Jukka Tarkka kirjotti Suomen Natokeskustelusta seuraavasti:
Suomen turvallisuuskeskustelu on ajautunut sellaiseen asentoon, että tämä vuosi oli tosi kamala.
Poliitikot ovat lamautuneet henkisesti omien tietojensa ja kansalaismielipiteen ristipaineessa. Puoluejohtajat ovat luopuneet vielä hetki sitten pyhäksi vakuuttamastaan turvallisuusselonteon Nato-optiosta.
Nyt he kilvan aikatauluttavat ja ehdollistavat Nato-jäsenyyttä niin tiuhaan ja jyrkästi, että se ei enää tarkoita sitä, mitä selonteon optio tarkoittaa. Se tarkoittaa, että ei koskaan.
Sen kanssa ristiriitaisesti olemme kuitenkin menneet unionin Nato-vetoisiin taistelujoukkoihin.
Niihin osallistumisen kanssa ristiriitaisesti emme ehkä olekaan menossa Naton nopean toiminnan joukkoihin.
Ja tämän kanssa ristiriitaisesti voimme silti ehkä harjoitella yhdessä näiden NRF- joukkojen kanssa, vaikka niiden operaatioihin emme kuitenkaan aio osallistua. ???
Niin että mikä on loppujen lopuksi Suomen Nato-linja? Siinäpä pikku pähkinä purtavaksi ulkopuolisille, jotka yrittävät saada tolkkua suomalaisten aivoituksista.
Se ei ole pelkästään viihteellinen tietokilpailukysymys. Suomen
kansainvälinen uskottavuus riippuu paitsi siitä, mitä teemme, siitä, miltä se näyttää. Hyvältä ei näytä.
Kurjuus kärjistyi niihin aikoihin kun Natolla oli Riiassa huippukokous, johon Suomea ei edes kutsuttu. Rauhankumppanuus on eri asia kuin Nato-jäsenyys.
Viime keväänä Naton piirissä vielä suunniteltiin rauhankumppanuuden valikoivaa tehostamista. Sen piiriin olisivat päässeet ne kumppanit, jotka ovat hyviä kriisinhallinnassa, mutta eivät jäseniä, kuten Suomi ja Ruotsi.
Ajatus torjuttiin. Jos ei ole jäsen, ei voi saada jäsenen kohtelua.
Siitä huolimatta poissaolevat Suomi ja Ruotsi esittivät Naton
huippukokoukselle erityisasemaa itselleen ja toisilleen, vaikka se oli jo kertaalleen hylätty. Älytön esitys vapaamatkustaja-aseman virallistamisesta torjuttiin nöyryyttävästi.
Suomi on harvoin ollut niin yksin kuin Riian kokouksen aikoihin, ja pelkästään itse aiheutetuista syistä.
Jorma Etto on runoillut, miten suomalainen vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata eikä vastaa kun kysytään.
Suomi vastaa Nato-jäsenyysasiassa, vaikka Nato ei kysy.
Suomi kysyy tehostettua rauhankumppanuutta, vaikka Nato ei vastaa, koska on jo vastannut.
Jos joku kysyy, mitä Suomi oikein aikoo ja tarkoittaa, vastaus on niin sekava, että siitä ei ota kukaan selvää.
Eton runossa suomalaisen huutaessa rannalla vastarannalla huutaa toinen suomalainen. Turvallisuuspolitiikassa on toisin.
Toisella rannalla onkin Naton ja Euroopan unionin jäseniä, jotka yrittävät ymmärtää, mitä suomalaiset omalla puolellaan oikein koheltavat keskenään.
Suomesta on kadonnut realiteettien taju, joka sentään on pienen kansan elinehto. Jos poliittinen johto ei uskalla puhua julkisesti turvallisuuspolitiikan tavallisista asioista, kansa alkaa pitää omia päähänpinttymiään realiteetteina.
Totta kai poliitikon täytyy hankkia kaikkea uutta pelkäävien äänestäjien tuki heitä miellyttämällä. Se pitää vaan osata tehdä niin, että se ei estä järkevää toimintaa vaalien jälkeen.
Tämän tasapainon hallitseminen on varsinaista poliittista osamaista. Siihen i todellakaan yllä nykyinen meno, jossa poliitikot huutavat omien laumojensa eturivissä sitä samaa mitä laumatkin.
Omaa ajatteluaan häpeilevät ja kansan mielipiteitä papukaijamaisesti kailottavat puoluejohtajat osoittavat henkistä alamittaisuutta, joka ei lupaa hyvää.
Myös ensi vuodesta voi tulla melkoinen turvallisuuspolitiikan annus horribilis (kamala vuosi ;)
Suomen turvallisuuskeskustelu on ajautunut sellaiseen asentoon, että tämä vuosi oli tosi kamala.
Poliitikot ovat lamautuneet henkisesti omien tietojensa ja kansalaismielipiteen ristipaineessa. Puoluejohtajat ovat luopuneet vielä hetki sitten pyhäksi vakuuttamastaan turvallisuusselonteon Nato-optiosta.
Nyt he kilvan aikatauluttavat ja ehdollistavat Nato-jäsenyyttä niin tiuhaan ja jyrkästi, että se ei enää tarkoita sitä, mitä selonteon optio tarkoittaa. Se tarkoittaa, että ei koskaan.
Sen kanssa ristiriitaisesti olemme kuitenkin menneet unionin Nato-vetoisiin taistelujoukkoihin.
Niihin osallistumisen kanssa ristiriitaisesti emme ehkä olekaan menossa Naton nopean toiminnan joukkoihin.
Ja tämän kanssa ristiriitaisesti voimme silti ehkä harjoitella yhdessä näiden NRF- joukkojen kanssa, vaikka niiden operaatioihin emme kuitenkaan aio osallistua. ???
Niin että mikä on loppujen lopuksi Suomen Nato-linja? Siinäpä pikku pähkinä purtavaksi ulkopuolisille, jotka yrittävät saada tolkkua suomalaisten aivoituksista.
Se ei ole pelkästään viihteellinen tietokilpailukysymys. Suomen
kansainvälinen uskottavuus riippuu paitsi siitä, mitä teemme, siitä, miltä se näyttää. Hyvältä ei näytä.
Kurjuus kärjistyi niihin aikoihin kun Natolla oli Riiassa huippukokous, johon Suomea ei edes kutsuttu. Rauhankumppanuus on eri asia kuin Nato-jäsenyys.
Viime keväänä Naton piirissä vielä suunniteltiin rauhankumppanuuden valikoivaa tehostamista. Sen piiriin olisivat päässeet ne kumppanit, jotka ovat hyviä kriisinhallinnassa, mutta eivät jäseniä, kuten Suomi ja Ruotsi.
Ajatus torjuttiin. Jos ei ole jäsen, ei voi saada jäsenen kohtelua.
Siitä huolimatta poissaolevat Suomi ja Ruotsi esittivät Naton
huippukokoukselle erityisasemaa itselleen ja toisilleen, vaikka se oli jo kertaalleen hylätty. Älytön esitys vapaamatkustaja-aseman virallistamisesta torjuttiin nöyryyttävästi.
Suomi on harvoin ollut niin yksin kuin Riian kokouksen aikoihin, ja pelkästään itse aiheutetuista syistä.
Jorma Etto on runoillut, miten suomalainen vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata eikä vastaa kun kysytään.
Suomi vastaa Nato-jäsenyysasiassa, vaikka Nato ei kysy.
Suomi kysyy tehostettua rauhankumppanuutta, vaikka Nato ei vastaa, koska on jo vastannut.
Jos joku kysyy, mitä Suomi oikein aikoo ja tarkoittaa, vastaus on niin sekava, että siitä ei ota kukaan selvää.
Eton runossa suomalaisen huutaessa rannalla vastarannalla huutaa toinen suomalainen. Turvallisuuspolitiikassa on toisin.
Toisella rannalla onkin Naton ja Euroopan unionin jäseniä, jotka yrittävät ymmärtää, mitä suomalaiset omalla puolellaan oikein koheltavat keskenään.
Suomesta on kadonnut realiteettien taju, joka sentään on pienen kansan elinehto. Jos poliittinen johto ei uskalla puhua julkisesti turvallisuuspolitiikan tavallisista asioista, kansa alkaa pitää omia päähänpinttymiään realiteetteina.
Totta kai poliitikon täytyy hankkia kaikkea uutta pelkäävien äänestäjien tuki heitä miellyttämällä. Se pitää vaan osata tehdä niin, että se ei estä järkevää toimintaa vaalien jälkeen.
Tämän tasapainon hallitseminen on varsinaista poliittista osamaista. Siihen i todellakaan yllä nykyinen meno, jossa poliitikot huutavat omien laumojensa eturivissä sitä samaa mitä laumatkin.
Omaa ajatteluaan häpeilevät ja kansan mielipiteitä papukaijamaisesti kailottavat puoluejohtajat osoittavat henkistä alamittaisuutta, joka ei lupaa hyvää.
Myös ensi vuodesta voi tulla melkoinen turvallisuuspolitiikan annus horribilis (kamala vuosi ;)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Politikot haluaisvat Natoon, kansa ei.
Vaalit on tulossa, pitää miellyttää kansaa, mutta kun pitäisi samalla uskaltaa sanoa oma mielipiteensä. Vaaleihin saakka sitä on piiloteltava.
Kaikki minun tuttavani haluavat.
Missä muka ovat ne kaikki kansalaiset jotka eivät halua?
Vai onko "kansa" niin sekaisin ettei tiedä mitä vastata?
Ensin Lipponen vie innolla Suomea Natoon, sitten yhtäkkiä presidentinvaaleissa Niinistö onkin se "kauhea ihminen" joka "vie Suomen NATOON", jotta Lipponen sai Halosesta pressan. Heti vaalien jälkeen Lipponen jälleen rummuttaa Naton puolesta.
Onko ihme jos "kansa" on ihan sekaisin?
Jukka Tarkka on Suomen juutalaisten ja amerikkalaisten uuskonservatiivien edustaja Suomessa. Yhtä paha kuin Max Jakobson. Muuttais Usaan täältä. prkl täällä ei tommosia pellejä kaivata!!!!
onnistuneet jäädyttämään hyvät suhteet yhdysvaltoihin(näkeehän sen sokea reettakin) ja nyt on taidettu onnistua samassa asiassa tuolle itäiselle naapurillekin. Joten mikäs tässä on olla todella puolueeton.
Olemme sisäistäneet todella hyvin puolueettoman pienen maan käyttäytymisen. Eli jos kummarat länteen, pyllistät itään ja toisinpäin. Eli olemme vain keskellä hyvin hiljaa ja varovasti ettei kukaan suutu.
Kyllä tuo nato kysymys on kummallinen juttu. Ensin sinne ei olla menossa sen takia että suomalaisia sotilaita ei haluta lähettää maailman kriisi pesäkkeisiin, vaikka kolikon toisella puolella olisi kunnon puolustustakuut maalle.
Mutta sitten kuitenkin ollaan menossa just niihin taistelujoukkoihin missä porukkaa lähetetäään ympäri maailmaa, saamatta jäsennyyden tuomaa vahvaa puolustusta. On tää hölmöläisten touhua.