Hell-und-die lahkon ex sefun vainoharhat jatkuvat:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000022082210
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000022082210
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oliskohan asia jotenkin kytköksissä ihmisten luonteenomaiseen suuntautumiseen optimisti-pessimisti asteikolla?
Uskikset suomessa tunnustavat avoimesti skeptisen suhtautumisen ihmisen kykyihin hoitaa asioita tieteen avulla. Kysymys on siis ihmisluontoon suhtautuvasta ennakkoasenteesta.
Vainoharhasta ja epäluottamuksesta ihmisluontoon.
Pessimismi ja vainoharha ja jälkiviisaus. Ne kaikki löytyvät usein yhdestä ja samasta lähteestä. Raamattu uskikset näkevät sen saatanansa jokapuolella.
Optimisti luottaa ratkaisujen löytymiseen ja siihen perusperiaatteeseen ettei ihmisen kannata kaunaa kantaa.
että kyseessä ei välttämättä ole optimisti/pessimisti akseli, vaan yksinkertaisesti todellisuuden hämärtyminen.
Kuvitellut uhkat ja asiat sekä mielikuvitusjumalat sekä saatanat menevät suloisesti sekaisin todellisen maailman kanssa.
Tuohon kun yhdistetään alhainen äo, kouluttamattomuus, alhainen elintaso ja kuuluminen johonkin vähemmistöryhmään, paletti alkaa olla valmis.
Löydän itsestäni kaikki nuo "määrittelemäsi" todellisuuden hämärtymiseen vaadittavat ominaisuudet.
Voidaanko rationaalisuutta pitää avaimena, joka hämäryydenverhon todellisuuden edestä pois vetää?
mutta minua viehättää mahdollisen ratkaisun löytyminen.
Onko tämä mielestäsi rationaalisuutta, kun totean että et tule ratkaisua koskaan löytämään?
jos ajatellaan että minulle riittää tutustuminen jonkin toisen henkilön löytämään, suhteellisen pitävään ratkaisuun.
Sellainen varmaan syntyy vielä odotettavissa olevan elinaikani puitteissa.
"jos ajatellaan että minulle riittää tutustuminen jonkin toisen henkilön löytämään, suhteellisen pitävään ratkaisuun."
Ehkäpä juuri tuosta on kyse.."mikä minulle riittää"..Siinä on vaan se ongelma että riittääkö se sun joku mulle.
Tosin..mä hengailen siellä hämäryydessä ;)
Koska hyväntahtoinen ateistihuuri on niin vähäistä, en viitsi tehdä siitä uutta aloitusta.
Mikä sitten on syynä, etteivät ateistit naura itselleen ja omille puutteilleen?
1) Täydellisyys?
2) Kokemus, että on niin vajaa, kun sielu puuttuu, ettei paljon naurata?
3) Huumorin rajoittuminen pilkkaamiseen sisäisistä syistä?
Aikoinaan (nyt jo ehkä poistetulla) vitsisivustolla oli 7 ateistivitsiä, jotka olivat kaikki kristittyjen keksimiä, luullakseni.
Jos otettaisiin kisa uusien ateistivitsien keksimisestä, luultavasti voittaisin helposti. Todistakaa, että olen väärässä (-;
kyllä me nauramme itsellemme, mutta aiheet löytyvät muusta kuin ateisimista.
Sillä mitäpä nauramista siinä on jos ei ole taikauskoinen tai kykene pettämään itseään uskomaan mielikuvitusjumaliin.
Se että kaltaisiasi typeryksiä pilkataan, naureskellaan sille ettei pappa erota kasvia eliöstä mutta vaahtoaa kreationismin ja ID:n puolesta, ei sinänsä liity ateistin huumoriin mitenkään.
En usko että meitä tuollainen naurattaa, sääli ja ehkä jopa myötähäpeä (rasismisi takia), saattavat olla parempia termejä.
Ei kai kukaan voi olla nauramatta näillä palstoilla olevia uskovien horinoita? Käy hellaripalstalla... Profetiapalstalla... Millä tahansa. Usein tosin joutuu miettimään, itkisikö vai nauraisiko sitä läpitunkematonta typeryyttä, jota mm. em. palstoilta löytyy. Ja tahaton huumori on usein sitä parasta huumoria :)
Miten porukan B typeryys estää porukkaa A keksimästä vitsejä itsestään?
muttei niitä kannata kertoa porukalle B, joka ottaisi ne yhtä vakavasti kuin raamattunsa.