keskeisenä kulmakivenä elämässä lapsuudesta saakka, osalla (ehkä suurimmalla osalla) ei. Ajavatko ahdistavat elämäntilanteet ja kriisit, esim. sairastuminen, avioero, etc. hakemaan apua hengellisyydestä vai mikä antaa siihen lopullisen sysäyksen? Kuolemanpelko?
Osalle uskovista usko on varmasti ollut ...
- AuroraBorealis -
9182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei mikään niistä. Herätys tuli ja vei mukanansa. Jeesus puhutteli. Otin armon vastaan.
herättäjäjuhlilla? Muussa yhteydessä?
Raamatun sanan mukaan Jumala kutsuu ihmistä hyvinä päivinä ja sit jos ei kelpaa nii vie erämaahan taivuteltavaksi ja joskus jopa vanhuuden päivinä, eli herättälee ihmistä muutaman kerran.
Minulle ei tuo kutsu "hyvinä päivinä" kelvannut, vaan kävin tuon kivikkoisen tien ja sain uuden mahdollisuuden ottaa Kristuksen anteeksiantamus omakohtaiseksi pelastukseksi ja syntieni sovitukseksi.
Nyt sit on taivalta tehty kohta parikyt vuotta Jeesuksen seurassa, eikä tää uppiniskaisuus ole vieläkään kadonnu, mut ei ole Isä lastaan hyljännyt.
ihminen oikein tässä maailmassa ja universumissa oikein on. Hengellisyys tulee harvemmin mieleen, kun kaikki menee hyvin, mutta huonon päivän ja elämäntilanteen tullessa omalle kohdalle, hengelliset ajatukset saavat jalansijaa jokaisen omassa elämässä, ehkä lopulllisestikin!
On lienee melko triviaalia se mikä saa ihmisen tekemään henkilökohtaisen uskonratkaisun. Olennaistahan on vain se mitä sen jälkeen elämällään tekee.
Tekeekö ihminen todellakin parannuksen vanhasta kurjasta elämästään vai onko se silmänlumetta.
Pyhä Raamattukin sen toteaa: "Enää en elä minä, vaan Kristus minussa"
Varmaan moni tekee uskonratkaisun henkilökohtaisten vaikeuksien tullessa. Minulle henkilökohtaisesti Kristus tuli elämääni vaiheessa, jossa olin yksinkertaisesti väsynyt jatkamaan vanhaa kurjaa elämääni. Syntien tunnustaminen ja henkilökohtaisen ratkaisun tekeminen vapautti kaikista vanhoista kahleista ja toi aivan uudenlaisen toivon elämään.
sittenkään sidottu mihinkään aikaan ja paikkaan? Voihan syntinsä tunnustaa ihan missä tahansa ja milloin vain. Eikö se riitäkään Jumalalle?
Totta kai syntinen ihminen voi tunnustaa syntinsä missä vain paikasta riippumatta ja pyytää Herraa elämäänsä. Sen voi tehdä yksinäisyydessä tai sen voi tehdä jonkun toisen kanssa. Ei sillä ole merkitystä.
Se että tuon ratkaisun tekee muuttaakin elämän. Sillä se vapautumisen tunne joka tuolloin valtaa on sanoinkuvaamaton.
vois vähän niinku toimia sillätavalla, että ottaa ihmiseen yhteyttä?
Sitä vaan yhden kerran tajuaa totuuden, huomaa, ettei elämässä ole kaikki niikuin olla pitää.
Sitten oikealla ajalla Jumala tulee kuvaan mukaan, vetää puoleensa tavalla taikka toisella, kuulee evankeliumin julsitusta Jeesuksesta, Pyhä Henki avaa ymmärrystä käsittämään, miksi Kristus kuoli? Miksi Jumalan Pojan piti kuolla katkera ristin kuolema?
Ja siinä se on yhtäkkiä, sitä antautuu Jumalan edessä ottaa vastaan pelastuksen.