Kuparikierukka

Ihmettelen, miksi ihmiset käyttävät jopa vuositolkulla hormonilääkkeitä pelkän seksielämän takia, vaikka järkikin sen sanoo, että jatkuva turha (eli ei sairautta hoitava) lääkitys ei voi olla terveellistä. Niinpä niin, jo teineille työnnetään kouraan hormonilääkkeitä mitä pienimpiin muillakin tavoin hoidettavissa oleviin vaihvoihin. Monet kärsivät vakavistakin oireista vain siksi, että ei tarvitsisi käyttää kondomia, ja vaikka oireita ei kaikille tulekaan, tosiasia on se, että hormonilääkitys nostaa mm. veritulppa- ja joidenkin lääkäreiden mukaan myös syöpäriskiä.

Uskotellaan, että kuparikierukka ei sovi nuorille ja synnyttämättömille. Tietysti lääketehtaat hyötyvät tästä harhaluulosta - ovathan hormoneja napsivat teinit tärkeä rahanlähde. Näin minullekin gynekologi uskotteli vielä vuosi sitten, kun olin kyllästynyt kondomeihin. Kondomeissa ei ole muutoin mitään vikaa, mutta olen vakituisessa suhteessa, ja 30 vuoden kuivattavien kondomien käyttö ei houkuttele. Jokin aika sitten marssin YTHS:lle ja sain kierukan. Gynekologi totesi, että nuori ikä ja synnyttämättömyys eivät ole mikään este kierukan käytölle, vaan jotkin lääkärit vain luulevat iältään nuorilla olevan aina sukupuolitauteja, jotka taas eivät sovi yhteen kierukan kanssa.

Asetus kävi nopeasti ja helposti, vaikka olen vain 20-vuotias ja tietysti myös synnyttämätön. Muutaman päivän tuntui pientä kipua ja tuli pikkuisen verta valkovuodon mukana, mutta sen jälkeen ei ole tuntunut missään. Olen erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun ja toivon, etä muutkin, sekä nuoret että vanhemmat, kokeilisivat kuparikierukkaa. Se voi säästää paljon rahaa ja terveyttä.
7986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mullakin on ollut kuparikierukka nyt reilun vuoden ja pakko on sanoa, että olen ollut enemmän kuin tyytyväinen.. Todella edullinen (varsinkin kun sain ensimmäisen ilmaiseksi, eikä kalliiksi tule vaikka itse sen maksaisikin) ja vaivaton ehkäisykeino.. Nuori olen minäkin (24v), enkä ole synnyttänyt..

Mutta siis sellaisillehan ei kuparikierukkaa suositella, joilla on usein vaihtuvat partnerit, koska jos sitten sattuu tulemaan joku tulehdus, niin se voi hyvin äkkiä levitä kohtuun..

Eikä kierukka tietenkään välttämättä kaikille muutenkaan sovi.. Saattaa tulla kovemmat kuukautiskivut ja runsas vuoto.. Itselläni on kuitenkin mennyt kaikki ihan hyvin.. Muutama tiputtelupäivä ainoastaan tullut lisää..

Äänestä

Yli kax vuotta ollu ja nyt ruvennu oireileen (oireili tietty alussakii mut ne oli kuulma normaaleja). Tyytyväinen oon muute ollu mut noi nykyset kivut ei tunnu hyvältä miussa eikä miehessä. ;/ Sairaalaan ens viikolla menossa ja varmaan menee vaihtoon tää...tai nii ainakii toivon..en jaksa kipuja enää.
Ite oon 25-vuotias ja yhen lapsen synnyttäny.

Äänestä

joo, mullekkin on jankutettu tota samaa paskaa, että kierukkaa ei laiteta jos ei oo synnyttäny tms... söin harmonet yhdistelmä pillereitä 3v, sopivat ihan ok muuten, paitsi että paino nousi 3v aikana n.20kg, ja verenpaine pomppasi ylös...joo, ne vaihdettiin sitten minipillereihin, sanoivat että sopivat paremmin verenpaineen takia.. Juu, eipä sopineet ei, söin niitä noin puoli vuotta, ja menkkoja ei tullut, paino nousi melkein 20kg taas, ja turvotus oli valtava..Lääkäri ei suositellut minipillereiden lopetusta, mutta itse lopetin niiden syönnin ja samalla päätin etten koskaan syö minkään näköisiä hormoni valmisteita. Lääkäri vaihdoksen tein, ja uusi oli kauhuissaan, että minkä ihmeen takia koskaan on edes määrätty hormoni valmisteisia ehkäisy lääkkeitä, kun vakava painon nousu on jo merkki siitä, ettei ne mulle sopineet.. Nyt oon 2v ollu ilman mitään, tai siis kortsujen kanssa pelannut...Sain laihdutettua painonvartijoiden avulla 35kg, nyt olen normaalipainoinen ekaa kertaan yläasteen jälkeen.. Olen kuullut kupari kierukasta kaikenlaista, enimmäkseen hyvää..esim.painon nousua ei olisi, tai muita huonoja sivuvaikutuksia kuten hormoni valmisteissa on???
Eihän se kaikille tietenkään sovi, mutta toiveikkaalla mielellä ollaan...
tunteeko kierukan? esim.mies seksin aikana?? mites kk.t? ajallaan? kivuista kuultu on, mutta lievittääkö kierukka vai lisääkö se kk kipuja?? kertokaa tyhmälle...netistä nyt löytää tietoa, mutta on mukavampi lukea muiden kokemuksia=)
kiitooos=)

Äänestä
  • Ei tunnu minulla mitenkään missään tilanteessa. Kuukautiskipuja saattaa lisätä, mutta ei välttämättä. Itselläni on aina ollut kovat kuukautiskivut, ja samanlaisina ovat nyt pysyneet, eli eivät pahentuneet. Kaksi Litalginia vain naamaan kolme kertaa päivässä, kuten ennenkin, niin kivut pysyvät kurissa.

    Painoon ja mihinkään muuhunkaan kierukalla ei ole vaikutusta, koska se ei vaikuta hormonitoimintaan. Saa olla oma itsensä, ja silti ehkäisy pelaa.

    Äänestä


ja vuotaa ku seula

Äänestä
  • Niinhän sitä vuotaa ja kivutkin ovat hieman pahemmat, mutta tämä ei ole silti mitään hormonien haittoihin verrattuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


järjellinen kirjoitti:

Ihmettelen, miksi ihmiset käyttävät jopa vuositolkulla hormonilääkkeitä pelkän seksielämän takia, vaikka järkikin sen sanoo, että jatkuva turha (eli ei sairautta hoitava) lääkitys ei voi olla terveellistä. Niinpä niin, jo teineille työnnetään kouraan hormonilääkkeitä mitä pienimpiin muillakin tavoin hoidettavissa oleviin vaihvoihin. Monet kärsivät vakavistakin oireista vain siksi, että ei tarvitsisi käyttää kondomia, ja vaikka oireita ei kaikille tulekaan, tosiasia on se, että hormonilääkitys nostaa mm. veritulppa- ja joidenkin lääkäreiden mukaan myös syöpäriskiä.

Uskotellaan, että kuparikierukka ei sovi nuorille ja synnyttämättömille. Tietysti lääketehtaat hyötyvät tästä harhaluulosta - ovathan hormoneja napsivat teinit tärkeä rahanlähde. Näin minullekin gynekologi uskotteli vielä vuosi sitten, kun olin kyllästynyt kondomeihin. Kondomeissa ei ole muutoin mitään vikaa, mutta olen vakituisessa suhteessa, ja 30 vuoden kuivattavien kondomien käyttö ei houkuttele. Jokin aika sitten marssin YTHS:lle ja sain kierukan. Gynekologi totesi, että nuori ikä ja synnyttämättömyys eivät ole mikään este kierukan käytölle, vaan jotkin lääkärit vain luulevat iältään nuorilla olevan aina sukupuolitauteja, jotka taas eivät sovi yhteen kierukan kanssa.

Asetus kävi nopeasti ja helposti, vaikka olen vain 20-vuotias ja tietysti myös synnyttämätön. Muutaman päivän tuntui pientä kipua ja tuli pikkuisen verta valkovuodon mukana, mutta sen jälkeen ei ole tuntunut missään. Olen erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun ja toivon, etä muutkin, sekä nuoret että vanhemmat, kokeilisivat kuparikierukkaa. Se voi säästää paljon rahaa ja terveyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu