ajantuhlarit

Olen automyyjä! Niin ajattelin hieman avautua koska tuntuu että on hieman epäselviä ajatelmia? Eli eihän asiakkaalla ole minkäänlaista ostopakkoa tullessaan liikkeesen! Tämä on jäänyt varmaan monilta myyjiltäkin huomioimatta. Jokainen liikkeeseen saapuva on potentiaalinen asiakas! Vaatteisiin ja käytökseen katsomatta. Tein kaupat viikolla tosi tylyn asiakkaan kanssa mutta oli vain nieltävä paskat ja palveltava, mutta kannatti tuli 35000 euron kaupat! Tätä kauppaa ennen kävi varmaan 10 ns. renkaanpotkijaa mutta ehkä kaikkein vähiten odotettu teki kaupat! Kyllä nykyään annan n. 10% alen suorilla kaupoilla mutta siihen saa tinkiä tosissaan. Palveluammattihan tämä on mutta huonoja päiviä sattuu joskus. Myös asiakkaille sanoisin että emme ole kuitenkaan mitään vittuiluautomaatteja, puoleen eikä toiseen! Maksathan ruoka kaupassakin pyydetyn hinnan etkä tinkaile, mutta joskus parasta ennen päiväys on lähellä ja saat alennuksen!
102040
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nappikauppaan teidät pitäisi panna ensin työharjoitteluun.Hermostuneen oloiset pikkutakit tai jakkupuvut eivät vaikuta siltä että ostaisin heiltä käytetyn auton.Mieluummin vaikka Lippos-Paavolta,sen tila-auton.

Äänestä

mulla nyt koeajolla, jätin ihan omaan rauhaan koko ukon, tehköön itsenäisen päätöksen, en yritä mitenkään vaikuttaa asiaan. Tuntuu että siihen ei ole mahdollisuuksiakaan. Moni pitää siitäkin ettei myyjä kyylää selän takana ja selitä koko ajan jotain soopaa jonka asiakas tietää paremmin.

Äänestä
  • Todetaan sitten yhdessä tarvitaanko apuanne muuhun kuin konttorityöhön,jonka senkin tosin hoitaa sihteeri.

    Äänestä

  • kuitenkin? kirjoitti:

    Todetaan sitten yhdessä tarvitaanko apuanne muuhun kuin konttorityöhön,jonka senkin tosin hoitaa sihteeri.

    .. loput jää asiakkaan vastuulle.

    Äänestä

  • antamassa avaimet. kirjoitti:

    .. loput jää asiakkaan vastuulle.

    Kenties vakuutat juhlallisesti autoon kuuluvan toisen rengassarjan joka osoittautuukin 5-pulttiseksi vaikka autossa vain neljä.Asiakaspalvelua ?

    Äänestä

  • sitten ? kirjoitti:

    Kenties vakuutat juhlallisesti autoon kuuluvan toisen rengassarjan joka osoittautuukin 5-pulttiseksi vaikka autossa vain neljä.Asiakaspalvelua ?

    Minä en vakuuta enkä höpise mitään turhia jos asiakas tuntuu siltä ettei tarvitse mitään myyntipuheita. Hyvä auto myy itse itsensä, hyvä myyjä näkee asiakkaasta mitä se haluaa, perseennuolentaa vaiko rauhan tutkia itse tuote ja päättää ihan itse että ostaako vaiko ei.

    Loppupelissä ennen paperien tekoa juteltiin sitten niitä näitä aihetta sivuten ja kirjoiteltiin paperit. Molemmat sai mitä halusi.

    Äänestä

Missään muualla ei tuollaiset ihmiset pärjäisi myyjinä kuin autokaupoissa.

Eilen kävin kahdessa jyväskyläläisessä autoliikkeesä hieromassa kauppoja kahdesta harkinnassa olevasta automallista. Molemmat siis ihan uusia, enkä olisi tyrkyttämässä vanhaa autoani liikkeeseen riesaksi, sille on jo ostaja valmiina.

Laakkosen autokaupassa jaksoin parikymmentä minuuttia itse tutkiskella harkitsemaani autoa. Kahdella automyyjällä näytti olevan keskenään sen verran tärkeää tekemistä kännyköidensä ominaisuuksien vertailussa (sen kuulin heidän keskusteluistaan) ettei kumpikaan ehtinyt minulta tulla kysymään että voisivatko he ehkä helpottaa auton ostamisessa.
Niinpä poistuin paikalta, ja paikallisen Toyotan piirimyyjän (O.K. auto) tiloihin.
Siellä en viitsinyt edes kymmentä minuuttia kuluttaa aikaani, kun ristin sielua ei näkynyt koko liikkeessä.

Sen verran olen vanhanaikainen ostaja, että minulta kaupat saadakseen täytyy myyjän olla se aktiivisempi osapuoli, ja tulla kysymään että haluaisinko jättää rahaa liikkeeseen.

Kun en siis minkäänlaista palvelua tuolta saanut, niin ei minulla ole mitään hätää; voin ja osaan kyllä selvittää missä muualla noita autoja myydään.

Ja ihan Laakkoselle ja O.K. autolle tiedoksi: teillä oli mahdollisuus.
En mitenkään ihmeitä olisi odottanut, mutta täydellinen välinpitämättömyys ostajista ei ole myyntipisteelle kunniaksi.

Äänestä
  • Jos nyt ei Jyväskyläläisiä autoliikkeitä kokonaan mollattaisi, niin täytyy antaa positiivistä palautetta jkl:n volkkariliikkeestä. Kävin katsomassa siellä kaverilleni autoa. Halvin mahdollinne vaihtoauto mitä firmasta löytyi mutta silti myyjä jaksoi esitellä autoa ja kertoa mitä tiesi edellisistä omistajista ja mahdollisista remonteista mitä on tehty. Kaupat tosin jäi tekemättä mutta kyllä sinne mielellään menee seuraavallakin kerralla.

    Äänestä

  • Vastaampa nyt sinullekkin sosiaaliapua tarvitsevalle. Jos menet liikkeeseen ostamaan jotain helvetin palvelua niin onnea vaan. Mene sitten ilotaloon.

    Minua ei ainakaan kiinnosta vittuakaan joku ylenpalttinen nuoleskelu. Autokaupoissa varsinkin osaan itse katsoa autoja ja OSAAN MENNÄ KYSYMÄÄN myyjältä jotain jos sitä tietoa oikeasti tarvin.

    Ihme ininää ihmisiltä että siellä ne vaan tekee jotain muuta ja sitä rataa. Kyllä ne auttavat sinua kun menet itse avaamaan suusi. Onko käynyt mielessä että ehkä moni haluaa rauhassa katsella autoja ja eivät halua jutella myyjän kanssa jos eivät ole vielä ostamassa mitään.

    nim.m. suu auki liikkeessä. turpa kiinni netissä.

    Äänestä

  • toinenostaja32 kirjoitti:

    Vastaampa nyt sinullekkin sosiaaliapua tarvitsevalle. Jos menet liikkeeseen ostamaan jotain helvetin palvelua niin onnea vaan. Mene sitten ilotaloon.

    Minua ei ainakaan kiinnosta vittuakaan joku ylenpalttinen nuoleskelu. Autokaupoissa varsinkin osaan itse katsoa autoja ja OSAAN MENNÄ KYSYMÄÄN myyjältä jotain jos sitä tietoa oikeasti tarvin.

    Ihme ininää ihmisiltä että siellä ne vaan tekee jotain muuta ja sitä rataa. Kyllä ne auttavat sinua kun menet itse avaamaan suusi. Onko käynyt mielessä että ehkä moni haluaa rauhassa katsella autoja ja eivät halua jutella myyjän kanssa jos eivät ole vielä ostamassa mitään.

    nim.m. suu auki liikkeessä. turpa kiinni netissä.

    Jos puheesi ilmaisuna on samaa luokkaa kuin kirjoitustaitosi, niin enpä ihmettele ettei kukaan sinulle tule tarjoamaan palvelua.

    Sinulla tuntuu olevan aika erikoinen käsitys asiakaspalvelusta. Ja sinunlaisiasi on noissa asiakaspalvelutehtävissä aivan liikaa.

    Onko sinulle käynyt mielessä, että korrekti (anteeksi sivistyssana, tarkoitin: asianmukainen) tapa on kysyä asiakkaalta että haluaako tämä katsella rauhassa vai voisiko häntä jotenkin auttaa?

    Onneksi sinunlaisesi tunnistaa (auto)liikkeissä(kin) että olet aivan kuin nimimerkkisi: suu auki. Ja jos ei sieltä tule jotain tyhmyyksiä niin sitten sieltä roikkuu kieli ja valuu kuolaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkutakki kirjoitti:

Olen automyyjä! Niin ajattelin hieman avautua koska tuntuu että on hieman epäselviä ajatelmia? Eli eihän asiakkaalla ole minkäänlaista ostopakkoa tullessaan liikkeesen! Tämä on jäänyt varmaan monilta myyjiltäkin huomioimatta. Jokainen liikkeeseen saapuva on potentiaalinen asiakas! Vaatteisiin ja käytökseen katsomatta. Tein kaupat viikolla tosi tylyn asiakkaan kanssa mutta oli vain nieltävä paskat ja palveltava, mutta kannatti tuli 35000 euron kaupat! Tätä kauppaa ennen kävi varmaan 10 ns. renkaanpotkijaa mutta ehkä kaikkein vähiten odotettu teki kaupat! Kyllä nykyään annan n. 10% alen suorilla kaupoilla mutta siihen saa tinkiä tosissaan. Palveluammattihan tämä on mutta huonoja päiviä sattuu joskus. Myös asiakkaille sanoisin että emme ole kuitenkaan mitään vittuiluautomaatteja, puoleen eikä toiseen! Maksathan ruoka kaupassakin pyydetyn hinnan etkä tinkaile, mutta joskus parasta ennen päiväys on lähellä ja saat alennuksen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu