mikä mättää

tässä ikuisuusongelmassa, miten kukin saa/voi matkailukulkinettaan käyttää, reissatako vai perustaako puutarhaleiri. Omituista ajattelua, että voidaan ottaa niinkin vahvasti kantaa, puolesta tai vastaan. Mitä helevettiä se toiselle kuuluu mitenkä se toinen on asian ajatellut, oman mielensä mukaisesti, mikä hänelle sopii parhaiten. Menevätkö ne päsmärit myös myös naapuriinsa sössimään että 'väärin kalustettu'? Jokainen meistä toimii tavallaan, omallaan, ja siihen ei toisella pitäisi olla mitään sanomista. Mutta kun ei, päsmäröidä pitää, mielipidettä tyrkyttää, tuomita täytyy, jne.! Jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi, siihen ei pitäisi sivullisten puuttua, edes mielipiteillään! Vapaassa maassa vapaus valita!
6596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei ,kuulu muille onko sf vai avioliitossa vai avoliitossa kotona ja muualla.

Äänestä

Täyttä totta.

Äänestä

ei ole karavaanari minkään mittapuun mukaan, karavaani kulkee, ei perunamaa.

Äänestä
  • Tunnen useita -60-70 lukujen seutuvilla aloittaneita karavaanareita, joilla on muutama 100000 vaununvetokm. takanapäin. Nykyään hekin mieluummin pitävät kiinteää "hasiendaa" sopivampana olotilana.
    Hyytyy se sinunkin vetohalusu jossakin vaiheessa. Myytkö silloin vaunun ja unohdat kaikki mukavat caravan kaverisi??? Vai jatkatko kaveriporukalla puutarhaleireillä??? Katsotaanpa kuinka tulevaisuudessa tulee käymään kohdallasi.

    Minulla koppiautossa vielä toistaiseksi pyörät nielevät kilometrejä ympäri vuoden.

    Äänestä

  • sepä se kirjoitti:

    Tunnen useita -60-70 lukujen seutuvilla aloittaneita karavaanareita, joilla on muutama 100000 vaununvetokm. takanapäin. Nykyään hekin mieluummin pitävät kiinteää "hasiendaa" sopivampana olotilana.
    Hyytyy se sinunkin vetohalusu jossakin vaiheessa. Myytkö silloin vaunun ja unohdat kaikki mukavat caravan kaverisi??? Vai jatkatko kaveriporukalla puutarhaleireillä??? Katsotaanpa kuinka tulevaisuudessa tulee käymään kohdallasi.

    Minulla koppiautossa vielä toistaiseksi pyörät nielevät kilometrejä ympäri vuoden.

    aika aikaansa kutakin, sanoi se kuuluisa pässikin! Ja mikä sopii Jupiterille, ei sovi härälle! Turhaa siitä on peistä taittaa.

    Äänestä

Hyvin avattu aihe. Sentään selkeää järjenjuoksuakin mahtuu - kaikesta huolimatta - näillekin ärjänteille. Ei lisättävää eikä vähennettävää.

Hyvää joulunodotusta niin "ylhäisille kuin alhaisillekin".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


big daddy kirjoitti:

tässä ikuisuusongelmassa, miten kukin saa/voi matkailukulkinettaan käyttää, reissatako vai perustaako puutarhaleiri. Omituista ajattelua, että voidaan ottaa niinkin vahvasti kantaa, puolesta tai vastaan. Mitä helevettiä se toiselle kuuluu mitenkä se toinen on asian ajatellut, oman mielensä mukaisesti, mikä hänelle sopii parhaiten. Menevätkö ne päsmärit myös myös naapuriinsa sössimään että 'väärin kalustettu'? Jokainen meistä toimii tavallaan, omallaan, ja siihen ei toisella pitäisi olla mitään sanomista. Mutta kun ei, päsmäröidä pitää, mielipidettä tyrkyttää, tuomita täytyy, jne.! Jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi, siihen ei pitäisi sivullisten puuttua, edes mielipiteillään! Vapaassa maassa vapaus valita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu