Havaintoja

Laki on niinkuin se luetaan. Sanottiin ennen. Nyt pitäisi sanoa: päätös on niinkuin se luetaan. Tai oikeammin välipäätös. Hurmahenkiset autoverovalittajat ovat KHO:n välipäätöksestä vetäneet johtopäätöksen siitä, että koko verotus olisi uusiutumassa. Väärin, päätöksessä todetaan ettei tulli ole tarpeeksi perustellut verotuspäätöstään ( yhtä) ja palauttaa sen uudelleen käsittelyyn.
Toiset hurmahenkiset usuttavat väkeä tekemään valituksia. Ja kolmannet ihmettelevät, miksei lakimies Snell anna niihin neuvoja. Ei tietenkään, ilmaiseksi. Rahan perästä hän papereita liikuttelee, niinkuin me kaikki.
Meilläpäin sanottiin, että noon akaat kun valittaa. Niin taitaa ollakin. Ensin valitetaan siitä, kun äite ei oo antanut tarpeeksi tissiä. Sitten valitetaan kun kengännauhat ovat liian pitkät, pulpeteissa liian kovat persiinaluset ja niin edelleen. Kunnes päästään valittamaan autoveroista.
Niin. On omalla pihallanikin tuontiauto. Siihen tuli mielestäni aivan sopiva vero. Kustannuksia kotimaiseen vastaavaan ei pystynyt isommin vertaamaan, kun hankinnan argumenttina oli erikoisuus. Tavallisia autojahan Suomessa on ihan myytäväksi saakka, ei niitä kannata lähteä hakemaan.
Valittajillekin toivoisi joulumieltä, järkeä ja luetun ymmärtämisen taitoa.
6885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei tullut sinulla mieleen että tässä on nyt kuule hiukan isommasta asiasta kyse kuin sinun tyytyväisyydestä veroon, hyvä että kelpasi.

Onneksi kaikki veronmaksajat eivät ole sitä meiltä kuin se on ihan ok jos suomi maailman ainoana maana laskee yhdelle tuotteelle verot tuotteen vastaavuuden mukaan johonkin jo tuotuun, koko maailma tekee kuule pikkasen enemmän kauppaa kun sinun yksi auto ja kaikkialla maailmassa kaikki se perustuu ostohintaan. Ja autojen osalta lähes kaikkialla verotus, sikäli kun sitä on, perustuu käyttöön.

Lisäksi suurin osa on sitäkin mieltä että oli verot vaikka miljoona % niin se pitää olla sama kaikille tuojille.

Ehkä se oletkin sinä jonka täytyy lukea vielä vähän lisää, ennenkuin laki menee päähän.

Äänestä

Eduskunnassa lausuttua:
"Kaiken kaikkiaan tilanne on joka tapauksessa erittäin huono ja kertoo siitä, että tässä suhteessa emme ole onnistuneet sopeutumaan riittävän nopeasti tämän muuttuneen tuonnin aiheuttamaan uuteen tilanteeseen."

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/skt_133_2006_184_p.shtml

Lukemalla tuon pöytäkirjan ymmärrät, että kyse ei valittamisesta, vaan tilanne on kansalaisen oikeusturvan kannalta kestämätön.

Äänestä

Onko joulustressiä?

Äänestä

Veropäätös voi tietysti tuntua sopivalta kun ei ole tietoa siitä (tulli ei tiedä tarkkaan ottaen itsekään) mihin tehty päätös perustuu.

Verotuksessa tulisi sekä verottajan (tässä tapauksessa tulli) että verotettavan olla selvillä siitä ollaanko nyt tekemisissä epämääräisyyden vai täsmällisyyden kanssa. Onneksi valtaosa palstan kirjoittajista on sitä mieltä, että täsmällisyys on paree.

Kaiken kaikkiaan kuulostaa siltä, että olet lähtenyt soitellen sotaan. Ajankohtaista tietoa on tarjolla runsaasti.

Äänestä
  • Missä mahtaa viipyä valitukseni kohtalo, kun valitus ollut sisässä kaksi vuotta, eikä mitään kuulu.

    Äänestä

  • Minun valitukseni kirjoitti:

    Missä mahtaa viipyä valitukseni kohtalo, kun valitus ollut sisässä kaksi vuotta, eikä mitään kuulu.

    Minäkin voisin tehdä,autoverovalituksen!mistä saa kaavakkeita?. 200euron verran "saisin" kalja rahaa.
    olisko toivoton tehtävä, hakea kyseistä korvausta?

    Mitä mieltä (viisaat) ovat?
    Miten edetään kysyy tietämätön!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Armandos kirjoitti:

Laki on niinkuin se luetaan. Sanottiin ennen. Nyt pitäisi sanoa: päätös on niinkuin se luetaan. Tai oikeammin välipäätös. Hurmahenkiset autoverovalittajat ovat KHO:n välipäätöksestä vetäneet johtopäätöksen siitä, että koko verotus olisi uusiutumassa. Väärin, päätöksessä todetaan ettei tulli ole tarpeeksi perustellut verotuspäätöstään ( yhtä) ja palauttaa sen uudelleen käsittelyyn.
Toiset hurmahenkiset usuttavat väkeä tekemään valituksia. Ja kolmannet ihmettelevät, miksei lakimies Snell anna niihin neuvoja. Ei tietenkään, ilmaiseksi. Rahan perästä hän papereita liikuttelee, niinkuin me kaikki.
Meilläpäin sanottiin, että noon akaat kun valittaa. Niin taitaa ollakin. Ensin valitetaan siitä, kun äite ei oo antanut tarpeeksi tissiä. Sitten valitetaan kun kengännauhat ovat liian pitkät, pulpeteissa liian kovat persiinaluset ja niin edelleen. Kunnes päästään valittamaan autoveroista.
Niin. On omalla pihallanikin tuontiauto. Siihen tuli mielestäni aivan sopiva vero. Kustannuksia kotimaiseen vastaavaan ei pystynyt isommin vertaamaan, kun hankinnan argumenttina oli erikoisuus. Tavallisia autojahan Suomessa on ihan myytäväksi saakka, ei niitä kannata lähteä hakemaan.
Valittajillekin toivoisi joulumieltä, järkeä ja luetun ymmärtämisen taitoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu