ja fiksuus pystytään tunnustamaan vielä miehen eläessä ja palauttamaan perusteettomasti menetetty arvovalta takaisin. Jos Pauli sai työpaikan tästä teostaan, hän on sen hyvin ansainnut.
ja tottelemaan kiltisti? Antamalla muutama namu kiltin sedän makeispussista. Välimäki ja Krohn ovat hyviä esimerkkejä tästä! Lyövät päätään seinään, kun käsketään. Niin sitä pitää. Heh, heh, hee...
Pauli Välimäki on ollut palliton kaveri. Nyt Pauli saa itselleen pallin, kun pääseen Tampereen virastotaloon pormestarin esikuntaan yhteysäälliköksi. Pormestari Timo pee Nieminen on kuulemma antanut tyhjentää entisen siivouskomeron virastotalon kellarikerroksessa Paulin työhuoneeksi.
Kun Pauli nyt pääsee oikein esikuntaan, niin mahtaakohan Pauli saada päähänsä koppalakinkin? Niitä on kuulemma virastotalon vintillä vanhoja sellaisia ex-kaupunginjohtaja Lindforsin ajoilta.
Aikoinaan luvattiin, kun pormestarihössötys alkoi Tampereella, että virkamieskuntaa ei lisätä. Kuinkas tässä taas kävikään? On pormestarin "esikuntaa" ja sihteerin sihteeriä, että päät yhteen kolkkaa.
Kovasti minua kiinnostaa, paljonkos tämä "esikunnan" uusi tampuurimajuri Pauli Välimäki saa palkkaa yhteyspäälliköinistään. Niin ja paljonko uusi järjestelmä on lisännyt meidän veronmaksajien taakkaa kaikkine virkoineen ja muine krumeluureineen?
mutta kaikella on hintansa ja kyllä Pauli puolensa pitää. Sai koppalakin tai ei
Näin todellakin puhuttiin, että ei hallinnon virkamieskuntaa lisättäisi. Missä on muuten päätetty tällaisesta esikunnasta, jonka Timo P Nieminen on perustanut? Kokoomus on saanut korkeita virkoja kaupungille siinä missä demaritkin. Eikö niistä tyhjäntoimittajista olisi voinut sitä esikuntaa rakentaa? Ja palkkiovirka Välimäelle on myös samaa vanhaa peliä, jossa kähmintä ja "palvelut" maksatetaan meillä veronmaksajilla.
Mikä siinä on, että kaikki hyvät ihmiset ja sitä kautta aatteetkin ryvettyvät aikaa myöten itsekkyyteen, ahneuteen ja korruptioon?
Kuinka voi uskoa vihreisiin, kun he toimivat vastoin julistamiaan alkuperäisiä periaatteita, kuten nyt Krohnin ja Välimäen tapaukset osoittavat. Kyse ei ole edes samasta paikkakunnasta, joten millään paikallisella kulttuurilla ilmiötä ei voi selittää pois.
Erityisen raukkamaista on se, että vihreät eivät enää pysty käsittelemään avoimesti näitä ahneuden ja itsekkyyden ilmenemisiä liikkeessä. Olen jäänyt oikein kaipaamaan niitä liikkeen alkuaikoja, jolloin villapaitaiset ihmiset toimivat tosissaan epäitsekkäästi ja aatteen palosta.
Näyttää siltä, että hyvinvoivien porvariskotien kasvatit ovat vallanneet vihreän puolueen ja tuoneet salaa omat arvonsa ja käyttäytymismallinsa puolueeseen. Ahneutta ja itsekkyyttä ei enää osata hävetä, vaan toimitaan kuin kaikki muutkin pahiten korruptoituneet politiikot.
Onko siis niin, että villapaita-vihreät olivat niitä pioneerikasveja, jotka ensimmäisinä valtasivat raivion? Nyt on sitten rikkaruohojen aika tukahduttaa alkuperäinen oras.
Totta joka sana. Ennen sanottiin, että valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti. Näin se vain on, eikä näytä muuksi muuttuvan, tuli sitten kuinka uusia ja "turmeltumattomia" mukaan.
vallan mädättävästä vaikutuksesta? Senkö takia, että kaikki haluavat kahmia sitä itselleen?
Joulurauhaa kuitenkin kaikille!