Psykiatrialla on kyseenalainen menneisyys. Psykiatrit suunnittelivat mm. keskitysleirit. Heidän saavutuksinsa kuluu mm. sähköshokit, lobotomia ja neuroleptit. Neurolepteillä saatiin OPTIMAALINEN pelote ja kiduksen pelko potilaisiin. Hoitokeinoina vielä 60-luvulla oli mm. hapetus (potilaan tukehduttaminen) eli hengityksen salpaaminen. Potilaan vetäminen pitkin käytäviä jaloista kiinni pitäen. Pään kolistessa seiniin. Myös potilaan pahoinpitely kuoliaaksi oli vielä käytössä 80-luvulla. Neuroleptejä syödään pääsääntöisesti vasten tahtoa ja niillä on monia ns. sivuvaikutuksia. Mm. akatisia eli sairaalloinen levottomuuden tunne. Tardiivi dyskinesia eli pakkoliikkeet. Kuolemat liittyen neurolepteihin ovat vielä erittäin yleisiä. Neuroleptit aiheuttavat mm. sokeritautia ja syöpää. Neuroleptit lihottavat potilaat sairaalloisen lihaviksi. Tämä kaikki tapahtuu vasten potilaiden tahtoa ja kidutuksella uhkaillen. On paljon sivuvaikutuksia esim. väsymys, ummetus ja virtsaumpi jolloin potilaalle yleensä tehdään leikkaus(vasten tahtoa). Potilas saatta sokeutua tai menettää liikuntakykynsä lääkkeistä johtuen. Pienestäkin esim. äänen korottamisesta tai orjatyöhön määräämisestä kieltäytymisestä tuomitaan kahleisiin eli lepositeisiin. Eduskunnan oikeusasiamies kiertää kerran kymmenessä vuodessa sairaalat läpi ennalta ilmoittaen tulostaan. Eli hyvä vitsi. Suomalainen psykiatria oli vielä 15 vuotta sitten keskiaikaisella tasolla kun verrataan muuhun Eurooppaan. Vieläkin tilanne on huono. Suomessa on vieläkin VIISI kertaa enemmän pakkohoitoa kuin muualla Euroopan unionissa. Vieläkin jotkut hokevat fraaseja kuten "mielisairaat ovat heitteillä". "skitsofrenia on sairaus". jne.
Psykiatria on tuomittava!
Janne-,,
2331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
onko psykiatrinen hoito siis lopetettava?
Olet täysin oikeassa monessa suhteessa. Valitettavinta on, että psykiatriasta on muodostunut rakenneongelmia yksilöllistävä, viimesijainen ja liian myöhään aloitettu korjaustoimi yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita olisi pitänyt ruveta ratkomaan jo huomattavasti aiemmin ja monipuolisemmin. Outoa on myös kemiallisten hoitojen ensisijaisuus ja kyseenalaistamattomuus muihin hoitoihin verrattuna. Tunnen kuitenkin monia ihmisiä, joita psykiatrinen hoito on auttanut ja jotka eivät yksinkertaisesti selviä arjesta ilman neurolepteja. Tiedän myös hoidosta ja lääkityksestä kieltäytyneitä kapinallisia, joista osa on nyt omaisten kiusana tai kadulla, osa vankiloissa tai vankimielisairaaloissa ja osa hautausmaalla.